1. V

    Oulun Kärpät kaudella 2021–2022

    Hyökkäyksen syvyys- ja juniorisopimukset julkistettaneen viimeistään sitten kun juuri edellämainittujen. Odottaisin ainakin Ville Koivusta ja Arttu Hyryä, miksei myös Arttu Tuomaalaa. Spekulaatioiden perusteella sieltä tulee myös Hermeksen Ville Heikkala.
  2. V

    Ex-Kärpät maailmalla

    Toni Koiviston kulta lämmittää mieltä todella. Pohjoisen poika on ikoni ja ottelukuningas Lukossa. Pitkään sai jahdata mestaruutta ja lopulta ansaitusti nostaa ekana pokaalin. Ylitornio jäi Koivistolla jo 14-vuotiaana, mutta uransa tehokkaimman kauden hän pelasi Pohjoisessa Kärppien...
  3. V

    Ilveksen pelaajistoa koskevat huhut, spekulaatiot ja toiveet

    Elite Prospectsissa on ainakin ensi kaudelle merkitty Ilveksen perään loan. Tämä taitaa olla vain oletus, mikä käy järkeen. Uutista ei ole julkaistu vielä edes Sharksin sivustolla, saatika Ilveksen kotisivuilla, vaan sopparista kertoi ensin CapFriendly.
  4. V

    Ollakko vai eikö olla – kärppähuhut ja mutut

    Ruohosta ja Rönestä tiedettäneen kisojen jälkeen, vaikka Mäenalanen ei ehkä aivan pomminvarma kisapelaaja olekaan. Tulopuolella tiettävästi suunnitelmissa on myös Ville Heikkala. Ei pahalla yksilöä ja A-nuorten kevään 2019 MVP:tä kohtaan, mutta siinä on taas yksi mikkihiiri lisää. Heitä on jo...
  5. V

    MM 2021 Riika

    Täytyy olla melko läpihuutojuttu, jos suoraan kisoihin valitaan finaaleista. Normaalioloissa NHL-pelaajiakin on saatu kenraaleihin, mutta nyt liigafinalistit taitavat jäädä toissijaisiksi, mutta tuskin unohdettu kokonaan. Juuri oikeat kanditaatit heitti @Miikali ilmoille. Lassi Lehtinenkin...
  6. V

    Poikamme maailmalla

    Onhan se näin, että Taimi tuskin tarvitsee kansalaisuutta vankistaakseen asemaansa seurassaan. Kun jatkaa samaan malliin, niin Fjordkraft-liiga saa hänestä eräänlaisen corymurphyn tai ainakin shaunheshkan, jos verrataan takana olevaan kokemukseen. Kertoo paljon myös maasta ja ympäristöstä, että...
  7. V

    Poikamme maailmalla

    Todella yllättävä tuo Taimen sitoutuminen Norjaan. Moni suomalainen onkin viihtynyt ja asettunut sinne. Stjernenin Arttu Niskakangas ja Lillehammerin Joona Partanen ovat pelanneet Norjassa kuusi vuotta, nousseet pääsarjatasolle Narvikin mukana ja hankkineet kansalaisuudet. Muistetaan, että...
  8. V

    Ollakko vai eikö olla – kärppähuhut ja mutut

    Salomäen huhuilu ei ole edes kovin ajankohtaista. Mahdollisesti hän katsastaa vielä vapaiden pelaajien markkinat, vaikka kahden suunnan sopimuksella farmissa vietetyn suht tehottoman kauden jälkeen haiskahtaa Euroopalle. Seura selvinnee vasta loppukesästä. Ilman muuta tervetullut kotiin, jos...
  9. V

    Oulun Kärpät kaudella 2021–2022

    Vasen laita kaipaa väistämättä tuuletusta, mutta jonkin verran myös santapaperia ja kokemusta #mäenalasen ja Pyörälän ohella. Julius Hermosellakin tahtoo polkea ura paikallaan ja Ville Koivunenkin saattaa tulla hänestä vielä kehityksessä ohi. Mustosen ja Jokisen tilanteet ovat oma lukunsa omissa...
  10. V

    MM 2021 Riika

    Hartikainen on viettänyt Ufassa jo sen kahdeksan vuotta ja syksyllä alkaa yhdeksäs, joten hän varmasti myös rakastaa ympäristöään (joka ei yleisesti taida olla KHL:n viihtyisimmästä päästä), eikä pelaa ainoastaan rahasta. Perhe-elämän tiellä on ollut nyt korona, joten kieltäytyminen on...
  11. V

    Kärpät maajoukkueissa

    Varsinkin juuri ykkösketju Koivunen-Salminen-Tuomaala, kisojen paras pakki Heimosalmi sekä maalivahti Koskenvuo ansaitsevat omaankin silmään puhtaat paperit ja toivon, että varataan aikaisin. Ja hienoa keltamustinkin lasein, että kaksi parasta pistemiestä tulee Kärpistä.
  12. V

    MM 2021 Riika

    Lisäksi Kemiläinen sairasti Ruotsin turnauksen jälkeen koronan, josta hän tiettävästi toipui hyvin. Se on monilla voinut vaikuttaa pelikuntoon myöhemminkin, vaikka Kemiläinen on pelannut ihan hyvin loppukaudella. Ymmärrettävää kuitenkin, jos ei koe olevansa täydessä kunnossa, jos on edes...
  13. V

    Kärpät maajoukkueissa

    Tylysti päättyi Pikkuleijonien kisat rökäletappioon pronssiottelussa, kun lumipallo lähti vierimään väärään suuntaan jo ennen ottelun puolivälin menetettyjen maalipaikkojen ja virheiden myötä. Kokonaiskuvassa kuitenkin positiiviseksi jäi maalinteon toimivuus, taistelutahto ja venymiskyky Venäjää...
  14. V

    Tässä ketjussa nettiscouttaamme potentiaalisia vahvistuksia

    Siksi katsoin tämän ketjun sopivan paremmin haaveiluun kuin huhu-, mutu- tai ensi kauden ketjun. Tämänpäiväisen perusteella näyttääkin siltä, että ykkössentterinä nähdään tuttu mies. Ruohon olen uskonut ainakin vireensä puolesta jatkavan KHL:ssä, vaikka esim. ikä ja elämän- ja maailmantilanne...
  15. V

    Tässä ketjussa nettiscouttaamme potentiaalisia vahvistuksia

    Heitän sentterikysymykseen radikaalin ja mielipiteitä jakavan rightin puolen nimen, Arttu Ilomäki? Maailmanmestari on osoittanut parhaaseen peli-ikään päästyään olevansa kova tekijä Liigassa ja teki toissakaudella sen 45 pistettä Lukossa, vaikka samaan aikaan toista tulosyksikön ketjua johti...