Viimeksi luotua sisältöä käyttäjältä Kankolan Kane

  1. K

    Pelicans 2024–2025

    Kyllä se kokonaisuus lopulta ratkaisee. Eihän Tapparallakaan periaatteessa ollut yhtään ns. kärkisentteriä vaan riittävän hyvät sentterit ja senkin edestä laadukkaat muut palaset.
  2. K

    Pelicans 2024–2025

    Hyvää pohdintaa. Lisättäköön vielä, että tuolla Kumpulaisen varausnumerolla varatuista pelaajista osa on pystynyt olemaan ihan johtavia pelaajia jopa kärkijoukkueissa tuolla toisella varausvuoden jälkeisellä kaudella. Periaatteessa siis Kumpulainenkin voisi taistella tuossa ensimmäisessä...
  3. K

    Vitutusketju

    Tuomareiden verran on vielä pakko purkaa sydäntä ennen kesätauolle jäämistä. Olihan tää finaalien tuomarityöskentely aivan alta arvostelun ja aivan järkyttävän ykspuoleista. 90 prosenttia kaikista 50/50 tilanteista käänty Tapparan hyväksi oli kyse vihellyksistä tai viheltämättä jättämisistä...
  4. K

    Pelicans 2024–2025

    Juuri näin. Hpk:n viimeisintä mestaruutta seurannut ajanjakso on myös aika hyvä varoittava esimerkki siitä mitä voi olla luvassa jos sitä hyvää kautta ei hyödynnetä ja aletaan suosiolla jarruttelemaan.
  5. K

    Pelicans 2024–2025

    Se onkin aika haastava yhtälö löytää tässä asiassa sitten se sopiva balanssi. Kyllä se väkisin taas osallistumiseksi menee jos kaksi alinta ketjua on täynnä jotain keskenkasvuisia poikasia ja siinä on sitten aina olemassa myös se riski, että ne vaihtaa maisemaa silloin kun niistä alkaa vihdoin...
  6. K

    Pelicans 2024–2025

    Toisaalta olisi ehkä vähän järjen köyhyyttä lyödä nyt ainakaan isommin jarrua kun siellä on kuitenkin aika hyvä runko kasassa sellaisista pelaajista, jotka on vienyt meidät kaksi kertaa putkeen jo finaaleihin asti. Ei meillä välttämättä ihan joka vuosi ole valmiiksi Laschin ja Jordanin tasoisia...
  7. K

    Juhamatti Aaltonen Pelicansiin

    No ei sekään sitä oikein selitä, että suurinosa kakkos yv:n harvoista yrityksistä kuoli joko juhamatin huonoon suoritukseen alueelle viennissä tai alueella. Uskaltasin melkein väittää, että oli sen porukan heikoin lenkki vaikka pari kertaa jotain väläyttikin. Kyllä mä vähän huolissani olen tän...
  8. K

    Pudotuspelit – kevät 2024

    Olen samaa mieltä siitä, että Jämsenin paikka ei valitettavasti ole tällä hetkellä kokoonpanossa, mutta aika kohtuuton määrä rapaa täällä taas lentää. Eiköhän se nyt kuitenkin ole lähinnä hölön vika, että häntä on siellä puolikuntoisena roikotettu. Minä en myöskään ymmärrä, että millä ihmeellä...
  9. K

    Pudotuspelit – kevät 2024

    Kyllä se vaan näin on, oli värilasit tai ei. Oma teoriani on, että Pelicans on ns. huonosti verkostoitunut seura. Ei taida olla kovin paljoa Lahtelaisia tai edes Lahdessa vaikuttaneita lätkävaikuttajia liigan palkkalistoilla, liitossa, tuomareina, toimittajina tai muuten mediassa Päijät-Hämeen...
  10. K

    Vitutusketju

    Omalta hiekkalaatikolta ei pysty poistumaan kun kaikkialla muualla mouhottaa mouhijärveläiset ja meinaa olla vähän vaikea hillitä itseään heittämästä vähän lisää bensaa liekkeihin kyselemällä esim. taklattavan vastuun perään. Olihan se rumahko, mutta ihan hirveän pahoillaan ei jaksa olla kun...
  11. K

    Tommi Niemelä Pelicansin päävalmentajana

    On toteutuksessakin vikaa sitä ei käy kiistäminen, mutta kyllä siitä iso osa johtuu omaan silmääni myös siitä, että Tappara ei anna Pelicansin pelata sitä omaa peliään. Tämä näkyy erityisesti avauspelissä, mutta on siellä muitakin nyansseja. Pelkästään sillä saadaan yllättävän pahasti...
  12. K

    Tommi Niemelä Pelicansin päävalmentajana

    Nyt kyllä mitataan miestä ihan todenteolla. Grönborg on taitellut Pelicansin pelikirjan siistiin pakettiin omaan povitaskuunsa ja on syönyt meiltä kaikki aseet pois. Nyt tarvii kyllä ihan oikeasti Pelicansin tehdä jotain muutakin kuin kehittyä siinä omassa pelissä tai tästä tulee tosi lyhyt sarja.
  13. K

    Pudotuspelit – kevät 2024

    Omaan silmään Utunen pelaa edelleen ihan hyvin omassa päässä, mutta tämä alkaa pikku hiljaa oikeesti risomaan. Mies on aivan järkyttävän huono hyökkäyspäässä. Aivan päättömiä ratkaisuja. Vetää aina kun pitäisi syöttää, syöttää aina kun pitäisi vetää ja joka sadas veto menee maalia kohti tai...
  14. K

    Aatu ”Kid” Jämsen – seuraava läpimurto Lahdesta?

    Jaa täällä ollaan leipomassa Jämsenistä jo jotain käpykaartilaistakin. Kyllä mä välillä toivon, että pelaajat ei eksy tälle palstalle edes vahingossa. Voi olla, että vaihtaisin ainakin itse Aatuna vaikka Hifkiin sen käynnin jälkeen. Näkeehän sen nyt pöllönsilmälläkin, että Jämsen on pelannut...
  15. K

    Pelicans (unelmat, haaveet, spekuloinnit, mutuilut & fantasiat)

    Ehkä tuo menee enemmän otsikossa mainituissa kategorioissa spekuloinnin ja mutuilun puolelle. Kaiketi tämä siihen on paras ketju silloin kun asiasta ei varsinaista huhua ole heittää, mutta ei tosiaan kauheesti sykäyttäisi täälläkään.
Ylös