Viimeksi luotua sisältöä käyttäjältä Atte

  1. A

    Johan Bäckman – virallisen Venäjän totuudentorvi?

    Lenin antoi Suomen itsenäistyä, koska uskoivat Suomen myöhemmin liittyvän Neuvostoliittoon ja kommunistien ottavan vallan Suomessa. Kommunistinen Neuvosto-Venäjä tuki Suomen punaisia, aseisti heitä ja lähetti joukkoja, jonka seurauksena punakapina syntyi ja Suomi joutui sisällissodan...
  2. A

    Hjalliksen Diili

    Onko siellä joitakin koulutettujakin henkilöitä? Perus merkonomeja siellä näyttäisi lähinnä heiluvan, kun harva menestyvä yritysjohtaja ehtii tuollaiseen viihdeohjelmaan mukaan. Kyllähän tuo pääsääntöisesti viihdettä on ja mielestäni vielä melkoisen hyvää sellaista. Hjallis saa ohjelmalla...
  3. A

    Naisasiat

    Tässä lähipiirissä sattui avioero viisi vuotta ensimmäisen koiran hankinnan jälkeen ja 2 vuotta toisen. Oli emäntä halunnut ottaa koirat sänkyyn eikä sinne oikein mies enää mahtunutkaan. Seksi oli loppunut kuin seinään ja koirat kuulemma täyttivät emännän läheisyyden tarpeen. Mies oli aikansa...
  4. A

    Naisasiat

    Kokemuksen rintaäänellä voisin sanoa, että kannattaa ja olisi jo aiemmin kannattanut pitää täyttä radiohiljaisuutta kyseiseen emäntään. Se, että olet jatkuvasti ottamassa yhteyttä häneen vaikka olette tauolla, antaa sinusta vässykän kuvan hänelle. Hän voi ajatella, että sinua voi pitää varalla...
  5. A

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Niin justiin. Ja jos kersa sattuu jäämään alle niin sä otat vain kylmästi vastuun tilanteesta ja lähetät kukkakimpun vanhemmille anteeksipyynnön kera. Kanattaisi varmaan ajatella kunnolla etukäteen ennenkuin jotain sattuu oikeasti ja aloittaa vaikka ihan asennemuutoksesta. Turha puolustella...
  6. A

    JoKP:n taloustilanne

    Missä minä olen tuollaista ajatuskulkua esitellyt? Nyt niitä valoja päälle siellä! Edellisessä viestissä viittasit itse, että Ilveksen talous pidetään tasapainossa velalla johon totesin, että ei se nyt näin voi osakeyhtiössä toimia. Ei terve yhtiö kaadu yhteen tai kahteen tappiota...
  7. A

    JoKP:n taloustilanne

    Ei tappioita voi tasapainottaa velalla osakeyhtiössä. Kun tarpeeksi tappioita kertyy osakeyhtiölle niin lain mukaan tästä täytyy tehdä ilmoitus kaupparekisteriin oman pääoman menetyksestä. Siinä ei velat auta. Tämä on nähty mm. Vaasan Sportissa jossa on yritetty velalla pitää toimintaa pystyssä...
  8. A

    JoKP:n taloustilanne

    Nyt et taida olla ihan kartalla. Ilves on taloudellisesti ollut suhteellisen terve 1990- luvun hullujen vuosien jälkeen ja tilinpätösluvut ovat olleet pääasiassa positiivisia. Kyseessä on taloudelliselta perusrakenteeltaan terve seura, joka ei ole 2000 -luvulla Manngardin rahoilla juhlinut...
  9. A

    JoKP:n taloustilanne

    Eiköhän velallinen aina väitä velkasummaa riitautetuksi siinä vaiheessa, kun kirstun pohjalla ei ole ylimääräistä ja yritetään pelata aikaa. Kassan kummitellessa tyhjyyttään, kiistetään yleensä kaikkien vastapuolen saatavien oikeellisuus ja yritetään sinnitellä kunnes on pakko maksaa ja...
  10. A

    MM-kisat, Saksa 2010: Suomen kokoonpano

    Edessä oleva nuorennusleikkaus täytyy tehdä järkevästi eikä ketään kehittäisi ehdotettu malli jossa nuoret laitettaisiin pelaamaan keskenään jo valmiiksi hävinneinä. Kyllä nuorten pelaajien kehittämiseksi täytyy olla kokeneempia pelaajia mukana joista voidaan ottaa mallia ja saada samalla...
  11. A

    Suomi Vancouverissa 2010

    Teki mieli avautua tästä jo Saksa-ottelun jälkeen, mutta ajattelin katsoa ensin yhden todellisen pelin: Onko Teemu kunnossa. Menee kuin varoen tilanteisiin, luistelu tahmeaa, häviää järjestäen jokaisen kaksinkamppailun, tekee tyhmiä ratkaisuja, menettää varmuudella kiekon sen saatuaan, antaa...
  12. A

    Sekalaisia kysymyksiä jääkiekosta

    Play-off sarjassa Kärppiä vastaan pelasi ainakin Joonas Rask kaudella -07/-08, joten vastaus alkuperäiseen kysymykseen on kyllä.
  13. A

    Monikulttuurisuus – rikkaus vai vitsaus?

    Tämä on juuri se seikka jota olen itse ajanut takaa. Vaikka täälläkin muutamat henkilöt, poliitikkojen tavoin hyssyttelevät tätä asiaa niin itse ihmettelen tätä silmien sulkemista siltä, että jotkin kansalliset ryhmät eivät sopeudu tai eivät halua sopeutua yhteiskuntaan. Edellisellä sivulla...
  14. A

    Vaasan Sport 2009–2010

    Nyt sinulla on tainnut mennä käsitteet sekaisin. Bruttopalkka on palkkasumma josta työnantaja vähentää verot. Nettopalkka on palkka, joka työntekijälle jää käteen. Täällä on mm. Patin toimesta laskeskeltu nettopalkan sivukuluja täysin väärin. Eli jos huhut McCreckorin ja Dickensonin 5000...
  15. A

    Punttisalilla kävijät/bodausta harrastavat

    Otitko paidalla vai ilman? Itse olen nostellut säännöllisen epäsäännöllisesti penkkiä ja nyt on paikallaan ollut kehitys pitkään.
Ylös