Jere Karalahti – uran jälkeinen aika

  • 839 959
  • 3 320

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Noista Tapulin koodisto ja kova nuoruus ym. jutuista mietin usein, että oliko niin, että sopiakseen joukkoon Jeren piti esittää huonompiosaista vähän samoin kun jotkut ovat nuoruudessaan joutuneet esittämään parhaansa mukaan parempiosaista, rikkaampaa ja sitä, että kotona asiat ovat paremmin kuin todellisuudessa ovat.

Lapsuudessa ja nuoruudessa ihmisillä on erilaisia selviytymiskeinoja. Se, että joku luulee vielä aikuisena oman lähiönsä ja selviytymiskeinojensa olleen ainutlaatuisia, kertoo kypsymättömyydestä.
 
Nordis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jere on sellainen mies mitä naiset julkisesti paheksuvat, mutta päiväunilla haaveilevat. 90% suomalaisista naisista paneskelisi hänen kanssaan jos olisi mahdollisuus. Jere on koko paketti. Lihasta löytyy, ex-jääkiekkoilija, paha poika, tatskoja ja prätkäjengiläisen kasvot.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jotta ei kukaan ymmärrä aikaisempaa viestiäni väärin, niin noita Jeren huumekokeiluja en kuitenkaan sentään arvosta, mutta kaikenlaiset pikkukepposet ja laittomuudet joista ei kenellekkään suurta haittaa ole koitunut ovat olleet varmasti vain boostia Jeren imagolle.

Samaa mieltä. Ovat onnistuneella tavalla boostanneet Jeren imagoa vastuuttomana luuserina ja säälittävänä pellenä, jolle kaikenlainen vastuunotto on täysin vierasta.
 
Kyle

Jäsen
Kun Karalahti puhuu itsestään jääkiekkoilijana, niin hän aina nostaa itsensä tai ainakin antaa ymmärtää, että hän olisi ollut se kaukalon kovin jätkä. Toki Karalahti pelasi kovaa ja ainakin liigassa oli monesti maalinedustalla isäntä, mutta ei hän koskaan ollut se kaukalon kovapäisin. Itse muistan Karalahden Minskin ajoilta yhden episodin, josta oli video ainakin jo edes menneellä dropyourgloves palstalla.

Tuohon aikaan KHL:ssä Vityaz jengi koostui todellisista sikailijoista ja p-amerikkalaisista farmiliigoista hankituista poliiseista ja joukkue pelasi sikaa, ihan sanan varsinaisessa merkityksessä. Kauden ensimmäisessä ottelussa Karalahti taklasi kyseenalaisesti jonkun Vityaz junnun ja lensi ottelusta pihalle. Tämän jälkeen huhupuheiden mukaan Vityazin koppiin tuli ihan kirjallinen pyyntö joukkueenjohdolta noutaa Karalahti seuraavassa pelissä pois. En muista tarkkaan oliko siinä yksi ottelu välissä joukkueiden kesken, mutta kyseinen episodi päättyi kuitenkin kauden edetessä joukkueiden seuraavissa kohtaamisissa siihen että Liigastakin tuttu Trevor Gillies oli haastanut Karalahtea läpi otteluun 1 vs 1 tappeluun. Lopulta jossain vaiheessa ottelussa kun Gillies oli tullut vähän agressiivisemmin iholle hieroon hanskalla naamaa, tarjoamaan poikkaria ja ravistelemaan hanskoja, Karalahti oli vetänyt tyylipuhtaat kilpparit ja lähtenyt pukukopin suojiin.

Olisi kiva jos joskus joku toimittaja palaisi tähän episodiin ja kysyisi suoraan, että pelottiko tuolloin ja nimenomaan kuulla Karalahden vastaus. Nythän Karalahti puhuu aina itsestään pelaajana joka itse anto aina poikkaria ja koputteli muita pohkeille.
Karalahden fight recordia(kaukalossa) kun katsoo niin siellä harvoin hanskat kaukalossa on kuitenkaan tippunut ns. raskassarjalaisia vastaan.
 
Spire

Jäsen
Halmeella sentään on joku selityskin, koska karu lapsuus jätti lähtemättömät jäljet. Halmetta en jaksa mollata, koska hän (pidätän oikeuden olla väärässä) aidosti yritti ottaa elämästään kaiken irti onnistuenkin jossain määrin siinä. Harvemmin niistä oloista noustaan Hollywoodiin ja Arkadianmäelle.

Halme menee omissa papereissa samaan kastiin kuin Nykänen: paska jätkä mutta yritän ymmärtää.

Jere taas... No, jätän sanomatta.
Halmeella oli kyllä hyvin paska lapsuus js varsinkin huono äitimalli kotona teki hänestä omalta osaltaan sen mitä hän oli. Olen lukenut Halmeen elämänkertatrilogian, joka oli ihan viihdyttävää settiä, jos jättää kaikki politiikkakohdat pois ja kykenee suodattamaan kaiken päättömän liioittelun.

Hieman erilaisen kuvan Halmeesta sai kun luki ex-vaimonsa kirjoittaman kirjan. Nimi taisi olla muistaakseni "Viikingin varjossa". Täysi narsisti, eikä todellakaan ollut enää puhettakaan siitä, ettei naisia lyödä koskaan. Halme oli myös toistuvasti uskoton. Pakko silti myöntää että kovat saavutukset alkuasetelmiin nähden, ei siinä. Harmi vain että se kaikki lapsena koettu paska purettiin viattomiin.

Jere on sellainen mies mitä naiset julkisesti paheksuvat, mutta päiväunilla haaveilevat. 90% suomalaisista naisista paneskelisi hänen kanssaan jos olisi mahdollisuus. Jere on koko paketti. Lihasta löytyy, ex-jääkiekkoilija, paha poika, tatskoja ja prätkäjengiläisen kasvot.
Tämä varmasti pitää useiden naisten kohdalla paikkansa. Pahikset ja muut rentut viehättävät. Itse ymmärrän sen hyvin, onhan Jeressä tietynlaista äijämäistä karismaa, vaikka pelle onkin.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jere on sellainen mies mitä naiset julkisesti paheksuvat, mutta päiväunilla haaveilevat. 90% suomalaisista naisista paneskelisi hänen kanssaan jos olisi mahdollisuus. Jere on koko paketti. Lihasta löytyy, ex-jääkiekkoilija, paha poika, tatskoja ja prätkäjengiläisen kasvot.
En tiedä määrästä, mutta kyllä naisistakin löytyy paljon niitä joille ulkoiset tekijät riittävät paneskelemiseen tyhjäpään kanssa.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jere on sellainen mies mitä naiset julkisesti paheksuvat, mutta päiväunilla haaveilevat. 90% suomalaisista naisista paneskelisi hänen kanssaan jos olisi mahdollisuus. Jere on koko paketti. Lihasta löytyy, ex-jääkiekkoilija, paha poika, tatskoja ja prätkäjengiläisen kasvot.

Ja mikä tämän kommentin pointti nyt sitten oli? Sekö että kaikesta huolimatta Jere on äijä?
 
BOL

Se, että kymmenestä naisesta löytyy ehkä kaksi, joiden mielestä Karalahti "on koko paketti", ei todellakaan ole mikään 90% suomalaisista naisista. Itse en tunne yhtään naista, joka hänen kanssaan haluaisi paneskella. Ja tunnen aika paljon naisia. Toki, jos Jere esineellistetään ja katsotaan pelkkiä ulkoisia seikkoja, unohdetaan mielipiteet, teot ja muu menneisyys ja ihan kaikki muu sellainen, mikä vaikuttaa yleensä ihmisen valintoihin, löytynee enemmän kuin kaksi naista. Tällöin kysymys pitäisi kuitenkin esittää, että kuinka moni nainen haluaisi panna Jere Karalahden näköistä miestä? Ja tämähän onkin sitten jo aivan eri stoori. Itse vastaisin, että oikealla hetkellä, oikeissa olosuhteissa, voisin mahdollisesti panna Jere Karalahden näköistä miestä, mutta itse Jere Karalahden kanssa en panisi, vaikka olisi viimeinen mies maailmassa ja vaihtoehtona ikuinen selibaatti. Olisin sitten panematta, vaikka koko lopun elämääni.

Mutta sinänsä ihan mielenkiintoista, että sinä et näytä arvostavan suomalaisen naisen aivotoimintaa tai ylipäätään arvostelukykyä kovinkaan korkealle.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
sopiakseen joukkoon Jeren piti esittää huonompiosaista vähän

Kukapa ei olisi. Mutta myöhempien aikojen perusteella Jere selkeästi kuului joukkoon ilman sen kummempia esityksiä. Ellei sitten testamentissaan kerro vieneensä pormestaria kuin kuoriämpäriä.
 
Minäkään en panisi Jere Karalahden kanssa, mutta voisin panna Jere Karalahtea, tuntuisi varmaan mukavan maskuliiniselta.

Mainitsinko jo, että jopa säälittävämpää kuin oman huippu-urheilupotentiaalin tavoittelematta jättäminen ja päihteiden priorisoiminen sen edelle, on sen moralisointi. Jere eläköön omaa elämäänsä niin kuin parhaaksi näkee. Huonoa huumevalistusta se on missä huumeista ei puhuta ihan niin kuin kukaan ei niitä käyttäisi, tai jos puhutaan, niin paheksutaan ja huudetaan hieman kovempaa päälle että elämä on parasta huumetta.

Jääkiekko on kivaa, viina, koksu ja piri on kivaa, ja jos pystyy urheilu-uran ajan nauttimaan molemmista niin helvetin hyvinhän se on silloin mennyt? Sitten jos joku Jarna ei nauti, niin sittenhän kannattaakin olla selvin päin vaan.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ja mikä tämän kommentin pointti nyt sitten oli? Sekö että kaikesta huolimatta Jere on äijä?

Keskustelua sivusta seuranneena.. kyllä se niin on että Jergukselle ym vastaavalle retalejengille riittäisi toosaa kynnettäväksi vs tauno tasalakki Somerolta. Universaali ja tutkittu asia. Edellä esitetyt prosentit olivat kieltämättä liian provosoivia.
 
Nordis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toki, jos Jere esineellistetään ja katsotaan pelkkiä ulkoisia seikkoja, unohdetaan mielipiteet, teot ja muu menneisyys ja ihan kaikki muu sellainen, mikä vaikuttaa yleensä ihmisen valintoihin, löytynee enemmän kuin kaksi naista.

Jotain Jeressä kuitenkin on. Miettikää tekoja: äijä levittelee parisuhteiden aikana siemeniään sinne sun tänne ja silti naiset haluavat jatkaa parisuhteessa hänen kanssaan.

Jere on alfa, josta kateelliset ja munattomat suomimiehet voisivat ottaa mallia kuinka naisten kanssa ollaan.
 
444

Noilla kriteereillä myös Toni Nieminen on ”alfa”, josta kateelliset ja munattomat suomimiehet voisivat ottaa mallia. Ei näköjään paljon siihenkään ”titteliin” nykyään vaadita. Riittää että osaa olla tyhmä.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Jere on alfa, josta kateelliset ja munattomat suomimiehet voisivat ottaa mallia kuinka naisten kanssa ollaan.
Siis eikai kukaan tosissaan puhu ihmisistä alfoina ja beetoina? Jos jätetään jotkut incelit yms. internetin pimeämpien nurkkiin asukit pois.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Keskustelua sivusta seuranneena.. kyllä se niin on että Jergukselle ym vastaavalle retalejengille riittäisi toosaa kynnettäväksi vs tauno tasalakki Somerolta. Universaali ja tutkittu asia. Edellä esitetyt prosentit olivat kieltämättä liian provosoivia.

Varmasti. Se mikä jäi epäselväksi oli se, että mitä tämä asia kertoo Jeren tekemisistä?
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Mainitsinko jo, että jopa säälittävämpää kuin oman huippu-urheilupotentiaalin tavoittelematta jättäminen ja päihteiden priorisoiminen sen edelle, on sen moralisointi.
Karalahti on julkisuuden henkilö, joka pitkälti elättää itsensä kaimerilöiden avulla. Samalla hän asettaa itsensä paitsi ihailun myös arvostelun kohteeksi.

Erinäiset toimijat ovat satsanneet Jereen useita miljoonia ja sijoituksen tuotto on jäänyt monelta osin varsin kyseenalaiseksi. HIFK:ssa Karalahti olisi saanut paitansa kattoon, jos pelaaminen olisi napannut enemmän. Jokereissa kaveri pelasi hienon liigakauden, mutta toimi huhujen mukaan vuotajana median suuntaan, joten sekin meni pieleen. NHL:stä tuli lähtö, samoin Kärpistä - olkoonkin että Kärpissä homma toimi moitteettomaasti - jonka jälkeen Jerelle meinasi tulla lähtö. Kyllä näillä näytöillä saa vähän moralisoidakin, Karalahteen satsatuilla rahoilla olisi saanut muutakin.

Maajoukkueessa Jere toki pärjäsi hienosti, mutta voisi niitä mitaleja olla enemmänkin, jos asiat olisivat menneet toisin. Niin, olisi. Konditionaali toistuu Karalahden kohdalla tosi paljon.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Siis eikai kukaan tosissaan puhu ihmisistä alfoina ja beetoina? Jos jätetään jotkut incelit yms. internetin pimeämpien nurkkiin asukit pois.
Osa ”alfoista” näyttää puhuvan ja samalla kaikki beetat, osa alfoista ja valtaosa naisista nauraa kyseisille ”alfoille”. Mutta kovia jätkiä!!1 Oon luullt, että ”alfa” -termiä käytetään vain naureskellessa reppanoille kuten Jere.
 
Nordis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Noilla kriteereillä myös Toni Nieminen on ”alfa”, josta kateelliset ja munattomat suomimiehet voisivat ottaa mallia. Ei näköjään paljon siihenkään ”titteliin” nykyään vaadita. Riittää että osaa olla tyhmä.

Naiset ei vie Jereä vaan Jere vie naisia.

Näillä kavereilla on ihan eri tason misuja ja Jere halutaan pitää miesystävänä vaikka äijä on sekoillut muiden naisten kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
@Bunder

Onhan se kova äijä joka vaimonsa ja tyttärensä jättää mennessään ”raveihin”. Tai ei suostu tapaamaan yhtä tytärtään useista pyynnöistä tai isänsä vetoomuksista huolimatta. Äijä? Naurattava pelkuri on sellainen joka lapsensa tuollaiselle altistaa.
 
Viimeksi muokattu:

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ainakin itse rankkaan Jeren esim. Bull Mentulan tai Nacci Tranbergin edelle jos aitoa kovuutta mietitään, mutta nämä toki ovat mielipideasioita.

Tämä lause on niin absurdi, että oli pakko jollain tavalla reagoida. Eikä ollut ilmeisesti edes sarkasmia?

Eikö tässä yhteydessä eniten mielipideasia ole se, että mitä tarkoittaa "aito kovuus" ihmisistä puhuttaessa. Onko se fyysistä vahvuutta, henkistä kypsymättömyyttä, narkkaamista? Mielestäni aito kovuus ei ole mitään näistä. Kerro minulle mitä sinä miellät "aitona kovuutena"? Kiinnostaisi todella tietää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös