Viimeksi luotua sisältöä käyttäjältä JPL

  1. J

    Kärppien kokoonpano ja ketjukoostumukset kaudella 2023–2024

    Pupumies ilmeisesti jo poistunut maasta ja Tiivola muuttanut Poriin?
  2. J

    Ollakko vai eikö olla – kärppähuhut ja mutut

    Miettinyt myös, kävelikö hallitus myös Myllykosken yli Ritchien kanssa. Viestintä aiheen tiimoilta vähän viittaisi tällaiseen. Ei niin, että Ritchie nyt mitenkään olisi kauden kulkua parantanut, mutta tuo kuvio oli niin ihmeellinen että väistämättä tällainen käy mielessä.
  3. J

    Martin Jandus Kärpissä

    Ei taida pojalla pää kestää paineita. Oli alkukaudesta ihan ok, mutta taso laski kuin lehmänhäntä, kun vastustaja alkoi laittamaan painetta. Tähtihetkenään Oulussa voi sitten pitää Pelicansin kolmea voittoa, joita pääsi seuraamaan iloisesti joko kiekon vierestä tai jäähyaitiosta. Ei käyttöä.
  4. J

    Liigan erotuomaritoiminta – ajatuksia ja kehittämisideoita

    Ohtamaan tilanteessa Ohtamaa oli täysin kiekoton pelaaja ja Pelicansin pelaajalle olisi kuulunut estämisjäähy. Mutta se jäi viheltämättä ja sen jälkeen Ohtamaa turhautui ja otti kakkosen. Muuten jäähyt oli oikein. Toki järkyttävä määrä estämistä jää viheltämättä (varmaan puolin ja toisin)...
  5. J

    Kärppien kokoonpano ja ketjukoostumukset kaudella 2023–2024

    Sillä oletuksella, että Bunnaman on loukkaantuneena, niin ehkä näin. Ketju Hermonen-Tiivola-Bunnaman oli kuitenkin edellisen ottelun paras ketju meiltä. Antonen ei ole saanut Oulussa mitään aikaan missään vaiheessa ja odotusarvo tuolle ketjulle on se, että omissa ei soisi ja tuolla kokoonpanolla...
  6. J

    Kärppien peliesitykset kaudella 2023–2024

    Tottahan Havulla vielä sitä kokemuksen tuomaa ymmärrystä vielä puuttuu. Esimerkkinä nyt vaikka Turusten peluuttaminen kotonakin Tyrväisen ketjua vastaan. Vaikka miten Kepu ja Turre ja muut sanoo, että me pelataan ketä vastaan vain, niin valmennuksen homma on sanoa että parhaaseen tulokseen...
  7. J

    Kärppien peliesitykset kaudella 2023–2024

    Berglund vilttiin ja Jandus seiskapakiksi hajavaihtoja pelaamaan. Antonen voi poistua pois Oulusta tarpeettomana. Bunnaman nelosen keskelle pelaamaan 0-0:aa. Tarvittaessa junnuista tilalle jalkoja ja käsiä.
  8. J

    Kärppien kokoonpano ja ketjukoostumukset kaudella 2023–2024

    Tätäkin kokeiltiin, mutta ei se nyt suoranaisesti lentoon lähtenyt. :) Vaikea kausi on ollut kummallakin, mutta jokainen sarja alkaa nollasta ja pystyy osoittamaan olevansa juuri kyseistä vastustajaa vastaan korvaamaton lenkki.
  9. J

    Ollakko vai eikö olla – kärppähuhut ja mutut

    Nelosketjuun rouhijaksi oikeinkin mallikas peluri. Ei kannata odottaa kuitenkaan tehoja oikeastaan ollenkaan. Lisäksi tosiaan ongelmana on, ettei pysy ehyenä. Mutta esimerkillinen urheilija ja mukava sälli kaikin puolin. Vehkeiden koosta ei ole tietoa - kiva nähdä, että tietäjät tietää.
  10. J

    Niklas Kokko – Kärppien maalivahtituotannon kirkkain tähti?

    Et ole arvon Krutov ollenkaan yksin. Väittäisin, että enemmistö olisi valinnut Kokon jatkon täällä. Mutta toisaalta sitten siinäkin skenaariossa olisi ollut riskinsä. Kaksi pleijareissa käytännössä täysin kokematonta maalivahtia ja joilla kummallakaan ei viimeinen kuukausi ennen kisoja ollut...
  11. J

    Kärppien maalivahtitilanne

    Nuorta miestä testataan nyt ihan kunnolla. Jos tämänkin sarjan pelaa loistavalla tasolla, niin sitten pää kestää kyllä kirkkaissakin valoissa. Luulen kuitenkin, että yliyrittäminen ja epäonnistumisen pelko tulee olemaan läsnä sarjan loppuun saakka ja on myös täysin mahdollista, että paineet...
  12. J

    Liigaseurojen taloudelliset tulokset

    Juu en ole ekonomi tai kirjanpitäjä, enkä väitä asiasta erityisen paljoa tietäväni, vaikka jotain saattaa olla matkaan vuosien varrelta tarttunutkin. Liigajoukkueet saattavat taseessaan arvottaa vaikkapa liigaosakkeen arvon paljon korkeammalle kuin mikä sen todellinen arvo on. Toki se ei...
  13. J

    Liigaseurojen taloudelliset tulokset

    Mitenkähän Pelsut tulee selviytymään kesästä jos kassa on käytännössä jo nyt tyhjä ja kevääksi sekä kesäksi pitäisi olla varattuna kohtuullisen kokoinen paketti euroja, että juoksevat kulut saadaan hoidettua? Oikein hyvällä tuurilla Pelsut menee päätyyn asti ja vieläpä kahden "lisä" seiska-pelin...
  14. J

    Playoffs 2024 puolivälierät: Kärpät (4.) – Jukurit (5.)

    Jep. Melko miehekästä touhua Huuhtaselta. Koko ajan vahvistuu käsitys siitä, että kyseinen herra on melkoinen urpo. Välistä ajattelin hänen ottaneen tarkoituksella JarkkoRuutumaisen agitaattori tyylin, mutta taitaakin vain olla lapsellinen ja tyhmä.
  15. J

    Ilveksen peliesitykset kaudella 2023–2024

    Oletko yhtään sarjan ottelua edes katsonut? Jogurtit on pelannut vallan hyvää kiekkoa, mutta Kärpät on ollut parempi siellä, missä pelit ratkotaan. Veskaripeli, erikoistilanteet sekä oman maalinedustan pelaaminen. Jalalla ja työmäärässä Jukurit ei ole hävinnyt ollenkaan. Toki Huuhtasen...
Ylös