1. T

    Liverpool FC 2020–2021

    Tämä tietysti menee tuoreen vitutuksen piikkiin, mutta jos ei nyt ihan näinkään. VVD:n loukkaantuminen on toki pahin takaisku, joka tälle joukkueelle voi sattua, mutta ei koko maailma kaadu siihen. Edelleen jengin pitäisi olla Cityä lukuun ottamatta kaikkia kilpakumppaneita edellä. Siellä on...
  2. T

    Liverpool FC 2020–2021

    Niinhän siinä kävi, että VAR vei ansaitun voiton. No, ei voi mitään. Näitä menee joka suuntaan kauden mittaan. Jotenkin vaan yleisellä tasolla vaivaa tuo VARin epätasainen hyödyntäminen liigassa - varsinkin, kun taas oli sellainen tilanne, ettei tuosta edes viivoja piirtelemällä saanut selvää...
  3. T

    Hattrick

    Osaako joku sanoa kärsiikö Foxtrick jostain pidempi aikaisemmasta/yleisestä ongelmasta, vai onko häikkää vain omassani? En saa sitä toimimaan sitten millään enää, vaikka pari vuotta meni aivan mallikkaasti. Yksittäisten pelaajien tarkempia tietoja siis lähinnä tarvitsisin sitä kautta.
  4. T

    Iron Maiden

    Hieno homma, kiitoksia! Eipä ole itselle pakollinen lämppäri joten hyvinhän tuossa on aikaa
  5. T

    Iron Maiden

    Kertokaahan palstaveljet, millainen oli eilisen aikataulu ja minkälainen oli lämppäri? Venyykin oma aikataulu töiden takia aika tiukaksi, ja mietin milloin viimeistään on areenalle pystyttävä sinkoilemaan.
  6. T

    Iron Maiden

    Jos Flight of Icarus kuullaan niin itse olisin ainakin aivan ekstaaseissa. Muuten saisivat kyllä soittaa vähemmän tuntemattomia biisejä tai vaikka tuoreempaa musiikkia, vaikka 80-luvun klassikot parasta Maidenia ovatkin niin on jo moneen kertaan nähty, kun useampi keikka itsellänikin on takana...
  7. T

    Jalkapallon MM-kisat 2018

    Itsellä myös tiedot lippujen statuksesta antavat odottaa itseään, mutta eiköhän ne sieltä. Onko palstaveljillä hajua miten tuo lippujen eteenpäin myyminen onnistuu? Nyt kun Fifa taitaa valvoa sitä todella tiukasti. Osui arvonnasta liput alkolohkon peliin Marokko - Iran 15.6 sekä pronssipeliin...
  8. T

    Sebastian Aho – professori

    Kyllä on kerta kaikkiaan ikävä tilanne. Itseäni ei nyt oikeastaan huolestuta tämä kausi niinkään, kaikille tulee loukkaantumisia, vaan se miten tästä eteenpäin. Tuon kokoisille ja tuolla tavalla liikkuville pelaajille kaksi suurinta (loukkaantumis)riskiä siihen, ettei potentiaalia koskaan...
  9. T

    Liverpool FC 2017–2018 – match made in heaven vol. 2?

    Huh huh. olipahan taas matsi. Ensimmäinen puoliaika oli jo ihan täyttä hunajaa. Ajattelin, että vaikka tällä pelillä tulisi turpaan niin ei voi kauhaen pahalta tuntua, sen verran hienoa oli pelaaminen ja jätkät tekivät tosissaan töitä. Tokan puolikkaan ensimmäiset puoli tuntia olivatkin sitten...
  10. T

    Real Madrid C.F. 2017–2018

    Kylläpä oli taas suuren kokoluokan pupellus jengiltä. Niin vain täysin varma 0-0 onnistuttiin kusemaan lopussa. Pieni positiivinen sana siitä, että tuo takaisku maali tuli, kun kerrankin näytti ottelun lopussa siltä, että tasapeliin ei tyydytä ja innostuttiin hyökkäämään liian varomattomasti...
  11. T

    Liverpool FC 2017–2018 – match made in heaven vol. 2?

    Kyllähän se oli tiedossa, että kun media tietää Coutinhosta saadun setelinipun suuruuden, yhdistetään Pooliin jokainen nappulakengät jalkaan pukenut mahdollinen ja mahdoton korvaaja. Aina joku lukija menee harhaan ja klikkejä satelee. Luulisin, että Lemar on tällä hetkellä ainoa, jossa on...
  12. T

    Huuhkaja lentää itään – karsinnat Venäjän MM-kisoihin 2018

    Tämä on kyllä todella suuri sääli. Perpa oli heittämällä persoonana lempipelaajani maajoukkueesta ja ainakin omissa papereissani heittämällä Suomen tasokkain pelaaja keskikentälle (näin Eremenkon poissaollessa). Todella kova kolaus maajoukkueelle molemmat lopettamispäätökset, mutta etenkin tämä...
  13. T

    Liverpool FC 2017–2018 – match made in heaven vol. 2?

    Philile iso kiitos vuosista Poolissa ja etenkin siitä, että kaiken kulisseissa tapahtuneen jälkeen esitti kentällä (ja mitä ilmeisimmin harjoituskentällä) todella ammattimaisia otteita koko syyskauden. Olihan tuo poika nyt aivan maaginen ajoittain, ja uskomattoman tärkeä palanen Poolin...
  14. T

    Liverpool FC 2017–2018 – match made in heaven vol. 2?

    Iso käsi dejan lovren. Kyllähän tuo mies on saanut paljon kritiikkiä aiheesta ja aiheetta, mutta tämänpäiväisen jälkeen ei voi sanoa muuta että toivottavasti päästään eroon vaikka uutta kulmalippua vastaan mahdollisimman nopeasti. Anteeksiantamatonta kusta muroihin tuolla tavalla pelissä, joka...
  15. T

    Merkkipaalut NHL:ssä

    On kyllä hieno saavutus pelaajalle, jonka uran olen luullut jo useamman kerran olevan iltaruskon puolella ja joka ainakin omaan silmään tuntuu viettäneen enemmän aikaa lasaretissa kuin kentällä. Kertoo kuinka harhaanjohtavia voivat mielikuvat olla kun ei tarkkaan pelaajan joukkueita ole...