1. L

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Aivan, tälläisestä mahdollisuudesta en ollut minäkään kuullut. Hieno homma siis, etäfanit jotka tahtovat vain tuen vuoksi kortin ostaa voivat sen tällä tavalla tehdä.
  2. L

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Alas on ajettu tuo kausikorttien myyntikin, kun kerta ei postiteta enää ollenkaan. Tiedän useita, jotka asuvat satojen kilometrien päässä ja ovat tilanneet kausikortin ihan vain tuen vuoksi...
  3. L

    Mukikampanja – tässä ketjussa odotellaan mahdollisia vahvistuksia

    Kuulostaa hyvältä, mutta varsin erikoiselta. Lebedeff, Voutilainen, Luukkonen. Kaksi liigatason molaria, sekä yksi vielä tasonsa näyttämättä oleva.
  4. L

    HPK:n juniorit

    Ensimmäisenä mainittu on muuan Hannu Savolaisen lapsenlapsi. Toki pojan isäkin tehnyt ihan tyylikkään urheilu-uran.
  5. L

    Rinkelinmäki ja HPK:n palvelut

    Toivotaan, että tulisi musta maski oranssilla pallologolla. Ei mitään muita hienouksia. Tuolloin sitä kehtaa käyttää yleisellä paikallakin, kun on neutraalit värit. Oranssi pohja olisi vain liikaa..
  6. L

    Mukikampanja – tässä ketjussa odotellaan mahdollisia vahvistuksia

    Reilu viikon päästä on jo ensimmäiset harkkamatsit... Olisihan se hienoa, kun saataisiin se viimeinen vahvistus sentteriosastolle vielä ennen sitä. Jotenkin tulee vaan semmoiset vibat, että sieltä tulisi kalaa ja pian.
  7. L

    Kokoonpanot ja ketjulottoilut 2020–2021

    Kapteenin C-kirjainta tulee melko varmasti kantamaan kukapa muukaan kuin
  8. L

    Ex-Kerholaiset

    Rautiainen lähti uutta seuraa etsimään sillä agendalla, että se löytyy nimenomaan Sveitsistä. Voi olla, että muut seurat eivät sitten lopulta jostain syystä valikoituneet sopiviksi.
  9. L

    Mukikampanja – tässä ketjussa odotellaan mahdollisia vahvistuksia

    Väittäisin, että ei nämä ihan ilman syytä ala suomalaista joukkuetta seuraamaan. Kyllä tää nyt jo haiskahtaa nuorelta haulta, josta aloitetaan koulimaan tulevaa änäristaraa.
  10. L

    HPK-pelaajat maajoukkueessa

    Julkaistiin. Edustuksessa valmennustiimi on: Tiilikainen, Turunen, Sinkkonen ja Lehtola.
  11. L

    HPK:n taloudellinen tilanne

    Menikö multa jotain ohi, vai miksi ei julkisuuteen kerrota mitä säästötoimia on tehty? Jotain leikkauksiakin ilmeisesti...
  12. L

    Otteluseuranta (HPK)

    Oli maalissa jo tänään...
  13. L

    Petteri Nikkilä – pelkoa kylvävän alistajan urakehityksen seurantaketju

    Sihvonen kertoilee tässä Maikkarin uutisessa, kuinka antoi Petterille aikoinaan kaksi vaihtoehtoa... "Palasimme myöhään alkuyöstä Hämeenlinnaan. Muut pelaajat suuntasivat koteihinsa, päävalmentaja ja Nikkilä jäivät Rinkelinmäen pukukoppi numero 5:n hämärään. Mitä tuossa pukukopissa kuultiin ja...
  14. L

    HPK mediassa

    Lucenius hyvästeltiin ja kiiteltiin jo aiemmin. Karjalaista ei varsinaisesti missään vaiheessa ns. hyvästelty, mutta Toivola julkisesti Hämeen Sanomissa kertoi tilanteesta.
  15. L

    Ex-Kerholaiset

    Onko tietoa, mihin Teemu Rautiainen suuntaa ensi kaudeksi? Ilveksessä ei jatka. Palaisiko kotiin?