Viimeksi luotua sisältöä käyttäjältä ennustaja

  1. E

    Valko-Venäjän tilanteen vaikutus Jokereihin

    Hienoa nähdä, että Jokerit lisää kiinnostusta Suomen rajojen ulkopuolisiin tapahtumiin. Vuonna 2014 kun ketään ei tuntunut kiinnostavan, että MM-kisat järjestettiin Minskissä. Tämä siitäkin huolimatta, että mm. Euroopan parlamentti oli jo vuonna 2012 kehoittanut kisojen siirtämistä pois...
  2. E

    Huhuketju

    Eiköhän se ole ollut varmaa jo jonkin aikaa. Kurrin kontakteilla olisi todella yllättävää ettei asioita olisi jo sovittu kun oikeuksia lähdettiin hankkimaan.
  3. E

    Tässä ketjussa nettiscouttaamme potentiaalisia vahvistuksia

    Nick Shore siirtyi Magnitogorskiin. Kova hankinta. Magnitogorskilla nyt ulkomaalaiskiintiö täynnä. Montaa potenttiaalista vahvistusta ei vapailla markkinoilla enää ole. Mielenkiintoista nähdä mitä Kurri & Vuorinen keksivät.
  4. E

    Jokereiden U20-nuoret

    Toki surullista joukkueen kannalta, mutta kertoo myös koko tason tärkeydestä. Parhaat pelaajat siirtyvät jo 17-18 vuoden iässä muihin liigoihin pelaamaan. Jokereiden näkökulmasta on lähes mahdoton saada lahjakkaita pelaajia A-junioreihin. Siellä pelaa muutama B-ikäinen lupaava, mutta siihen se...
  5. E

    Oliver Lauridsen täydentämään Jokerien puolustusta

    Turhautumistahan tuo tappelu oli, mutta Lauridsen on harvinaisen viihdyttävä pelaaja. Pelaa aina kovaa ja varmasti omassa päässä. Lisäksi kouluttaa vastustajia rikkeistä ja välillä ihan muuten vain. Aina kun Lauridsen on kentällä, niin tekemisessä paistaa tunne. Vaikea olla pitämättä.
  6. E

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Osa pelaajista oli henkisesti aivan jossain muualla kuin kärkipelissä. Lauridsenilta ihan ymmärrettävä reaktio. 3-0 taululle ja olet ladannut itsesi peliin. Turhautumista sanan kaikessa muodossa. Lauridsen oli tänään yksi niitä harvoja, jotka olivat pelin edellyttämällä tasolla. Turhan moni...
  7. E

    Tässä ketjussa nettiscouttaamme potentiaalisia vahvistuksia

    Nättinen siirtyi kolmen vuoden sopimuksella Jypiin, joten voidaan unohtaa. Hyökkäykseen tarvitaan kuitenkin vähintään yksi pelaaja lisää, koska ilman loukkaantumisia tuskin voidaan koko kautta pelata. Tällä hetkellä reserveissä ei hirveästi pelaajia ole.
  8. E

    Tässä ketjussa nettiscouttaamme potentiaalisia vahvistuksia

    Julius Nättisen sopimusta ollaan purkamassa Anaheimin Ducksin toimesta. Saattaisi olla hyvä rotaatiopelaaja. Kehitysaskelia ottaessaan toki omaa potenttiaalia huomattavasti parempaan. Nättinen on Jokereiden KHL:ään varaama pelaaja.
  9. E

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Periaatteessa yhdellä maalilla hävittiin tämän hetken parhaalle eurooppalaiselle seurajoukkueelle ja joukkueen pelissä täytyy olla heti vikaa. Just. Joukkue pelasi hyvän pelin ja hallitsi kenttätapahtumia. Yksi ylivoimaali vastustajalle ratkaisi tällä kertaa. Edelleen peli näyttää erinomaiselta...
  10. E

    Positiivisuusketju

    Keväällä tottakai mitataan menestys, mutta höpöhöpö puhetta sanoa, että muut joukkueet huonossa kunnossa ym. Ei Jokereidenkaan peli ole valmista. Nautitaan nyt ja katsotaan kevään pelejä kun on niiden aika.
  11. E

    Positiivisuusketju

    Peli on viihdyttävämpää kuin vuosiin. Jokereiden näköistä peliä. Yleisöäkin on tulossa perjantaina jo paremmin.
  12. E

    Jokerien pääsylippujen varaussysteemi

    Toivottavasti noihin mainoksiin ei ole koko markkinointibudjettia tuhlattu, koska muuten saadaan tottua puolityhjään halliin. Alas on menty, koska vielä edellisillä kausilla joukkue näkyi edes jollain tavalla kaupungilla. Oli erilaista tapahtumaa jne. Nyt ei mitään. Lehdissä huudetaan...
  13. E

    Jokerien pääsylippujen varaussysteemi

    Puhut asiaa, mutta pelkkä sosiaalisen kanavien käyttö ei riitä millään täyttämään yli 12000 ihmistä vetävää hallia. Saa olla melkoisen sitoutunut seuraajakunta esimerkiksi Twitterissä että 39000 seuraajasta joka kolmannes saadaan halliin. Suurin ongelma on ettei Jokerit tai KHL näy kaupungilla...
  14. E

    Jokerien pääsylippujen varaussysteemi

    Tämä on yksi Jokereiden markkinoinnin isoimmista ongelmakohdista. Iso osa markkinoinnista kohdistuu jo lipun ostaneisiin. Uusia kävijöitä ei osata tai yritetä saada. Lisäksi pääasiallisena kohderyhmänä on lapsiperheet, vaikka nykyisellään koko perheen vieminen otteluun on suhteettoman kallista.
  15. E

    Mike Lundin Jokereihin

    Odotettu päätös kun paluu venyi jatkuvasti pidemmälle ja pidemmälle. Puolustuksessa on kahdeksan vaatimukset täyttävää pelaajaa, joten suurta aukkoa Lundin ei jätä, vaikka pelimies olikin.
Ylös