Viimeksi luotua sisältöä käyttäjältä Zentteri

  1. Z

    Kasper Halttunen HIFK:ssa

    Varmaan hyvä kuti isolla raitin miehellä kun sai paikaltaan takoa mutta näytti ettei liike ei oikein riittänyt paikoille tai puolustussuuntaan.
  2. Z

    HPK:n juniorit

    Sarja on todella tasainen ja hiukan huolimattomasti pelaamalla voi marginaalit kääntyä. Paikkoja oli muttei ihan pomppinut ja vastustaja oli taasen tehokas paikoissaan.
  3. Z

    HPK:n juniorit

    A-Junnut oli eilen 1-3 tappiolla ja puolustuskannalla jalkavaa Kalpaa vastaan mutta kampesi siitä maali kerrallaan rinnalle ja ohi. Tänään pienemmällä rosterilla taas samalla kaavalla Tapparan ohi. Sitkeä ja tasainen ryhmä on.
  4. Z

    III-divisioonan lohko 4 kaudella 2023–2024 (kymi-saimaa)

    Parrun maalirikkaita pelejä on ollut hauska seurata. Eivät ota hommaa liian vakavasti mutta pelaavat hyvin ja oikeita pelureitakin löytyy.
  5. Z

    HPK:n juniorit

    Kerhon nuorilla on suht hyvä koko kentän aktiivinen puolustus , rohkeasti yhdessä ylhäältä kiinni ja tarvittaessa hyvällä jalalla alas keskusta tukkoon. Simppeliä, vaatii kestävyyttä ja kurinalaisuutta mutta nuorille mielekäs ja kehittävä pelitapa joka auttaa pitämään maalimäärät omissa...
  6. Z

    Juniorivalmentajat

    Kausi on nyt siinä vaiheessa että junnusarjojen "Final Fourit" alkavat tänään. Meillä kausi meni yllättävän hyvin (vaikka korona edelleen kiusasi jonkin verran) ja meiltä lipsahti joukkueita näihin FF tapahtumiin. Pohjat kauteen oli hyvät mutta erityisiä tavoitteita ei ollut, vain pelata...
  7. Z

    Juniorivalmentajat

    Luisteluvalmennusta voi opiskella saatavilla olevista kirjoista ja lopputöistä joita löytää netistä ylenmäärin. Toisekseen voi käydä luisteluleireillä ja luisteluvalmentajien juttusilla keskustelemassa, näitä on jääkiekkoiitolla ja myös yksityisiä on siellä täällä. Seuroissa saattaa olla myös...
  8. Z

    HPK:n juniorit

    Yllättävää että täällä joku lähti vähättelemään tapahtunutta. Itseasiassa koko keissi yllättää koska nuorten urheilussa on pidempään ollut aika laaja kirjo pelaajia eri taustoilla, myös jääkiekossa. Että vielä edelleen tulee tällaista. Luultavasti on kovan palautteen saanut jo omiltaan mutta...
  9. Z

    Juniorisarjat

    U14 AA ei nyt ihan kovinta kilpakiekkoa ole mutta toki tosissaan sielläkin pelaillaan. Tuossa iässä saattaa olla elämä hankalaa monella tavalla ja kuppi mennä nurin kunnolla helpostikin. Vakavan keskustelun ja kasvun paikka mutta toivotaan että pelaa vielä ja ilman vastaavia kuohahduksia.
  10. Z

    Alle varausikäiset tulevaisuuden lupaukset

    Näitä tulevaisuuden tähtiä on vaikea ennustaa mutta kovin usein ne tulevat kunnolla vasta C- ikäluokan jälkeen. Tosin moni näistä on jo erottunut hyvin aikaisin esim jo pienen kentän peleissä. Toisaalta aika moni näistä myös kadonnut matkalla. Pulju taisi olla kärkipelaajia maailmassa vielä D-C...
  11. Z

    Juniorivalmentajat

    Näinhän se menee kun ohjattu liikunta loppuu ja pitää liikunta ns itse tehdä. Joku välillä ihmettelee kun junnua kuljetetaan kahden lajin reeneissä mutta kunto pysyy huonona. Vaikka koulupäivän jälkeinen vapaa-aika kuluisi urheiluharrastuksissa, ei kilometrejä tunnu riittävästi kertyvän...
  12. Z

    Juniorivalmentajat

    En usko että voittoja saadaan roiskimisella kuin ehkä yksittäisissä peleissä taitavampaa vastustajaa vastaan jos tuuri mukana. Mutta vaikutus on sama kuin housuun kusemisella talvella. Toki on helppoa roskia ja valmentaa siihen kun silloin "ei tee virhettä" mutta siitä on vaikea päästä eroon kun...
  13. Z

    Juniorivalmentajat

    En ole nähnyt juurikaan purku- tai päätykiekkoja U13 peleissä millään tasolla tänä syksynä. Tämän ikäisillä on osalla kiekollista- ja luistelutaitoa isolla mitalla joten peli on kyllä hienoa katsottavaa kun uskalletaan tehdä asioita. Virheitä toki tulee tästä syystä. Kovimmat vastukset ovat...
  14. Z

    Juniorivalmentajat

    Isojen seurojen "sateenvarjon" alla tai lähialueilla voi olla pienempiä seuroja, jotka ovat edellä muita pidempäänkin, mutta U16 SM:ään pelaajamäärä ja muut resurssit eivät riitä. Siihen asti pellaavat ehkä samoja sarjoja kunnes siirtyvät isompiin seuroihin ja taidollisesti "valmiina" pelaajina...
  15. Z

    Onko junnukiekossa vielä initiaatioriittejä?

    Ei ole tullut vastaan tämmösiä omalla kohdalla, 70 luvulta tähän päivään. En tiennyt tämmöistä oikeasti olevankaan olevankaan kuin B luokan lätkäleffoissa (työpaikoilla joskus oli jonkinmoisia sarvikaisia). Tosin en tiedä mitä omat pojat ovat kokeneet CBAMiehet ikäluokan joukkueissaan kun ei...
Ylös