En tiedä voinko valkoisena setämiehenä tehdä seuraavan levyarvostelun, mutta teen sen silti.
Kiitos ja fuck you
@Fiftie n suuntaan. Kyseessä siis aamupalaksi naposteltu Yeboyahin Perhosefekti.
Intro lupasi todella hyvää ja valkoihoisena sain pienen referenssin Aren ja Rekamin Episodi(lowkey) -vibaan musiikkivideon alussa. Eli kun fiilistellään vain menemään.
Mitä Tarviit oli sitten juuri sitä vittumaista räppimuijailua joka yllättäen toimi pääosin. Sedät halutaan alas ja nimenomaan naisräppärin räpätessä tämä yhtälö toimii. Eli kun ei itketä koko ajan tai lässytetä somessa. Epäsuorat vittuilut Cheekin suuntaan sopivat yhtälöön vaikka kolme vuotta sitten lopettaneelle vittuilu onkin junttia. Tämä ei kuitenkaan ollut mikään Tommishockin itkupilliteos, mallia benihana. Onhan tässä biisissä typeriä hetkiä(muka valintoja kun ei halua rahaa ja menestystä. Totuus: Rahkeet ei riitä), mutta plussalle silti.
"Älä missään nimes ota musta mallii".
"En anna mitä haluut, annan mitä tarviit" Bravo Yeboyah!
Herkkä jatkoi sitten toisiin tunnelmiin ja tämä jätti mieleen smoothin ja aidon fiiliksen.
Kuuma oli sitten kannanotto ilmastonmuutokseen ja tässä kohtaa levy alkoi kompuroimaan. Aiheessa ei ollut vikaa, mutta Yebo ei saanut aihetta puhuttelemaan.
Mun Kaa, Kredi ja Yamaha olivatkin sitten ihan hirveää paskaa ja viimeisimpään olisi voinut saada onnistumisen jos olisi oikeasti vain fiilistelty musiikin tekemistä.
Just Se ansaitsee erityismaininnan levyn paskimpana. Yeboyahilla ei ole hirveästi varaa asettua biiffien yläpuolelle kun itse maalitti somessa valkoiset, veti töpselit irti somesta ja kieltäytyi haastatteluista.
Olin jo menettänyt toivon kunnes Tekee Mieli pamahti korville seuraavana. Häpeilemätöntä seksillä pelailua ja Yebon savuisa flow "naamal rummutat pakaroit, tunnut hyvältä sisällä" -teksteineen on juuri sitä mitä muijaräppäreidenkin pitää sanoa. Halut ne on naisellakin ja homma kuitenkin pysyi itsenäisen naisen linjoilla.
Lyhyen skitin jälkeen Omaa Lomaa ja Onnellinen Taas toivat tasapainoa levylle. Sinällään fillereitä, mutta toisaalta selkeästi artistin oloisia.
Musta Tyttö Magiaa ei ihan sattumalta ollut levyn viimeinen biisi. Paras jätetään joskus viimeiseksi ja tämä oli helvetin hyvä. Ei tönkköjä rasismikortteja, ei päälleliimattua uhriutumista vaan tummiin mimmeihin viittaamista. Tästä olisi voinut saada jonkin kaijakoovoimaantumisen, mutta siltä vältyttiin. Tuntui että tässä oli jopa isompaa konsensusta läsnä, mutta tämä imo. Hyvää kuoronostatusta ja puhaltimet bonarina.
Levyn tuotantoarvo oli kohdillaan ja biittien suhteen voi sitten olla montaa mieltä. Joo, hyvin laahaavaa monesti ja ns. tempopelailu ei tuota pelasta. Toisaalta sitten varsin johdonmukaista ja sopivat mausteet mukana.
Kaikkinensa kaksijakoinen levy, mutta niin on Yeboyah myös. Daamin asemassa pohtisin silti että tarvitseeko itsenäistä naista ja heikkoa kannanottoa pitää yllä kun ne oikeastaan ironisesti tulevat esiin parhaiten kun ei yliyritetä.
Ja sitten sukupuolesta riippumatta se tärkein. Kirjoita, kirjoita ja kirjoita. Räppää, räppää ja räppää. Nimittäin tämä naisräppäreiden isoin ongelma oli läsnä läpi koko levyn harvoja osumia lukuunottamatta. Todella helppoja riimejä eikä itsensä haastamista.
2,5/5.
