Muistoja Hakametsästä

  • 27 203
  • 163

axe

Jäsen
Laitan tähän ketjuun kun en parempaakaan keksi. Onko jossain listaa kaikista entisistä Tapparan pelaajista, jotka kävivät jäällä eilisen matsin jälkeen? Näinkö omiani vai olivatko joukossa myös mm. Jussi Halme ja Jarkko Pyymäki?

Ilmeisesti porukka haluttiin kasata eri sukupolvista eikä pelkästään vanhoista legendoista. Ja mikäs siinä, onhan se mukava kunnioittaa tuollaisia duunareitakin, jotka eivät otsikoissa viihdy. Molemmat mainitut kuitenkin omia junnuja ja matsit Tappara-paidassa lasketaan sadoissa.

Taisi olla ylipäätään Tapparan alumnitoimintaan mukaan ilmoittautuneita, eli pelinkin liigaa pelanneita. Halmeen ja Pyymäen lisäksi parin paikan kuvista löytyy ainakin Jari Halme, Samuli Rautio, Matti Hietakangas, Teemu Virkkunen, Tuukka Mäntylä, Pekka Saravo, Ville Nieminen, Johannes Alanen, Antti Savolainen, Teppo ja Kallu Numminen, Keijo ja Pämi Männistö, Teemu Aalto, Markus Oijennus, Timo Susi, Janne Ojanen, Antti Virtanen, Mikko Peltola, Atte Pentikäinen, Torsti Järvenpää, Jarkko Varvio, Kari Heikkinen, Teemu Nurmi, Timo Vertala, Miikka Männikkö, Juha Nurmi, Pasi Petriläinen, Markus Mattsson, Jukka Porvari, Juha Silvennoinen, Jukka Piirinen, Timo (tai Matti) Penttilä, Häpä Oksanen, Jari Grönstrand, Lasse Litma, Harri Laurila, Lasse Aho, Mussu Ansakorpi, Pauke Järvinen, Martti Jarkko, ainakin yksi alumnipuuhamies ilman pelejä. Oon aika hyvä tietämään ja tunnistamaan noita pelaajia, mutta lisäksi menee 3-4 vanhemman polven herrasmiestä kyllä ohi mun tunnistustutkan. Lisäyksiä: Jyrki Silius, Mika Viinanen, Juha Helminen, Sasu Helminen, Arto Kulmala, Sami Venäläinen löytyy. Taitaa olla myös Teuvo Peltola ja Oiva Oijennus, nämä kuitenkin aika vahvalla kysymysmerkillä.
 
Viimeksi muokattu:

Montana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset.
Oliko myös Sami Venäläinen, ja ehkä myös Arto Kulmala mutta saatoin nähdä väärin.

Omat muistot Hakametsästä ajoittuvat 80 ja 90 luvuille ja myös vähän 2000-luvun alkuun kun Tampereella asuttiin. Theoren Fleuryn jatkoaikamaali tuli nähtyä paikan päällä ja se on ehkä erikoisin muisto. Sittemmin on tullut seurattua kotimaista Liigaa vähemmän. Nyt tuli pitkästä aikaa katsottua ruudun välityksellä kun Hakametsän viimeinen peli kiinnosti. Tosi hyvän näköistä ja kuuloista meininkiä sekä kentällä että katsomossa! Loppushow oli tyylikäs ja haikea tunnelma välttyi hyvin myös telkkarin kautta. Kännyköiden valotuikut näyttävät kyllä hienolta pimeässä hallissa.

Hienoa että tätä ei tarvinnut pelata tyhjille katsomoille.
 
Viimeksi muokattu:

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
ainakin yksi alumnipuuhamies ilman pelejä.
Oliko sillä Ojanen #8 paita päällä? Olin näkevinäni siellä jonkun kaljun miehen Ojasen pelipaidassa ja ihmettelin onko Ojanen ajanut päänsä kaljuksi. Mutta Janne näkyi sitten myöhemmin.
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Taisi olla ylipäätään Tapparan alumnitoimintaan mukaan ilmoittautuneita, eli pelinkin liigaa pelanneita. Halmeen ja Pyymäen lisäksi parin paikan kuvista löytyy ainakin Jari Halme, Samuli Rautio, Matti Hietakangas, Teemu Virkkunen, Tuukka Mäntylä, Pekka Saravo, Ville Nieminen, Johannes Alanen, Antti Savolainen, Teppo ja Kallu Numminen, Keijo ja Pämi Männistö, Teemu Aalto, Markus Oijennus, Timo Susi, Janne Ojanen, Antti Virtanen, Mikko Peltola, Atte Pentikäinen, Torsti Järvenpää, Jarkko Varvio, Kari Heikkinen, Teemu Nurmi, Timo Vertala, Miikka Männikkö, Juha Nurmi, Pasi Petriläinen, Markus Mattsson, Jukka Porvari, Juha Silvennoinen, Jukka Piirinen, Timo (tai Matti) Penttilä, Häpä Oksanen, Jari Grönstrand, Lasse Litma, Harri Laurila, Lasse Aho, Mussu Ansakorpi, Pauke Järvinen, Martti Jarkko, ainakin yksi alumnipuuhamies ilman pelejä. Oon aika hyvä tietämään ja tunnistamaan noita pelaajia, mutta lisäksi menee 3-4 vanhemman polven herrasmiestä kyllä ohi mun tunnistustutkan. Lisäyksiä: Jyrki Silius, Mika Viinanen, Juha Helminen löytyy. Taitaa olla myös Teuvo Peltola ja Oiva Oijennus, nämä kuitenkin aika vahvalla kysymysmerkillä.

Riku Suuriniemi?
 

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hakametsän pyhätöstä on hienoja muistoja näin Tepsin kannattajanakin kuten muutamat voitetut mestaruudet siellä, yksittäiset ottelut ja yleensäkin se hieno ja lämmin tunne joka kyseisessä hallissa on aina vallinnut.
Yksittäisistä otteluista mieleen on jäänyt 2001 ratkaiseva finaali Tappara-TPS jossa Kalle Sahlstedt ratkaisi jatkoajalla mestaruuden Tepsille.
Samoin vuoden 1991 ratkaiseva finaaliottelu Ilves-TPS jonka Tepsi voitti 3-6 ja näin kolmannen mestaruuden peräkkäin. Turkulaisyleisö hallitsi ääntä silloin hallissa ja riemu katsomossa oli valloillaan jo yli viisi minuuttia ennen ottelun päättymistä samoin kuin toisen kaukalon päätyyn oli pakkaantunut valtava määrä Tepsin kannattajia juhlimaan tulevaa mestaruutta. Turusta lähti tuolloin pelkästään Auran Aaltojen kannattajamatkojen kautta kymmenkunta (vai oliko jopa enemmänkin) bussillista mustavalkoisia kannattajia ja näiden lisäksi omilla autoillaan Turun seudulta lähti tuolloin melkoinen karavaani kohti Hakametsän pyhättöä. Se oli siihen aikaan valtava määrä.
Vuoden 1989 Play Offs sarjasta TPS-Tappara on jäänyt elävästi pari Hakametsän ottelua mieleen kun ennakkosuosikkina sarjaan lähtenyt TPS oli hävinnyt ensimmäisen ottelun Turussa ja Tampereen ottelussa Tappara johti toisen erän jälkeen jo 5-0. Tepsi kiri vielä 5-4 mutta hävisi kuitenkin ja voitot tässä kohtaa Tapparalle jo 2-0.
Tuosta kolmannen erän kiristä alkoi kuitenkin Tepsin nousu ja sen jälkeen sitä ei pidättänyt mikään vaan Tepsi marssi vakuuttavasti mestaruuteen voittamalla JYP HT:n finaaleissa.
Kyseisestä sarjasta on jäänyt elävästi mieleen myöskin sarjan toinen Hakametsässä käyty ottelu. Itselläni oli tuossa ottelussa istumapaikka ylä parvella suurin piirtein Keski - ja siniviivan välillä. Tepsi johti 1-0 kun Mal Davis luisteli yläparven puoleista laitaa ylös vetäen heti sinisen jälkeen ranteella aivan takakulmaan ohi hölmistyneen Jari Halmeen.
Tuon maalin jälkeen heti aloituksesta Harry Jaakkola karkasi yksin läpi vieden Tepsin 0-3 johtoon ja aikaa edellisestä maalista ehti kulua vain kahdeksan sekuntia.
siinä kohtaa sitä tiesi että Tappara oli vihdoin ja viimein lyöty.
Mutta voittojen vastapainoksi Hakametsästä on tullut lähdettyä useampia kertoja myöskin tappion saattelemana.
Ilveksen kannattajat osoittivat viimeisessä heidän Hakametsässä käydyssä ottelussa Tepsiä vastaan hienosti millaista on loistava kiekkokulttuuri näyttäen siitä mallia muidenkin seurojen kannattajille.
Vaikka kotijoukkue oli häviöllä niin yleisö nousi reilu kaksi minuuttia ennen ottelun päättymistä ylös taputtaen yhtäjaksoisesti koko tuon ajan.
Hienoa kulttuuria ja onnea molemmille seuroille Ilvekselle ja Tapparalle uuteen halliin.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Finaalisarja TPS-Ilves oli toki vuonna 1990. Ensimmäinen paras seitsemästä sarja SM-Liigassa. Katkeransuolaisia muistikuvia pettymysten pitkässä ketjussa. Parempia aikoja odotellessa.
 

axe

Jäsen
Oliko myös Sami Venäläinen, ja ehkä myös Arto Kulmala mutta saatoin nähdä väärin.

Oli kumpikin. Piti olla myös tuossa alkuperäisessä viestissä jo, mutta kirjoitusvaiheessa töräyttänyt ohi. Samoin Sasu Hovi jäi kirjoittamatta.

Oliko sillä Ojanen #8 paita päällä? Olin näkevinäni siellä jonkun kaljun miehen Ojasen pelipaidassa ja ihmettelin onko Ojanen ajanut päänsä kaljuksi. Mutta Janne näkyi sitten myöhemmin.

Yksi kalju Ojanen oli ainakin tapahtumajärjestäjä, hän taisi kyllä livahtaa jäältä pois kun kaikki muut oli sinne saatu. Mutta siellä oli muutamia joille oli ilmeisesti vain annettu joku paita päälle kun ei ollut omaa, joten saattoi olla muitakin. Sillä jäällä enemmän olleella ei-pelaaja/alumnijärkkäilijällä taisi olla #15 paita.

Riku Suuriniemi?

Kyllä, Suuriniemi oli myös.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Finaalisarja TPS-Ilves oli toki vuonna 1990. Ensimmäinen paras seitsemästä sarja SM-Liigassa.
Tokikaan ei ollut ensimmäinen paras seitsemästä sarja SM-Liigassa, finaaleissa oli ollut käytössä tuota ennen jo vuodesta 1986 alkaen.
 

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Finaalisarja TPS-Ilves oli toki vuonna 1990. Ensimmäinen paras seitsemästä sarja SM-Liigassa. Katkeransuolaisia muistikuvia pettymysten pitkässä ketjussa. Parempia aikoja odotellessa.
Aivan meni vuodet sekaisin sillä tosiaan 91 Tepsi voitti kolmannen mestaruuden peräkkäin uudessa Turkuhallissa(Typhoonissa) Kalpaa vastaan.
 

ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
Taisi olla ylipäätään Tapparan alumnitoimintaan mukaan ilmoittautuneita, eli pelinkin liigaa pelanneita. Halmeen ja Pyymäen lisäksi parin paikan kuvista löytyy ainakin Jari Halme, Samuli Rautio, Matti Hietakangas, Teemu Virkkunen, Tuukka Mäntylä, Pekka Saravo, Ville Nieminen, Johannes Alanen, Antti Savolainen, Teppo ja Kallu Numminen, Keijo ja Pämi Männistö, Teemu Aalto, Markus Oijennus, Timo Susi, Janne Ojanen, Antti Virtanen, Mikko Peltola, Atte Pentikäinen, Torsti Järvenpää, Jarkko Varvio, Kari Heikkinen, Teemu Nurmi, Timo Vertala, Miikka Männikkö, Juha Nurmi, Pasi Petriläinen, Markus Mattsson, Jukka Porvari, Juha Silvennoinen, Jukka Piirinen, Timo (tai Matti) Penttilä, Häpä Oksanen, Jari Grönstrand, Lasse Litma, Harri Laurila, Lasse Aho, Mussu Ansakorpi, Pauke Järvinen, Martti Jarkko, ainakin yksi alumnipuuhamies ilman pelejä. Oon aika hyvä tietämään ja tunnistamaan noita pelaajia, mutta lisäksi menee 3-4 vanhemman polven herrasmiestä kyllä ohi mun tunnistustutkan. Lisäyksiä: Jyrki Silius, Mika Viinanen, Juha Helminen, Sasu Helminen, Arto Kulmala, Sami Venäläinen löytyy. Taitaa olla myös Teuvo Peltola ja Oiva Oijennus, nämä kuitenkin aika vahvalla kysymysmerkillä.
Monikohan näistä joutui käymään Ilves pelin jälkeen (jos Ilveksellä oli vastaava tilaisuus)? Kaksi nimeä tarttui silmään, Mattson ja Varvio.

JOL
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Monikohan näistä joutui käymään Ilves pelin jälkeen (jos Ilveksellä oli vastaava tilaisuus)? Kaksi nimeä tarttui silmään, Mattson ja Varvio.

JOL
En tiedä, voiko kuulua kahteen alumniin, mutta molemmissa joukkueissa pelanneita on mainitsemasi Mattsonin ja Varvion lisäksi Aalto, Pentikäinen, Peltola, Männikkö ja Petriläinen.

Lisäksi perjantaina Ilveksen -85 -joukkueesta kokemusta myös Tapparassa on Hannu Helanderilla ja Jukka Hirsimäellä.
 

John Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Oli kumpikin. Piti olla myös tuossa alkuperäisessä viestissä jo, mutta kirjoitusvaiheessa töräyttänyt ohi. Samoin Sasu Hovi jäi kirjoittamatta.



Yksi kalju Ojanen oli ainakin tapahtumajärjestäjä, hän taisi kyllä livahtaa jäältä pois kun kaikki muut oli sinne saatu. Mutta siellä oli muutamia joille oli ilmeisesti vain annettu joku paita päälle kun ei ollut omaa, joten saattoi olla muitakin. Sillä jäällä enemmän olleella ei-pelaaja/alumnijärkkäilijällä taisi olla #15 paita.



Kyllä, Suuriniemi oli myös.

Jos oikein tv:stä näin niin taisi olla ex-pj Miesmäkikin jäällä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös