Kaikkien aikojen seurajoukkue

Mikäpä on mielestänne maailman kaikkien aikojen paras seurajoukkue? Minusta parhaat vaihtoehdot ovat Moskovan ZSKA ja Edmonton Oilers. Näiden kahden välillä käydään taistelu parhaan tittelistä.
<BR>
<BR>Edmonton hallitsi suvereenisti NHL:ää koko lähes koko 1980-luvun. Se nostettiin mukaan NHL:ään WHA:n konkurssin yhteydessä 1970-luvun lopulla ja muutamassa vuodessa se onnistuneiden varausetn ja onnenkin perusteella nousi NHL:n kaikkien aikojen parhaaksi hyökkääväksi joukkueeksi.
<BR>
<BR>Edmontonin pelityyli oli todellakin hyökkäävä. Sille tehtiin paljon maaleja mutta
<BR>yleensä se itse teki vielä enemmän. Joukkueen maalivahdit Grant Fuhr, Andy Moog ja Bill Ranford olivat huippuja, vaikkeivat heidän tilastonsa sitä ehkä kertoneetkaan.
<BR>
<BR>Joukkueen puolustus oli NHL:n parhaan hyökkäävän puolustajan Paul Coffeyn, puolustuspään luudan Kevin Lowen sekä vähän tuntemattomien Charlie Huddyn, Randy Greggin ja Steve Smithin varassa. Myös Reijo Ruotsalainen toi parina vuonna
<BR>oman hyvän lisänsä Oilersin pakkikalustoon.
<BR>
<BR>Edmontonin hyökkäys oli sitten omassa luokassaan. Ykkönen oli tietysti NHL:n
<BR>kaikkien aikojen pelaaja, keskushyökkääjä Wayne Gretzky joka nousi koko NHL:n ruumiillistumaksi 80-luvulla. Gretzkyn neroutta täydensi Suomen kaikkien aikojen
<BR>pelaaja Jari Kurri. Kurri olisi ollut huippu myös ilman Gretzkya, mutta luonnollisesti
<BR>molemmat hyötyivät toisistaan. Kaksikon Gretzky-Kurri taustalla oli voimapari Mark
<BR>Messier-Glenn Anderson. Siinä missä 99 ja 17 tekivät tuhojaan taidolla niin Messier ja Anderson tekivät saman voimalla. Miehet olivat varsinkin pudotuspeleissä monesti jopa Gretzkyn ja Kurrin tasolla. Oilers ei olisi voittanut viittä kannua ilman näitä miehiä.
<BR>Pienen miinuksen nämä miehet ansaitsevat likaisesta pelityylistä, jota tosin aika harvoin mainittiin missään tiedotusvälineissä.
<BR>
<BR>Hyökkäyspää täydentyi nimillä kuten Kent Nilsson (ehkä Ruotsin kaikkien aikojen paras hyökkääjä), Esa Tikkanen ja Craig MacTavish. Tikkasen rooli varsinkin vuoden 1990 mestaruudessa oli merkittävä.
<BR>
<BR>Kaikien kaikkiaan Edmonton oli oman aikansa dynastia arvostetussa ammattilaisliigassa. Joidenkin mielestä 70-luvun Montreal saattoi olla parempi kuin
<BR>Edmonton, mutta allekirjoittanut ei sitä allekirjoita. Montreal oli parempi puolustava
<BR>joukkue mutta Edmontonin räjähtävyys oli omalla tasollaan. Montrealissa ei lisäksi
<BR>ollut yhtään Gretzkyn, Messierin tai Coffeyn tasoista pelaajaa. Kaikki kunnia Guy Lafleurille ja Larry Robinsonille, mutta he eivät pelaajina ole edellä mainitun kolmikon
<BR>tasolla.
<BR>
<BR>
<BR>Edmontonin haastajaksi kelpaa vain yksi joukkue. Se tulee Euroopasta ja on tietysti
<BR>puna-armeijan keskusurheiluseura, joka paremmin tunnetaan Moskovan ZSKA:n
<BR>nimellä. ZSKA oli lähes 40 vuotta suvereeni eurooppalaisessa kiekossa. Sillä oli
<BR>N:liitossa erikoisasema, joka varsinkin 1980-luvulla saavutti huippunsa valmentaja
<BR>Viktor Tihonovin alaisuudessa. Vielä 70- ja varsinkin 60-luvulla Spartak kykeni lähes
<BR>tasapäisesti taistelemaan sen kanssa mestaruuksista, mutta Tihonovin kaudella
<BR>joukkueen ylivoima oli jopa sitä luokkaa että yleisön mielenkiinto sarjaa kohtaan
<BR>laimeni.
<BR>
<BR>ZSKA:ssa pelasi n. 50% sen ajan maailman parhaan jääkiekkojoukkueen N:liiton
<BR>maajoukkueen pelaajista. ZSKA muodosti maajoukkueen rungon ja jokaisen N:liitossa pelanneen junnun unelmana oli joskus pukea ylleen ZSKA:n puna-sininen peliasu, jonka rinnassa oli tähden kuva.
<BR>
<BR>On vaikea arvioida, minä vuonna ZSKA oli kaikista parhaimmillaan. Mutta oma arvioni olisi kauden 1979-80 joukkue. Sinä vuonna N:liiton maajoukkue olisi todennäköisesti ollut ylivoimainen MM-kisoissa pelkästään ZSKA:n joukkueen pelaajilla. Joukkueen kokoonpano oli aika legendaarinen:
<BR>
<BR>Maalivahti: Vladislav Tretjak
<BR>
<BR>Puolustus: Vjatseslav Fetisov, Aleksei Kasatonov, Sergei Starikov, Sergei Babinov,
<BR>Irek Gimajev, Vladimir Lutshenko ja Aleksandr Voltshenkov.
<BR>
<BR>Hyökkäys: Vladimir Petrov, Valeri Harlamov, Boris Mihailov, Sergei Makarov, Helmut
<BR>Balderis, Sergei Kapustin, Viktor Zhluktov, Vladimir Krutov, Nikolai Drozdetski, Andrei Homutov, Aleksandr Zybin ja Vjatseslav Bykov!
<BR>
<BR>Joukkueella oli luonnollisesti syvyyttä enemmän kuin Edmontonilla. Edmonton kykeni
<BR>kokoamaan kaksi ketjua jotka pystyisivät tasapäisesti kamppailemaan ZSKA:n
<BR>kanssa, mutta kolmos- ja nelosketjut sekä maalivahtipeli (Tretjak) kääntävät
<BR>asetelman moskovalaisten eduksi.
<BR>
<BR>
<BR>Mielipiteitä?
<BR>
<BR>
<BR>
<BR>
<BR>
<BR>
<BR><BR><font size=-1>[ tätä viestiä on muokannut: The Original Jags 2001-02-27 11:09 ]</font>

Nyt kun on päätetty maailman paras seurajoukkue (ZSKA) ja toiseksi paras seurajoukkue (Edmonton) niin olisi hauska ratkaista myös seuraavaksi parhaat. Vaihtoehtoja voisivat olla ainakin Spartak, Dynamo, Montreal, NY Islanders, Boston, Dukla Jihlava jne.

Ehdottomasti paras näkemäni joukkue on Scotty Bowmanin Canadiens, mikään muu joukkue ei nouse samalla tasolle!

Valmentajana NHL:n kaikkien aikojen menestyksekkäin valmentaja, joka valmensi hyvin pitkälti idolinsa ja toisen Canadiens-legendan Toe Blaken opeilla. Nuo opit olivat pelaajien lähes totaalinen alistaminen, nöyryyttäminen ja henkisessä epätasapainossa pitäminen. Huolimatta kiistellyistä metodeista - tai ehkäpä juuri niiden ansiosta - Bowmanin Canadiens menestyi loistavasti. Montrealin historian paras GM Sam Pollock on sanonut Bowmanin valmentamasta Canadiensista seuraavaa: "When Scotty is coaching, I never had to worry that he wasn't getting the very best out of that team"

Maalivahtina yksi kaikkien aikojen parhaista maalivahdeista, Ken Dryden. Dryden, joka palkittiin uransa aikana mm. Conn Smythellä (-71), Calderilla (-72), viidesti Vezinalla (-73, -76-79), oli lujan Canadiens puolustuksen viimeinenn lukko. Scotty Bowmanin ehdoton luottomies.

Puolustus oli käytännössä kolmen miehen harteilla, Jounin jutussakin mainitsema "The Big Three" eli Larry Robinson, Serge Savard, Guy Lapointe. Kolmikon tunnetuin Larry Robinson oli monitoimimies, erittäin hyvä ylivoimapelissä kuin myös omassa päässä. Mies voitti lukuisia palkintoja NHL:ssä ja nautti huikeaa arvostusta koko pelaajauransa ajan. Sama arvostus on jatkunut myös valmentajana. Guy Lapointe ja Serge Savard olivat lähinnä loistavia puolustus päässä. Lapointe keräsi myös arvostettavat pisteet uransa aikana, mutta se oli vain extraa. Näiden kahden miehen ohittaminen oli vaikeaa kenelle tahansa.

Kuuluisan kolmikon varjoon jäivät kelpo miehiä, kuten Brian Engblom ja Pierre Bouchard. Etenkin Engblom pelasi upean uran NHL:ssä. Mies oli Bowmanin neljäs pakki -enempää joukkue ei juuri peluuttanutkaan - ja on mielestäni turhaan jäänyt Robinsonin, Savard'n ja Lapointen varjoon. Pelipaikkansa arvoinen puolustaja ehdottomasti.

Tuo neljän puolustajan joukko keräsi urillaan uskomattoman läjän palkintoja sun muita arvostettuja valintoja. Kaikki neljä ovat urallaan valittu ainakin kerran joko ykkös -tai kakkos All Starsiin. Eniten All Stars-paikkoja on Robinsonilla, jolla on valintoja 6 kappaletta. Kolme ykköseen, kolme kakkoseen. Robinson on ainoa pakki näiden neljän joukossa, joka on palkittu Norris Trophylla (kahdesti, -77, -80). Suurimmat syyt vähäiseen Norris-määrään on Bobby Orr ja Denis Savard.

Hyökkäyksen tunnetuin nimi on ehdottomasti Guy Lafleur. Ehkä taitavin hyökkääjä 70-luvun NHL:ssä oli Bowmanin tärkein pelaaja. Kun Canadiens tarvitsi maalia, niin Lafleur pelasi tuplavaihtoja, joskus jopa triplavaihdot.

Kuuluisin Lefleur'n tuplavaihto lienee vuoden 1979 playoff-ottelussa Bostonia vastaan. 7. ottelu ja Boston oli juuri tehnyt 4-3-johtomaalin, kun ottelua oli jäljellä alle neljä minuuttia. Canadiens oli kolmannessa erässä saanut tasoitettua pelin, vaikka oli ollut jo kahden maalin tappioasemassa ottelun aikana. Ja nyt Bruins siirtyi johtoon. Canadiens painoi päälle, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Bowman määräsi Lafleur'n jäälle ja Bostonin valmenataja Don Cherry käski Don Marcotten pitäähuolen että Lafleur ei pääse pyörittämään peliä. Marcotte hoiti työnsä erittäin hyvin ja Canadiens otti vaihdon, lukuunottamatta Lafleur'ta. Cherry vaihtoi myös tuoreet miehet jäälle, jotta joukkue pystyisi pitämään johdon. 5 uutta Bruins-miestä sisään, mutta vain neljä meni vaihtoaitioon. Marcotte oli jäänyt Lafleur'ta varjostamaan. "Too many men on the ice!", Montreal sai ylivoiman ja Lafleur tasoitti pelin ainoastaan reilut minuutti ennen pelin päättymistä. Canadiens vei pelin jatkoajalle, jossa Yvon Lambert teki ratkaisumaalin. Canadiens eteni Stanley Cup-finaaliin, jossa loppujen lopuksi voittivat Rangersin. Neljäs peräkkäinen Cup!

Tuo oli osoitus myös Bowmanin Canadiensin vahvasta selkärangasta. "Taipuu, mutta ei katkea."

Lafleur'n lisäksi 70-luvun Canadiens-joukkueiden hyökkääjiin lukeutui sellaisia pelimiehiä kuin Steve Shutt, Pete Mahovlich, Yvan Cournoyer, Bob Gainey, Jacques Lemaire, Mario Tremblay, Doug Jarvis etc. Viktor Tihonov ihastui aikoinaan Bob Gaineyn niin paljon, että kutsui tätä aikoinaan "täydelliseksi pelaajaksi".

Tremblay, Rejean Houle ja Doug Jarvis olivat kenties Lafleur'n ohella tärkeimmät pelaajat. He varjostivat vastustajajoukkueiden parhaita pelaajia loistavasti ja mikä parasta, täysin sääntöjen mukaan.

Bowmanin joukkueista mielestäni paras joukkue on vuosimallia 1976-77. Tuona vuotenahan Canadiens hävisi ainoastaan 10 kertaa koko kauden aikana, joka on uskomaton saavutus. Tappioista 8 tuli runkosarjan aikana ja 2 playoffeissa.

Tuosta joukkueesta on valittu 9 pelaajaa Hockey Hall of Fameen ja he ovat

Ken Dryden
Guy Lapointe
Larry Robinson
Serge Savard
Yvan Cournoyer
Guy Lafleur
Steve Shutt
Jacques Lemaire
Bob Gainey
Lisäksi myös valmentaja Bowman ja GM Sam Pollock ovat valittu HHOF:en

Melkomoinen joukkue, vai mitä?

Glen Satherin Oilers saattaa olla NHL:n historian hyökkäävin joukkue, mutta Bowmanin Canadiens on paras!

----------------

Oletko Jags muuten nähnyt Oilersien kulta-aikojen pelejä?

Niin, lisäsin hieman tuohon juttuuni lisää tuonne loppuun. En viitsinyt uutta viestiä pistää.

En tunne näitä eurooppalaisia joukkueita kovinkaan hyvin, jotta pystyisin rankkaamaan niitä paremmuusjärjestykseen, mutta NHL:n joukkueista tiedän hiukan enemmän. Oma TOP3-listani NHL:n joukkueista olisi seuraava:

1. Scotty Bowmanin Habs
2. Toe Blaken Habs (lähinnä 50-luvun loppu)
3. Glen Satherin Oilers

Ykkös –ja kolmosjoukkueesta on jonkinnäköiset esittelyt tehty, joten kai tuosta jäljelle jäävästäkin täytyy jotain kirjoittaa.

Valmentajana toimi legendaarinen Toe Blake. Hänet palkattiin Canadiens-valmentajaksi kaudeksi 1955-56 ja Les Canadiens voitti heti mestaruuden. Itse asiassa he voittivat 5 Stanley Cupia putkeen. Teko, johon mikään muu NHL-joukkue ei ole pystynyt. Taikauskoinen Blake valmensi koko NHL-uransa vain Canadiensia, yhteensä 13 kautta. Tuloksena oli uskomattomat 8 Stanley Cupia.

Canadiensin maalinsuulla oli kiekkoja torjumassa mies nimeltä Jacques Plante. Eräiden asiantuntijoiden mukaan hän olisi kaikkien aikojen paras maalivahti. On kuitenkin muistettava, että eri aikakausien maalivahteja on vaikea arvioida ja vertailla. Planten saavutuksiin kuuluu Stanley Cupien lisäksi mm. Hart Trophy ja 7 Vezinaa. Ehdottomasti aikansa suuria legendoja.

Puolustuksen kuuluisin nimi on varmasti Doug Harvey. Tämä 7-kertainen Norris-voittaja on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen parhaista puolustajista. Hän oli yhdessä maalivahti Jacques Planten kanssa Canadiensin puolustuksen tuki ja turva.

Tom Johnson, Butch Bouchard sekä Jean-Guy Talbot olivat muut hyvin tunnetut puolustajat. Bouchard tosin lopetti uransa tuon historiallisen Stanley Cup-sarjan ensimmäiseen voittoon, joten hän oli vain yhtenä kautena Blaken joukkueissa mukana. Tom Johnson voitti urallaan yhden Norris Trophyn parhaana puolustajana.

Harvey, Johnson, Bouchard ja Talbot ovat kaikki valittu ainakin kerran joko ensimmäiseen tai toiseen All Stars-miehistöön. Harvey valittiin uransa aikana 10 kertaa ykkösmiehistöön ja kerran toiseen AS-joukkueeseen.

Kun puhutaan tuosta 50-luvun lopun huippujoukkueista, niin yksi nimi nousee ylitse muiden. Hän on kaikkien aikojen suosituin Canadiens-pelaaja, numero 9 Maurice ”the Rocket” Richard. Hän on edelleen kaikkien aikojen paras maalintekijä Canadiensin historiassa. Kukaan ei varmaan ole uskaltanut ohitaa häntä. Bernie Geoffrion ohitti Richard’n joskus pistepörssissä –muistaakseni kaudella 1954-55 – ja ”Boom-boom” sai vihaisilta faneilta jopa tappouhkauksia. Geoffrion voitti pistepörssin loppujen lopuksi Richard’n nenän edestä. Richard ei koskaan voittanut Art Rossia uransa aikana.

Richard’n huikea suosio näkyi viime keväänä, kun hän kuoli viime keväänä syöpään. Sadat tuhannet ihmiset vierailivat miehen arkun luona Molson Centressa ja vielä enemmän ihmisiä oli Montrealin kaduilla hyvästelemässä Richard’ta ruumisauton viedessä häntä pois. Ihmiset itkivät vuolaasti.

Richard oli suosiostaan huolimatta siltikin erittäin nöyrä. Jos hän olisi tiennyt, minkälaisen reaktion hänen poismenonsa aiheutti hän olisi varmasti sanonut saman kuin monesti aiemminkin, mm. Forumin sulkemistilaisuudessa. ”Stop, I was just a hockey player.”

Ei noussut keltainen neste päähän, mikä monille nykykiekkoilijoille on tyypillistä. Hänestä voisi sanoa samaa kuin mitä on monesti sanottu Wayne Gretzkystä. ”Wayne is better person than a hockey player.”

Mutta ei Richard ollut ainoa huippupelaaja Canadiensissa. Muita kohtaan on sääli, että Richard sai niin paljon huomiota. Kun katsoo hyökkääjälistaa, niin ymmärtää minkä tasoinen joukkue tämä Canadiens oli. Legendaarisia pelaajia vaikka kuinka ja paljon. Vai mitä sanotte nimistä Henri Richard, Bernie ”Boom-boom” Geoffrion, Dickie Moore, Jean Beliveau, Bert Olmstead?

Vuoden 1956 Stanley Cup-joukkueesta on valittu yhteensä kymmenen pelaajaa Hockey Hall of Fameen, enemmän kuin mistään muusta joukkueesta. He ovat

Jacques Plante
Doug Harvey
Tom Johnson
Butch Bouchard
Maurice Richard
Henri Richard
Jean Beliveau
Dickie Moore
Bernie Geoffrion
Bert Olmstead

Joidenkin mielestä tämä Canadiens-ryhmä on kaikkien aikojen paras kiekkojoukkue. Itse kuitenkin rankkasin Bowmanin Canadiensin edelle, ehkä siksi että en ole juuri nähnyt 50-luvun Habseja pelaavan. Ainoastaan reilun vartin pätkän Toronto-Montreal ottelusta 50-luvun jälkipuoliskolta. Hienoa kiekkoa sekin.

Jags (ja muutkin),

mitä mieltä olet, mikä vuosikerta noista Oilers-joukkueista on paras?

Ai niin, unohtui sanoa. Parissa lehdessä on sanottu, että tuosta vuoden -56 joukkueesta on valittu 11 pelaajaa HHOF:en. Itse en kuitenkaan löytänyt kuin 10. Olenko unohtanut jonkun?

Sama asia toistui myös tuossa vuoden -77 joukkueessa. Samaisissa lehdissä on sanottu, että siinä joukkueessa olisi 10 HHOF-pelaaja. Itse löysin vain 9.

Sivuhuomautuksena: kun parhaita joukkueita laitetaan järjestykseen ei kannata unohtaa NY Islandersin 19:sta peräkkäistä pudotuspelisarjavoittoa vuosina 80-84. Lienee ennätys, ainakaan Oilers ei päässyt lähellekkään vaikka manttelin perikin.