JoKP 2021–2022

  • 136 829
  • 739
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Turha näistä on hätäillä tässä vaiheessa varsinkaan, kun joukkue ei ole vielä edes valmis ja peliäkään ei ole vielä pelattu. Luulen, että syksymmällä nähdään vielä Mestis-seuroilta useitakin koviakin hankintoja, kun "ylijäämäukkoja" putoaa esim. Liigasta. Silloin pitää olla iskuvalmiina.

Jeps, ei tässä hätäillä paniikissa, mutta normaalia on, että kesäharjoittelua varten etenkin joukkueen johtava perusrunko (3 kenttää) on viimeistään kasassa toukokuun loppupuolella tai heti kesäkuun alussa niin, että valmentajat pääsevät täysipainoisesti treenauttamaan joukkueen fysiikkaa ja pelitaktiikkaa hyvissä ajoin syksypuolen harjoitusotteluita sekä pelejä varten, mieluummin jopa jo täysillä kentillä. Heinäkuussa on sitten ohjeistetut omatoimiset treenit ja lomajaksot ennen elokuun leirejä ja harjoitusmatseja, joissa tarkoituksena on pohjakunnon lisäksi parantaa kevään treeneissä nähtyjä pelaajien tai pelitaktiikan heikkouksia.

Jos joukkue on kovin vajaa keväällä ja alkukesästä aina Liigan "ylijäämäukkojen" tippumiseen saakka, niin valmentajilla menee silloin aina konseptit vähintääkin pelitaktiikan osalta kertausharjoituksiksi. Sen kyllä näkee jo harjoituskaudella joukkueista, jotka ovat saaneet kuntonsa ja pelisysteeminsä hyvissä ajoissa tasapainoiseen kuosiin kesän aikana niin, että syksyn ensimmäiset sarjamatsit eivät ole enää täyttä hakemista vaan aina suoraan voitoista pelaamista. Usein juuri syksyllä syntyy jo iso ero Mestiksen kärjen ja huonoimpien joukkueiden välillä, jota on vaikea kuroa enää kiinni kauden mittaan kuin jollain ihmeellisellä voittoputkella. Siihen todellakin vaaditaan jo "Miracle on Ice" juttuja.

Pahimmassa tapauksessa sekavasti kootulle ja yhteen hioutumattomalle joukkueelle etenkin Mestis tasolla uuden valmentajan johdolla iskee paha henkinen sekä fyysinen angsti, "pelijumi". Sitä on vaikea korjata enää kauden aikana Mestiksen lyhyillä sarjatauoilla. Suunta on silloin yleensä mieluummin alas- kuin ylöspäin.

En nyt toki missään tapauksessa sano, että Kiekko-Poikien kohdalla näin kävisi, mutta vakaista peruspakeista puuttuu edelleen puolet ja hyökkääjistö on kovasti nuorisopitoinen ja siltä osin Mestiksen tasolle kokematon eikä vielä lainkaan täysilukuinen. Niki Koskinenkin lähti "lipettiin" muualle.

Ei ole siis hyvät ennusmerkit kauteen, jos kesäkuun lopussa ollaan tässä tilanteessa moniin muihin Mestiksen kärkijoukkueisiin verrattuna. Mielelläni olen täysin väärässä, mutta meille Kiekko-Poikien kannattajille monet aiemmat vuodet ovat olleet "kärsimyshistoriaa", joten se on opettanut suhtautumaan peruskriittisesti joukkueen tekemisiin.

Itse vain olisin odottanut valmiimpaa joukkuetta jo kesäkuun alussa ja odottelen realistista lehtijuttua juhannukseen mennessä siitä miten joukkueen fysiikkatreenit ovat sujuneet, miten uudet pelaajat ovat sopeutuneet Kiekko-Poikiin, mitä mieltä valmentajat ovat olleet joukkueen pelaajistosta (löytyykö yhteistä säveltä ja onko kunto kova?) tai mitkä ovat jo pelillisesti tulevan kauden odotukset treenatun perusteella. Kovasti on vain ollut toistaiseksi hiljaista ja harvaan tippuu tietoja uusista, etenkin niistä takuuvarmoista, runkopelaajista.
 
Viimeksi muokattu:

Ärjyukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Eiköhän siellä ole muun muassa yhteistyökumppaneilla ainakin jotain tietoa pidemmän tähtäimen suunnitelmista, vaikkei julkisuudessa vielä olisikaan. Kyllähän kaikilla toimintaansa pitkällä tähtäimellä kehittävillä seuroilla on laadittu strategiat, miten hommia viedään eteenpäin. Niistä kerrotaan yleensä vaiheittain julkisuuteen, kun on sen aika.

Mutta toki, vaikka tähtäimet ja tavoitteet olisivat asetettu pitkälle tulevaisuuteen, niin kyllähän joka kausi pitäisi saada sellainen joukkue jalkeille, jolla on mahdollisuudet pärjätä ainakin jollain tavalla. Eiköhän nytkin sellainen saada aikaiseksi. Turha näistä on hätäillä tässä vaiheessa varsinkaan, kun joukkue ei ole vielä edes valmis ja peliäkään ei ole vielä pelattu. Luulen, että syksymmällä nähdään vielä Mestis-seuroilta useitakin koviakin hankintoja, kun "ylijäämäukkoja" putoaa esim. Liigasta. Silloin pitää olla iskuvalmiina.
Olisi tietysti hienoa , jos tuosta strategiasta voitaisiin jotain kertoa myös julkisuuteen , niin voitaisiin ymmärtää tätä tulevan kauden ( ilmeisesti jonkinlainen välikausi jonka tavoitteena on yrittää säilyttää sarjapaikka ) joukkueen rakentelua. Sinällään aika outoa , jos tuo suunnitelma on niin salainen , että on vain muutamalle yhteistyökumppanille asiasta kerrottu.
Toinen asia , joka ihmetyttää , kun nyt on kaikki asiat kuulemma hoidettu hyvin ja ammattimaisesti on tuo yhteistyökumppani puoli. Nettisivulla on edelleen parin vuoden takainen lista kumppaneista , joista osa ei ole ollut enää mukana ja uusiakaan ei ole tainut juurikaan ilmestyä. Toinen asia on se , että yhteydenpito kumppaneihin on käytännössä nolla. Mutta siellä on varmaan ne muutamat kumppanit ( joille on varmaan myös siitä strategiasta kerrottu ) joihin seura pitää jonkinlaista yhteyttä. Olen kuullut asiasta aika monelta edellisinä kausina mukana olleilta yrittäjiltä , että tietoa ei tule seuran asioista ja tulevalle kaudelle ei ole edes kyselty mukaan .
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Jeps, ei tässä hätäillä paniikissa, mutta normaalia on, että kesäharjoittelua varten etenkin joukkueen johtava perusrunko (3 kenttää) on viimeistään kasassa toukokuun loppupuolella tai heti kesäkuun alussa niin, että valmentajat pääsevät täysipainoisesti treenauttamaan joukkueen fysiikkaa ja pelitaktiikkaa hyvissä ajoin syksypuolen harjoitusotteluita sekä pelejä varten, mieluummin jopa jo täysillä kentillä. Heinäkuussa on sitten ohjeistetut omatoimiset treenit ja lomajaksot ennen elokuun leirejä ja harjoitusmatseja, joissa tarkoituksena on pohjakunnon lisäksi parantaa kevään treeneissä nähtyjä pelaajien tai pelitaktiikan heikkouksia.
Tämä malli taitaa toteutua enää ainoastaan Liiga- sekä junnujoukkueissa. Mestiksessä pelaajat harjoittelevat kesän nykyisin pitkälti omatoimisesti. Alkuvaiheessa on yleensä ns. ryhmäytyminen ja testejä niillä pelaajilla ketä siinä vaiheessa on ja sitten pelaajat palaavat kesäksi kukin omille tahoilleen ja treenaavat omatoimisesti valmentajien tekemillä ohjelmilla. Toki joku yksittäinen Mestis-seura saattaa toimia eri tavallakin, mutta tämä on aikalailla tätä päivää. Paikkakunnalla olevat pelaajat voi treenatakin kimpassa jotain, mutta muualta tulevat saapuvat vasta yleensä heinäkuun lopulla tai elokuun alussa, kun sopimus astuu voimaan. Sama juttu on käsittääksensi osalla valmentajiakin. Pelisysteemejä päästään treenaamaan vasta sitten kesän jälkeen, kun joukkueet kokoontuvat kasaan. Näin se taitaa vaan mennä, jos ei kaikissa, niin suurimmassa osassa Mestis-seuroja, mitä olen eri seurojen porukoiden kanssa jutellut.
 

waltteri21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Onhan tässä jotain kummaa tosiaan. Yksi juttu on tosiaan nuo yhteistyökumppanien nimet nettisivuilla, joita ei ole päivitetty organisaatiouudistuksen jälkeen ollenkaan. On ehkä annettu julkisuuteen positiivisempi kuva kuin mitä se oikeasti onkaan. Toinen juttu on, että säästöliekillä mennään, mutta miksi sitten hommataan jenkki? Sinänsä hän tuo pöhinää ja mielenkiintoa joukkueeseen, mutta pitäisihän jenkillekin olla hyvät ketjukaverit. Mutta ehkä ne sitten ne viimeiset sopparit ovat niitä jenkin ketjukavereita.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Tämä malli taitaa toteutua enää ainoastaan Liiga- sekä junnujoukkueissa. Mestiksessä pelaajat harjoittelevat kesän nykyisin pitkälti omatoimisesti. Alkuvaiheessa on yleensä ns. ryhmäytyminen ja testejä niillä pelaajilla ketä siinä vaiheessa on ja sitten pelaajat palaavat kesäksi kukin omille tahoilleen ja treenaavat omatoimisesti valmentajien tekemillä ohjelmilla. Toki joku yksittäinen Mestis-seura saattaa toimia eri tavallakin, mutta tämä on aikalailla tätä päivää. Paikkakunnalla olevat pelaajat voi treenatakin kimpassa jotain, mutta muualta tulevat saapuvat vasta yleensä heinäkuun lopulla tai elokuun alussa, kun sopimus astuu voimaan. Sama juttu on käsittääksensi osalla valmentajiakin. Pelisysteemejä päästään treenaamaan vasta sitten kesän jälkeen, kun joukkueet kokoontuvat kasaan. Näin se taitaa vaan mennä, jos ei kaikissa, niin suurimmassa osassa Mestis-seuroja, mitä olen eri seurojen porukoiden kanssa jutellut.

Okay, hyvä kuulla, että malli on radikaalisti muuttunut Mestiksessä sitten menneiden aikojen. Sikäli ikävää, että se vain korostaa Mestiksen asemaa Liigan alapuolella olevana ynnä muut sarjana vaikka toisaalta pelitahti on tiivis ja joukkueet reissaavat ympäri maata. Liigajoukkueet varmaan miettivät tarkasti mihin Mestis joukkueeseen laittavat kehittyviä ja lahjakkaita ylijäämäpelaajiaan pelaamaan, jolloin vahvimmilla ovat joukkueet, jotka ovat A) fyysisesti lähellä edustusjoukkuetta, B) jossa on hyväksi todettu valmennus ja fasiliteetit ja C) mahdollinen astetta laajempi sopimus pelaajavaihdosta Liigajoukkueen kanssa.

Mitä tulee tuohon C-kohtaan, niin mitähän on tapahtunut aluksi lupaavalle HIFK yhteistyölle, sillä viime kaudella junnuvirta vei HIFK:n, mutta takaisinpäin ei tullut kuin lahjakas Juvonen, joka nyt sitten häipyi jostain kumman syystä Hermekseen (sekin taitaa jollain tasolla tehdä yhteistyötä HIFK:n kanssa?). Ollaanko siis jälleen ns. täysin omillaan Liigayhteistyön suhteen? Onks tietoo?
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Mitä tulee tuohon C-kohtaan, niin mitähän on tapahtunut aluksi lupaavalle HIFK yhteistyölle, sillä viime kaudella junnuvirta vei HIFK:n, mutta takaisinpäin ei tullut kuin lahjakas Juvonen, joka nyt sitten häipyi jostain kumman syystä Hermekseen (sekin taitaa jollain tasolla tehdä yhteistyötä HIFK:n kanssa?). Ollaanko siis jälleen ns. täysin omillaan Liigayhteistyön suhteen? Onks tietoo?
Junnuja siirtyi viime kaudeksi kolme HIFK:n riveihin, mutta siirtymiset eivät liity millään tavalla yhteistyöhön, vaan ne oli ihan "pelaajien omia siirtoja". Juvonen tuli sitten loppukaudeksi tänne, kun HIFK:n U20 joukkueen pelit loppuivat. Kaskimäki jatkaa ainakin HIFK:ssa, mutta Tauslahdesta en tiedä. Joensuulaispakki Nykyri kiekkoilee ensi kaudella HIFK:ssa. Siitä ei ole tietoa onko JoKP:lla ja HIFK:lla ylipäätään enää yhteistyötä. Epäilen, koska Espoolaiset ovat Mestiksessä, niin eiköhän yhteistyökuviot pöyri siellä etelässä.

Itselle oli kyllä yllätys, että Juvonen ei jatkanut HIFK:ssa. Mitä Hermekseen tulee, niin eikös ne tee yhteistyötä edelleen Kärppien kanssa?

Muuten aikaisemmin waltteri21 kyselit Silvennoisen ja Hämäläisen kuulumisia, niin muistelin jostain kuulleeni Silvennoisen lopettaneen, niin se ei pidäkään ilmeisesti paikkaansa? No eiköhän sekin jossain kohtaa selviä, kuten myös pakkikaveri Hämäläisen uran mahdollinen jatko?
 

Joope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Viikonlopuksi verkot veteen, ilmoittaa JoKP somessa. Jospa sieltä alkuviikosta taas uutisia kuuluisi niitä hamuaville.
 

LoneWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Itse ainakin olisin valmis uikuttamaan sen puolesta, että Saku Kivinen on siirtohuhu-ketjun mukaan siirtymässä RoKiin. Vähän tuo kirpasee, pakko myöntää.
 

Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Itse ainakin olisin valmis uikuttamaan sen puolesta, että Saku Kivinen on siirtohuhu-ketjun mukaan siirtymässä RoKiin. Vähän tuo kirpasee, pakko myöntää.
Toisaalta uskon, että tulee vielä hyviäkin siirtouutisia..ja että joukkue tulee olemaan suht laadukas.. mutta sit kun mennään "rakastamaani" psykologiaan eli esim. siihen, ketkä ex-jokipojat ovat valinneet JOKP-ien sijaan jonkun muun mestispaikkakunnan, tulee väkisinkin mieleen, että se on huono viesti..kaikesta..
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Nämä jatkoajan keskustelupalstat tai jotkut muut vastaavat ne varmasti ohjaavat seurojen toimintaa! :)
Juu, sarkasmi on vaikea taiteenlaji ja oma kommentti ei ihan mennyt puikkoihin siinä suhteessa, mutta onneksi on edes yksi nettisivusto, jossa voi vaihtaa vapaasti ajatuksia myös Kiekko-Poikien nykytilanteesta. Toistaiseksi hieman huolestuttaa missä Kiekko-Pojat menevät pelaajiston suhteen, mutta kuten olen jo aiemmin todennut, katsotaan ensin treenimatsit ja synkistellään vasta sitten pohjamutiin saakka, jos se yleensä on tarpeen.
 
Suosikkijoukkue
JoKP
Se tuo verkkojen vesille laitto enteilee kovasti jotain ykköskorin hankintaa, jos ei pariakin. Olisikohan nyt seuraavalla tiedotuksella tulossa pakistoon uusia nimiä?
Edelleenkin kelpaa myös jatkajat, varsinkin talonmies.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
kuten tuolla jo olen aiemmin maininnut niin minun syyttävä sormi osoittaa niihin tahoihin jotka eivät ole onnistuneet sulauttamaan U20-junnuja edustukseen. Miksi maksaa kuukausimaksua ja varusteista mestiksestä jos on mahdollisuus päästä sm-joukkueeseen.

ennen kuin väärävaihto taas kirjoittaa ettei ole keritty/paljon muutakin menossa yms. tekosyitä, niin minusta tämä on yksi tärkeimmistä asioista Joensuun kiekkotulevaisuudessa. Rahat siihen on varmaankin olemassa. Vai onko muka tärkeimpiä kohteita niille kasvatusrahoille jotka on saatu Palmusta ja Vaakanaisesta?
Oma nimimerkki näköjään mainittu, niin täytyy jotain vastata. Ei minun tarvitse, enkä edes pysty ja miksi ylipäätään kirjoittaisin mistään tekosyistä, vaan olen kirjoittanut tiedossa olevista asioista ja huomioista ihan yleisellä tasolla maalaisjärkeen nojaten. Se on totta, että U20 joukkueen tulisi olla edustuksen alla, mutta se on ollut muistaakseni vuodesta 2014 lähtien junnuseuran alla, kun edustus-seura teki "mukin". Edustuksen piti ottaa U20 joukkue myöhemmin takaisin, mutta jostain syystä sitä ei tapahtunut. Varmasti osa ja järjellinen syy löytyy, kun katsoo millaista taloudellista tulosta edustus on tehnyt aina viime vuoteen asti. Näin minä ainakin näistä yleisesti tiedossa olevista asioista päättelen, mutta toki voin olla väärässäkin.

Mitä tulee nykytilanteeseen ja edustuksen uusiin taustoihin, niin lehdessähän oli juttua viime kesänä, että heidän tavoitteena on ottaa U20 joukkueen toiminta alleen, mutta ei ainakaan vielä ensimmäisellä kaudella. Nyt mennään toista kautta, niin en tiedä olisiko siirto jo sitten tapahtunut ilman "koronakautta"? Mitä olen aikaisemminkin maininnut (kuten Wildforeverkin nostaa esiin), niin kyllähän uusilla taustajoukoilla on varmasti ollut ja on vieläkin paljon työtä, kun ovat aloittaneet seuran toiminnan nollatasolta tai jopa sen alapuolelta. Eikä nyt ole kyse mistään tekosyistä, vaan ihan siitä, mitä olen maalaisjärjellä päätellyt asioista ja faktoista, mitä on tiedossa. "Uudella JoKP:lla" alkaa nyt vasta toinen kausi, mutta uskon ja toivon, että siirto tapahtuu lähiaikoina. Junnuseurahan on ollut takaisinsiirtoon valmis jo varmasti heti siitä lähtien, kun silloinen A-nuoret aikoinaan siirtyi "tilapäisesti" junnuille.

Wildforeverin kirjoitus: "miksi maksaa kuukausimaksua ja varusteista Mestiksessä, jos on mahdollisuus päästä pelaamaan SM-joukkueeseen", niin mitä tällä tarkoitetaan? Jos on mahdollista päästä SM-joukkueeseen, niin luonnollisesti sinne mennään, mutta tuosta saa myös käsityksen, että Liigaorganisaatiossa pääsisi pelaamaan ilmaiseksi U20 joukkueessa, mutta sehän ei pidä paikkaansa. Osalla toki pelaaminen on ilmaista, mutta suurin osa maksaa pelaamisesta sielläkin. Kirjoituksesta saa myös käsityksen, että kuukausimaksut loppuisivat, jos U20 joukkue siirtyisi JoKP:n alle. No näinhän se ei ollut ennenkään eikä varmasti tulevaisuudessakaan.

Siirtoon liittyen, mitä tarkoittaa: "rahat siihen on varmaankin olemassa" ja samassa yhteydessä puhutaan junnuseuralle tulleista kasvattajakorvauksista? Eihän korvaukset liity mitenkään edustusjoukkueen toimintaan ja U20 joukkueen toimimiseen sen alla. Korvauksille, mitä on tullut useistakin pelaajista löytyy varmasti järkevää käyttöä luistelu- ja kiekkokouluista aina kilpaikäluokkiin asti.
 
Suosikkijoukkue
JoKP
Verkoissa oli Jussi Tammela ja Aatu Luusuaniemi. Hyviä kiinnityksiä ja Tammelan jatkoa jo odotettiinkin. Mutta hei, siellä on edelleen vain neljä puolustajaa!
 

Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Ai Luusuaniemi pelaa vieläkin? :D Siinä on kyllä sellainen ukko että jos ei ole yhtään saanut tekemiseensä ammattimaisuutta vaan jatkaa löysäpaska linjalla, niin harmaita hiuksia tulee Joensuuhun yhdelle jos toiselle kiekkojännärille.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Verkoissa oli Jussi Tammela ja Aatu Luusuaniemi. Hyviä kiinnityksiä ja Tammelan jatkoa jo odotettiinkin. Mutta hei, siellä on edelleen vain neljä puolustajaa!
Tammelan jatko on todella kova juttu. Tulee olemaan kova tekijä ensi kaudella. Luusuaniemi kävi täällä käsittääkseni näytille joku aika sitten, kun porukka oli testeissä, joten on antanut sopparista päätellen vakuuttavat näytöt. Mitä noihin puolustajiin tulee, niin huom. siellä on neljä julkistettua puolustajaa! ;)
 

Eastoni

Jäsen
Nyt mennään toista kautta, niin en tiedä olisiko siirto jo sitten tapahtunut ilman "koronakautta"? Mitä olen aikaisemminkin maininnut (kuten Wildforeverkin nostaa esiin), niin kyllähän uusilla taustajoukoilla on varmasti ollut ja on vieläkin paljon työtä, kun ovat aloittaneet seuran toiminnan nollatasolta tai jopa sen alapuolelta. Eikä nyt ole kyse mistään tekosyistä, vaan ihan siitä, mitä olen maalaisjärjellä päätellyt asioista ja faktoista, mitä on tiedossa
Tätä lausetta en ole muuten ikinä ymmärtänyt, että mistä "Väärävaihto" tätä tietoa viljelee ja miksi? Siis tuo että "nollatasolta aloitettu"?? Otin tästä nimittäin selvää taas tässä hiljattain. Jos mennään ajassa taaksepäin, niin toki saa korjata, mutta eikö uusi JoKP ostanut entisen Jokipoikien liiketoiminnan ja se ikäänkuin siirtyi sen hetkisenä pakettina uudelle johdolle? Entinen taustayhtiö ja sen hetken toimihenkilöt olivat valmistelleet seuraavan kauden jo hyvin pitkälle kun omistajavaihto tehtiin kevättalvella 2020. Siihen mennessä mm. joukkue oli 70% valmiina, valmennus yms. taustajoukot ja niiden sopimukset sorvattu, taustalla oli kuulemma tehty lukuisia sopimuksia ajatellen seuraavaa kautta. Ja vielä esimerkkinä kaupungin kanssa oli tehty paperitöitä ja suunnittelua yli vuosi "mediakuutioon" liittyen, josta uusi johto otti hienosti mutta ei ansaitusti sulan hattuun. Ymmärrän että nykyjohto on halunnut tehdä muutoksia liiketoimintaan, mutta eivät ne kyllä ihan nollista ole lähteneet. Käsittämätöntä lobbausta ja paskapuhetta siis, ja sen takia haluan sen tähän korjata.
 

waltteri21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Entiset toimijat pitivät joensuulaiskiekkoa elossa ja pinnalla pitkään. Hyvää työtä tekivät pienillä resursseilla ja siitä uudet toimijat kiittelivätkin Karjalaisessa vuosi sitten. Ja Rösch on jatkanut sponsorina edelleenkin. Kaikki on lopulta mennyt hyvin ja työ jatkuu isommilla hartioilla nyt.

Hyvää juhannusta.

Ps. Aikamoinen pensselisetä tuo uusi jenkki :)
 

Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Entiset toimijat pitivät joensuulaiskiekkoa elossa ja pinnalla pitkään. Hyvää työtä tekivät pienillä resursseilla ja siitä uudet toimijat kiittelivätkin Karjalaisessa vuosi sitten. Ja Rösch on jatkanut sponsorina edelleenkin. Kaikki on lopulta mennyt hyvin ja työ jatkuu isommilla hartioilla nyt.

Hyvää juhannusta.

Ps. Aikamoinen pensselisetä tuo uusi jenkki :)
Jokainen psykologiaa vähänkin ymmärtävä hoksaa, että erään huom. jokipoikien kannattajan mielestä palo on sammutettu väärin eli tämän kaikkien tietämän omasta mielestäään vahvan ihmisen mieleen on mahdoton onnistua, tekeepä JOKP mitä tahansa..
 

Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Jokainen psykologiaa vähänkin ymmärtävä hoksaa, että erään huom. jokipoikien kannattajan mielestä palo on sammutettu väärin eli tämän kaikkien tietämän omasta mielestäään vahvan ihmisen mieleen on mahdoton onnistua, tekeepä JOKP mitä tahansa..
Enkä tosiaan tarkoittanut Waltteria, vaan kaikkien tietämää ressukkaa, joka on olevinaan "kova jätkä"..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös