Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 890 685
  • 81 125

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs

Ei saatana. Tämä menee jo täydestä viihteestä. Että ihan ruumishuoneen kalmanhaju ja niin poispäin. On 26-vuotiaaksi aika laaja hajujen kirjo ehtinyt muodostua. Itse en osaisi kuvailla puoliakaan tuosta kavalkaadista :D
Vähän pitää olla kateellinen kyllä Jennalle. Kaveri tietää aika hyvin, miltä mikäkin asia maistuu. Yritin miettiä, muttei mulla kyllä ole mitään hajua, miltä kompostoituva sipuli tai polttoöljy voisi suussa maistua.

Hauska juttu.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Katsoin, että yli 73 prosenttia yli 12-vuotiaista. Eli lienee kait koko väestöstä sen 2/3. Koko väestö ei tietysti tule rokotetuksi.

E: Menee (ehkä) syyskuun puolelle nykytahdilla ennen kuin riittävä määrä saanut ensimmäisen annoksen. Jos siis se 75 prosenttia kansasta on edelleen siis hyväksyttävä raja.

Jos laumasuojaa ajatellaan, niin ei tuo 75% kattavuus ensimmäisellä annoksella riitä mihinkään. Tämän hetken tiedon mukaan ensimmäisen piikin suoja oireellisia tartuntoja vastaan on vain 35%. Toisella se nousee 79%:n pintaan.


Joissain artikkeleissa delta-variantin "rajoittamattomaksi" tartuttavuusluvuksi (R0) on arvioitu 4.5. No, laumasuojan raja-arvo olisi tuolloin se, että saavutetulla kattavuudella R-luku painuu alle yhden.

Eli R = (1-suojatut) x R0, ja tuosta saadaan suojatuiden rajaksi 1 - 1/4.5 = 77.78%. No, jos suojaus on sen 79%, niin tarvittaisiin näinkin kova kattavuus 77.78%/0.79 = 98.45%.

Tuota on mahdoton saavuttaa, kun käytännössä se vaatisi kaikkien rokottamista. Käytännössä siis noiden lukujen mukaan laskettuna tauti tulee kulkemaan koko väestön läpi ennemmin tai myöhemmin, ellei sitten kehitetä deltaa vastaan paremmin tehoavaa tehostetta. On siis jokaisen valinta, että ottaako tuon vastaan rokotettuna vai ilman. Ja tätä taustaa vasten pidän ehdottoman järkevänä, että yhteiskunnan täyttä avautumista ei tehdä ennen kuin kaikki keski-ikäiset on rokotettu kahdesti.

Tämä laskelma pätee siis vain tilanteessa, jossa deltan R0-luku on tuon 4.5 ja kahden rokotteen suoja tuon mainitun 79%. Jos nuo osoittautuivat myöhemmin muiksi, laskelma menee täysin uusiksi.

Nohynekin mainitsema 90% kattavuus laumasuojaa varten indikoisi sitä, että THL arvioi luvut vähän positiivisemmiksi.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
On siis jokaisen valinta, että ottaako tuon vastaan rokotettuna vai ilman. Ja tätä taustaa vasten pidän ehdottoman järkevänä, että yhteiskunnan täyttä avautumista ei tehdä ennen kuin kaikki keski-ikäiset on rokotettu kahdesti.

Olet yksi parhaimmista tässä ketjussa. Toistat tätä nyt jokaisessa viestissä ja tiedän, että pystyt tätä myös avaamaan, joten toivoisin, että teet sen. Haluan, että määrittelet täyden avaamisen (=ei mitään rajoituksia?) ja tarkoittaako täyden avaamisen vastapainoksi mainitsemasi "odotamme kunnes keski-ikäiset ovat täysin rokotettu" että rajoitustaso on mielestäsi nykyinen?

Jos yllä olevat pitävät paikkansa niin mielestäni sinun pitää ottaa kantaa myös siihen, ettet kuitenkaan näe nykytilanteessa perusteita kovemmille rajoituksille. Nykyrajoituksilla tautitaakka tulee kasvamaan melkein sinne saakka, että keski-ikäiset on rokotettu. Oletko valmis ottamaan vastaan kasvavan epidemian vai haluatko rajoittaa lisää? Eli yksinkertaisimmillaan kysyn sinulta, onko mielestäsi tartuntamäärään perustuva parametri tarpeellinen vielä syksyyn asti?

Jokainen nyt voimassa oleva rajoitus on perusteltu tartuntamäärillä. En oikein itse ymmärrä, miksi haluat ostaa aikaa, jota ei ole ostettavissa nykymuodossaan? Jos rajoituksia ei kiristetä merkittävästi niin määrät eivät tule laskemaan.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
@Sistis noihin sun laskuihin voisi lisätä vakiona määrän väestöstä, joka ei aio ottaa rokotetta. Ts. kuinka paljon väestöstä on rokottamatta, mikä on eri asia kuin se, että kuinka moni suomalainen ei vielä ole saanut haluamaansa rokotetta. Siihen vielä lisäksi ne joita ei rokoteta.

Pahaa pelkään, että tuo on niin suuri luku, että tuo joku 90% ei tule ikinä täyteen, vaikka rokotetta olisi rajoittamaton määrä tarjolla.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos laumasuojaa ajatellaan, niin ei tuo 75% kattavuus ensimmäisellä annoksella riitä mihinkään. Tämän hetken tiedon mukaan ensimmäisen piikin suoja oireellisia tartuntoja vastaan on vain 35%. Toisella se nousee 79%:n pintaan.
Tämä ei tarkoita kuitenkaan samaa asiaa kuin vakava tautimuoto. Onhan joku flunssakin oireellinen, mutta ei sen takia sairaalahoitoon joudu (joku esimerkki kun piti keksiä). Brittiläisen tutkimuksen mukaan Astran ensimmäinen annos antaisi 71 prosentin suojan taudin vakavampaa muotoa vastaan, mutta esim. Pfizerin jopa yli 90 %: Rokotteet | Jo ensimmäinen rokoteannos suojaa tehokkaasti deltavariantin aiheuttamalta sairaalahoitoa vaativalta koronataudilta

Kyse kai oli kuitenkin siitä terveydenhuollon kantokyvystä.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Perusterve nuori mies, vähän ihmiskontakteja. Ei pitäisi iso riski tarttua olla. Vaimo hoitaa kauppa-asiat, lapset käy koulussa, sillä niille piikit. Jos ne minuun tartuttaa taudin, olen valmis ottamaan riskin. Oletan etten sitä itse niihin tartuta.
Asun Keski-Pohjanmaalla. Kesä-heinäkuussa kuukausi ilman tartuntoja koko maakunnassa. Nyt viimeiseen kahteen viikkoon 1+2+1 tartuntaa. Vaikka tää hengityksen mukana tarttuu ja on vissiin ihan vitun vaarallinen ja tarttuva niin aika hiljaista tuntuu silti olevan...
Kai sää ymmärrät, että kysymys ei ole, että saatko sää koronaa... vaan kysymys kuuluu milloin sää saat koronan. Se ei tapahdu ehkä tänä vuonna, tulevana vuonna, mutta joskus se tapahtuu. Tätä tautia ei saada tältä pallolta hävitettyä ja kaikki sen tulee josain muodossa sairastamaan... tai ainakin rokottamattomat.
 
Viimeksi muokattu:

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Ylen uutisessa: Helsinki julkaisi listan paikoista, joissa on voinut altistua koronavirukselle – paikkoja noin 50, joukossa baareja, kuntosaleja ja ravintoloita kerrotaan verkkosivusta Mahdolliset altistumiset julkisilla paikoilla Helsingissä jossa Helsingin kaupunki listaa muutamia mahdollisia altistumispaikkoja. Jotkut saattavat tulle yllätyksenä muutamalle JA:n seuraajalle.
Naurettava julkaisu. Suurin osa noista altistumisista on päiviltä 9-12.7.. Tässä kun aikaa on kulunut 11-14 päivää noista mahdollisista altistumisista, niin näiden ei pitäisi enää aiheuttaa yhtään mitään toimenpiteitä kenellekään. Tämä on myös osittaisena esimerkkinä siitä, miksi jäljitys on niin iso resurssisyöppö. Ei tajuta, että (mahdollisten) altistumisten ja altistumistenkin osalta jossain vaiheessa pitää laittaa vaan ne hanskat tiskiin. Kun hetkestä on kulunut viikko, viimeistään siinä vaiheessa haitat ylittävät hyödyt moninkertaisesti. Muu terveydenhuolto sakkaa, kun monta henkilöä yrittää selvittää useita tunteja joitain yksittäistapauksia.

Jos nyt olisin ollut HopLop Pasilassa 12.7., eli 11 päivää sitten, niin mitä minun kuuluisi tehdä? Mennä kolmeksi päiväksi perunakellariin ja sen jälkeen kaikki ok?
 
Suosikkijoukkue
FC Barcelona
Niin, mikä se lähteesi siis on?

Kun väitit, että kotipaikallasi kaikkien käytös on ollut pre-korona-normaalia vuoden ajan, pidit itsestäänselvänä, että tämä tarkoittaa sitä, että valtiovalta ja muut toimijat ovat asettaneet merkittäviä rajoituksia ihmisten elämään? Selvä.

Sait muutaman opiskeluvuoden aikana kaksi influenssaa ja pahan tulehduksen, mutta ikinä muulloin et edes pienintäkään nuhakuumetta. Selvä.

***

Sinulla on selvästi joitakin syitä miksi et koe voivasi rokotusta ottaa. Mitä ne ovat, en halua lähteä arvailemaan. Vaikutat sen verran fiksulta tyypiltä, että ulkokuoren alla kyllä tiedät, että nämä esittämäsi perustelut eivät liity totuuteen mitenkään, kun niillä ei mitään pohjaa ole. Kannattaa keskustella terveydenhuollon ammattilaisen kanssa asiasta. He ovat siellä pelkästään tätä varten, sinun verorahoillasi, koska vain vastaamassa mihin tahansa kysymyksiin tai huoliin.
Sie se aloit väittämään, että suurin osa alle 30-vuotiaista saa oireellisen koronan, niin kyllähän todistustaakka on sulla. Mie en ainakaan ole ikInä nähny mitään siihen viittaavaa. Ja tässä häytyy myös ottaa huomioon, kuinka suuri osa oireettomista alle 30-vuotiaista hakeutuu testeihin, joka tosin on parhaimillaankin vain hyvä arvaus.

Enpä mie ole aikuisiällä sairastanu ku kerran, silloin pari vuotta sitten sen nielutulehuksen. Mutta mulla ei tosiaan ole lapsia ja asun melko kirjaimellisesti mettässä, niin se nyt ei ole mitenkään erikoista.

Siis niinku sanoin silloin keväällä 20 monet ihmiset otti täälläki oikein tosissaan kierroksia, ku ei oikein tiietty mitä on vastassa. Mutta viime kesästä alkaen ei ole oikein mitenkään tuolla kylillä näkyny. Toki rokotekattavuus täällä on jo nyt ihan hyvä, viime vilkasulla 68,4% ja olen tosiaan omakki vanhemmat(kuuskymppiset) huolehtinu rokotuksiin, koska koen niille siitä olevan merkittävä hyöty.

En ole ottanu aikuisiällä mitään rokotteita ja vältän viimiseen asti kaikenlaisten lääkkeiden syömistä. Jäykkäkouristus on otettu viimeksi silloin armeija-aikoina ja se pitäis kohta uusia, ku kymmenen vuotta on tulossa täyteen. Ku siitä koen olevan merkittävän hyödyn.

Ja tuohon rokotepassikeskusteluun, niin olen ehottomasti sitä mieltä, että jos ravintolat ja muut vastaavat semmosen haluaa, niin ehottomasti käyttöön. Niin kauanko pääsen käymään kaupassa ilman tuommosia papereita, niin jos se lisää yritysten myyntiä, niin käyttöön heti ku mahollista.
 

Morgoth

Jäsen
Pahaa pelkään, että tuo on niin suuri luku, että tuo joku 90% ei tule ikinä täyteen, vaikka rokotetta olisi rajoittamaton määrä tarjolla.

Olisi kiva tietää, että moniko joka ei tule ottamaan rokotetta on "rokotekriittinen" sekä miten moni vain saatanan laiskoja vätyksiä, joille on ylivoimainen tehtävä käydä hakemassa rokote. Veikkaan noita laiskoja olevan eniten. Toki ihan pieni osa on sellaisiakin, jotka eivät terveydellisistä syistä voi ottaa rokotetta. Kai se on plussaa jos rokotteen ottaa edes yli 80 % ihmisistä.
 

Kampeaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Naurettava julkaisu. Suurin osa noista altistumisista on päiviltä 9-12.7.. Tässä kun aikaa on kulunut 11-14 päivää noista mahdollisista altistumisista, niin näiden ei pitäisi enää aiheuttaa yhtään mitään toimenpiteitä kenellekään. Tämä on myös osittaisena esimerkkinä siitä, miksi jäljitys on niin iso resurssisyöppö. Ei tajuta, että (mahdollisten) altistumisten ja altistumistenkin osalta jossain vaiheessa pitää laittaa vaan ne hanskat tiskiin. Kun hetkestä on kulunut viikko, viimeistään siinä vaiheessa haitat ylittävät hyödyt moninkertaisesti. Muu terveydenhuolto sakkaa, kun monta henkilöä yrittää selvittää useita tunteja joitain yksittäistapauksia.

Jos nyt olisin ollut HopLop Pasilassa 12.7., eli 11 päivää sitten, niin mitä minun kuuluisi tehdä? Mennä kolmeksi päiväksi perunakellariin ja sen jälkeen kaikki ok?
Aivan samaa mieltä. Jos kerran nykyisillä varsin matalillakin tapausmäärillä jäljitys sakkaa näin pahasti, niin olisi ehdottomasti parasta lopettaa koko turhanaikainen resurssisyöppö (varsinkin jos ja kun yksikin terveydenhoitoalan koulutuksen saanut ihminen hukkaa aikaansa siihen).

Karanteeneja, jos ne edelleen koetaan tarpeelliseksi, voitaisiin sitten jatkossa laittaa mekaanisesti. Siis samassa taloudessa asuville, työpaikalla työnantajan ilmoituksen perusteella altistuneille ja vaikkapa kouluissa samalla luokalla oleville yms. Ja yhteydenotot jonkun KELAn hoidettavaksi.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olisi kiva tietää, että moniko joka ei tule ottamaan rokotetta on "rokotekriittinen" sekä miten moni vain saatanan laiskoja vätyksiä, joille on ylivoimainen tehtävä käydä hakemassa rokote. Veikkaan noita laiskoja olevan eniten. Toki ihan pieni osa on sellaisiakin, jotka eivät terveydellisistä syistä voi ottaa rokotetta. Kai se on plussaa jos rokotteen ottaa edes yli 80 % ihmisistä.
Varmaan aika harva on rokotekriittinen siinä mielessä, että vastustaisi rokotetta aktiivisesti, mutta enempi on näitä "en mä tiedä/ymmärrä" niin varmuuden vuoksi en ota. Näin empiirisesti omasta ystäväpiiristä. Ts. rokotekriittisyys, mikä on tyhmä sana tässä yhteydessä, korreloi tyhmyyden kanssa ja kausaliteettikin on vahva. Uskotaan netistä löytyviä kauhutarinoita missä Pena kuoli kolme kuukautta rokotuksen jälkeen ja unohdetaan mainita, että penalla oli 100kg ylimääräistä, keuhkosyöpä ja maksakirroosi.

Nuorison seassa on sitten näitä ei kiinnosta tyyppejä.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@Sistis noihin sun laskuihin voisi lisätä vakiona määrän väestöstä, joka ei aio ottaa rokotetta. Ts. kuinka paljon väestöstä on rokottamatta, mikä on eri asia kuin se, että kuinka moni suomalainen ei vielä ole saanut haluamaansa rokotetta. Siihen vielä lisäksi ne joita ei rokoteta.

Pahaa pelkään, että tuo on niin suuri luku, että tuo joku 90% ei tule ikinä täyteen, vaikka rokotetta olisi rajoittamaton määrä tarjolla.

Siis tuossa laskussa on vain mukana se teoreettinen luku, mikä vaadittaisiin laumasuojan saavuttamiseen. Siinä ei oteta kantaa siihen, kuinka moni on nyt rokotettu tai rokottamatta, tai kuinka moni aikoo jäädä rokottamatta.

Toki on huomioitava sekin, että sairastamalla immuniteetin saaneita on jo jonkin verran. Mutta mikä on esim. alkuperäisen villiviruksen sairastaneen suoja deltaa vastaan, ja miten se muuttuu tilanteen mukaan, on sitten ihan mahdoton sanoa.
 

Kampeaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sairaalakuormituksen piikki oli näköjään 28.3.21, jolloin siellä oli 313 potilasta. Kahden viikon aikana sairastuneiden määrä taas saavutti maksiminsa päivää aiemmin. Luku oli 9633. Sairaalassa oli tuolloin 3.25% sairastuneista. Tämän päivän luvut ovat taas 4281 ja 55, eli sairaalassa on 1.28% sairastuneista.

Nopeasti laskettuna tuolla prosentilla tarvittaisiin samaan potilasmäärään 313/0.0128 = n. 24 453 sairastunutta kahdessa viikossa. Eli noin 1750 sairastunutta päivässä.

Kuolleiden osalta tuota on mahdoton laskea, koska nykyisellään niitä julkaistaan hyvin epäsäännöllisesti. Ja samaa ilmiötä on ollut joskus aiemminkin.
Tuota viimeistä kohtaa kuolemista en oikein ymmärrä. YLEn seurannasta löytyy kuolemat, enkä tiedä syytä pitää sitä erityisen epäluotettavana. Koronabotistakin löytyy kuolemat. Molempien perusteella niitä tulee enää luokkaa 1-3 viikossa, toki kyseessä on vahvalla viiveellä toteutuva indikaattori, joten se voi vielä hieman nousta uudelleen sairaalatapausten mukana. Mutta muualta, (esim Britanniasta) tulevan datan perusteella rokotukset vähentävät kuolemia vielä paljon sairaalareissujakin enemmän.
 
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tämä ei tarkoita kuitenkaan samaa asiaa kuin vakava tautimuoto. Onhan joku flunssakin oireellinen, mutta ei sen takia sairaalahoitoon joudu (joku esimerkki kun piti keksiä). Brittiläisen tutkimuksen mukaan Astran ensimmäinen annos antaisi 71 prosentin suojan taudin vakavampaa muotoa vastaan, mutta esim. Pfizerin jopa yli 90 %: Rokotteet | Jo ensimmäinen rokoteannos suojaa tehokkaasti deltavariantin aiheuttamalta sairaalahoitoa vaativalta koronataudilta

Kyse kai oli kuitenkin siitä terveydenhuollon kantokyvystä.

Ei olekaan, enkä edes väittänyt niin. Tuo oli vain laskelma laumasuojasta. Ja perustelu sille, miksi en usko sitä saavutettavan milloinkaan.

Tämä on myös vastaus nimimerkille @peterra:

Olen täällä todennut useammankin kerran, että minusta yhteiskunta voidaan avata hyvin pitkälti kokonaan siinä kohtaa kun keski-ikäisillä on kattava suoja toisellakin piikillä. Minusta tämä on se kohta, jossa rajoitusten haitat menevät hyötyjen edelle. Silloin ei ole enää realismia, että sairaalat kuormittuisivat, vaikka elämä palautuisi sellaiseksi kuin se oli ennen pandemiaa. Nuorisokin on sen verran hyvin suojattu yhdellä piikillä tuossa kohtaa, että vakavat tautimuodot ja long-covid ovat äärimmäisen epätodennäköisiä.

Keskeinen syy on se, että kun väkeä on jo merkittävästi rokotettu kahdesti, karanteenit eivät enää aja työpaikkoja kaaokseen, vaikka epidemia riistäytyisi kunnolla käsistä. Ja käytännössä uskon sen olevan teoreettista, koska käytännössä ihmiset muuttavat omaehtoisesti käyttäytymistään varovaisemmaksi, jos tauti jyllää kunnolla.

Miten sitten rajoitukset nyt? Minusta ne pitää arvioida aina tilannekohtaisesti. Pelkkää tapausten määrää ei pidä sokeasti seurata. Mutta jos tapaukset nousevat hurjasti, on rajoittaminen perusteltua, koska työpaikat alkavat olla lirissä, jos porukkaa on massoittain karanteenissa. Ja myös toisen rokotuskierroksen järjestäminen voi takkuilla, jos karanteeniin määrätyt henkilöt joutuvat jatkuvasti muuttamaan omia rokoteaikojaan. Rajoitusten "voimakkuuteen" en osaa ottaa kantaa, mutta minusta niiden pitää olla selvästi kevyempiä kuin viime vuonna näillä tartuntamäärillä.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuota viimeistä kohtaa kuolemista en oikein ymmärrä. YLEn seurannasta löytyy kuolemat, enkä tiedä syytä pitää sitä erityisen epäluotettavana. Koronabotistakin löytyy kuolemat. Molempien perusteella niitä tulee enää luokkaa yksi viikossa, toki kyseessä on vahvalla viiveellä toteutuva indikaattori, joten se voi vielä hieman nousta uudelleen sairaalatapausten mukana. Mutta muualta, (esim Britanniasta) tulevan datan perusteella rokotukset vähentävät kuolemia vielä paljon sairaalareissujakin enemmän.

Niitä kirjattiin mielestäni joskus takautuvasti. Mutta voin olla väärässäkin. Minusta on kuitenkin hankalaa määrittää sitä, mikä on ollut kuolemien "huippu" ja mikä on nyt "tahti". Se ei korreloi niinkään tartuntamäärien kanssa, vaan siinä nämä erilaisten hoivakotien ryppäät yms. vaikuttavat.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Varmaan aika harva on rokotekriittinen siinä mielessä, että vastustaisi rokotetta aktiivisesti, mutta enempi on näitä "en mä tiedä/ymmärrä" niin varmuuden vuoksi en ota. Näin empiirisesti omasta ystäväpiiristä.
Minulla löytyy tuosta kaveripiiristä yksi tapaus, joka sanoi luottavansa, että muut ottaa rokotteita siinä mitassa, että itse ei tarvitse. Tökkii kyllä minulla ihan helvetisti tuollainen ajattelutapa.

En sitten tiedä, että onko muuttanut jossain vaiheessa mieltään ja käynyt rokotteen ottamassa.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En ole ottanu aikuisiällä mitään rokotteita ja vältän viimiseen asti kaikenlaisten lääkkeiden syömistä. Jäykkäkouristus on otettu viimeksi silloin armeija-aikoina ja se pitäis kohta uusia, ku kymmenen vuotta on tulossa täyteen. Ku siitä koen olevan merkittävän hyödyn.

Nykyisellään tuossa on itse asiassa 20 vuotta tehosteen annon väli. Itse otin tuon 10 vuotta intin jälkeen, ja kun siitä oli pari vuotta sitten kulunut toiset kymmenen vuotta, katsoin tuon muutetun 20 vuodeksi. Mutta kannattaa varmistaa, että onko se kohdallasi validi.
 

arpa80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Näen tässä ideassa selkeää markkinapotentiaalia, mutta pitäisi saada muutama lobbari oikeisiin pöytiin viemään asiaa eteenpäin.

Itse ainakin odottelen maksimaalista tuuletussuositusta.


Tuuletusuositus, väittäisin tietämättä sen paremmin muiden maiden ilmanvaihtoon liittyviä määräyksiä, niin Suomessa julkisissa tiloissa tämä asia lienee parhaalla tolalla. Ei tuulettamalla sitä saa parannettua. Kunnon välitunnit ja kaikki pihalle niin se lienee riittävä suojaus tämän tuulettamisen osalta.
 
Suosikkijoukkue
FC Barcelona
Nykyisellään tuossa on itse asiassa 20 vuotta tehosteen annon väli. Itse otin tuon 10 vuotta intin jälkeen, ja kun siitä oli pari vuotta sitten kulunut toiset kymmenen vuotta, katsoin tuon muutetun 20 vuodeksi. Mutta kannattaa varmistaa, että onko se kohdallasi validi.
Menee offtopiciksi, mutta kiitos vinkistä, muistelin vielä niitä peruskouluaikoja, ku sanottiin, että uusi 10 vuoden välein
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Menee offtopiciksi, mutta kiitos vinkistä, muistelin vielä niitä peruskouluaikoja, ku sanottiin, että uusi 10 vuoden välein

Juu. Se muuttui hiljattain. Itse uusin sen 2009, jolloin oli vielä 10v väli. Mutta 2019 tuo oli jo 20v, niin en uusinut. Katso tosiaan kuitenkin, koska en ole varma, että oliko tuo 10v edelleen validi ensimmäistä kertaa intin jälkeen uusittaessa.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Pahaa pelkään, että tuo on niin suuri luku, että tuo joku 90% ei tule ikinä täyteen, vaikka rokotetta olisi rajoittamaton määrä tarjolla.

Tätä itsekin mietin, koska pelkkä some riittää tämän ajattelun havainnointiin. On loputtomiin Antti Heikkilän ja muun huuhaa-väen ryhmiä, joissa jäseniäkin tuhansia. Ja näitä ”ottakaa muut ensin” ja ”ei ole tarpeeksi tutkittu” -ajattelijoita löytyy omista tutuistakin monia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös