Viimeksi luotua sisältöä käyttäjältä Kotikatsomo

  1. K

    Suomen presidentinvaali 2024

    Yle ei ainakaan hälvennä syytöksiä puolueellisuudestaan. Tuoreimpien kyselyjen mukaan riskinä saada toiselle kierrokselle kaksi oikeistolaista ehdokasta, jolloinen viimeisin ja tärkein tentti käytetään sisäpoliittiseen oikeistohallituksen leikkauspolitiikan käsittelyyn. Syöttöjä lapaan...
  2. K

    Työelämä & työttömyys

    Onkos tuossa jokin logiikka, että työllisyysastetta mitataan myös 15-18-vuotiailta, vaikka nämä ovat nykyään oppivelvollisuuden piirissä?
  3. K

    Liigan yleisömäärät kaudella 2022–2023

    Itsekin areenan myötä olen hurahtanut yleisömääriin ja niiden vertailuun. Jokaisen ottelun lipunmyynnin tilannetta tulee seurattua suht tarkasti ja ylpeähän lukemista voi olla. Vaikka meitä paljon onkin ja mukaan mahtuu sattumia, olen myös todella pettynyt meikäläisten vellihousujen ja...
  4. K

    Liigan erotuomaritoiminta – ajatuksia ja kehittämisideoita

    Ei tule muita jengejä niin tarkkaan seurattua että olisi nyt tarkoitus keneenkään verrata, mutta sen verran huikea supertripla että pakko mainita. Ilveksellä kolmessa peräkkäisessä pelissä: Kalpaa vastaan Haapalaa ajetaan päähän, ei jäähyä. 5+2 pelikieltoa. Kerhoa vastaan Tuulola ajetaan...
  5. K

    Ilveksen joukkueen rakennus kaudelle 2022–2023

    Kyllä kyllä, ymmärrän pelaajan näkökulman, mutta sitä pohdinkin että tapahtuuko tätä muuallakin vai onko meillä erityisiä ongelmia kierrättää pelaajia laajalla rosterilla.
  6. K

    Ilveksen joukkueen rakennus kaudelle 2022–2023

    Meikäläisille kun on vielä suht uusi asia että pyritään pitämään laadukasta laajaa rosteria, eikä niin tarkkaan tule muita jengejä seurattua niin kuinka normaalia näiden viidennen ketjun jätkien soppareiden purku on? Viime kaudella Grewe ja nyt Oden. Ymmärrän kyllä että vilttiketjussa olo ei...
  7. K

    Pakkoruotsi – kyllä vai ei?

    Pakkoruotsi on kyllä todella merkillinen keskustelunaihe. En keksi mitään toista aihetta, jossa aivan normaaleilla ja fiksuilla ihmisillä menee korvien välissä jotakin pahasti tilttiin. Halutaan kannattaa pakkoruotsia, mutta kun ei ole edes auttavan järjellisiä perusteita, pitää kaivaa laarien...
  8. K

    MM-kisat 2022: Helsinki & Tampere, Suomi

    Onko Leijonien fanituotteet aiemmilta vuosilta tuttuja? Katselin Leijonat Storen pelipaitoja ja siellä tarjotaan vain veikkauskratian mannekiinin paikkoja. Lähinnä mietin että onkohan vastaavilla menty vuosittain vai voiko tuonne odotella jotakin muita versioita?
  9. K

    Liigan kurinpitopäätökset kaudella 2021–2022

    Pakko heittää vielä oma keltavihreä lusikka soppaan, kun edelleen Masinista lauotaan täysin vääriä väitteitä. Masin kyllä tilttasi kunnolla. Tämä ilmeisesti pitää aluksi myöntää jotta voi heittää seuraavan pointin. Ymmärrän esim. Kapasen kiehumisen, pääkamerasta näytti kuin Masin olisi lyönyt...
  10. K

    Kummola ”rakentaa” Tampereelle jäähallin -seurantaketju

    Ilves on muuten avannut parven myös talven HIFK-matsiin.
  11. K

    Urheilujohtaja Timo ”Tillu” Koskela

    Itse olen todella tyytyväinen Koskelan jatkoon, mies on tehnyt hyvää työtä. Pidän vähän outoina tiettyjä kommentteja liittyen viime kauteen. Olisi hyvä muistaa niitä viime kauden lähtökohtia ja kauden kulkua. Vaikka jälkikäteen tiedetään, että kausi saatiin pelattua, oli ennen viime kautta ja...
  12. K

    Pe 11.9.2020 Super Series-finaalit

    Hieno perjantai.
  13. K

    Pe 11.9.2020 Super Series-finaalit

    Tepsin maalivahdit ja väännetään yhteen maaliin?
  14. K

    Pe 11.9.2020 Super Series-finaalit

    Tuossa päädyssä ei kyllä tänään pelata. Joko kikkaillaan tai perutaan.
  15. K

    Kummola ”rakentaa” Tampereelle jäähallin -seurantaketju

    Itsekin tätä fiilistelin, juurikin niin ettei olisi perinteistä kotijoukkuetta. Taloudellisista syistä voi jäädä toteuttamatta "ylimääräinen" Hakametsän paikallispeli, kun uudessa hallissa olisi varmasti 6000 katsojaa enemmän.
Ylös