Viimeksi luotua sisältöä käyttäjältä Moonshine Man

  1. M

    Rauman Lukko 2024–2025 – kohti ääretöntä ja sen yli

    Kyllähän tällainen sopivalla roolilla ja liksalla kelpais!
  2. M

    Lukko mediassa

    Täytyy nyt siis täsmentää, että katkera maku oli minun suussani, ei Pekan. Tai mistä sitä tietää, mutta tuota tarkoitin.
  3. M

    Euroviisut 2024 ja UMK 2024

    Itse en suuri euroviisumies ole ollut muutenkaan, ja hinkua katsoa tän vuoden kisat vähentää ennestään ketjussa sivuttu Israelin ja Hamasin välinen mylly, jossa kärsijänä ovat pääosin siviilit. Kuitenkin on pakko myöntää, että olen aivan koukussa tuohon Viron biisiin ja oikeastaan tuota koko...
  4. M

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2024–2025

    Hienoa! Jos tartut tarjoukseen, koita järjestää niin, että voit edelleen kirjoittaa tutulla nimimerkillä - brändi on sen verran vahva. Irvileukojen kannattaa muistaa, että Torso osui tälläkin kaudella monessa kohtaa paljon paremmin kuin suurin osa kaupallisten medioiden ennakoista, joten en...
  5. M

    Lukko mediassa

    En muistanut heti kuuntelun jälkeen laittaa, mutta suurkiitokset jaksosta. Ihan älyttömän mielenkiintoista kuunneltavaa, meni kolme tuntia kuin siivillä. Enemmänkin olisi mennyt. Nyt kun tässä on viikon verran kuulemaansa makustellut niin ei toisaalta voi välttyä siltä, että vähän...
  6. M

    Huhuketju

    Tiatrimies Peters. Kyllä mulle kelpaa ja hyvin kelpaakin!
  7. M

    Hassutteluketju – ei mielensä pahoittajille

    https://www.jatkoaika.com/Uutiset/Tappara-solmi-jatkosopimuksen-Philip-Granathin-kanssa/256725 Hienoa, että Tappara saa pidettyä näitä lupaavia A-junnujaan.
  8. M

    Unelmia, unia ja utopistia haaveita (ei huhuja)

    Reid Gardiner kovasti menossa huhuissa ensi kaudeksi Ouluun, taidettiin tännekin haaveilla siirtorajalla? Kelpaisi kyllä kanukkikiintiötä täyttämään.
  9. M

    Unelmia, unia ja utopistia haaveita (ei huhuja)

    Eikös Nykyri IFK:sta tullutkin Lukkoon yhdeksi kaudeksi? Ei siinä, mielellään olisin toki itsekin pitänyt meidän junnuissa.
  10. M

    Liigan varmistuneet jatkosopimukset

    Suht nätisti pysyy kyllä KalPalla nippu kasassa!
  11. M

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2024–2025

    Eiköhän seuraava aitoa iloa herättävä rekryuutinen ole sitten aikanaan päävalmentajan vaihto.
  12. M

    Lukkokasvatit ja entiset lukkolaiset maailmalla

    Henkilökohtaisia kemiallisia eikun siis henkilökemiallisia syitä. Harmillinen juttu, tuli samaa mietittyä tuossa pari viikkoa sitten kun katselin sivusilmällä Karalahti-dokkaria jossa Hakkarainen selosti urheilijoiden alkoholinkäytön vaaroista.
  13. M

    Pitsiturnaus 2.8.2024

    Itsekin vähän odottelin että olisi Kiekko-Espoo tullut, harmi ettei.
  14. M

    Huhuketju

    @Lestori Nähde Kyllä sulla on tossa ehdottomasti pointtia ja onhan tämä nyt todella potentiaalinen haku toteutuessaan. Esimerkiksi itse olisin varmaan ollut pari vuotta sitten aika fiiliksissä, tällä hetkellä vaan tuntuu jotenkin koko tunnelma Lukon ympärillä niin apaattiselta että en tiedä...
  15. M

    Pitsiturnaus 2.8.2024

    Totta hemmetissä tulee itsekin raahauduttua, vaikka viime kuukausina ei paljon positiivisia ajatuksia ensi kaudesta ole ollutkaan. Semmoista se on!
Ylös