Voisin lyödä vaikka vetoja että Mikko Lehtonen on 2026 olympiajoukkueessa mukana. Muut pakit Heiskanen, Lindell, Hakanpää, Mikkola, Jokiharju, Määttä, Välimäki. Ristolaista ei kiinnosta.
Liekkö Helenius käytettävissä? Toki voi olla että AHL-pelit kutsuvat vasta loppukaudesta. No oli miten oli, valmennuksen vuoksi odotukset eivät ole näistä(kään) kisoista kovin korkealla.
Tämä jaksaa vituttaa vuodesta toiseen. Jotain Ruotsissa tehdään oikein. Kyllä Tsekkiki, Kanada ja USA:kin saa aika usein noita sopimuksettomia pelaajia mukaan mutta eihän Suomi....
Sven Bärtschi ellen väärin muista. Taisi vastoittain lopettaa uransa. Jännä muuten miten Leonardo Genoni on mukana turnauksesta toiseen. Ei siinä, loistava molari Sveitsin mittapuulla. Alkaa olla jo Ambühlin veroinen ikoni. Meinaakohan olla vielä Milanossakin mukana? Ainakin soppari on vuoteen...
No se että näin on käynyt kerran niin ei aina ihan välttämättä tarkoita sitä että tämä olisi todennäköistä. Kyllä Suomella olisi paremmat mahikset jos parhaimmat vapaana olijat(joilla sopimus) jaksaisivat tulla.
Tuhansien kilometrien päässä pelaavat joukkueet eivät mitään erityisiä tunnesiteitä ole minuun luoneet mutta kunhan nyt tulisi vihdoinkin jokunen suomalainen voittaja niin olisin tyytyväinen.
Harmittaahan nuo poisjäännit vaikka niitä osasi jo odottaa. Viime vuoden kisoissa ei oikein kulkenut enää vaikkakaan Vatanen ja Filppula ei tuolloin paikalla edes olleet. Lähinnä tuo Vatasen poisjäänti tällä hetkellä vähän syö. Saa nähä saadaanko änäriäijiä mukaan. Nyt ei ole kotikisat...
Monet on noita mannisia, hartikaisia, Vatasia etc. spekuloineet mm-kisoihin tällä kaudella mutta fakta on se ettei yksikään noista ole tällä kaudella pelannut eht:llä. Voisi varman melko turvallisesti veikata että noita kavereita ei mm-joukkueessa tänä vuonna nähdä. Tää ykkösleiriryhmä on...
Jääkiekossa oli ennen Euroopan Cup. Se oli vuosikymmeniä ja taisi olla varsin toimiva ratkaisu. Yleisöäkin ilmeisesti kiinnosti vaikka neukut voitti melkein joka vuosi. Miksi se lopetettiin? Tietääkö kukaan? Sen jälkeen on vaan ollut näitä enempi vähempi tuhoon tuomittuja viritelmiä.
Eihän tuo Pennanen tässä hetkessä paljoa luottoa herätä. Mutta edelleen Pennasen alaisuudessa nuorten maailmanmestaruus oli kirjaimellisesti muutamasta sentistä kiinni. Ei sen Niemelän olisi tarvinnut kuin tyrkätä vielä vähän ennenaikaisen tuulettamisen sijaan niin meillä ei tässä hetkessä olisi...