Tinder – statsit & keskustelu

  • 651 367
  • 1 721

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ekaksi voi toki miettiä että kannattaako käyttää jopa vuosia harrastuksessa, jossa todennäköisesti kaikki muut ovat mukana muiden seikkojen kuin pariutumisen takia. Monet naiset lisäksi sanovat inhoavansa, jos harrastuksiin tullaan ns. pillun perässä.

Sen sijaan Facebookin sinkkuryhmät ja ylipäätään muut rajatumman joukon deittialustat netissä voivat olla järkeviä koittaa. Lisäksi jos tansseissa on "kirjoittamattomana sääntönä", että siellä voidaan olla myös parinhakumielessä, niin sitten se kuullostaa ihan hyvältä neuvolta. Ylipäätään pitäisi saada enemmän kontaktimahdollisuuksia, joissa sosiaalisesti hyväksyttyä olla toisten kanssa pariutumismielessä, ja jotka eivät nojaa päihteisiin. Luulisi että tämä vähentäisi myös häirintää, mistä syystä on outoa että eri -too kohujen yhteydessä tästä ei ole puhuttu enempää.

Pakko sanoa liittyen ihmisiin tutustumisesta harrastuksissa: tapasin oman vaimoni, tai nyt siis toki jo entisen, harrastajateatterissa. Siinä on harrastuksena yksi sellainen toiminta, jossa ihmisiin pääsee kiinni aivan eri tavalla kuin missään normaalielämässä, toinen ihminen tulee näyttämöllä tosi lähelle sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti. Mutta tosiaan missään nimessä teatteria ei voi alkaa harrastamaan parisuhde mielessä, vaan oman innostuksen pohjalta (itse aloitin esimerkiksi jo ihan 9-vuotiaana muksuna), kyseessä on niin raadollisesti aikaa vievä ja pahimmillaan myös hermoja syövä harrastus. Niin sanoinkuvaamattoman ihanaa ja antoisaa kuin se samalla onkin.. mainitaan muuten, että vastaan kliseisiä mielikuvia miesten ja naisten jakauma teatteriharrastajien joukossa on lopulta aikalailla 50/50

Facebookin sinkkuryhmät ovat muuten hyvä keksintö, viimeksi kun itse olin markkinoilla joskus vuosina 2008-2010 niin eihän sellaisia edes ollut (kuten ei toki Tinderiäkään). Niissä kiistatta pääsee eri tavalla kiinni ihmiseen, ja nimenomaan ilman päihteiden tuomaa valheellista itsevarmuutta.. vaikka toki niissä moni etenkin viikonloppuisin toki pyörii viinilasin äärellä ollessaan, en sitä sano. Niissä on kuitenkin paljon porukkaa juurikin vain sen sinkku statuksen takia, eli minun kokemukseni mukaan juurikin toisin kuin @Pisin Kääpiö 186cm sanoi, nimenomaan ei oikeastaan edes missään aktiivisessa parinhaku mielessä. Joten ne ovat tietyllä tapaa hyvinkin paineeton alusta toimia. Tosin naamakirjan sinkkuryhmät ovatkin sitten osin sellaisia enemmänkin nelikymppisten bilettäjien kokoontumisajoja, näissä ryhmissähän myös jäsenten keski-ikä on sitten jo huomattavan korkea, varmasti noin suunnilleen nelosella alkava..
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles
Joo, en ole panostanut profiiliin hirveästi mutta selkeät kuvat itsestäni mutta silti ainoat harvat matchit on tullut niin että toinen on ensiksi tykännyt minun profiilista. Huvittaa kun oon tykännyt varmasti yli 100 eri henkilöstä eikä yhtään osumaa niin päin. Luulis nyt että joku edes, edes yksi osuisi.

Ihan perusjätkä ulkonäöllisesti, hyvä tyyppi luonteeltaan mutta eipä sitä pääse todistamaan. Vaikuttaakohan kun ei lue mitään profiilissa? On vakityö, omakotitalo, pitääkö nää mainita? Etsin siis vakavampaa juttua.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65

Millä perusteella niiden naisten pitäisi kohdallasi vetää oikealle jos et kerro itsestäsi mitään? Tinderistä on hankalaa löytää samanhenkistä seuraa vaikka keskittyisi niihin joiden profiilit erityisesti vetoavat saati sitten jos sokkona pitäisi alkaa vetämään perusjätkiä oikealle ja toivoa että joku niistä on sopiva. Tinderissä se potentiaalinen siippa ei tiedä sinusta mitään mitä profiilistasi ei löydä. Se on siis samalla käyntikortti ja ensivaikutelma. Näen että siihen kannattaa panostaa.

Eli joo, kerro ihmeessä itsestäsi jotain profiilissa. Minä itse haluaisin tulla valituksi luonteeni, enkä omaisuuteni takia, eli en ehkä ainakaan hirväesti keskittyisi kuukausipalkkaan tai asumismuotoon. Kerro vaikka että millaisista asioista tykkäät, harrastuksista, ja millaisia ominaisuuksia, mielellään ei ulkonäköön liittyviä, toivoisit potentiaaliselta kumppanilta. Jos tämän kaiken saa jäsenneltyä fiksusti ja vähän heitettyä huumoria joukkoon, niin väitän että mahdollisuudet saada matcheja kasvavat. Minä en ole nainen, mutten omina tinderaikoinani laittanut biottomia profiileja jatkoon. Ajatukseni siinä taustalla oli se, että jos ei naista sen vertaa kiinnosta ettei muutamaa lausetta itsestään saa kirjoitettua, niin kovan työn takana olisi saada sieltä mitään muutakaan järkevää irti.

Sellainen nyrkkisääntö mulla oli aina, että yritin kirjoittaa sellaisia profiilitekstejä jollaisia itse haluaisin lukea. Jos ei heti iske inspiraatio niin selaile hetki naisten tekstejä pohdi että mitkä niistä vetoaa ja minkä takia.
 
Viimeksi muokattu:

Kiitokset vinkeistä. Pitäny tota aina niin pinnallisena sovelluksena ja ajatellut ettei pienellä paikkakunnalla nyt hirveesti kerro itsestään kuin vasta sitten viestien välityksellä. Kokeilen, saan kyllä raapustettua lepposan profiilin.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Saakohan tinderissä kuvan vahvistuksella mitään hyötyä mihinkään? Koskaan en jostain syystä oo jaksanu vahvistaa. Tuskin kukaan ainakaan meikän profiilia katsoessa mua feikiks luulee. :D
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Saakohan tinderissä kuvan vahvistuksella mitään hyötyä mihinkään? Koskaan en jostain syystä oo jaksanu vahvistaa. Tuskin kukaan ainakaan meikän profiilia katsoessa mua feikiks luulee. :D
En tiedä mitä arvoa siitä itse palvelun käytössä olisi, mutta ehkä potentiaaliset osumat ajattelevat, ettet ole feikkiprofiili. Niitä on nykyään ihan helvetisti. Juuri tuon takia Tinderiä ei enää jaksa oikein käyttääkään.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
En tiedä mitä arvoa siitä itse palvelun käytössä olisi, mutta ehkä potentiaaliset osumat ajattelevat, ettet ole feikkiprofiili. Niitä on nykyään ihan helvetisti. Juuri tuon takia Tinderiä ei enää jaksa oikein käyttääkään.

No totta tuo, että feikkejä siellä on. Meikällä vaan on sellasia perusjampan kuvia, että niillä kyllä kukaan ei lähtis feikkaamaan tinderiin, ellei nyt sitten halua just mulle jotain ikävää. :D
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Onpa taas ihmeellistä ihmettelyä. Ei sillä, että itseäni kiinnostaisi metsästys tai kalastus, mutta joitain saattaa tosiaan kiinnostaa kovastikkin ja eiköhän tinderissä aika moni tykkää harrastuksiaan esitellä.

Sanoisin, että valtaosa naisista kiinnostuu kun miehellä on harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita vaikka ne eivät omiin harrastuksiin osukaan. Varmaankin metsästys ja kalastus pientä osaa naisia ärsyttää, mutta paljon pahempia turn-offeja nyt olisi esimerkiksi tuning-autot tai pitsin nypläys.

Eli olen eri mieltä kuin Jenna. Jos näin keski-ikää lähestyvänä setämiehenä saa olla eri mieltä.
 
Niin en nyt itse tietenkään osaa sanoa miten tarkalleen on, mutta kaitpa sitä se mieskin haluaa näyttää, että minä tykkään metsästyksestä joten tässä kuva. Sitten ne naiset jotka vihaa metsästystä, niin voi laittaa heti vasemmalle ja ne jotka pitää siitä nii ehkä kiinnostua.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Jenna ei vaan tajua, etteivät kaikki naiset hae seuraa, jollaista voi löytää vegaaniravintolasta tai kehitysmaakaupasta.

Mitä harrastuksiin tulee, niin jos jokin harraste näyttelee elämässä jotenkin tärkeää roolia, niin on vaan hyvä että asia tulee kuvan tai tekstin muodossa ilmi jo Tinder-profiilissa. Tykkääjät tykkää, inhoajat pysykööt poissa.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En ole varsinaisesti kohde- tai käyttäjäryhmää, kun en ole etsimässä minkäänlaista seuraa, mutta kyllä minuakin ärsyttäisi harrastusten esiin tuominen kuvissa. Jos treffeillä esimerkiksi paljastuu, että mimmi harrastaa jotain niin idioottimaista touhua kuin vaikkapa agilityä, mutta on muuten kaikin puolin ok tapaus, niin hommalla voisi olla jotain toivoa. Jos kuvissa viiletettäisiin jonkun koiran kanssa esteradalla, niin enpä kyllä lähtisi tutustumaan.
 
SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Yleensä esiin tuodaan harrastuksia jotka ovat itselle tärkeitä /iso osa elämää. Jos joku niistä perustavan laatuisesti häiritsee niin voi olla ettei asialla ole tulevaisuutta.
 
Nick Neim

Jäsen
En ole varsinaisesti kohde- tai käyttäjäryhmää, kun en ole etsimässä minkäänlaista seuraa, mutta kyllä minuakin ärsyttäisi harrastusten esiin tuominen kuvissa. Jos treffeillä esimerkiksi paljastuu, että mimmi harrastaa jotain niin idioottimaista touhua kuin vaikkapa agilityä, mutta on muuten kaikin puolin ok tapaus, niin hommalla voisi olla jotain toivoa. Jos kuvissa viiletettäisiin jonkun koiran kanssa esteradalla, niin enpä kyllä lähtisi tutustumaan.
Niin siis ongelmanahan ei ollut harrastuksien esille tuominen kuvien kautta, vaan kuolleet eläimet, veriset kuvat ja trofeet joita jotkut miehet profiileissaan mielellään esittelevät. Harrastukset ja niiden (jopa sen metsästyksen) esille tuominen OK, veriset ja kuolleet eläimet ei OK. Ainakin tuon twitterin viestiketjun perusteella.

Ja siinä mielessä ihan samaa mieltä, että ymmärrän ihan hyvin, jos joku ei halua kuolleita hirven kuvia katsella Tinderiä selaillessaan ja seuraa hakiessaan. Sen metsästämisen pystyy kuitenkin aika monella muullakin tavalla tuomaan helposti esille.
 
Kooki

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Tossa tulee myös se että harva mies räpsii itsestään kauhean paljon kuvia, mutta kun on hirvi kaatunut tai 10kg hauki tarttunut matkaan niin silloin tulee yleensä poseerattua. Voi siis olla, ettei paljon ole muiden ottamia kuvia itsestään.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Ja siinä mielessä ihan samaa mieltä, että ymmärrän ihan hyvin, jos joku ei halua kuolleita hirven kuvia katsella Tinderiä selaillessaan ja seuraa hakiessaan. Sen metsästämisen pystyy kuitenkin aika monella muullakin tavalla tuomaan helposti esille.
Jos saaliskuvan näkeminen on joillekin naisille noin paha rasti, niin voi voi ja päälle vielä uli uli. Pahasti on tuolloin erkaannuttu luonnosta ja elämästä, mutta minkäs teet. Metsästys- ja kalastuskuvat ovat täysin legitiimiä sisältöä, siinä missä 20 vuoden siiderikuurilla turvotettujen reisien ja persuksien esittely kulahtaneisiin leggingseihin verhottuina on sekin valitettavasti legitiimiä sisältöä.
 
masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
On tämäkin syy pahoittaa mielensä. Miten ylimielistä voi olla, alkaa valittamaan toiselle siitä että on valinnut kuvia missä itse tekemässä aivan laillista ja normaalia asiaa mistä nauttii.

Jokuhan voi kiinnostua kun näkee nuo kuvat. Tai sitten ei, mutta ei siitä nyt mitään tule jos alkaa feikkaamaan itseään ja kiinnostuksen kohteitaan vaan sen takia jos joku ei tykkää.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tinderiin tuli taas palauduttua aktiiviseksi kesän omien seikkailujen jälkeen, nyt kun syksy alkaa pimetä ja on kahdet koronaherkutkin hihassa, joten olen viimeistään nyt aloittanut taas aikalailla normielämän. Sama huomio vain jatkuu minkä olen aiemminkin tehnyt, että ainakin täällä pk-seudun alueella on tarjolla todella paljon hyvin pitkiä naisia. Alkaen siis siitä 178cm tasosta aina reilusti yli 180cm pitkiin..

Ja kuten nohevimmat tajusivatkin, niin kyllä olen siis itse tuota haarukkaa useita senttejä lyhyempi. Pituuteni on ihan jees enkä pode alemmuuskompleksia naisten seurassa, koska ei siihen ole koskaan ollut mitään syytä. Mutta en voi olla tekemättä huomiota, että onko hyvin pitkien naisten sitten vain oikeasti vaikeampi löytää parisuhdetta. Tällainen suorastaan kliseinen käsitys minulla on ollutkin..
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos saaliskuvan näkeminen on joillekin naisille noin paha rasti, niin voi voi ja päälle vielä uli uli. Pahasti on tuolloin erkaannuttu luonnosta ja elämästä, mutta minkäs teet. Metsästys- ja kalastuskuvat ovat täysin legitiimiä sisältöä, siinä missä 20 vuoden siiderikuurilla turvotettujen reisien ja persuksien esittely kulahtaneisiin leggingseihin verhottuina on sekin valitettavasti legitiimiä sisältöä.

No onhan se nyt urpoa poseerata metsästyskuvissa. Samoin tietysti jotkut auto- ja prätkäkuvat on lapsellisia.
 
SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No onhan se nyt urpoa poseerata metsästyskuvissa. Samoin tietysti jotkut auto- ja prätkäkuvat on lapsellisia.
Olisi varmaan tasapuolisesti parasta että sinne laitettaisiin pelkkä passikuva sekä valkoisella taustalla otetut vartalo kuvat neljstä eri kulmasta seisten.

En tiedä miksi olisi yhtään urpompaa olla metsällä kuin vaikka golf kentällä. Ja en ole itse käynyt koskaan metsästämässä.

Toki jos kuvassa näkyy valtoimenaan verta ja suolenpätkiä niin voin ymmärtää pointin.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
No onhan se nyt urpoa poseerata metsästyskuvissa. Samoin tietysti jotkut auto- ja prätkäkuvat on lapsellisia.
Voi olla urpoa ja lapsellista. En ole poseerannut koskaan metsästyskuvissa, mutta ymmärrän kyllä hyvin kuvaksi ikuistetun metsästyskokemuksen idean. Sellaiset voivat olla mukana olleille tärkeitä muistoja, siinä missä joillekin on olennaista laittaa esille kuvia, joissa näkyy lajitelma erilaisia merkkivaatteita ja Vuittonin laukkuja, sekä terassikuvia, joissa yhdessä ollaan valkoviinilasin kanssa, toisessa siiderituopin vieressä, ja kolmannessa ollaan tyttöjen kanssa juomassa kuohuvaa. Minusta tuollainen vasta on urpoa, ja jos ei lapsellista, niin tyhjänpäiväisen pinnallista.

Kuvat Tinderissä ovat moniulotteista viestintää. Ne kertovat tai vähintään antavat vihjeitä siitä, mitä asioita henkilö edustaa tai ei edusta, mikä tälle on tärkeää, tai mihin tämä kenties haluaa jonkun kiinnittävän huomiota. Voi olla niinkin, että joku työntää Tinderiin sen enempiä miettimättä jotain kuvia mitä nyt sattuu löytämään, eikä ajattele kertoa niillä varsinaisesti mitään. Silti ne kuvat ovat viestintää.
 
Nick Neim

Jäsen
Juu, ja toki minäkin isotissisten naisten ystävänä voin pistää profiilini vaikkapa ison rintavaon, koska kertoohan se kiinnostuksistani ja tulevista harrastuksistani.

Tai sitten kaivan tilannetajun kaapista ja ymmärrän, että veriset hirvikuvat, roikotettavat jänikset tai suuret naisen rinnat miehen profiilissa eivät välttämättä ole hyvää seuralaispalvelun kuvamateriaalia. Kyllä, se on ihan sallittua. Kyllä, jokainen saa omaan profiiliinsa pistää mitä tahansa haluaa, kunhan mennään lain sallimissa rajoissa. Kyllä, joku saattaa noistakin kuvista (jopa siitä rintavaon) huolimatta kiinnostua miehestä. Älkööt huoliko, on kaikilla halukkailla siihen julkaisemiseen edelleenkin ihan täysi oikeus, vaikka joku yksittäinen henkilö noinkin pienestä asiasta loukkaantuisikin.

Silti metsästyksen, kalastamisen tai isotissisten ihailun voi tuoda monella muullakin niin paljon korrektimmalla tavalla esille, että se osoittaa monellekin potentiaaliselle kumppaniehdokkaalle vähintäänkin hyvää tilannetajua, jos ei mitään muuta. Johan tuolla joku metsästävä mieskin totesi, ettei jänöjussia roikottava nainen menisi jatkoon, vaikka kuinka olisi yhteinen harrastus kyseessä.

Toisaalta tuen sitä, että jokainen esiintyy siellä mahdollisimman aitona ja itsenään, joten siinä mielessä ne kuvat ainakin sopivat oikein hyvin joillekin miehille.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miten ne urpot naiset löytää ne urpot miehet, jos ne ei laita niitä urpoja kuviaan sinne? Eiköhän lähtökohtaisesti siellä Tinderissä ole tarkoitus löytää kattilalle sopiva kansi.
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Onko täällä jo käsitelty Miisa Asikaisen tapausta?

Itse en käsitä tuota ollenkaan. Kai jokainen saa itse päättää, millaiset ihmiset viehättää ja kenen kanssa menee treffeille?
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Onko täällä jo käsitelty Miisa Asikaisen tapausta?

Itse en käsitä tuota ollenkaan. Kai jokainen saa itse päättää, millaiset ihmiset viehättää ja kenen kanssa menee treffeille?
Ruman miehenkin on paljon muita vaikeampaa päästä treffeille. Huomattavasti vaikeampaa kuin ylipainoisen naisen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös