Kaakon Derby – nyky-Liigan kovin paikalliskamppailu

  • 189 928
  • 918

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Sama pää kesät talvet. Käsi ylös virheen merkiksi. Kai ne oli sitten yksittäisiä otteluita, että minulle jäi moinen kuva. Toivottavasti tällä kaudella maaleja tulee samaan tahtiin, kuin viimekaudella.

Voi kyllä olla tekemätön paikka päästä viime kauden maalimäärään, koska kymmenestä parhaasta pistemiehestä kahdeksan vaihtoi viime kauden jälkeen maisemaa. No toki hyviä pelaajia on saatu tilallekin, mutta ylipäätään liiga vaikuttaa viime kautta tasaisemmalta ja en välttämättä uskoa, että esim. JYP hoidettaisiin vieraissa numeroin 1-8, kuten viime kaudella.

Aika hyvätasoista ja laadukasta peliä kyllä nähtiin KooKoon ja SaiPan välillä viikonloppuna ja veikkaan molemmille ruusuista tulevaisuutta ja että molemmat kaakon joukkueet tullaan näkemään runkosarjan päätyttyä kymmenen parhaan joukossa.
 
redpecka

Jäsen
Nyt ennennäkemätöntä kiimaa derbyn alla. Vaikka kokonainen sukupolvi jäi paitsi näistä vännöistä Liigan oivallusten vuoksi, siis ettei sarjasta voinut pelaamalla tippua niin pari vanhaa pierua jaksaa lietsoa arkkivihollisteemaa. Tai jaksoi ainakin vielä parisen vuotta sitten. Liekö viimeisetkin jo kuolleet pois. Se näistä, eteenpäin.
 
KooKoon ylivoima alkaa viemään mielenkiinnon näistä, eikä pikkuveljeä viitsi enää lyömällä lyödä. Tänäänkin kairattiin kirjaimellisesti Mestis-jengillä Lepra nurin.
 
Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
KooKoon ylivoima alkaa viemään mielenkiinnon näistä, eikä pikkuveljeä viitsi enää lyömällä lyödä. Tänäänkin kairattiin kirjaimellisesti Mestis-jengillä Lepra nurin.

Tämä söpö ”pikkuvelittely” Kymenlaakson suunnalta jaksaa aina hymyilyttää. Harvemmin sitä vanhempaa ja menestyneempää seuraa kutsutaan pikkuveljeksi, mutta kaipa siellä on keksitty koodit uudelleen.

Tiukka matsi tänään. Pitkästä aikaa vitutti derbytappio. Ehkä näistä tulee vielä jotain tällä kaudella. Kevättä kohti!
 
IceMaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trashers, Flyers
Oli mun mielestä hyvä,tasokas ja hyvän metelin matsi! Yhtään vittuilematta sanon että SaiPa oli parempi kun mitä odotin, 3pinnaa tämmöisestä lämmittää kyllä,lisää samanlaisia derbyjä!!

Jossain välissä oli jo vähän tunnettakin...

SaiPa ja KooKoo löytävät toisensa vielä lähempää sarjataulukosta, niin keväällä tunnetta on odotettavissa lisää!
 
John Lidgett

Jäsen
Suosikkijoukkue
KouPa
Tämä söpö ”pikkuvelittely” Kymenlaakson suunnalta jaksaa aina hymyilyttää. Harvemmin sitä vanhempaa ja menestyneempää seuraa kutsutaan pikkuveljeksi, mutta kaipa siellä on keksitty koodit uudelleen.

Joo, vanhempi seura olette kyllä pidemmillä perinteillä ja historialla, mutta tuolle menestykselle ns. huutonaurua. -48 vuonna perustettu seura ja palkintokaapissa on kokonaiset yksi pronssi? En lähtisi siitä menestyksestä puhumaan yhtikäs mitään.

Jos otetaan vertailuksi tämä KooKoon viimeisin Liiga-stintti, niin millä mittareilla KooKoo on pikkuveli? Sarjasijoitusten? Yleisömäärissäkin ollaan menty ohi.
 
Noh, on se yksi pronssi enemmän kuin KooKoolla.

Tuolta tulikin aiemmin hyvä kommentti uhoavasta pikkuveljestä: sellainen kuva näistä kommenteista kieltämättä tulee. Muutama hassu kausi Liigassa historian aikana joista parissa SaiPaa edellä ja heti ollaan ottamassa jotain isoveljen roolia harteille. :D

Kerrataanpa faktat:

KooKoolla on menossa yhdeksäs kausi ylimmällä sarjatasolla, joista kerran päässyt pudotuspeleihin.

SaiPalla on menossa 26. peräkkäinen kausi ylimmällä sarjatasolla, joissa pudotuspeleissä keltamustat ovat olleet mukana 8 kertaa.

Yhteensä SaiPalla on menossa 47. kausi ylimmällä sarjatasolla.

KooKoolla ei ole yhtään mitalia SM-tasolta, SaiPalla niitä on yksi.

KooKoo on perustettu vuonna 1965, SaiPa vuonna 1948.

KooKoo on nyt parina viime kautena ollut SaiPaa edellä. Voimasuhteiden vaihtelu on täysin normaalia, mutta jos noiden yllämainittujen faktojen jälkeen Kouvolasta kuuluu vielä jotain piipitystä isoveljeydestä, niin saa puolestani uhota vaikka uskottavuus puuttuisi kokonaan. Se kuuluu asiaan. Tärkeintä on tunne.
 
John Lidgett

Jäsen
Suosikkijoukkue
KouPa
Onneksi olkoon, jos nuo saa Lappeenrantaan jonkinlaisen ylemmyyden tunteen. Pitää muistaa myös se, että saitte toistakymmentä vuotta "nauttia" suljetusta sarjasta, jolloin täällä ei ollut mahdollisuutta koittaa kiriä noita teidän huikeita saavutuksia.
 
PatrickKane95

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pitää tässä pikkuvelittelyssä huomioida että KooKoohan oli jo varma mestari ainakin fanien mielestä toissa kaudella joka lopetettiin kesken eikä kukaan olisi enään tullut eteen mikäli olisi kausi loppuun asti pelattu. Keskinäisetkin taisi tuolla kaudella mennä KooKoolle niin siitä on ilmeisesti syntynyt tämä isoveljen aseman siirtyminen Kouvolaan.

Jos asiaan mennään ja lopetetaan tää lapsellinen väittely niin nostan kyllä hattua KooKoolle ja ovathan he pelanneet viime kausina SaiPaa paremmin siitä nyt ei ole epäselvyyttä, lisäksi Olli Salo on kyllä osoittautunut myös aika velhoksi ja saanut kovaan iskuun joukkueen. Hieman epäilin alkuun että mitä KooKoolle käy Ahokkaan lähdön myötä mutta hyvin näyttää sujuvan. Ei KooKoo edes itselle ole mikään vihatuin joukkue liigassa vaikka SaiPan kannattaja olenkin, yleensä jossei SaiPalla ole peliä niin usein tulee KooKoon peliä myös katsottua mutten sen tarkemmin kuitenkaan seuraa.
 
Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Onneksi olkoon, jos nuo saa Lappeenrantaan jonkinlaisen ylemmyyden tunteen. Pitää muistaa myös se, että saitte toistakymmentä vuotta "nauttia" suljetusta sarjasta, jolloin täällä ei ollut mahdollisuutta koittaa kiriä noita teidän huikeita saavutuksia.

Kiitos. Tässä tehtiinki nyt vertailua KooKoohon otsikon mukaisesti. ;)

Nythän tässä on KooKoolla paikka näyttää seuraavat vuosikymmenet, että kykenevätkö pelaamaan useamman kauden ylimmällä sarjatasolla ja niin, että menestystäkin tulisi.

Jos rehellisiä ollaan, ja vaikka kuinka tiukasti pitäisi keltamustia värejä päässä niin tällä hetkellähän Kouvolassa näyttää hyvältä. KultasJarno on messias, kun löytää oikeat pelaajat ja valmentajat sekä Välimaan Sakari painaa pyyteetöntä työtä officen puolella klousaten kauppoja kotiin ja pitäen muutenkin talousluvut uskottavalla tasolla. Toivottavasti siellä ei hukata momentumia kuten Lappeenrannassa tehtiin Kallioniemen jälkeen.

SaiPalla on 2010-luvun lihavien vuosien jälkeen ihan OK tilanne koronasta huolimatta, mutta miten käy 2020-luvulla? Paljon on kysymysmerkkejä käsiin lahoavan hallin osalta ja miten Virran projekti onnistuu ja ennen kaikkea mitä sen jälkeen? Toimisto menee todella ohuella tällä hetkellä. Noh, tämä karkasi nyt vähän.
 
emz1

Jäsen
Totuuden nimissä tästä Kaakon derbystä on näin lyhyellä aikajänteellä rakentaa mitään sen suurempaa, koska liigaperinteet ja lähtötasot ovat seuroilla niin kovin erilaiset.

Usein nämä keskustelut kulminoituvat siihen että KooKoon kannattajilla on pakonomainen tarve asemoida itsensä isoveljen asemaan ja puolestaan iso osa SaiPan kannattajista pitää tuota väitettä niin absurdina että kovin moni ei jaksa edes reagoida mutta aina toki muutamia löytyy.

Moni ottaa varmasti pelkkänä vittuiluna ja osa ymmärtää jopa pointinkin, mutta onhan siinä eroa että SaiPa nostaa 853 runkosarjaottelua pelanneen Kohon paidan kattoon kun samaan aikaan Kymenlaaksossa on väläytelty että olisiko Haataja tarpeeksi merkittävä peluri siihen tai odotellaan että ehkä Pelli jossain kohdin saa riittävästi pelejä mutta nyt sekin pelaa muualla.

Yksi playoff-sarja tekisi jo ihmeitä tälle yksittäisten runkosarjapelien tuloskyttäilyn sijaan.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Totuuden nimissä tästä Kaakon derbystä on näin lyhyellä aikajänteellä rakentaa mitään sen suurempaa, koska liigaperinteet ja lähtötasot ovat seuroilla niin kovin erilaiset.
Tätä derbyähän voi katsoa juuri siitä näkökulmasta kuin haluaa. Nykytilanteessa SaiPan kannattajat haluavat kovasti korostaa liigaperinteitään, mutta pitää muistaa, että yli puolet SaiPan liigakausista on tullut vasta 90-luvun puolivälin jälkeen. Kyllä, on se pronssi 60-luvun ulkojäiltä, jolloin SaiPa oli pidempään pääsarjassa, mutta sitä ei taida täällä monikaan muistaa. Ja toisaalta 50-, 70-, 80- ja 90-luvuilla SaiPa pelasi paljon divarissakin. Eli SaiPan voi sanoa vakiintuneen liigajoukkueeksi vasta 90-luvun loppupuolella.

Toki KooKoon liigaura on lyhyempi, mutta seurakin on nuorempi. Silti KooKoo ja SaiPa olivat ensimmäisen kerran yhtaikaa liigassa jo 80-luvun lopulla, joten ei se Kaakon derby nyt ihan vailla historiaa ole. Varsinkin kun seurojen kotikaupunkien välillä on ollut vääntöä koko ajan. Jos sitä ei ole ollut jääkiekossa, sitä on kyllä keksitty ties mistä muusta. Onkin mielenkiintoista, miksi tällä hetkellä jotkut SaiPa-fanit vähättelevät derbyä, kun Lappeenranta-Kouvola-vääntö maistuu kyllä monessa muussa asiassa.

Kaikki kunnia SaiPan liigaperinteille, mutta ei KooKoolla ole mitään erityistä syytä olla niistä kateellinen. SaiPa ei pidemmällä pääsarjaurallaan ole saavuttanut mitään sellaista merkittävää etumatkaa, jota KooKoo ei voisi saada kiinni.

Yksi playoff-sarja tekisi jo ihmeitä tälle yksittäisten runkosarjapelien tuloskyttäilyn sijaan.
Sitä runkosarjapelien tuloskyttäilyä harrastetaan esimerkiksi Tampereella ja Satakunnassakin. Ja jalkapallon puolella sitä vasta harrastetaankin. Toistaiseksi ei ole löydetty parempaa tapaa ratkaista jokin derby, joten tähän on tyytyminen. Ei sitä paremmuutta silläkään oikein voi ratkaista, että Ville Koholla on enemmän otteluita SaiPan nutussa kuin Arttu Pellillä KooKoon nutussa.

Mutta toki olen samaa mieltä siitä, että keskinäinen playoff-sarja olisi huikea. Toivottavasti sellainen nähdään.
 
Nordle

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, MyPa
Ässät-Lukko -topikista voi lukea, onko tuollaisessakaan mitään ihannoimista.
Mitä meinaat? Ehkä yksi viihdyttävimmistä topiceista foorumilla.

Kieltämättä asetelmat alkavat muuttua tässäkin derbyssä oikeaan suuntaan niin kentällä kuin katsomossa. Saipa fanit tarraavat epätoivoisesti historiaan ku muutakaan ei oo.
 
Sportsguy

Ehkä baarin jälkeen tai jos lompakosta ei vielä ajokorttia löydy.

Näin ulkopuolelta näyttää siltä, että ekaluokkalainen huutelee alapihalta, mutta kutosluokkalaista ei kiinnosta vielä. Voihan tästäkin jotain joskus syntyä.

Jos oikein muistan niin SaiPakin johti runkosarjaa muutamana syksynä ihan joulun tienoillakin.
 
Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Näin ulkopuolelta näyttää siltä, että ekaluokkalainen huutelee alapihalta, mutta kutosluokkalaista ei kiinnosta vielä. Voihan tästäkin jotain joskus syntyä.

Tässähän tämä kiteytettynä, miltä täältä hiekkalaatikon sisältäkin tuntuu.

Mutta minusta tämä on vain hyvä derbyn kannalta. Potentiaalia on.
 
Nordle

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, MyPa
Näin ulkopuolelta näyttää siltä, että ekaluokkalainen huutelee alapihalta, mutta kutosluokkalaista ei kiinnosta vielä. Voihan tästäkin jotain joskus syntyä.
Minusta näyttää siltä, että viestihistoriasi perusteella et ole ulkopuolinen ollenkaan. Vai kirjoitteletko vahingossa väärillä tunnuksilla?
Jos oikein muistan niin SaiPakin johti runkosarjaa muutamana syksynä ihan joulun tienoillakin.
Taas muistellaan omia menneitä saavutuksia. Eiköhän KooKoo tule kirjoittamaan erillaista playoff ja runkosarja historiaa kuin Saipa. Kyllä sarjataulukko kertoo aika hyvin missä mennään nyt Saipan ja KooKoon välillä.
 
Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Taas muistellaan omia menneitä saavutuksia. Eiköhän KooKoo tule kirjoittamaan erillaista playoff ja runkosarja historiaa kuin Saipa. Kyllä sarjataulukko kertoo aika hyvin missä mennään nyt Saipan ja KooKoon välillä.

Samoilla perusteluilla voisi verrata KooKoota ja Lukkoa. Uskotko, että KooKoo tulee tulevaisuudessa kirjoittamaan erilaista playoff- ja runkosarjahistoriaa kuin Lukko?

Kuten sanottua, kulttuuri kehittyy hiljalleen. Myös Kouvolassa. Se vaatii useasti vuosikymmenien jatkumon, joka on jo tuttua Lappeenrannassa ja mikä vasta on Kouvolassa rakenteilla.

Pikavoittoja ei ole olemassa.
 
Viimeksi muokattu:

Täällä vertaillaan Saipaa ja KooKoota. Alkaa mennä aiheen ohi nämä vertailut. Kuten totesin sarjataulukko kertoo kaiken olennaisen tästä hetkestä.

En tiedä missä kuplassa työ lepralaiset elätte ja mikä teidän tuntemus KooKoon historiasta on, mutta ilmeisesti ei turhan hyvä.
 
Sportsguy

Jäsen
Minusta näyttää siltä, että viestihistoriasi perusteella et ole ulkopuolinen ollenkaan. Vai kirjoitteletko vahingossa väärillä tunnuksilla?

Taas muistellaan omia menneitä saavutuksia. Eiköhän KooKoo tule kirjoittamaan erillaista playoff ja runkosarja historiaa kuin Saipa. Kyllä sarjataulukko kertoo aika hyvin missä mennään nyt Saipan ja KooKoon välillä.

No ulkopuolinen kai siten, että Lappeenrantaan vastaikään muuttaneena ei ole aiempaa sidettä SaiPaan. Pekka Virran myötä kelkkaan mukaan.

Voi olla, että KK juhlii mestaruutta jo tällä kaudella. Tai sitten ei.

Minun saavutuksiani nuo ei olleet, kiitos vaan.

Onhan se silti hienoa, että toisella nuo ovat "water under the bridge", mutta "eiköhän" KooKoo tee paremmin.

Playoff-pelejä kaivannee. Molemmilla on hyvä koutsi ja kurssi oikea.
 
Barney

Jäsen
Eiköhän KooKoo tule kirjoittamaan erillaista playoff ja runkosarja historiaa kuin Saipa.
Odotellaan nyt kuitenkin sitä KooKoon ensimmäistä oikeaa pudotuspelisarjaa Liigassa ennen kuin aletaan availemaan rotsin nappeja. Tällä hetkellä näyttää hyvältä sen suhteen, että se voi tulla jo tällä kaudella, mutta toisaalta kausi on pitkä.

Sinänsä ymmärrettävää, että KooKoon kannattajat näkevät SaiPan jotenkin merkittävänä vastustajana, kun historiaa ei ole viime vuosilta kovin monen liigajoukkueen kanssa. Kyllähän tuosta jonkinlaista derbyä koitettiin saada aikaiseksi, josta mieleen on jäänyt se SaiPan kotiottelu Kouvolassa, mutta aika tavalla on lässähtänyt tämän otteluparin kiinnostavuus. Kuten aiemmin on todettu, niin joku pudotuspelisarja voisi luoda jonkinlaista liekkiä tähän, mutta ei ainakaan itsessäni KooKoo herätä sen kummempia tunteita kuin joku toinen liigajoukkue. Ihan sympaattinen joukkue, jolle toivoo vain hyvää. Esimerkiksi JYP sytyttää ihan eri tavalla niiden parin hienon pudotuspelisarjan myötä.
 
mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Nuorempaa väkeä nämä derbyt tuskin kiinnostaa enempää kun normaalit runkosarja ottelut mutta divariväännöt kokeneille veteraaneille vähän enemmän. Jännä ettei Lahelaisten kanssa samanlaista vaikka aikoinaan karsittiin liigaan ja lyhyempi matkakin. Junalla tunnin välein pääsisi puolessa tunnissa Laheen tai Kouvolaan.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs KalPa
  • 2.04
  • 3.80
  • 3.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös