Ammattiyhdistysliikkeet – duunarin asialla?

  • 1 346 659
  • 15 144

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Voi teitä katkeroituneita pikkuyrittäjiä. Ne jotka käyvät töissä ja eivät liittoja arvosta niin sopii luopua palkankorotuksista ja kesälomista. Jaxuhalit
En kuulu liittoon enkä näin ollen maksa mitään, mutta saan samat palkankorotukset ja kesälomat kuin muutkin. Itseasiassa oon viimeisen 5 vuoden aikana saanut keskimääräistä kovemmat palkankorotukset, koska olen niin pätevä. Suosittelen kaikille.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Asiahan on juuri näin. Jäsenet tyytyy muutaman prosentin yleiskorotukseen kun johtaja nostaa omaa 200ke palkkaansa 10prosenttia. Ja samalla pelotellaan palkkojen ja lomien leikkauksilla jos yleissitovuudesta luovutaan.
Ja hyvin näköjään tuo pelottelu on uponnut jopa muutamiin jatkoajan nimimerkkeihinkin.
Aivopestyä jengiä. Mun palkkaa ei ole kertaakaan koko elämäni aikana katsottu palkkataulukosta ja tuskin tullaan katsomaankaan. Olen myös pystynyt sopimaan lomista uuden työnanatajan kanssa, eli esim. talveksi pari viikkoa palkallista lomaa, jota en ole ko. yrityksessä ansainnut. YTK:n 100e jäsenmaksun vuodessa olen maksanut ja viime keväänä n. 45 päivää sain ansiosidonnaista ihan ilman liiton jäsenyyttä.

Kyllä osaamisesta yritykset ovat valmiita maksamaan ja sopimaan ehdoista. Se on sitten eri asia jossain Lokomolla. Nämä duunarit maksavat Kojamollekin ilomielin 600€:n kämpästä tonnin, koska se vaan on niin kivaa tukea niitä ammattiliittoja. Ompahan pallomahoilla varaa sitten porsastella duunarin rahoilla.

Hyödyllisiä aivopesun kestämättömiä idiootteja on aina olemassa ja myös heidän hyväksikäyttäjiään.
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Omaan silmään tuntuu kyllä aika ehdottomilta ja kärjistetyiltä kommenteilta, mitä tässäkin ketjussa saa toistuvasti lukea. Liittojen toiminnasta löytyy epäilemättä kritisoitavaa niin historiallisesti kuin tänä päivänäkin.

Yhtä lailla liittojen toiminnassa on paljon hyvää. Etenkin historiallisesti saavutukset ovat tavallisen palkansaajan näkökulmasta kiistattomat ja sanoisin yhteiskunnallisia vaikutuksiakin enemmän myönteisiksi kuin kielteisiksi. Saavutukset eivät ole jääneet vain historiaan, vaan tänäkin päivänä on liitoilla on oma tärkeä tehtävänsä ja varsin yleisestä kielteisestä kuvasta huolimatta siinä tehtävässä liitot ovat monesti onnistuneetkin. Työelämässä on jatkossakin tulossa murroksia ja liittoja tarvitaan tulevaisuudessa varmasti, että niistä murroksista selvitään jokseenkin ehjänä yhteiskuntana.

Olen onnellinen teidän puolestanne, joilla asiat ovat niin hyvin, että oma neuvotteluasema yksittäisenä työntekijänäkin on vahva. Suomessa on kuitenkin paljon palkansaajia, joilla ei edes korkeasta koulutuksesta huolimatta ole yksinään kovinkaan kummoinen neuvotteluasema.

Omalla työurallani tilanteet ovat vaihdelleet. Välillä on ollut sellaisia tilanteita, että työntekijät ovat joutuneet vääntämään työnantajan kanssa niinkin perustavanlaatuisista inhimillisistä tarpeista kuin mahdollisuudesta käydä vessassa. Omalla kohdalla ei onneksi ole tarvinnut vääntää maksamattomista palkoista tms. mutta nekään eivät ole mitenkään epätavallisia juttuja, vaikka se tuntuukin uskomattomalta asialta tänä päivänä Suomen kaltaisessa maassa.

Joka tapauksessa omankin työurani aikana työelämä on muuttunut ja yrityksiä kohtaan kasvaneet kilpailuvaatimukset lisäävät monella alalla painetta keksiä säästökeinoja myös henkilöstöön liittyvistä kuluista. Valitettavan usein keksityt säästökeinot ei tunnu kovin inhimillisiltä tai reiluiltakaan. Vähintään niistä pitäisi ainakin sopia yhdessä, eikä vain sanella tai ujuttaa läpi harmaalla alueella.

Liittoihin liittyvistä epäkohdista huolimatta ne ovat vastavoima, jonka palkansaajat tarvitsevat edelleen todella monella alalla. Monella alalla se joukkovoima on järjestäytymisasteen romahtamisen kautta hiipunut jo aika mitättömäksi ja siellä työnantajat voivatkin sanella ehdot aika yksipuolisesti.
 
En kuulu liittoon enkä näin ollen maksa mitään, mutta saan samat palkankorotukset ja kesälomat kuin muutkin. Itseasiassa oon viimeisen 5 vuoden aikana saanut keskimääräistä kovemmat palkankorotukset, koska olen niin pätevä. Suosittelen kaikille.
Sama. Luulen että nämä liiton puolesta liputtavat ovat niitä laiskoja tai tyhmiä.

Kukaan ei kai kiistä AY-liikeen ansioita menneisyydessä mutta auttamattomasti ovat pudonneet kehityksestä ja luulevat että poteroiden kaivaminen pitää asiat täällä muuttumattomina.

Edit: Just juttelin yrittäjäkaverin kanssa. Terveydenhuoltoalalla toimiva heebo on maksanut palkkoja viime kuussa 140 tonnia palkkoja ja liiton maksuja on mennyt 300€.
Ei kovin moni AY-mafiaan kuulu, mutta nuo ovat pääsääntöisesti alle 50-vuotiaita.
 
Viimeksi muokattu:

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Ehkä olet jonkun jäätelökojun pitäjä ja jounutkin maksamaan sille työntekijälle sen aikaisemman 6e/h sijaan tess:n minimit 7e/h, kyllähän se katkeroittaa.

Itse olen entinen tuollainen jäätelökojun pitäjä ja mieleni pahoitin tästä yleistyksestä. Tosin, ihan totta puhut. Euron lisäkulu mihin vain ottaa päähän.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
AKT:n mielestä Finnair pakottaa osittain lomautetut työntekijät töihin huonommalla työehtosopimuksella. Millähän perusteella tuossa pakotetaan ketään yhtään mihinkään? Siinähän annetaan vain halukkaille mahdollisuus hakea Airpron määräaikaista paikkaa. Logiikka ei taas oikein kohtaa järjen kanssa näiden liiton älyköiden toiminnassa.

Redimor

Ja niiden pitäs ajaa työntekijöidensä etuja...
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
AKT:n mielestä Finnair pakottaa osittain lomautetut työntekijät töihin huonommalla työehtosopimuksella. Millähän perusteella tuossa pakotetaan ketään yhtään mihinkään? Siinähän annetaan vain halukkaille mahdollisuus hakea Airpron määräaikaista paikkaa. Logiikka ei taas oikein kohtaa järjen kanssa näiden liiton älyköiden toiminnassa.

Niin, ja kaiken huipuksi ovat itse saaneet tämän tilanteen aikaiseksi. Finnair aluksi tarjosi sitä mahdollisuutta, ja työntekijät sen halusivatkin. Liitto toki oli sitä mieltä, että ettepä muuten haluakaan ja torppasi sopimuksen.

Jos lähdet neuvotteluissa vääntämään, niin ei kannata sitten ulista, jos toisella osapuolella on valttikortit. Tää on vähän sama kuin tilanne, jossa Philipp Grubauer pyytää Coloradolta 7M sopimusta, mutta Avs tarjoaa vain 5M. Ja Grubyn signatessa sitten Carolinaan, itkettäisiin julkisesti, kun iso paha Grubauer ei suostunut joukkueen esitykseen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mojo

friikki otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Olen elokuusta lähtien ensimmäistä kertaa työurani aikana ulkona liitosta. Ja tämän teki liitot ihan itse, kun ei löytynyt sopivaa liittoa, mihin olisin voinut liittyä. No enpä tuota muuten ole tarvinnutkaan. Kerran olisi meiltä päin tarjottu bussikyyti Helsinkiin, jossa olisi päässyt heiluttamaan kylttiä ja osoittamaan Sipilälle mieltään, mutta ei joutanut, kun piti työt tehdä. Joten eiköhän tuossa ytk:ssa sitten pärjää ihan hyvin.
 
Hyvä että olet päässyt mafiasta eroon kuten kymmenet tuhannet fiksut suomalaiset muutenkin.

Tuon roskajoukon takia hyvinvointivaltio murenee.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
"Ensin katsotaan tessiä, sitten katsotaan lakia."

Näin totesi pääluottamusmies lahkolaisilleen. Vähän kalskahti korvaan. Toki tessi on monesti lakia parempi lahkolaisten kannalta, mutta ei se taida kuitenkaan lakia ohittaa raastuvassa.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Kyllä TES usein ylikirjoittaa lain. Esim. lomien kertyminen voidaan työehtosopimuksella saada isommaksi kuin vuosilomalaki määrää.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: hege

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Kyllä TES usein ylikirjoittaa lain. Esim. lomien kertyminen voidaan työehtosopimuksella saada isommaksi kuin vuosilomalaki määrää.

Kuten kirjoitin, tes voi antaa parempia etuuksia kuin lainmukainen vähimmäismäärä, mutta väite "ensin katsotaan tes, sitten laki", on ihan sitä itseään.

Toki sosiaalidemokraateille tes on laki, uskonto ja elämä.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuten kirjoitin, tes voi antaa parempia etuuksia kuin lainmukainen vähimmäismäärä, mutta väite "ensin katsotaan tes, sitten laki", on ihan sitä itseään.

Toki sosiaalidemokraateille tes on laki, uskonto ja elämä.
Mutta joka tapauksessa ensin katsotaan mitä TES sanoo, ja sen mukaan mennään. Jos ei TES sano asiasta mitään niin sitten katsotaan lakia. Siinä mielessä sanonta on täsmälleen oikein.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Mutta joka tapauksessa ensin katsotaan mitä TES sanoo, ja sen mukaan mennään. Jos ei TES sano asiasta mitään niin sitten katsotaan lakia. Siinä mielessä sanonta on täsmälleen oikein.

Höpöhöpö. Tuolla ajatusmaailmalla lakia voidaan rikkoa, kun vain tessi antaa luvan siihen. Kyllä se laki määrittää, mitä työehtosopimukseen voidaan kirjata.

Toki, kuten jo pariin otteeseen mainitsin, työehtosopimus voi taata lainmukaisia vähimmäisetuuksia paremmat oltavat. Mutta kyllä silloinkin lakia vilkaistaan ensin.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuolla ajatusmaailmalla lakia voidaan rikkoa, kun vain tessi antaa luvan siihen.
Nyt siirrät maalitolpppia... Otin kantaa ainoastaan siihen että järjestys on just niinkuin luottamusmies sanoo.
Ei ylikirjoita. Jos laissa lukee jotain esimerkiksi vuosilomasta, tes ei sitä ylikirjoita. Laki muodostaa pohjan, jota enemmän tessissä voidaan asioista sopia.
Minusta se on ylikirjoittaamista kun vaikka vuosilomalaki sanoo että lomia kertyy kaksi päivää kuukaudessa ja TES sanoo että niitä ansaitsee kolme päivää.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Minusta se on ylikirjoittaamista kun vaikka vuosilomalaki sanoo että lomia kertyy kaksi päivää kuukaudessa ja TES sanoo että niitä ansaitsee kolme päivää.

Jep. Ylikirjoittamista olisi kuitenkin se, jos työnantaja sopisi antavansa vähemmän lomaa kuin vuosilomalaki edellyttää. Tämä on laitonta, ja työnantaja ei voi sopia työntekijän kanssa lakia huonompia lomaehtoja. Sama pätee kaikkiin asioihin. Tes ei voi ylikirjoittaa lakia.

Jos vaikkapa loma on vuosilomalakia pidempi, sen ehdot ja määräytyminen tulevat silti laista.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos vaikkapa loma on vuosilomalakia pidempi, sen ehdot ja määräytyminen tulevat silti laista.
Tämä menee sinulla nyt blackwolfmaiseksi sanojen merkityksestä vääntelyyn, mutta vastaan nyt vielä kerran.

Otetaan esimerkiksi lomien kuluminen, vuosilomalaki määrää että lauantai on lomapäivä. On täysin mahdollista sopia että se ei ole vaan lomapäiviä ovat vain arkipäivät maanantaista perjantaihin. Ja sopimus ei ole tuolloinkaan lain vastainen.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tämä menee sinulla nyt blackwolfmaiseksi sanojen merkityksestä vääntelyyn, mutta vastaan nyt vielä kerran.

Esität väitteen "Kyllä TES usein ylikirjoittaa lain". Kun sinulle kerrotaan, että näin ei ole, et anna periksi. Tes ei ylikirjoita lakia. Se, että sinä et sitä ymmärrä, ei muuta asiaa.

Tes voi olla lakia parempi, koska laki määrittelee työsuhteiden vähimmäisehdot. Palkankorotukset tai monet muut asiat eivät ole lain piireissä sellaisenaan, mitä niistä sovitaan. Sama pätee vaikkapa kilometrikorvauksiin.
 
Viimeksi muokattu:

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Esität väitteen "Kyllä TES usein ylikirjoittaa lain". Kun sinulle kerrotaan, että näin ei ole, et anna periksi. Tes ei ylikirjoita lakia. Se, että sinä et sitä ymmärrä, ei muuta asiaa.

Tes voi olla lakia parempi, koska laki määrittelee työsuhteiden vähimmäisehdot.
Sanoin jo, en lähde tähän keskusteluun mitä ylikirjoittaminen sinun mielestäsi tarkoittaa.
 
Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Liittojen väliset työehtosopimukset ovat tehty siten että ne eivät riko lakeja. En ainakaan koskaan ole nähnyt sellaista mikä rikkoisi. Ei sen kummemmin työnantaja kuin -tekijäliitotkaan niin tyhmiä ole että tekevät tessiin asioita mitkä tietävät jo lähtökohtaisesti laittomiksi. Eli siksi on järkevää ensin katsoa mitä se tes sanoo ennen lakia. Monesti TES ei sano asiasta mitään koska turha sinne on sellaista laittaa mikä on jo laissa ja tarkoitus on sen lain mukaan mennä...
 
Totta. Tes on usein jopa murto-osa siitä, mitä eri lait ovat laajuudeltaan tai ainakin yhdessä dokumentissa. Sopimukset tehdään lakien puitteissa. Näin siksikin, että muu sopiminen olisi laitonta. Jos laki ei sano mitään vaikkapa sopimuskorotuksen summasta, se on tessin mukaan. Näin tessissä on monia asioita, joita ei ole laissa tai osa asioista on kustannusvaikutukseltaan lakia kalliimpia työnantajan näkökulmasta.
 
J

Just-Ice-Hockey

Työsopimuslaissa erikseen säädetään työehtosopimuksella poikkeamisesta. Tuo poikkeaminen voi tapahtua myös työntekijän asemaa heikentävästi, ja niinhän se aina osassa kysymyksiä tapahtuukin. Neuvotteluissa kumpikin osapuoli antaa ja ottaa.

Siinä @heavy on oikeassa, että siltä osin kuin TES on jotakin säädetty, menee se lain edelle. Toki peruste tähän tulee laista. Lisäksi @heavy on oikeassa siinä, että ensin katsotaan TES ja sitten laki. Näin selviääkin valtaosa riidoista. Sitten jos TES ei anna vastausta tai kyseessä on monisyisempi asia otetaan luonnollisesti myös laki mukaan pelikentälle. Todetaan nyt vielä, että luottarit putoavat pois kun siirrytään TES ulkopuolelle, heillä ei yleensä ole mitään käsitystä laista.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Työsopimuslaissa erikseen säädetään työehtosopimuksella poikkeamisesta. Tuo poikkeaminen voi tapahtua myös työntekijän asemaa heikentävästi, ja niinhän se aina osassa kysymyksiä tapahtuukin. Neuvotteluissa kumpikin osapuoli antaa ja ottaa.

Siinä @heavy on oikeassa, että siltä osin kuin TES on jotakin säädetty, menee se lain edelle. Toki peruste tähän tulee laista. Lisäksi @heavy

Kun puhutaan työsuojelulaista, vuosilomalaista yms, laki tulee ensin. Työnantaja ei voi sopia TES-tulkintanaan työntekijän kanssa esimerkiksi vuosilomaa lakia heikommin ehdoin. Näitä lain "ylikirjoittamisia" tapahtuu säännöllisesti, mutta jos asia viedään eteenpäin, työntekijä aika usein voittaa.

Sen sijaan paremmista ehdoista ei ollut epäselvyyttä.

Mitä tulee työsopimuslaissa erikseen säädetystä työehtosopimuksen poikkeamisesta, se on tuttu asia aikanaan työntekijän ja myöhemmin työnantajan näkökulmasta. Kyse oli noissa tapauksissa hätätyöstä.

Tes menee jonkin tietyn lain edelle tilanteissa, joissa peruste tulee laista. Tässäkään ei ole epäselvää. Esimerkki vaikkapa tuo hätätyö.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös