Viimeksi luotua sisältöä käyttäjältä Kilgore Trout

  1. K

    Perussuomalaiset

    Pidin Peltokangasta todennäköisenä Tynkkysen kaverina EU-parlamenttiin, mutta ettei vaan kaatuisi vaalivoitto ALV:n korotuksesta johtuvaan pensan hinnan korotukseen. Vaikka se on vain 3 senttiä per litra, ja niukasti vähemmän kuin valmisteveron alennus.. Voi olla, ettei veronalennus tyydyttänyt...
  2. K

    Petteri Orpon hallitus

    Muistelinkin että tästä on tehty tutkimus, joka tukee suurelta osin näkemystäsi: https://dynamic.hs.fi/2019/promille/ Mielenkiintoista olisi tehdä uusi tutkimus, joka ulottuisi sen verran alemmas, että nähtäisiin millä vuosituloilla homma taittuu paremmin pienituloisia ja verotusta ymmärtävään...
  3. K

    Petteri Orpon hallitus

    Ongelma voi olla päänsisäinen, mutta ihmiset ovat erilaisia ja osa meistä on enemmän tai vähemmän talutettavia. Kansantalouden kannalta heitä ei kuitenkaan kannata pudottaa kyydistä, vaan tehokkaammin ohjata ja kouluttaa hyödyllisiksi kansalaisiksi. Se että vahvat ja menestyvät toistuvasti...
  4. K

    Petteri Orpon hallitus

    Minä olen toteuttanut itseäni työn kautta yrittäjänä, mutta en ole koskaan yhdistänyt sitä henkisyyteen. Päinvastoin se on minusta erittäin materialistista puuhaa. Samoin on sijoittaminen. Muuten olen viestistäsi suurin piirtein samaa mieltä. Henkisyyden olen aina yhdistänyt pikemminkin...
  5. K

    Petteri Orpon hallitus

    TOASin historian suurin hanke Hippos valmistuu vaiheittain tänä vuonna. Hippokselle tulee yhteensä kymmenen taloa, joista ensimmäiset viisi otetaan käyttöön syksyllä 2024. Näissä taloissa ei käsittääkseni ole soluasuntoja, mutta jonkinlaisia yksiön ja soluasumisen välimuotoja kyllä eli...
  6. K

    Petteri Orpon hallitus

    Pahuksen ihmiset, aina sotkemassa ekonomistien laskelmia! Nyt kun talouden kriisitietoisuus on saatu nuijittua ihmisten tietoisuuteen, ja toivoa huomisesta on jaettu niukasti tai ei ollenkaan, niin toivottavasti kulutuksen korjaaminen ei mene yli. Tarkoitan sitä, että myös ne ihmiset, joilla...
  7. K

    Petteri Orpon hallitus

    Jos ja kun ihmisillä ei ole enempää rahaa käytettävissään kuin aiemminkaan, niin totta kai hän säätää kulutustaan alaspäin, eikä veroja kerry sitten kuitenkaan odotettua miljardia. Jos taas on aiemmin pystynyt laittamaan rahaa sivuun, ja tinkii sieltä päästä jatkaen kulutusta kuten ennenkin...
  8. K

    Vasemmistoliitto

    Britannian Labourista olisin osannut nimetä ulkomuistista Jeremy Corbynin, mutta en nykyistä puheenjohtajaa. Eikä Corbyniakaan oikein minusta voi miksikään supertähdeksi nimittää. Mutta USA:ssa sentään on AOC!
  9. K

    A-studio

    Se alkaa vaikuttaa jankuttamiselta, kun toistuvasti haikailet viisikon perään samoin sanakääntein kolme vuotta ennen seuraavia eduskuntavaaleja - ettei vaan olisi Marinia ikävä!
  10. K

    A-studio

    Saramolla oli pointti inflaation vaikutuksesta nouseviin sotekustannuksiin ja siitä, että sotepalveluihin kohdistuu todellisia leikkauksia. Muuten vasemman laidan pelimerkit ovat aina ja ikuisesti veronkorotuksissa, taakanjaossa ja tulonsiirroissa. Se on heidän polittiikkansa kovinta ydintä...
  11. K

    A-studio

    Pitäisikö yrittää selvitä tästä kehysriihestä ensin ennen kuin pelotellaan tulevilla?
  12. K

    Race Across The World Suomi

    En ole juurikaan seurannut tämän tyyppisiä ohjelmia, mutta lähdin tätä katsomaan paremman puolison mukana. Syy oli se, että olen lukenut suurimman osan Juha Itkosen kirjoittamista kirjoista, ja halusin nähdä millainen tyyppi on kyseessä. Kuten arvata saattaa, kyseessä on henkilö, joka ilmaisee...
  13. K

    Venäjä hyökkää Ukrainaan

    Voi se tarkoittaa myös sitä, että kriisitietoisuutta isketään kovakalloisten ja piittaamattomien poliitikkojen päähän nyt kahdesta eri suunnasta.
  14. K

    Lähi-idän tilanne – itseaiheutettu kaaos, länsimaiden leikkikenttä vai jotain siltä väliltä?

    Iranilaiset eivät ole arabeja. Jos tuosta hyökkäyksestä jotain positiivista hakee, niin nuokin dronet ja ohjukset ovat pois Ukrainasta, jossa niiden alas ampuminen on haastavampaa.
  15. K

    Jatkoajan Kesäpuuma 2024

    Rebecca Ferguson, koska minulla on selvästikin fiksaatio naisiin, joiden kasvot on tatuoitu täyteen kirjaimia. https://www.ign.com/articles/rebecca-ferguson-is-the-mvp-of-dune-part-2
Ylös