Viimeksi luotua sisältöä käyttäjältä Pingu

  1. P

    Popeda

    Edellisen soolokeikan näin olikohan Aamulehden striimin välityksellä, ja hirveästi ei harmittanut etten paikalla ollut, hivenen sekavan oloista oli verrattuna aiempiin soolokeikkoihin Eilen TTT-klubilla Pate oli huomattavasti rennompi ja ”oma itsensä”. Alussa oli noin 40 minuutin...
  2. P

    Vitutusketju

    Vieläkin vituttaa suunnattomasti viime viikolla kuultu uutinen, että olen ollut ylipalkattu. Vajaa kolme vuotta sitten sain työkokemuslisän kymmenestä vuodesta ja koko sen ajan palkkalaskelman merkinnät ja summat ovat pysyneet samoina joten en ole ihmetellyt mitään. Nyt kuitenkin ilmeni, että se...
  3. P

    Popeda

    Ensi viikon torstaina Radio Suomessa on Popeda-ilta klo 18-21. Popeda-ilta lähestyy – kerro meille mieleenpainuvin muistosi legendaarisesta bändistä! Voinee uskaltaa odottaa vähän muutakin kuin ne yleisimmin radiossa soineet kappaleet, toivottavasti.
  4. P

    Popeda

    Viime torstaina Radio Suomessa tuli Pate Mustajärven haastattelu: Pate Mustajärvi jäi pois Popeda-junasta ja opettelee uusia tapoja tehdä musaa | Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen ja Anna Keränen | Yle Areena – podcastit Ratinan keikan muistelua ja vähän mennyttä ja tulevaa. Vaikka en ole kovin...
  5. P

    Popeda

    Lienee eri asia laulaa suurelle yleisölle, kuin itsekseen hyräillä. Oletan.
  6. P

    Popeda

    Lähes mahdoton tehtävä nimetä vain kolme biisiä, kun ainahan ne riippuu mielentilasta tai onko kyseessä keikkabiisit vai levyltä kuunneltavat jne. Ikisuosikkejani kuitenkin ovat: Minä elän Raswaa koneeseen Yö Kuopio-Rockin instagramin bäkkärihaastattelussa Patelta kysyttiin jotain siihen...
  7. P

    Kesän festarit

    Hyvin veikattu. Niin siinä kävi, että Tehosekoitin aloittaa klo 22, ja Apulanta 23:20. https://kuopiorock.fi/aikataulu/
  8. P

    Facebook

    Juurikin tuota fanisivua tarkoitin. Selvä juttu, eli en enää yritäkään löytää ratkaisua tuohon mysteeriin kun sitä ei kerran ole. Eipä tuo kyllä suuremmin haittaakaan.
  9. P

    Facebook

    Jos Facebookiin perustaa faniryhmän, niin pystyykö ryhmän seinälle kirjoittamaan omalla nimellään, vai meneekö kaikki kirjoitukset (seinälle, linkkien kommentoinnit yms.) sen ryhmän nimissä?
  10. P

    Mikäs sen biisin nimi olikaan? – biisi hukassa-ketju

    Erotomanian laulaa Markku Petander.
  11. P

    Marski-cup, Mikkeli, 7.-8.8.2009

    Tuota olen itsekin miettinyt pitkin kevättä, Marski Cupista kun on tullut ikään kuin jokasyksyinen perinne. Melko epätodennäköiseltä vaikuttaa, kun ainoa viite jonka tämän vuotiseen olen löytänyt, on erään bändin keikkakalenterin merkintä: "Pe 6.8.2010 Mikkeli, Marski Cup". Enkä tajunnut...
  12. P

    Sekalaisten kysymysten ketju II

    Todennäköisesti suurin hyöty on niille sataman hemmoille jotka niitä kontteja sieltä korkeuksista kyytiin antavat. Heidän on huomattavasti helpompi nähdä oikea rekisterinumero kun se lukee isolla siellä ylempänä.
  13. P

    Joukkueen rakentaminen kaudelle 2010–2011

    No ilmankos. Menestystä Tikelle "maailmanvalloitukseen", vaikka tosiaan mieluusti hänet olisin vielä Jukureissa nähnyt.
  14. P

    Joukkueen rakentaminen kaudelle 2010–2011

    Hienoja uutisia, kyllä vaan nuo sopimukset saivat hymyilemään. Hyvä juttu, että Hakkarainen tahtoi palata Mikkeliin ja kahden vuoden sopparilla. Olisin vielä Kuuluvaisen tahtonut tuossa listassa nähdä, vaikkei viime kausi ihan paras mahdollinen ollutkaan, mutta silti...
  15. P

    Facebook

    Edesmenneen ystäväni profiili on laitettu sellaiseksi muistosivuksi. Nyt veljensä kuitenkin tahtoisi poistaa profiilin kokonaan, liekö mitään kautta mahdollista? Tunnukset ja salasana ovat kuulemma tiedossa, muttei pääse enää kirjautumaan.
Ylös