Vitutusketju

  • 1 130 370
  • 8 575

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vituttaa Hongan fleguilu oman maalin edessä voittomaalissa. Sitä ennnen riplailu mistä maali synty.
Honkaa on saanut ihan aiheellisesti tälläkin kaudella syyttää lepsusta puolustamisesta, mutta tällä kertaa mielestäni ei. Honka pelasi siinä Koblin mailan pois, eikä olisi oikein voinut muulla tavoin sijoittua. Kun kiekko pomppii vastustajan kannalta täydellisesti, niin oma puolustus voi näyttää joskus huonolta, vaikka lopulta kyse on pitkälti vain huonosta tuurista.
 
moelsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
  • Ensimmäinen erä oli oikein hyvää ja paikkoja oli, mutta sen jälkeen kyllä oli vaikeuksia.
  • Kolmasketju välillä pitkään aika ongelmissa puolustusalueella.
  • Ylivoimaakin oli tarjolla mukavasti, mutta ei tällä kertaa maaleja.
  • Pienet nukahtamiset, mistä vastustajat sitten kuittaa.
  • Olihan niitä paikkoja toisessa ja kolmannessakin erässä reilusti.
O'Brienia voisi välillä kokeilla toisessa ylivoimakoostumuksessa.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Mä nostasin tässä esiin asian, joka ei ihme kyllä ole saanut mun silmiin täällä juuri huomiota. Lieneekö nyt kauden mittaan neljästi on JYP päässyt kahden yv:lle reilulla ajalla ja ne on olleet kerta toisensa jälkeen luokattomampia ja luokattomampia suoritteita. Minusta tämä on anteeksiantamatonta, vaikka kuinka oltaisiin vaiheessa rakentelu. Tuntuu vähän, että yleensäkin tuon yv:n suhteen mietitään tyyli yksi ja sitä sitten jauhetaan orjallisesti ja huonoin tulemin, kun ei muutakaan viitsitä suunnitella ja sopia. Osansa on tietenkin muutenkin kehnolla kiekottomien liikkeellä, eihän paikat synny, jollei niitä itse tee, mutta eipä ole vastustajan maalin edessä ruuhkaa JYPin pelaajista, riplaillaan vaan muodon ulkopuolella ja unelmoidaan jostakin pelin tekemisen sijaan. Olisi edes kakkos yv rakennettu kahdelle pakille ja erityyliselle haulle.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45

Kakkosyv:ssä voisi kokeilla junnujen Ottavainen-Peltola sijaan OB:ta ja Scotkaa. Etenkin Ottavainen voisi kaivata vähän huilia välillä.

Ykkösyv on todistetusti tehokas kolmen uhkan tarjoava sommitelma, mutta kakkonen voisi olla mallia viivakuti+survominen.

Tänään Setämies alisti junnutähteä, toisille molareille se on maaleja tehnyt rannekudilla ilman maskia.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Kyllähän eilinen tappio taas vituttaa kohtuu paljon, vaikka ihan odotettua tämä on ettei peli ole yhtä voittokulkua ja paraatia. Eilenkin oli avaimet voittoon, mutta muutama typerä virhe ja oma tehottomuus siinä hetkessä kun pitäisi naulata niin tulos täysin ansaittu. SaiPaa vastaan toiveissa olisi täydet kolme pistettä, mutta Virran joukkueet olleet JYPille viimeajat myrkkyä.
 
Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28

Saatiin vähän kuin omaa lääkettä: vastustaja nousi kahdesti tasoihin kunnes ryösti pisteet ihan lopun maalilla, kuulostaapa tutulta! Kyllä on vittumainen tapa hävitä noin ja batmania lainatakseni "so this is how it must feel".
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Taas esitetään hirveää paskaa SaiPaa vastaan.
 
moelsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En ymmärrä tätä "maalivahdin kielletty alue" sääntöä. Ylivoimilla tuo päinvastoin vain hidastaa peliä kun maalivahti ei voi lähteä hakemaan kiekkoa ja antamaan nopeaa syöttöä ylös. Nyt vastustajat voivat rauhassa vaihtaa ja laittaa paketin kuntoon.
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
- Puolustaminen on järkyttävää sontaa
- Taas otettiin turpaan joltain saipalta
- Kolmen ottelun tappioputki tuntuu erittäin pahalta
- Ensi viikolla ei vastustajat helpotu yhtään
- Järjettömän tyhmä jäähy pelin lopussa
 
JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Saipa on oikeasti ihan vitun paska jengi (bottom-3), mutta siltä 3x putkeen käkeen. Se kertoo kaiken JYP tasosta. Onneksi jengi keksii viihdyttäviä tapoja tuhota oma peli, se plussaa. Miettikää missä oltas jo #37 olisi koko kauden korvattu jollain valkeejärvellä
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
JYP U20 johti vielä n. 2,5 minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua lukemin 1-0 mutta sitten Pelicans tasoitti ja tasoitusmaalista ehti kulua vajaat 1,5 minuuttia, kun Pelicans meni pelissä johtoon… Ja lopulta vei sen lukemin 1-2.
 
Hiki-Pena

Puhtaasti tilastojen perusteella olisi ehkä odottanut U20-joukkueelta parempia tuloksia, kun siellä kuitenkin kokoonpanossa on näitä Liigassa pelanneitakin: Koskelat, Malinen, Kuusela ja Airo. Lisäksi vielä Helander ja Lassila.
 
Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Heti kun saatu maali niin kaveri kuittaa saman tien. Ettei vaan tule hyvä olo puseroon?
 
david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei voisi paljoa enempää ketuttaa tuo JYPin johtoasemassa pelaaminen. Kaksi perseilyä olisi luullut riittävän, mutta mitä vielä. Kolmas putkeen aivan typerällä purkuvirheellä, jonka jälkeisestä myllystä jäähy ja good bye. Todella syvältä.

Noh, kolmas erä vielä aikaa.
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Tämä peli. Yksi vituttavimmista peleistä vuosiin!
 
Coutinho

Jäsen
Ei herran jestas tuo Salonen on kyllä liigan huonoin puolustaja. Käännyt ympäri ja heität sokkona rystyllä pleksiin?
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Voitetaanko enää koskaan? Tuskin!
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Puuh... Taas voiton avaimet käsissä, mutta ei niitä osata hyödyntää
 
jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Joko treeneissä ei treenata tai sitten näihin ei vaan uppoo mikään.

Hyökkäys on ihan ok, mutta puolustaminen täyttä paskaa ja veskarit täysin keskinkertasia.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Kemell pelasi kyllä lepsusti 3-5 maaliin johtaneen tilanteen. Honka kompuroi, mutta Kemelliltä ei näyttänyt löytyvän intoa pelata tilannetta loppuun saakka.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Kemell pelasi kyllä lepsusti 3-5 maaliin johtaneen tilanteen. Honka kompuroi, mutta Kemelliltä ei näyttänyt löytyvän intoa pelata tilannetta loppuun saakka.
Eipä siinä ollut enää käytännössä mitään tehtävissä oli pari potkua jäljessä. Suoristi toki selän, mutta ei oikein ole skenaariota jolla olisi tilanteen pystynyt ilman sitä pelastamaan. Kemeliä huolella vitutti tilanne ja tappio ja maila sai kyytiä.
 
Santtu76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Nyt kyllä jo vituttaa minuakin ja olen sentään tähän asti tappiot niellyt ilman kummempaa. Oli niin paskaa töhöilyä koko kolmas erä, ettei paremmasta väliä.
 
JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pitkä juoksu paljastaa, noin 80% rosterista vaan ei riitä Liiga-tasolla pelaamaan kovia vastaan. #37 pois tosta rosterista, niin aika vähissä olisi hyökkäyspään tehot, etenkin 5vs5 pelissä. Kaveri tehnyt about 1/4 meidän maaleista. Säälipleijarit on edelleen mahdolliset mutta vaatii Kemell:n loppukaudestsa loistavaa.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Kolmannessa erässä käytännössä yksi laatupaikka tasoittaa peli, mutta Lambert valitettavasti veti pölyt ekalla kiekon päältä ja toiseen vetoon oli jo puolustus ja maalivahti ehtinyt mukaan. Ei se tasoitus tuossa kaukana ollut, mutta toisaalta kolmannen erän perusteella täysin oikea joukkue voitti, järkyttävän huono erä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös