Viimeksi luotua sisältöä käyttäjältä Salaneuvos

  1. S

    Kenestä Lehkosen seuraaja?

    Kultanen ykkönen ja kakkoseksi Kotro. Turha roudata vanhoja kehäraakkeja, joiden näytöt annettu vuonna yksi tai kaksi.
  2. S

    Suomi-sarjan karsintalohko 3 kaudella 2011–2012

    Paikan päällä katsottuna 65 oli kyllä parempi, joten ihmetellä täytyy tuota edellisen viikon 0-9 tappiota. Oilers on mielestäni sarjan paras, mutta asennevammainen. Diskos pöllytti Titaanit, toivottavasti kuittaa tappion seuraavassa pelissä ettei tule tapa.
  3. S

    Suomi-sarjan karsintalohko 3 kaudella 2011–2012

    No Kotkassahan on sitten kaikki hyvin. Näillä mennään ja Lohja peli kertoo paljon jatkosta. Suomisarjatasolle on vielä pitkä matka.
  4. S

    Suomi-sarjan karsintalohko 3 kaudella 2011–2012

    No väitän vaikka osittain olet oikeassa. Tällä tasolla omavaraisuus pitäisi olla lähempänä 100 kuin 50 prossaa. Toiseksi junioreilla tarkoitan a tai nuorempia pelaajia. Kolmanneksi peliminuutteja voisi myös olla hitusen enemmän näillä mainituilla. Tosiasia kuitenkin on, että kyse on...
  5. S

    Suomi-sarjan karsintalohko 3 kaudella 2011–2012

    Olen nähnyt tällä kaudella 4 Titaanien ottelua sekä KooKoo 65 - Oilers ottelun. Näiden kolmen osalta paljon riippuu saako KooKoo 65 lainoja KooKoolta ja näin uskoisin myös tapahtuvan. Sarjakärjen ratkaisevat keskinäisissä otteluissa Oilers ja KooKoo 65. Titaanien syksy on ollut upea, mutta nyt...
  6. S

    Titaanit 2011–2012

    Miten kummassa Eteläpää Titaaneihin saatiin ? KooKoon A-junnareiden tukipylväs ja paikka olisi varmasti löytynyt Kuusankoskeltakin 65 joukkueesta, jotain tässä on takana kun laskivat hyvän pakin Kotkaan. Reiskan suhteillako vaiko KooKoon A:n valmentaja Karhula flipannut ja pahasti.
  7. S

    KooKoon juniorit 2011-2012

    KooKoon C-junnuille onnittelut. Vuosi sitten Saipan valmennuspäällikkö Mikko Lahtinen siirtyi Kouvolaan ja tulosta syntyi heti. Saipan B- ja C-junnuilla sen sijaan SM-sarjapaikat vielä avoinna. Mansikka ei muuten ole tainnut valmentaa SM-sarjassa sitten Saipan 2001.
  8. S

    KooKoo-65 kaudella 2011–2012

    Nyt näyttäisi 65 joukkueella olevan Koskelainen pelaamassa, joten eipä tarvi jauhaa tästäkään. Nyt kauden avausvoitto plakkariin ja kohti suomisarjaa!
  9. S

    KooKoo-65 kaudella 2011–2012

    No sama pitäisi koskea sitten myös edustuskiekon A-junnuja, joten tuskin tämä syy. Sitä paitsi jostain olin lukevinani, että siirto näiden joukkueiden välillä on vapaa "samaa seuraa". Kuitenkaan eivät ole saaneet ykkösketän junnuja. Valmentajista siirrot kiinni eivät riskeeraa omia etuja...
  10. S

    KooKoo-65 kaudella 2011–2012

    Mielenkiinnosta katselin 65 joukkueen kokoonpanoja. Lainoja ollut Peliitoista ja kookoon a:sta, mutta miksei KooKoon edustuksesta ? Ketterä pelit osoittivat, että taso riittää kovempiinkin karkeloihin. Emppu ja Lusse kehiin, jos ei peliaikaa irtoa edustuksesta!!!
  11. S

    Titaanit 2011–2012

    Saas nähdä Mielenkiitoinen matsi, joka täytyy paikan päälle mennä katsomaan. Kaksi saman tyyppistä valmentajaa ja toistensa pahimmat vastustajat sarjassa. Ei varmasti nähdä taitokiekkoa vaan fyysistä vääntöä ja räkämaaleja. Veikkaan tasuria ja Mansikan hermojen pettämistä ;.) ...
  12. S

    KooKoo-65 kaudella 2011–2012

    Pisti silmään Siis onkohan toimittaja pistänyt omiaan tämän päivän kosariin? "A-juniorit haluavat pelata oman ikäistensä kanssa", jos tää pitää paikkansa niin turha on Kouvolan seudulta odottaa tulevia mestispelaajia. KooKoon edustuksen pitäisi laittaa parhaat a-junnarit pelaamaan Kuusaalle...
  13. S

    KooKoo-65 kaudella 2011–2012

    Sopimushan sieltä sitten tuli Heinolan kanssa. Emä KooKoo tekee tietysi vielä sopparin Titaanien kanssa. Näihän se seudullinen osaaminen kehittyy. KooKoon edustuksessa, A:ssa ja B:ssä on kuulemma ukkoa enemmän kuin omaksi tarpeeksi. On se kumma ettei tälläseudulla valmentajat nää nenäänsä...
  14. S

    KooKoo-65 kaudella 2011–2012

    Eikös tämä Rokka kuitenkin ole KooKoon A-junnuja vai onko siirtynyt 65 joukkueeseen?
  15. S

    KooKoo-65 kaudella 2011–2012

    KooKoo yhteistyö Kuulin, että KooKoo ja KooKoo 65 (entinen Hc) sekä pokli ovat käytännössä samaa seuraa ja pelaajat liikkuvat ilman erillisiä sopimuksia? Keväällä höpistiin farmisopimuksesta, mutta sitähän ei ilmeisesti tarvita kun tää näin menee? Täähän on ihan loistava juttu Kouvolan...
Ylös