Olympialaiset 2022, Peking

  • 490 449
  • 2 311

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Ristolaisen kohdalla on paljon puhuttu hänen puutteista, mitä tulee esim. sijoittumiseen. Varmasti näin onkin, mutta jos kaikkia Suomen puolustajia karsitaan pois heikkouksien vuoksi, niin jääkö meille muita kuin Heiskanen jäljelle?
Kait se Lindell jää myös jäljelle, ei siellä varsinaisesti isoja heikkouksia ole. Kiekollisesti nyt ei mikään virtuoosi vaikka ihan hyvä onkin.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Mitä mieltä Hakanpäästä mahdollisesti Pekingissä? Minusta hän olisi esimerkiksi Ristolaista parempi vaihtoehto, tuomaan jykevyyttä puolustukseen.

Hakanpää on varma valinta kisoihin kaikilla mittareilla. Rightin maila, Jalosen tuttu, pelannut hyvin ja tuo jykevyyttä pakistoon. Ei kahta sanaa. Hänen valinta ei estä Ristolaisen valintaa, kun kumminkin siellä on neljä pakkiparia niin Risto pelaa sitten jossain toisessa ketjussa.
 
Kait se Lindell jää myös jäljelle, ei siellä varsinaisesti isoja heikkouksia ole. Kiekollisesti nyt ei mikään virtuoosi vaikka ihan hyvä onkin.

Tällä kaudella kiekollinen pelaaminen on kyllä ollut heikkoa. Omasta päästä pääseminen melkein mahdotonta, niin syöttäen kuin kuljettaen. Toivottavasti taso nousee kauden mittaan, että olympialaisissakin nähdään kunnollinen Lindell.
 

Kyle

Jäsen
Itse oikeastaan aloin mehustelemaan sitä Granlund - Lundell kaksikko, että siinä olisi tietyllä tapaa aika mielenkiintoinen kaksikko. Joukkueen kokenein ja nuorin hyökkääjä, molempien pelifilosofiassa on paljon samaa. Minimoidaan virheitä ja kiekon kanssa ei tehdä hätiköityjä ratkaisuita. Nuoressa Granlundissa oli paljon samaa kuin Lundellissa ja vastaavasti Lundellista odotan tulevan aika paljon Granlundin kaltainen fiksu ja monikäyttöinen pelaaja.

Granlund - Lundell

Muita selkeitä tutkapareja voisi olla:

Laine - Barkov
Hyökkäysorjentoitunut maalintekijä ja puolustusorjentoitunut pelinrakentaja. Molemmat maailman parhaita omassa roolissaan.

Teräväinen - Aho
Seurakaverit, yhteinen historia, tuntee toisensa.

Hintz - Kakko
Tällä hetkellä molemmat taitaa jos ei kuumimmat, niin ainakin melkein kuumimmat suomalaiset NHL:ssä. Enkä puhu sometileistä, vaan viime otteluiden pisteputkista.

------

Rantanen on vähän yksinäinen susi, jonka voi sijoittaa mihin tahansa ja hän tekee jo yksistään ketjusta vaarallisen. Jos Barkov ei olisi niin hyvä kahteensuuntaan, niin sijoittaisin Laineen ketjun toiseen laitaan puolustusrojentoituneemman ja Rantasta vähemmän tulivoimaisen jerelehtismäisen hyökkääjän, mutta koska Barkovin ketjussa ei tätä ongelmaa ole niin maksimoidaan kentän tulivoima hyökkäyspäähän ja laitetaan Rantanen siihen:

Laine - Barkov - Rantanen

----

Teräväinen - Aho kaksikko on tasapainoinen parivaljakko, joten kolmannen lenkin pitää tuoda siihen sähäkkyyttä. Laine toimisi tässäkin ketjussa, mutta ehkä se Pulju tuo asteen-pari enemmän rosoisuuttaa tälle kaksikolle.

Teräväinen - Aho - Puljujärvi

---

Hintz ja Kakko ehkä kuitenkin suurimmat kysymysmerkit, jotka vaativat mielestäni kolmanneksi lenkiksi sitä luisteluvoimaa ja tasaisen suorittajan. Onko se sitten Kapanen tai Donskoi vai peräti Lehkonen tai Armia? Joku siinä Kapasessa vaan vetoaa. Mies pelannut aina supertähtien rinnalla, on kokemusta niin Crosbyn ja Malkinin rinnalta, kuin Matthewsin ja Tavaresinkin. Siinä missä muut pelaa pääsääntöisesti 3-4 ketjussa, niin Kapanen löytää roolinsa yleensä 1-2 ketjusta.

Kakko - Hintz - Kapanen

---

Granlundin ja Lundellin rinnalle sitten rightin ukoista Donskoi tai Armia. Sanoisin, että Armia tekee ketjusta puolustusorjentoituneemman, mutta Donskoin kanssa ketjusta tulisi tulivoimaisempi. Joku Eeli Tolvanen olisi Granlundille tutuin pelaaja, mutta näytöt eivät valitettavasti vielä riitä.

Granlund - Lundell - Donskoi

---

Siinä olisi mielestäni neljä tasavahvaa trioa. Ensimmäinen kysymys on tarvitaanko ns. jarruketju, jolloin pitää alkaa sovittelemaan Armiaa, Haulaa, Lehkosta tai Luostarista. Jalonen luottaa viisikkopuolustamiseen, niin se voi olla ettei lähdetä tekemään puolustavampaa ketjua. Voiko Suomi edes saada jalkeille sellaista ns. jarruketjua mitä uskaltaa peluuttaa Kanadaa tai Venäjää vastaan. Mielestäni ei.

Pitääkö tähän mainita erikseen, että ketjut ovat tehty neljän ns. tutkaparin ympärille, eikä siten että Mikke oltaisiin sijoitettu tähän alimmaiseen ketjuun.
 

stunt cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks, HPK
Ristolaisen on kyllä oltava maailman huonoin puolustaja NHL:ssä. Jatkoaijan artikkelinkin perusteella hänen valintansa olisi kyseenalainen, koska hän on säntäilevä yms. Parempi ilmeisesti valita joku rauhallinen ja älykkäämmin pelaava puolustaja. Itse asiassa Ristolaisen peluuttaminen osoittaa NHL valmentajien kyvyttömyyttä tunnistaa pelaajien todellinen taso (Säntäilevänä ja runsaasti virheitä tekevä, lainattu jatkoajan suomen puolustusta käsittelevästä artikkelista) . Esimerkiksi liigassa pelaava Atte Ohtamaa on huomattavasti parempi pelaaja ainakin suomen rosteriin.

Vai onko asia sittenkään näin? Tämä Ristolaisen dissaaminen on jo ihan svääreissä. Ihan rehellisesti sanottuna pitää kyllä olla aika luiskaotsainen, jos tosissaan lähtee nostamaan esim Atte Ohtamaata ohi Ristolaisen. Kaikki kunnia Ohtamaalle, mutta ei se Ristolainen ihan syyttä NHL:ssä pelaa.
 
Viimeksi muokattu:

mikkoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Tässähän näitä. Joka ketjussa on raitin pelaaja. Kaikki pelanneet paljon tällä kaudella.
Kysymyksiä herättää lähinnä:
- onko Laine ja Barkov pelikunnossa
- Puljujärvi vai Teräväinen
- Teräväinen voi kyllä pelata nelosen keskellä tai laidassakin ja ylivoimalla mutta vaikea jättää pois kokoonpanosta
- Pulju kyllä elää hyökkäyspelistä en jotenkin näe häntä muualla kun Ahon vierellä.


Kokoonpano antaa eri variaatioille, noilla pelaajilla silti lähtisin, kaikki pelaajat ovat pelanneet yli/alivoimaa joukkueissaan (Hintz, Pulju, Lundell ei ehkä av).
Kapanen - Barkov - Rantanen
Laine - Aho - Teräväinen/Puljujärvi
Donskoi - Hintz - Granlund
Armia - Filppula - Lehkonen

Lundell

Pakit ehkä:
Heiskanen Ristolainen
Lindell Määttä
joku?kuka Vatanen

Hakanpää Mikkola

Maalissa esim:
Saros
Koskinen
Raanta
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga, Leijonat, U20,
Tässähän näitä. Joka ketjussa on raitin pelaaja. Kaikki pelanneet paljon tällä kaudella.
Kysymyksiä herättää lähinnä:
- onko Laine ja Barkov pelikunnossa
- Puljujärvi vai Teräväinen
- Teräväinen voi kyllä pelata nelosen keskellä tai laidassakin ja ylivoimalla mutta vaikea jättää pois kokoonpanosta
- Pulju kyllä elää hyökkäyspelistä en jotenkin näe häntä muualla kun Ahon vierellä.


Kokoonpano antaa eri variaatioille, noilla pelaajilla silti lähtisin, kaikki pelaajat ovat pelanneet yli/alivoimaa joukkueissaan (Hintz, Pulju, Lundell ei ehkä av).
Kapanen - Barkov - Rantanen
Laine - Aho - Teräväinen/Puljujärvi
Donskoi - Hintz - Granlund
Armia - Filppula - Lehkonen

Lundell

Pakit ehkä:
Heiskanen Ristolainen
Lindell Määttä
joku?kuka Vatanen

Hakanpää Mikkola

Maalissa esim:
Saros
Koskinen
Raanta
Miksi Puljujärvi ja Teräväinen taistelisivat samasta paikasta? Teräväinen on selvä pelintekijä ja Puljujärvi pelkkä tukipelaaja ketjulleen. Teräväinen on päivänselvä valinta, kun taas Pulju tappelee paikasta osaston Kapanen/Donskoi/Armia kanssa.
 

mikkoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Miksi Puljujärvi ja Teräväinen taistelisivat samasta paikasta?
Eivät ne taistele, vaan lähetäänkö pulaaholla vai miten. Ei tuossa liene montaa harjoituspeliä ennen olympiaadeja.
 

Bökki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Kärpät
Ristolaisen kohdalla on paljon puhuttu hänen puutteista, mitä tulee esim. sijoittumiseen. Varmasti näin onkin, mutta jos kaikkia Suomen puolustajia karsitaan pois heikkouksien vuoksi, niin jääkö meille muita kuin Heiskanen jäljelle?
Aika usein kun maalikoosteita NHL:stä katsoo, niin Miro on maalin edessä ihan ku joku junnu, henkilökohtaisesti en ymmärrä mistä Ristolaista dissataan näin rankasti, siitä että ei ole halunnut tulla mm-kisoihin, kun ei ole 100% kiinnostus? Rankaistavaa suorastaan!

Eiköhän Rassekin kisoissa ole, Jalosen täytynyt vain ensin vähän väläytellä että käyvät tapaamassa häntä, ettei tule kaikille ihan shokkina :)
 

Johnnie

Jäsen
Eivät ne taistele, vaan lähetäänkö pulaaholla vai miten. Ei tuossa liene montaa harjoituspeliä ennen olympiaadeja.

Ei olisi ensimmäinen kerta, että ketjukoostumuksia muokattaisiin kisojen sisällä. Mielestäni melkoisen turhaa lähteä yksittäisten ketjukoostumusten kautta miettimään lopullista kokoonpanoa, kun vaihtoehtoja löytyy kuitenkin niin paljon.

Jos lähdetään PAhoLaine-ketjulla, niin silloin Teräväinen pelaa jossain muussa ketjussa. Jos lähdetään Aho-Teräväinen -kaksikolla, niin silloin Laine tai Puljujärvi (kisakoneeseen päästessään) pelaa jossain muussa ketjussa.
 

mikkoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Mielestäni melkoisen turhaa lähteä yksittäisten ketjukoostumusten kautta miettimään lopullista kokoonpanoa, kun vaihtoehtoja löytyy kuitenkin niin paljon.
Ei ole turhaa, olisi ihan kiva nähdä Laine Aho ja Pulju- ketju taas viipottamassa. Ja sitäpaitsi että jos tässä astutaan tällee hieman kuvitteellisesti valmentajan saappaisiin. Niin, toki leikkisästi koettaisin kasata optimaalisesti parhaan joukkueen ja vähän miettiä ongelmakohtia ja mitä ratkaisuja niihin olisi. Moni muukin tässä ketjussa tekee niin. Mielestäni ei ole huono kysymys, että Pulju vai Teuvo.
 
Kokoonpano antaa eri variaatioille, noilla pelaajilla silti lähtisin, kaikki pelaajat ovat pelanneet yli/alivoimaa joukkueissaan (Hintz, Pulju, Lundell ei ehkä av).
Kapanen - Barkov - Rantanen
Laine - Aho - Teräväinen/Puljujärvi
Donskoi - Hintz - Granlund
Armia - Filppula - Lehkonen

Lundell

Niin, Lundellhan on pelannut kaikista NHL-hyökkääjistä eniten alivoimaa peliä kohden. Ei vain suomalaisista. Noista hyökkääjistä alivoimaa eivät ole pelanneet Rantanen, Laine, Puljujärvi ja Kapanen. YV-aikaa sitten ei ole Lehkosella ja Lundellilla oikeastaan ollenkaan ja Armialla alle minuutti peliä kohden.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Aika usein kun maalikoosteita NHL:stä katsoo, niin Miro on maalin edessä ihan ku joku junnu, henkilökohtaisesti en ymmärrä mistä Ristolaista dissataan näin rankasti, siitä että ei ole halunnut tulla mm-kisoihin, kun ei ole 100% kiinnostus? Rankaistavaa suorastaan!

Eiköhän Rassekin kisoissa ole, Jalosen täytynyt vain ensin vähän väläytellä että käyvät tapaamassa häntä, ettei tule kaikille ihan shokkina :)

Ristolaisen vahvuudet yv-peli ja ajoittaiset väläytykset hyökkäyspäässä, heikkoudet puolustuspeli ja pelin avaaminen omasta päästä. Kyllä Ristolainen kisoissa on, mutta missä roolissa on sitten visaisempi kysymys. 5vs5 pelissä optimaalinen käyttö olisi pienet helpotetut minuutit ja kiekkovarmempi pakki vierellä. Mutta Suomen pakkikalustolla tuo on hiukan hankala yhtälö.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eivät ne taistele, vaan lähetäänkö pulaaholla vai miten. Ei tuossa liene montaa harjoituspeliä ennen olympiaadeja.

Pula-Ahon junnukisadominoinnista on aikaa, ja NHL-uralla lupaukset on toistaiseksi täysin lunastanut vain Aho. Nuorten kisoissa on myös tyypillistä, että sattuu ja tapahtuu, eikä pelata niin taktisesti ja puolustusvoittoisesti kuin aikuisten kisoissa. Joten ei ole mitään takeita, että tuo yhdistelmä toimisi enää kovia vastuksia vastaan.

Mieluummin ehkä pitäisin Ahon ja Teräväisen yhdessä, koska siitä on näyttöä että toimii.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Itse en pidä Puljujärven ottamista kisoihin minään itsestäänselvyytenä. Alkukaudesta tehoja tuli MCjeesuksen ja Draisaitlin mutta kyllä todellinen taso punnitaan pitkän kauden aikana kun pelit etenevät ja alkuhuuma katoaa pois.
Tuloskentällisiin riittää tunkua. Toki jos Jesse pystyy pelaamaan puolustusvoittoista peliä alemmissa kentissä, niin voi hänestä olla hyötyäkin.
 

lucas

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Itsekään en uhraisi Ahoa kahden hieman vajavaisen ja epätasaisen (Suomen olympiajoukkue -mittapuulla) laiturin, eli Laineen ja Puljun väliin. Teräväisen kanssa homma on rokannut jo pitkään kuin unelma sekä rapakon takana että maajoukkueessa - ja Teuvo on peliälyltään huomattavasti parempi ja Ahon viereen sopivampi pelaaja kuin kumpikaan edellämainituista verrokeista. Ei mitään järkeä rikkoa Aho-Teräväinen -kaksikkoa. Jomman kumman noista em. punnertajista voi ehkä sijoittaa heidän vierelleen.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Cast-Seppänen tarjoilee ensimmäisessä versiossaan ykköskentäksi Aho-Barkov-Laine.

Yhtään ei yllättäisi mikäli Aho ja Teräväinen löytyvät ketjukavereina. Äkkiseltään en kykene haikailemaan jotain kuuden vuoden takaisten junnukisojen koostumusta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Rush

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Itsekään en uhraisi Ahoa kahden hieman vajavaisen ja epätasaisen (Suomen olympiajoukkue -mittapuulla) laiturin, eli Laineen ja Puljun väliin.
Olen tästä samaa mieltä. Porukka mehustelee nyt tietysti niiden U20-kisojen perusteella tuota ketjua, mutta nämä kinkerit (mikäli nyt siis NHL-pelaajilla pelataan) tulevat olemaan täysin erilaiset kisat. Minulla ainakin olisi näin ennakkoon pahat fiilikset siitä, että tuollainen ketju tulisi vuotamaan ihan liikaa omaan päähän ja olisi aika hasardialtis.

Aho ja Teräväinen ovat lisäksi pelanneet jo monta vuotta yhdessä ihan päivittäin, niin miksi rikkoa tuota NHL:ssä hyväksi osoittautunutta parivaljakkoa?
 
Pyörittelee noita ketjuja miten tahansa, niin hyvältä näyttää kaksi ensimmäistä hyökkäysketjua hyökkäyssuuntaa ajatellen. Ehkä vähän vielä itseä huolettaa nuo kaksi viimeistä hyökkäysketjua. Joku paremmin NHL:ää seuraava voi varmaan lievittää helpotustani ja kertoa, että sinnekin löytyy päteviä pelaajia oikeisiin rooleihin.
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Laine-Barkov-Rantanen
Teräväinen-Aho-Kakko
Hintz-Granlund-Kapanen
Lehkonen-Lundell-Donskoi
Puljujärvi

Lindell-Heiskanen
Vatanen-Ristolainen
Mikkola-Hakanpää
Lehtonen-Jokiharju

Saros
Lankinen
Rask?

Eli jättäisin Puljun ainakin avauskokoonpanosta pois. Kakon viimeaikaiset otteet ovat olleet parempia ja sopii profiililtaan Ahon ja Teräväisen vierelle. Hyökkäys on kuitenkin kokonaisuutena historiallisen huikea. Omien NHL-joukkueidensa ykkösketjujen kavereita riittää kolmeen ensimmäiseen ketjuun ja neloseenkin saadaan hyviä roolipelaajia.

Puolustuksessa on montakin NHL-tasoista perusluutaa, mutta kiekollisesti ei vakuuta. Vatasen ja Lehtosen on onnistuttava.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Kukaan, joka on katsonut Starsin pelejä marraskuussa, ei pudota Hintziä kakkosketjua alemmas.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös