CHL-kausi 2021–2022

  • 121 101
  • 1 327

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Melkosta paskaa toi, että kun on oltu niin paljon samassa tilassa niin rokotetutkin vaan karanteeniin. Hohhoijaa. No toivotaan ettei CHL:stä tämän takia tiputa.
Noilla on hieman enemmän kuin ”samassa tilassa”-olemista. Vaikka vituttaa, niin järkeä kannattaa käyttää.
 

Prophet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Huutelen vieraisiin pöytiin mutta eikö se ole niin että luultavasti kaikki on kahteen kertaan piikit saaneet. Silti tämä tartunta vaan jatkaa kiertämistään? Eikö se jo ole aika mielenkiintoista sinänsä? Siitä ei vaan puhuta tai uskalleta myöntää. Terveisin täältä Oulusta toista päivää karanteenissa tartunnan takia.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Viemäristä alas meni jo toinen Lukon Euroopan Mestaruus koronan vuoksi? Onneksi se tärkein sentään saatiin mutta kyllä tämä vitutuksen puolelle suattaapi kääntyä.

Jos CHL haluaa nousta merkittäväksi turnaukseksi, pitäisi sillä olla varasuunnitelma tällaisia varten. Vaikka sitten niin, että jatkoonmenijä ratkaistaan ensimmäisen pelin tuloksella tai sitten kaikki joukkueet asetetaan ennalta järjestykseen ja poikkeustapauksissa paremmin sijoittunut menee jatkoon.

Huutelen vieraisiin pöytiin mutta eikö se ole niin että luultavasti kaikki on kahteen kertaan piikit saaneet.

Ei. Rokotteet suojaavat todennäköisimmin vakavaa tautimuotoa vastaan, ei tartuntaa tai sairastumista. Ja ihmisen, jonka ammatti on urheilla, on syytä ottaa sairastuminen rokotettunakin vakavasti.
 

Pardus

Jäsen
Nyt kyllä pitää suomalaisten pysyä lujina, eikä missään nimessä suostua ainakaan mihinkään luovutusvoittoon. Ottelu ensi viikolle ja that's it. Bolzano pääsi jo "olympia-alkulohkon" turvin tänne asti niin ei tarvitse saada toista armopalaa. Eikös niillä italialaisilla ole miljardeittain niitä EU:n tukirahoja, joilla voi tehdä toisenkin reissun pohjoiseen?
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jos CHL haluaa nousta merkittäväksi turnaukseksi, pitäisi sillä olla varasuunnitelma tällaisia varten. Vaikka sitten niin, että jatkoonmenijä ratkaistaan ensimmäisen pelin tuloksella tai sitten kaikki joukkueet asetetaan ennalta järjestykseen ja poikkeustapauksissa paremmin sijoittunut menee jatkoon.
Kilpailusäännöissä on onnistuttu olemaan kertomatta mitä tapahtuu jos pleijareissa käy näin. Lohkopeleistä oli jotain kirjoitettu. Asia on varmaan ollut turhan kiusallinen. Joku komitea päättää. Sinänsä aikataulu sallisi uuden pelin, mutta Bolzanolle toki vähän kohtuutonta, ts ehdot olisi pitänyt ennalta sopia että voisi heiltä jotain edellyttää.
 

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Melkosta paskaa toi, että kun on oltu niin paljon samassa tilassa niin rokotetutkin vaan karanteeniin. Hohhoijaa. No toivotaan ettei CHL:stä tämän takia tiputa.
No ei ihan kauheaa paskaa karanteeniin joutuminen jos joukkueessa 11 tartuntaa. Sanoisin että johtuu juuri tuosta että ollaan oltu samassa tilassa.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Nyt kyllä pitää suomalaisten pysyä lujina, eikä missään nimessä suostua ainakaan mihinkään luovutusvoittoon. Ottelu ensi viikolle ja that's it. Bolzano pääsi jo "olympia-alkulohkon" turvin tänne asti niin ei tarvitse saada toista armopalaa. Eikös niillä italialaisilla ole miljardeittain niitä EU:n tukirahoja, joilla voi tehdä toisenkin reissun pohjoiseen?
Juu tuon alkulohkon turvin saatiin sitten kilpailuun, jossa on rahapalkinnot, väännettyä toisaalle alkulohkoja kuten Zürich, Frölunda, HIFK & Mlada.
 
Viimeksi muokattu:

nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Tuo 95% on täyttä paskan litinää, mutta varmaan uskottava, kun tiede näin väittää??

Show jatkuu

Ei nyt tehdä tästä ketjusta koronaketjua, mutta Suomessa on ainakin mahdollista kenen tahansa hakea yliopistoon opiskelemaan ja aloittaa tieteellisen tutkimuksen tekeminen.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Kilpailusäännöissä on onnistuttu olemaan kertomatta mitä tapahtuu jos pleijareissa käy näin. Lohkopeleistä oli jotain kirjoitettu. Asia on varmaan ollut turhan kiusallinen. Joku komitea päättää. Sinänsä aikataulu sallisi uuden pelin, mutta Bolzanolle toki vähän kohtuutonta, ts ehdot olisi pitänyt ennalta sopia että voisi heiltä jotain edellyttää.

Molemmat jatkoon ja huonoin parivoittaja ulos?

Bolzano ei ole edes oman sarjansa mestari, joten jos toista peliä ei pelata, on Lukko julistettava voittajaksi.
 

Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta
Tuollainen 95% suoja tartunnoille tarkottaisi jo sitä, että tällaista ei voisi tapahtua.
Tuo 95% on täyttä paskan litinää, mutta varmaan uskottava, kun tiede näin väittää??

Show jatkuu
Missään ei ole koskaan väitetty että kahden rokotteen suoja olisi 95% tartuntaa vastaan. Oikea luku taisi olla luokkaa 70%.



THL kirjoitti:
Toisen rokoteannoksen jälkeen kaikkien Suomessa käytettävien koronarokotteiden suojateho vakavaa koronatautia vastaan nousee erinomaiseksi, jopa yli 90 prosenttiin. Lieväoireista ja oireetonta tartuntaa vastaan teho on hieman heikompi, mutta kuitenkin yleensä hyvä.
 

Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta
Okei sori. Puhumme sittenkin erittäin tehokkaasta rokotteesta :D jatkakaa
Niin? Yli 90% suoja vakavaa tautia vastaan on juurikin merkki oikein hyvin toimivasta rokotteesta. Se että voi silti saada todnäk lievän tartunnan ei millään lailla tarkoita että rokote olisi huono.
 

LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Niin? Yli 90% suoja vakavaa tautia vastaan on juurikin merkki oikein hyvin toimivasta rokotteesta. Se että voi silti saada todnäk lievän tartunnan ei millään lailla tarkoita että rokote olisi huono.
Joo, olishan se hyvä rokote, jos suoja kestäisi vuosia, eikä kuukausia. Ja jos rokotteet myös estäisisivät tartunnat. Niin, ja jos rokotteiden haittavaikutuksia ei olisi niin paljon, mitä on raportoitu ympäri maailman. Enempää en viitsi aiheesta kirjoittaa, koska tämä ei ole koronaketju.

Mulle on lopulta yksi lysti jatkuuko Lukon CHL-pelit vai ei. Melko väkisin kyhätty sarja, joka ei suurta yleisöä ole koskaan kiinnostanut. Eihän se toki millään lailla urheilullinen ratkaisu olisi, jos Lukko tiputettaisiin sarjasta tämän koronan takia.
 

Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Jos vaihtoehtona on luovutusvoitto niin miksi ei vaan pistetty a-junnuja yrittämään? Vai onko joku pykälä, minkä mukaan ei noin monta uutta pelaajaa saa tuoda?
Pelaajat on ymmärtääkseni pitänyt nimetä jo aikaa siiten.
 

Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta
Joo, olishan se hyvä rokote, jos suoja kestäisi vuosia, eikä kuukausia. Ja jos rokotteet myös estäisisivät tartunnat. Niin, ja jos rokotteiden haittavaikutuksia ei olisi niin paljon, mitä on raportoitu ympäri maailman. Enempää en viitsi aiheesta kirjoittaa, koska tämä ei ole koronaketju.
Tämän hetken tiedon mukaan kolmas annos suojaa erittäin hyvin tartuntaakin vastaan ja suoja kestää myös pidempään. Tiesitkö että jotkut ottavat influessarokotteenkin ihan joka vuosi? Vittu mitä lampaita?

Kumma kun minä en tiedä ketään joka olisi saanut sen kummempia haittavaikutuksia rokotteesta. Sen sijaan yhden koronaan kuolleen tiedän. Mites nuo 5 miljoonaa kuollutta maailmanlaajuisesti?
 

kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Nyt pitäisi Kummolan tai jonkun muun liitosta jyrähtää CHL:n suuntaan, että peli saataisiin siirrettyä. Siellä on porkkanapukuisetkin häviöllä, ja Suomen edustus uhkaa loppua tältä vuodelta.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Mites tuon CHL:n kanssa nyt käy? Lukko voitti ensimmäisen osaottelun ja jos luovuttaa toisen niin paljonko maaliluvut silloin ovat? Viime keväänä kun IFK luovutti Kärpille niin peli tuomittiin hävityksi 0-1. Tämä tuloshan riittäisi Lukolle jatkopaikkaan?

Tuossahan on kuitenkin kohtuulliset rahatpalkinnot kyseessä, urheilullisen menestyksen lisäksi... kysyn koska ne tiedä CHL:n sääntöjä
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ilmainen vinkki kuitenkin tulevaisuuteen. Googleta säännöistä itse, taikka vastaavasti odota ja lue uutisia.

Kiitos vinkistä, ajattelin että täällä olisi joku asiaan perehtynyt ihminen. Sattuneesta syystä en ole CHL:ää paljoa seurannut.
 

kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Kiitos vinkistä, ajattelin että täällä olisi joku asiaan perehtynyt ihminen. Sattuneesta syystä en ole CHL:ää paljoa seurannut.
"According to the protocol, the CHL’s Covid-19 committee will consult and decide on the consequences. The CHL will inform on the outcome in due course." Semmoista.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tyylikäs ratkaisu vallitsevassa tilanteessa, varsinkin jos peliä ei päästä pelaamaan, olisi toki Bolzanon luovutus. Tietävät kyllä itsekin että palaa ei olisi ollut.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pelaajat on ymmärtääkseni pitänyt nimetä jo aikaa siiten.
25.2.2022 asti saa nimetä pelaajia, mutta maksimikokonaismäärä kauden aikana nimettyjä on 32 kenttäpelaajaa ja neljä maalivahtia. Jo nimettyjä voi ainoastaan poistaa, jos pelaaja on siirtynyt pois joukkueesta. Lisäksi nimetyn U20-pelaajan voi korvata toisella U20-pelaajalla ilman vaikutusta maksimimäärään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös