Los Angeles Kings 2020–2021

  • 49 881
  • 199

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Kings tehnyt yksi vuotisen ELC:n Vladimir Tkachyov kanssa. 25-vuotias venäläinen laituri on kiekkoillut viime kaudet Pietari SKA:n riveissä ihan mukavilla tehoilla. En ole KHL seurannut juurikaan, joten ei ole kauheasti kuvaa tästä kaverista. Lyhyen tarkastelun jälkeen kyseessä on pienikokoinen kaveri, mutta ilmeisesti hyvä luistelija ja hyvä kiekonkäsittelijä. Kuulostaa aika tyypilliseltä venäläiseltä pelaajalta, mutta eipä tuolla pahvilla mitään menetettävää Kingsillä ole.

Pienihän Tkachyov on, mutta laukoo sentään rightilta. Jos olen käsittänyt oikein, niin sopimuksen mukaan joko pelaa NHL:ssä tai sitten palaa takaisin KHL:ään eli farmivaihtoehto (AHL) ei olisi mahdollinen.

Eipä käynyt tällä kertaa munkki varausarvonnassa, mutta eipä tapahtunut pudotustakaan. Näillä näkymin Losin varausvuorot ovat draftissa seuraavanlaiset:

RD1 - #8
RD2 - #40 ja #50 (STL/Vegas Martinez-kaupasta)
RD3 - #72 ja #93 (TOR Clifford/Campbell-kaupasta)
RD 4 - #109 (CGY Forbort-kaupasta)
RD 5 - #136
RD 6 - #168
RD7 - ei vuoroa

Sen mitä Hovenin ja Dillmanin juttuja on lukenut, niin molemmat tuntuvat uskovan, että tämän kesän ensimmäisen kierroksen vuoro kaupataan valmiiseen pelaajaan. Blakella on kova paine parantaa joukkuetta ensi kaudeksi ja sitä myöten tavoitella tosissaan pudotuspelipaikkaa. Hovenin arvion mukaan tarkoituksena on hankkia yksi hyökkäävä pakki (vasemmalle puolelle) ja kaksi hyökkääjää (ainakin yksi top 6 ja toinen sitten top 9?). Nämä hankinnat tulisivat Tkachyovin lisäksi.

JOS Blake todellakin hankkii joukkueeseen vielä kolme pelaajaa lisää, niin väkisinkin joku/jotkut RFA-pelaajista (Moore, Athanasiou, Lias Andersson, Lizotte, Luff, Wolanin) jäävät ilman sopimustarjousta. Mooren jatkon nyt luulisi olevan päivänselvä, mutta muut ovat siinä ja siinä. Paljon riippuu siitä, millaisia pelaajia ja mille pelipaikoille Blake uusia pelaajia hankkii. Jos hän onnistuu treidaamaan nuoren, hyökkäävän leftin pakin, niin Wolanin ei saa jatkoa. Sama juttu Lizotten kanssa, jos uusi hankinta on "kakkossentteri". Ja jos molemmat uudet hyökkääjät ovat laitureita, niin siinä tapauksessa en näe AA:lle enää käyttöä. Andersson ja Luff ovat olleet AHL:ssä hyviä, mutta näytöt NHL:ssä eivät toistaiseksi puolla vakipaikkaa ylhäällä. Luff voi saada farmisopparin, mutta tuskin yhden suunnan paperia.

Jos Blaken hankintalista on todellakin Hovenin povaus (2 x FF, 1 x LD), niin eipä siinä nuorten pelaajien sisäänajoon isommin jää tilaa. Kaliyeville, Turcottelle, Fagemolle, Thomasille ja Maddenille lisävuosi farmissa tekeekin varmasti hyvää, mutta Lias Anderssonille ja Rasmus Kuparille pitäisi saada ainakin nelisenkymmentä peliä ylhäällä. Ja Moverarelle parisenkymmentä.

Loukkaantumisten kautta mahdollisuuksia varmasti tulee, mutta mitenköhän motivoitunut Andersson - tai Kupari - on pelaamaan Ontariossa? Kupari on käsittäkseni vielä waiver-vapaa, joten häntä voi vielä lähetellä ylösalas ja edessuntakaisin, mutta Anderssonista en ole varma. No, harjoitusleiri näyttää miten halukkaita ja valmiita kaverit ovat NHL:ää ajatellen.

Samalla tavalla kuin Blake on sovittamassa ostohousuja jalkaan, niin Losin divisioonasta ilmeisesti Edmonton, Vancouver, ehkä Calgarykin pyrkivät samoille apajille. Kokonaisuudessa Las Vegasia lukuunottamatta divisioonahan on selvästi NHL:n heikoin. Vaikka Kings pelasi varsin heikon kauden, niin Anaheim ja San Jose olivat vielä heikompia ja Arizona hädin tuskin parempi. Vancouver kärsi koronasta ja loukkaantumisista, joten uskon heidän olevan ensi kaudella selvästi nyt nähtyä parempia. Albertan porukoista Calgary on Losia lähtökohtaisesti parempi, mutta ei niin hirveästi. Edmonton ei ole Las Vegasin tasoinen joukkue, mutta kuitenkin materiaaliltaan muita divisioonan joukkueita parempi (kiitos pistepörssin kärkikaksikon). Joten jos Blaken lisähankinnat osuvat kohdalle, niin ei tuo villi kortti-paikan saaminen Losille ihan mahdotonta ole.

Osa nuorista todennäköisesti vaihtaa maisemaa, jos/kun kauppoja tehdään. Jos yksi kolmesta hankinnasta on vapaa agentti, niin kaksi muuta vaatisi suunnilleen kahdesta-kolmesta prospektista ja kahdesta-kolmesta korkeasta varausvuorosta luopumisen. Enpä tiedä millaisen pelaajan esim. paketilla Kupari tai Turcotte + 1. kierros ja 3. kierros 2021 oikein saisi. Periaatteessa hyvän (ei ihan tähtipelaajaa), mutta Blaken ostotaidot on käytännössä vielä testaamatta.

Oma veikkaus on, että kesän aikana Blake epäonnistuu nuoren kärkipakin hankkimisessa ja joutuu lopulta tyytymään Vince Dunnin tapaiseen hätäratkaisuun. Hyökkääjistä haaviin tarttuu Ryan Stromen tai Pavel Buchenevichin kaltainen välimallin pelaaja, kun NY Rangersin uusi johto hankkii Jack Eichelin ja joutuu leikkaamaan palkkakulujaan myymällä yhden tai kaksi "ylimääräistä" pelaajaa halvalla (= varausvuoroilla). Näin minun skenaariossani epätodennäköinen vaihtoehto toteutuu ja nuoria pelaajia ei vielä tänä kesänä kaupata.

UFA-pelaajista Kyle Palmieri voisi olla Losin nykyprofiiliin sopiva kaveri, jos vaan on halukas muuttamaan takaisin Kaliforniaan ja Läntiseen konferenssiin. Rightin laukaus, alle kuusi jalkaa pitkä, täyttänyt jo 30 vuotta ja tehnyt pitkällä urallaan viidellä kaudella yli 20 maalia.
 
Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Tuolta toisaalta luin, että Kingsiä pidetään ykkössuosikkina Jones-markkinoilla. Itse vähän epäilen, koska CBJ kaipaa tunnetusti sentteriä ja Kingisllä ei oikein ole NHL-valmista sentteriä kaupata. Vilardi lienee ainoa mahdollinen, mutta jotenkin en siihen vaihtoon usko.
 
Kahtelin itse samaa. Koska Losilla on paljon prospekteja, palkkatilaa ja iso tarve vahvistuksille, niin jokainen siirtoa haluava tähtipelaaja liitetään Kingseihin. Ikänsä puolesta Jones olisi sopiva (Werenski vielä parempi), mutta kätisyys (right) ja sopimustilanne (yksi vuosi ja sitten UFA) huonompi vaihtoehto. Itse olen Jones-fani, mutta en silti innostu hänen hankkimisestaan. Ainoastaan siinä tapauksessa, että Doughty myydään, niin sitten Jones sisään.

Columbuksena/Kekäläisenä vaatisin Byfieldiä alkajaiseksi ja ryhtyisin suunnittelemaan joukkueen räjäyttämistä ja uudelleenrakentamista.

Buffalo ja Columbus ovat siirtomarkkinoiden X-factorit. Eichel, Ristolainen, Reinhart, Jones, Werenski, Korpisalo/Merzlikins, Domi, ehkä jopa Laine... .
 
Doughtyn kauppaaminen tuskin on kovin todennäköistä, jollei Cap pomppaa reilusti. Ei taida Drewn sopimus mahtua kenellekään todennäköiselle kauppakumppanille.

Samaa mieltä, että Jarmon asemassa hakisin Jonesilla nimenomaan Byfieldinä. Robina taas vastaisin tähän yksiselitteisesti "no!".

Tässä kun on nyt reilun viikon Määtän pelejä katsellut, tulee väkisinkin mieleen, että voisikohan sillä Ollilla sittenkin olla vielä annettavaa NHL:ssäkin?
 
Silloin kun Doughty ilmaisi olevansa kypsä joukkueen nykytilaan ja haluavansa sen vahvistamista, niin ajattelin vaihtoehtona olevan hitaan jälleenrakentamisen jatkamisen ja tilanteeseen tyytymättömän/tyytymättömien kauppaamisen muualle. Eli Doughtyn ja Kopitarin - ehkä myös Brownin - treidaamisen. DD:n kauppaaminen vaatisi todennäköisesti sekä yhden-kahden huonon tai ainakin yhden ison sopimuksen ottamista Losin suuntaan ja että Kings maksaisi osan Doughtyn palkasta. Sama tilanne on Kopitarin kohdalla.

Vaikka @Pakastin veteraaneja dumasikin, niin he ovat kuitenkin vielä ihan päteviä pelimiehiä NHL-tasolla. Ainakin minulle Toffolin, Pearsonin ja Carterin menestyminen Losista lähdettyään osoittaa, että Doughtyllä/Kopitarilla/jopa Brownilla olisi vielä paljonkin annettavaa toisenlaisessa ympäristössä.

Doughtyn (oikea) palkka on kuitenkin loppupainotteinen (neljä viimeistä vuotta peruspalkka 11 miljoonaa vuodessa). NHL-kiekko on isoa bisnestä ja en tiedä onko NHL:ssä muuta organisaatiota kuin Toronto, jolla olisi taloudellisesti varaa ottaa noin kallista pelaajaa kokoonpanoonsa. Jos Shanahan/Dubas haluavat ihan oikeasti voittaa mestaruuksia ja "killer instict"iä, niin hankkisivat organisaatioon voittajatyyppejä - kuten Doughty - eikä hyvän tarinan omaavia loosereita.

Samaa mieltä Määtästä. Pelannut hyvät kisat, ylittänyt selvästi omat odotukseni. Samoin Nousiainen. Hieno liikkuja, mutta vielä auttamattoman hentoinen totisemmissa väännöissä. Varaamisen aikaan Christian Ruuttu taisi verrata Nousiaista Kimmo Timoseen. En tiedä onko Nousiainen paljoakaan Timosta lyhyempi, mutta Timonen oli peliaikoinaan paljon Nousiaista vanterampi/jämäkämpi. Mutta aika näyttää kuinka paljon Nousiainen vielä kasvaa tuosta leveyssuuntaan, pituuskasvu on jo varmaan pysähtynyt, ja mitä painon lisääntyminen vaikuttaa liikkuvuuteen.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Pienellä palkanpidätyksellä Doughty kelpaisi varmasti todella monelle seuralle, mutta ongelma on tuo sopimuksen pituus ja nimenomaan siis Kingsin kannalta. Haluaako Kings pidättää pelaajan palkkaa seuraavat kuusi kautta? Epäilen hyvin vahvasti tuota. En pidä Doughtyn kauppaamista siis ajankohtaisena johtuen ihan puhtaasti sopimuksen pituudesta.
 
Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Voi kun tuo Määtän Olli saisi nyt ehjän treenikesän, saisi parannettua liikkuvuuttaan ja kevennettyä jalkaa, pitkä NHL-ura vielä hyvällä tekemisellä mahdollinen, all-around top-6 pakki oikeassa ympäristössä!
 
Pakastin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, TPS
Vaikka @Pakastin veteraaneja dumasikin, niin he ovat kuitenkin vielä ihan päteviä pelimiehiä NHL-tasolla.

Olen ilmeisesti virallinen veteraanien dumaaja :D Toivottavasti Dusty ei lue tämän palstan juttuja..

Kyllähän me tiedetään, että kaikki nuo mestaruusvuosien jätkät osaa pelata. Meininki Losissa on vaan ollut tukahduttavaa jo pitkään. Uudet ympäristöt tuo jätkille uutta buustia, joka on hyvin nähty Toffolin, Carterin ja Muzzinin kohdalla.

Mietin tuota samaa, että Toronton kaltainen seura on ainut, joka voisi Doughtyyn uhrata ajatuksia. Se ikkuna vain mielestäni meni jo kiinni, kun DD teki megajatkon Losiin. Jotta Leafs saisi DD:n, niin Dubaksen pitäisi laittaa joku isoista hyökkääjistä lihoiksi ja en usko sellaiseen kauppaan. Morgan Riellyn soppari loppuu kohta ja hänelle ei ole tuossa seurassa varmaankaan varaa maksaa jatkoa nykyisellä rakenteella. Olisiko siinä jonkilainen mahis rakentaa Doughtylle tilaa? Aikamoisia fantasia hakuja.

Määttä on pelannut pirun hyvin, mutta onhan tuo MM-kisojen tempo aivan eri luokkaa, kun vertaa esim. tuohon meneillään olevaan NHL:n pudotuspelikiekkoon. Kyllähän Määttä on aina osannut pelata, mutta pelinopeus ei ole riittänyt pysymään nykykiekon vaatimalla tasolla. Toivon, että Olli saa noista kisoista sitä kaivattua buustia tekemiseen, koska loppukausi Losissakin oli positiivinen. Toinen onnistuja on ollut Cal Petersen, joka oli tosi hyhä monessa ottelussa Jenkkien maalilla. Mutta sehän me jo tiedettiin, että Cal on hyvä.

Kim Nousiainen on pelaaja, jonka voi antaa KalPassa marinoitua isossa roolissa. Mä uskon, että Kimin eväät riittää vielä NHL-tason mittaamiseen kunnolla, koska kaikki assetit löytyy fysiikkaa lukuunottamatta. En tiedä löytyykö se paikka Losissa, koska ei sitä aikanaan löytynyt Timoselle. Jokainen urahan pitää perustaa johkin tarinaan ja Kimille se tarina on "Kimen polku".
 
heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
@Walkin, @Pakastin

Jep, epätodennäköistähän DD:n treidaaminen on, samoin kuin Kopitarin tai jopa Brownin/Quickin kauppaaminen. Sopimuksen pituuden lisäksi kyseeseen tulee myös markkinointisyyt. Jossain Losin tapaisilla kilpailluilla urheilumarkkinoilla on mahdoton markkinoida "tulevaisuuden dream teamiä". Nykyisin mainokseeen voidaan kuitenkin lätkäistä kaksinkertaisten Stanley Cup-voittajien Kopitarin tai Doughtyn naama.

Ainoa skenaario, jossa näen Doughtyn kauppaamisen mahdolliseksi, on että jälleenrakennuksen aikataulu on noin viiden-kuuden kauden päässä eikä noin kolmen-neljän vuoden päässä. Eli vielä kaksi vuotta rämpimistä ja tankkausta (pudotuspelien ulkopuolella), kaksi vuotta pudotuspeleihin menoa ja tippumista alkuvaiheessa ja viiden-kuuden vuoden päästä "contender"-status saavutettu ja pudotuspeleihin lähdetään mestarisuosikkina.

Nykyisistä pelaajista/varauksista jäljellä olisi silloin kourallinen ja he olisivat pelaajina tulossa parhaaseen ikään. Byfield, Turcotte, Kaliyev, Björnfot, Anderson, Kupari, Fagemo, Thomas, JAD, juuri sopimuksen tehnyt Helge Grans + uudet, vielä tekemättömät varaukset olisivat 21-27 -vuotiaita ja omaisivat riittävästi kokemusta, ettei pudotuspeleissä enää mikään ihmetyttäisi ja lamaannuttaisi. Ja kuitenkin joukkeen ikärakenne olisi vielä sen verran nuori ja palkkakatto silloin nousussa, että Doughtyn kauppaamisessa palkkabudjettiin jäänyt 2-4 miljoonan pidätys ei haittaisi joukkueen kokoamista.

Joo, fantasiahakuhan tuo on, koska Blakella ei ole mahdollisuutta noin pitkäaikaiseen suunnitteluun. Hänen on pakko tehdä jonkinlaisia siirtoja parin seuraavan kuukauden aikana. Jollei ensi kauden aikana tapahdu selvää kehitystä, niin Robitaille ja Blake saavat kenkää viimeistään ensi kauden (2021-22) päätteeksi (toivottavasti jo sitä aiemmin). Itse veikkaan, että Blake ja Robitaille saavat joululahjaksi jonkinlaiset "ylennykset", joissa titteli vaihtuu komeammaksi ja päätösvalta vähenee olemattomiin. Tilalle hankitaan uudet kaverit organisaation ulkopuolelta ja sitten alkaa päitä putoilla.

Itse pidän contender-statuksen saavuttamista kolmen-neljän vuoden sisään epärealistisena. Vaikka lupauksia onkin määrällisesti paljon, niin joukko on turhan yksipuolinen. Liikaa pienehköjä taitopelaajia, liikaa eurooppalaisia ja liian pehmeä/kiltti porukka fyysisesti ja henkisesti.
 
Pakastin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, TPS

Laitetaas nyt vielä tänne jotain tästä Arvidsson kaupasta. Oma ajatukseni, että saatiin tarvittavaa leveyttä top 6 osastolle. Laituriosasto huutaa osaamista ylemmissä ketjuissa ja parhaimmillaan sitä saatiin erittäin käypään hintaan. Arvidsson osaa tehdä maaleja, rouhia maalin edessä ja pelata alivoimaa. Tuleeko mieleen Dustin Brown tai kenties Tyler Toffoli.

Viktorin edelliset kaksi kautta ovat menneet kyllä aika penkin alle odotuksiin nähden. Uusien tuulien haistelu tekee varmasti hyvää ja Arvidssonin rooli tuskin ainakaan pienenee Preds aikakauteen verrattuna. Reilun 4M tili kolmen kauden ajan on ihan käsiteltävissä tuolla nykyrosterin palkkarakenteella.

Oma fiilis on, että Blake onnistui mainiosti tässä kaupassa. Pickien menettäminen ei tunnu oikeastaan miltään, kun tarkoitus on alkaa vahvistaa joukkuetta kilpailukykyiseksi. Ainoa pohdiskelunaihe on, että eikö markkinoilta löytynyt kovemman kaliberin vaihtoehtoa? Vai onko vielä tulossa isompi diili, jossa löytyy toinen top 6 laituri? Se pakki on ainakin löydyttävä. Ainakin toimistolla on nyt laitettu hanskat käteen ja mitään megadiiliä ei isketty heti kättelyssä pöytään. Hyviä aihioita, hyviä aihioita..

Voidaan varmaa jatkaa keskustelua uudessa ketjussa, kun sellainen saadaan luotua jollain aikavälillä.
 
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Järvelän Jäppärä
Hyvä kauppa. Jo pelkästään se, että hankitaan pelaaja, jolla on alla näyttöjä kyvystä tehdä maaleja, on iso plussa Blakelle. Viime vuosina kuitenkin tullut lähinnä lupauksia (joiksi osa jää) ja pickejä, jotka sitten kuitenkin lähinnä arpalippuja.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Hyvä kauppa. Jo pelkästään se, että hankitaan pelaaja, jolla on alla näyttöjä kyvystä tehdä maaleja, on iso plussa Blakelle. Viime vuosina kuitenkin tullut lähinnä lupauksia (joiksi osa jää) ja pickejä, jotka sitten kuitenkin lähinnä arpalippuja.

Nythän sitten pitää alkaa valikoimaan näistä lupauksista ne, joilla oikeasti aiotaan nähdä hyötykäyttöä organisaatiossa. Periaatteessa tuplat lähtee ulos, jos tilalle tulee laatua. Kings on hyvin pian jälleen Pacificin Team to beat.

Ei kauaa mene siinäkään, kun Doughtyäkin alkaa taas hommat kiinnostaa ja nousee caphittinsä edellyttämälle tasolle.
 
heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings

Laitetaas nyt vielä tänne jotain tästä Arvidsson kaupasta. Oma ajatukseni, että saatiin tarvittavaa leveyttä top 6 osastolle. Laituriosasto huutaa osaamista ylemmissä ketjuissa ja parhaimmillaan sitä saatiin erittäin käypään hintaan. Arvidsson osaa tehdä maaleja, rouhia maalin edessä ja pelata alivoimaa. Tuleeko mieleen Dustin Brown tai kenties Tyler Toffoli.

Viktorin edelliset kaksi kautta ovat menneet kyllä aika penkin alle odotuksiin nähden. Uusien tuulien haistelu tekee varmasti hyvää ja Arvidssonin rooli tuskin ainakaan pienenee Preds aikakauteen verrattuna. Reilun 4M tili kolmen kauden ajan on ihan käsiteltävissä tuolla nykyrosterin palkkarakenteella.

Oma fiilis on, että Blake onnistui mainiosti tässä kaupassa. Pickien menettäminen ei tunnu oikeastaan miltään, kun tarkoitus on alkaa vahvistaa joukkuetta kilpailukykyiseksi. Ainoa pohdiskelunaihe on, että eikö markkinoilta löytynyt kovemman kaliberin vaihtoehtoa? Vai onko vielä tulossa isompi diili, jossa löytyy toinen top 6 laituri? Se pakki on ainakin löydyttävä. Ainakin toimistolla on nyt laitettu hanskat käteen ja mitään megadiiliä ei isketty heti kättelyssä pöytään. Hyviä aihioita, hyviä aihioita..

Voidaan varmaa jatkaa keskustelua uudessa ketjussa, kun sellainen saadaan luotua jollain aikavälillä.

Robitaille/Blake -combo näyttää linjansa. Ensin sainaus vapailta markkinoilta (Tkachev 178 cm/78 kg), sitten oman RFA-pelaajan sainaus (Lizotte 170 cm/79 kg) ja kolmanneksi treidataan varausvuoroja valmiiseen pelaajaan (Arvidsson 175 cm/82 kg). Sen mitä hfBoardsia lueskelin, niin suurin osa kirjoittajista on Pakastimen ja TripleCrownLinen kannalla ja pitää Losia kaupan voittajana.

Jos Dean Lombardin visiona oli koota "heavy" -joukkue (periksiantamaton porukka, mikä jatkuvalla kamppailemisella uuvuttaa vastustajansa), niin BLucilla tuntuu olevan ihan päinvastainen visio ja Arvidssonin hankinta sopii valittuun speed/skill -linjaan. Itse olen enempi Lombardi/Sutter -linjan kannattaja ja minusta Blaken tähän astiset kesätyöt ovat olleet ihan perseestä.

Parasta Arvidssonissa on ruotsalaisuus ja että hän ampuu rightilta, mutta muuten hän menee samaan keskinkertaisuuksien laariin kuin Moore, Iafallo, Kempe ja Athanasiou. Iafallo on tehnyt kahdella viime kaudella yhteensä 30 maalia, Kempe 25, Arvidsson 25, Athanasiou 21 ja Moore 16. Arvidsson pelaa varmasti ensi kaudella Losissa top 6-roolissa, koska hänet siihen rooliin hankittiin, mutta on eri asia tekeekö Athanasioun vaihtaminen Arvidssoniin joukkueesta yhtään viime kautista parempaa.

Itse uskon, että UFA markkinoilta olisi saanut ihan yhtä pätevän pelaajan pienemmällä palkkakustannuksella ja lyhyemmällä sopimuksella. Arvidssonhan on joukkueessa seuraavat kolme kautta tulppaamassa Fagemon ja Maddenin tietä näyttöpaikoille.

Pois annetut varausvuorot olisi voinut käyttää "lupausaltaassa" olevien ammottavien aukkopaikkojen täyttämiseen. Pelottaa millaisia peliliikkeitä Blake ja kumppanit tekevät tulevan kuukauden aikana. Kunhan eivät vaan menisi myymään ykköskierroksen varausvuoroa, sillä ennakkoarvioiden mukaan ko. kahdeksannella vuorolla olisi saatavilla ihan potentiaalinen kaveri ja juuri niille pelipaikoille, joissa Losilla on vajausta.

edit.

Lisätään vielä se tieto, että Akil Thomasilta leikataan ilmeisesti molemmat olkapäät kesän aikana. Ainakin toinen olisi jo operoitu ja toinen kai hoidetaan myöhemmin. Toivottavasti Thomas on täydessä pelikunnossa harjoitusleirien alkaessa. Tärkeä näyttökausi alkamassa Thomasille, Kuparille, Maddenille, Fagemolle, Anderssonille, Turcottelle ja Kaliyeville. Varsinkin Kuparille ja Anderssonille kyseessä on "tulos tai ulos" -kausi.
 
Viimeksi muokattu:

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Jos Dean Lombardin visiona oli koota "heavy" -joukkue (periksiantamaton porukka, mikä jatkuvalla kamppailemisella uuvuttaa vastustajansa), niin BLucilla tuntuu olevan ihan päinvastainen visio ja Arvidssonin hankinta sopii valittuun speed/skill -linjaan. Itse olen enempi Lombardi/Sutter -linjan kannattaja ja minusta Blaken tähän astiset kesätyöt ovat olleet ihan perseestä.

Parasta Arvidssonissa on ruotsalaisuus ja että hän ampuu rightilta, mutta muuten hän menee samaan keskinkertaisuuksien laariin kuin Moore, Iafallo, Kempe ja Athanasiou.

Itse uskon, että nyt ja seuraavan noin kymmenen vuoden ydin NHL:ssä on liike, jolloin Lombardin koulukunnan joukkueenrakentaminen on auttamatta kivikautista.

Mitä nyt viime kausien menestysjoukkueista ja flopeista on nähtävissä, ei korrelaatio menestykseen ole niinkään fyysisyydessä kuin tasapainoisuudessa. Neljän kakkosketjun joukkue riittää finaaliin, mutta finaalin voittaa sen, jolla on kaksi ykkös- ja kaksi kakkosketjua.

Näen myös, että Arvidsson on parempi pelaaja kuin yksikään yllämainituista. Tällä perusteella kauppa vaikuttaisi Kingsin kannalta onnistuneelta.
 
Lombardin "heavy" taitaa tarkoittaa "heavy to play against" eikä painavuutta ja raskasjalkaisuutta. Vieläkin tuntuu elävän sellainen käsitys, että pienet pelaajat olisivat kuin automaattisesti nopeampia ja liikkuvampia kuin isot pelaajat. Ei ole. Nämä quintonbyfieldit ja dylancozensit ovat jo nyt nopeita, hyvin luistelevia jätkiä ja lisää voimaa saadessaan tulevat olemaan vielä nopeampia á la Jeff Carter aikanaan. Hyvä iso pelaaja on parempi kuin hyvä pieni tai keskikokoinen pelaaja ja Blakelta on varauksia tehdessään unohtunut vanha totuus "size can't teach".

Tuollaisella pakistolla, jollainen Blaken valitsemalla varauslinjalla Kingsillä tulevaisuudessa on, ei voi menestyä pudotuspeleissä. Neljän vuoden aikana Losiin on varattu yksi isompi pakki (Helge Grans) ja loput ovat yhdeksän ovat olleet NHL-mitassa keskikokoisia tai selvästi sen alle. Tämän kauden Stanley Cupin välieräjoukkueiden kärkipakit on isoja kavereita, eikä mitään mikeyandersoneja, kimnousiaisia tai jordanspencejä.

Tietenkin voi sanoa, että ainahan me voidaan treidata tai hankkia vapailta markkinoilta isoja pakkeja. Joo, mutta silloin joudut maksamaan ylihintaa joko palkassa tai sitten treidissä. Tampa/Yzerman on tässä asiassa harvinainen poikkeus, kun voitti pelaajakaupoissa sekä Montrealin (Sergechev) ja Losin (Cernak). McDonaugh+Miller -kauppa oli tekohetkellä aika tasainen, mutta voi senkin laskea Tampan voitoksi. Eikä Kaliforniassa ole Floridan tai Las Vegasin kaltaista veroetua, joten vapaiden agenttien houkutteleminen Losiin on vaikeampaa kuin Tampaan/Pantherseihin.

Minä uskon, että visionääriset joukkueet alkavat varatessa kiinnittää entistä enemmän huomiota prospektien "atleettisuuteen" eli pelaajien fyysisiin perusominaisuuksiin ja vähemmän sen hetkiseen pistetehtailuun junnusarjassa. Tulevaisuuden pelaajat, erityisesti alaketjuissa, ovat nykyistä isompia, notkeampia, kimmoisampia ja liikkuvampia ja joukkueen kokonaisuuteen (rooliinsa) sopivampia.

Palkkakaton voimassaollessa millään joukkueella ei ole kokoonpanossa kahta ykkösketjua ja kahta kakkosketjua. Niin hyvä kuin Tampa onkin, niin ei se nelonen niin hyvä ole, että se Losiin tai Anaheimiin siirrettäessä kakkosketjun tehoja tekisi.

Arvidsson oli ko. nelikkoa tehokkaampi pelaaja kaksi kautta sitten, mikä ei tarkoita sitä, että hän olisi seuraavalla ja sitä seuraavilla kahdella kaudella heitä parempi pelaaja. Kiva olisi, että pystyisi pelaamaan ainakin kahdella seuraavalla kaudella yli 80 prosenttia otteluista.
 
Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Lombardin "heavy" taitaa tarkoittaa "heavy to play against" eikä painavuutta ja raskasjalkaisuutta -- Hyvä iso pelaaja on parempi kuin hyvä pieni tai keskikokoinen pelaaja ja Blakelta on varauksia tehdessään unohtunut vanha totuus "size can't teach".

Tuollaisella pakistolla, jollainen Blaken valitsemalla varauslinjalla Kingsillä tulevaisuudessa on, ei voi menestyä pudotuspeleissä.

Palkkakaton voimassaollessa millään joukkueella ei ole kokoonpanossa kahta ykkösketjua ja kahta kakkosketjua. Niin hyvä kuin Tampa onkin, niin ei se nelonen niin hyvä ole, että se Losiin tai Anaheimiin siirrettäessä kakkosketjun tehoja tekisi.

Pätkin hiukan tekstiä. Nämä "heavy to playt" ja "you can't teach size't" ovat näitä kiekkomaailman truismeja, jotka kumotaan joka kausi kerta kerran jälkeen, mutta eivät kuole koskaan.

Seuraavan kymmenen vuoden aikana avojään taklaaminen tullaan kieltämään jääkiekossa. Se tulee tapahtumaan osana kulttuurimuutosta, kun lajiyhteisö on viimein pakotettu hyväksymään sen tosiasian, mitä päävammat pelaajille tekevät. Samalla pelin kontaktikulttuuri muuttuu, ja atleettisuus sekä liikkuvuus tulevat olemaan ne tekijät joilla NHL-pelaajat erottuvat muista jääkiekkoilijoista. Koon korostamisen aikakausi päättyy toistaiseksi. Tähän tulevaan kehityssuuntaan Kings on varannut juuri oikein.

Enkä suinkaan tarkoittanut, että Tampan 3- ja 4-ketjut ovat kakkosketjun tasoa, mutta pelimalliltaan ne ovat enemmän kakkosketjumaisia kuin periteisiä bottom six -ketjuja. Montrealilla taas on nuo neljä kakkosketjua, vaikka jokaisella oma peli-identiteettinsä onkin.
 
heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Pätkin hiukan tekstiä. Nämä "heavy to playt" ja "you can't teach size't" ovat näitä kiekkomaailman truismeja, jotka kumotaan joka kausi kerta kerran jälkeen, mutta eivät kuole koskaan.

Totuus ei pala tulessakaan ja siksi vanhat totuudet pitävät pintansa. Faktoja ko. heavy ja size-väittämiisi kehiin, kiitos. Ei minulle riitä että kirjoitat ne kumotaan joka kausi, koska esim tällä kaudella nämä näprääjät torontot, edmontonit ja coloradot tippuivat jo ennen välieriä ja Montreal, NY Islanders ja Las Vegas menivät jatkoon.

Eikä siellä finaalijoukkueiden isoimpia minuutteja pelaavien pakkien joukossa ole mitään mikkiandersoneja, vaan yli satakiloisia roikaleita. Eikä se mitään sattumaa ole, että ennen siirtoajan umpeutumista isokokoiset peruspakit ovat haluttua tavaraa. Mielenkiintoinen nähdä millaisia johtopäätöksiä Denverissä, Albertassa ja Ontariossa tehdään pudotuspelimenestyksen (menestyksyttömyyden) johdosta. Jotakin pelaajan koon merkityksestä tulee kertomaan se, kuinka ison ja pitkän sopimuksen Jamie Oleksiak tulee saamaan. Vertailukohtana voidaan käyttää vaikka Tyson Barrieta... .

Blake on hukannut jo neljä draftia, kun ei ole etsinyt seuraava jacobslavinia tai brettpesceä. Mitä nopeammin hänestä päästään eroon sen parempi. Tai no, oikeastaan Blake voisi jatkaa tunarointiaan vielä kauden 2021-22 loppupuolelle asti, jotta seura saisi mahdollisimman hyvän aseman ensi kesän varausarvontaan.

Seuraavan kymmenen vuoden aikana avojään taklaaminen tullaan kieltämään jääkiekossa. Se tulee tapahtumaan osana kulttuurimuutosta, kun lajiyhteisö on viimein pakotettu hyväksymään sen tosiasian, mitä päävammat pelaajille tekevät. Samalla pelin kontaktikulttuuri muuttuu, ja atleettisuus sekä liikkuvuus tulevat olemaan ne tekijät joilla NHL-pelaajat erottuvat muista jääkiekkoilijoista. Koon korostamisen aikakausi päättyy toistaiseksi. Tähän tulevaan kehityssuuntaan Kings on varannut juuri oikein.

Uskot nopeaan muutokseen, kun uskot avojään taklaamisen kieltämiseen kymmenessä vuodessa. Saisivat nyt ensin uskottavia rangaistuksia noihin päähän kohdistuviin taklauksiin, niin minäkin alkaisin uskoa ko. asiaan.

Jos taklauksia aletaan isolla kädellä rajoittamaan, niin sen pelätään vaikuttavan lajin suosioon (katsojamääriin) negatiivisesti, koska osa faneista lähtee. Tämä vaikuttaa tulovirtoihin ja siksi seurojen omistajat tulevat varmasti vastustamaan isoja muutoksia taklaussäännöissä. Katotaan nyt ensin mitä noissa jenkkifutiksen ja jääkiekon tiimoilta nostetuissa oikeusjutuissa tapahtuu. JOS entisille pelaajille joudutaan maksamaan tuntuvia korvauksia, niin se voi olla nykyisten pelaajien tilipusseista pois.
 
Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Totuus ei pala tulessakaan ja siksi vanhat totuudet pitävät pintansa. Faktoja ko. heavy ja size-väittämiisi kehiin, kiitos. Ei minulle riitä että kirjoitat ne kumotaan joka kausi, koska esim tällä kaudella nämä näprääjät torontot, edmontonit ja coloradot tippuivat jo ennen välieriä ja Montreal, NY Islanders ja Las Vegas menivät jatkoon.

Uskot nopeaan muutokseen, kun uskot avojään taklaamisen kieltämiseen kymmenessä vuodessa. Saisivat nyt ensin uskottavia rangaistuksia noihin päähän kohdistuviin taklauksiin, niin minäkin alkaisin uskoa ko. asiaan.

Jos taklauksia aletaan isolla kädellä rajoittamaan, niin sen pelätään vaikuttavan lajin suosioon (katsojamääriin) negatiivisesti, koska osa faneista lähtee. Tämä vaikuttaa tulovirtoihin ja siksi seurojen omistajat tulevat varmasti vastustamaan isoja muutoksia taklaussäännöissä. Katotaan nyt ensin mitä noissa jenkkifutiksen ja jääkiekon tiimoilta nostetuissa oikeusjutuissa tapahtuu. JOS entisille pelaajille joudutaan maksamaan tuntuvia korvauksia, niin se voi olla nykyisten pelaajien tilipusseista pois.

Niin no, "mikkihiirimäinen" Avalanche tällä kaudella keskipituudessa ja painossa 15., Canadiens keskipainossa 19., pituudessa 12. Toronto keskipainossa 3., pituudessa 5. Jne. Jos tuo truismi koon merkityksestä pitäisi paikkansa, luulisi tendenssin olevan, että isot joukkueet ovat kärkisijoilla ja pienet viimeisinä. Väittäisin rohkeasti, että paremmin kuin koon perusteella pelaajan ja joukkueen menstys ja menesymättömyys on ennakoitavissa siitä, miten paljon joukkueen vähiten tärkeät pelaajat pystyvät voittamaan pelitilanteita. Mutta kun tämä on vaikeammin arvioitava kriteeri, puhutaan mieluummin koosta ja muusta epäolennaisesta.

Maailma muuttu tällä hetkellä nopeammin kuin koskaan. Yksi selkeimmistä muutoksen kohdista on urheilun ja urheilijoiden turvallisuus. Lajiyhteisö jumittaa muutosta niin pitkään kun voi, mutta ulkopuolinen paine tulee ajamaan muutoksen. Viimeistään silloin KUN NHL ja NFL tuomitaan korvauksiin. Jos F1 pystyi sopeutumaan "laijin DNA:n muuttamiseen" ja ottamaan HALOn käyttöön, p
tulee jääkiekko varmasti palaamaan entiseen ja kieltämään avojään taklaukset.
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Totuus ei pala tulessakaan ja siksi vanhat totuudet pitävät pintansa. Faktoja ko. heavy ja size-väittämiisi kehiin, kiitos. Ei minulle riitä että kirjoitat ne kumotaan joka kausi, koska esim tällä kaudella nämä näprääjät torontot, edmontonit ja coloradot tippuivat jo ennen välieriä ja Montreal, NY Islanders ja Las Vegas menivät jatkoon.

Eikä siellä finaalijoukkueiden isoimpia minuutteja pelaavien pakkien joukossa ole mitään mikkiandersoneja, vaan yli satakiloisia roikaleita. Eikä se mitään sattumaa ole, että ennen siirtoajan umpeutumista isokokoiset peruspakit ovat haluttua tavaraa. Mielenkiintoinen nähdä millaisia johtopäätöksiä Denverissä, Albertassa ja Ontariossa tehdään pudotuspelimenestyksen (menestyksyttömyyden) johdosta. Jotakin pelaajan koon merkityksestä tulee kertomaan se, kuinka ison ja pitkän sopimuksen Jamie Oleksiak tulee saamaan. Vertailukohtana voidaan käyttää vaikka Tyson Barrieta... .
Jos täältä sivusta saa huudella, niin pudotuspelit ovat osoittaneet, että koolla on merkitystä – puolustuksessa. Hyökkääjien kohdalla tilanne on kuitenkin toinen, sillä siellä korostuvat ennen kaikkea taito, "compete" (miten tuon sitten haluaakaan kääntää suomeksi) ja jossain määrin luisteluvoima. Kun katsoo vaikka Tampan joukkuetta, niin hyökkääjät ovat suhteellisen pienikokoisia. Yksikään heistä ei ole kuitenkaan pehmeä pelaaja.

Palat 183 cm, Point 178 cm, Kucherov 181 cm
Killorn 185 cm, Cirelli 183 cm, Stamkos 185 cm
Goodrow 188 cm, Gourde 175 cm, Coleman 180 cm
Maroon 191 cm, Johnson 173 cm, Colton 183 cm

Canadiensilla, Golden Knightsilla ja Islandersilla on pikkuisen isompikokoisia hyökkääjiä, mutta kyllä niissäkin on aika monta ukkelia, jotka pelaavat kokoaan isommin. Siis esim. Pageau (178 cm), Palmieri (180 cm) ja Beauvillier (180 cm), Gallagher (174 cm), Stephenson (180 cm) ja Marchessault (175 cm).

Puolustuksessa pakkien koko tulee olemaan jatkossakin isossa roolissa, mutta hyökkääjien kohdalla tärkeämpää on taito – ja se ns. compete tai asenne/kaksinkamppailupelaaminen. En ole seurannut Turcotten kehitystä, mutta ainakin draftin aikaan hän tuntui tuollaiseen sapluunaan erinomaisen hyvin sopivalta pelaajalta. Devilsin varaamista pelaajista Mercer on samantapainen kaveri.

Aina parempi, jos pelaajalla on kokoa, mutta en pitäisi sitä hyökkääjien kohdalla kovin tärkeänä kriteerinä. Toki tässäkin tullaan joukkueenrakennuksen kokonaisuuteen eli siihen, että joukkueessa on pienikokoisten hyökkääjien vastapainona isompia hyökkääjiä ja pakkeja. Pääasia on, että joukkuetta vastaan ei ole helppoa ja kivaa pelata. Devilsin kohdalla tässä ei ole onnistuttu viime vuosina kovin hyvin, vaan siellä on aivan liikaa pehmeitä ja pienikokoisia taitopelaajia (balanssi ei ole siis kunnossa). En tiedä, mikä on Kingsin tilanne.
 
heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Niin no, "mikkihiirimäinen" Avalanche tällä kaudella keskipituudessa ja painossa 15., Canadiens keskipainossa 19., pituudessa 12. Toronto keskipainossa 3., pituudessa 5. Jne. Jos tuo truismi koon merkityksestä pitäisi paikkansa, luulisi tendenssin olevan, että isot joukkueet ovat kärkisijoilla ja pienet viimeisinä. Väittäisin rohkeasti, että paremmin kuin koon perusteella pelaajan ja joukkueen menstys ja menesymättömyys on ennakoitavissa siitä, miten paljon joukkueen vähiten tärkeät pelaajat pystyvät voittamaan pelitilanteita. Mutta kun tämä on vaikeammin arvioitava kriteeri, puhutaan mieluummin koosta ja muusta epäolennaisesta.

Maailma muuttu tällä hetkellä nopeammin kuin koskaan. Yksi selkeimmistä muutoksen kohdista on urheilun ja urheilijoiden turvallisuus. Lajiyhteisö jumittaa muutosta niin pitkään kun voi, mutta ulkopuolinen paine tulee ajamaan muutoksen. Viimeistään silloin KUN NHL ja NFL tuomitaan korvauksiin. Jos F1 pystyi sopeutumaan "laijin DNA:n muuttamiseen" ja ottamaan HALOn käyttöön, p
tulee jääkiekko varmasti palaamaan entiseen ja kieltämään avojään taklaukset.

Oletan että katselit mittoja Eliteprospectista?

- kymmenestä painavimmasta joukkueesta kahdeksan pudotuspeleissä: Tampa (painavin, tuplamestari), Vegas, Toronto, Washington, Islanders, Winnipeg, Montreal, St. Louis. Pudotuspelien ulkopuolella kaksi: Dallas (viime vuoden finalisti), Anaheim.

- kymmenestä kevyimmästä joukkueesta pudotuspeleissä kolme: Pittsburgh, Florida, Edmonton (kaikki putosivat ekalla kierroksella). Pudotuspelien ulkopuolella seitsemän: Chicago, Kings, Philadelphia, Columbus, Arizona, Ottawa, Rangers.

- Toronton painavuutta selittää paljolti heidän hankkimansa kookkaat, kokeneet veteraanit (Thornton, Spezza, Simmonds, Bogosian, pienemmässä määrin Foligno). Ko. pelaajat ovat hyvä todiste siitä, että pelkkä paino tai koko ei auta menestymään, vaan myös jalkojen pitää liikkua.

- Coloradossa neljästä kärkipakista Graves on iso, Toews keskikokoinen ja Makar ja varsinkin Girard keppoisia. Ei ole mikään ihme, että osa Avs-faneista haluaa Girardin tilalle raskaampaa kalustoa (tai edes Bowen Byramia). Sekin auttaisi, että Erik Johnson pysyisi jotakuinkin ehjänä.

Voidaanhan sitä väittää, että koolla ei ole merkitystä ja tekniikalla ja taktiikalla pystyy korvaamaan fyysiset puutteet, mutta en ole asiasta vieläkään vakuuttunut. Uskon yhä, että pelaajien pituudella ja painolla on menestyksen kannalta olennaisesti merkitystä, samoin kuin Toby Dammitin mainitsemalla pelaajien kamppailuhalukkuudella/valmiudella/taistelutahdolla/periksiantamattomuudella (miten compete/competitiviness sitten suomennetaankin) ja myös valmentajien sosiaalisella ja taktisella kyvykkyydellä. Esimerkiksi Gabriel Vilardi täyttää meikäläisen ihannepelaajan mitat pituuden/painon, taitotasonsa ja peliälynsä puolesta, mutta kun katselin nuorukaisen viime kauden otteluita runkosarjassa ja miesten MM-kisoissa, niin huomasin toistuvasti miettiväni johtuuko hänen pehmeytensä pitkään kestäneestä loukkaantumisesta vai siitä, että hänellä ei sittenkään vaadittavaa särmää - sitä sisäistä draivia, mikä erottaa lahjakkaan pelaajan oikeasti hyvästä NHL-pelaajasta.

edit.

Puolustaja Christian Wolanin kanssa vuoden jatkosopimus (0,725 mil. taalaa). Syvyyspelajaa pakiston vasempaan laitaan, jossa on jo ennestään Anderson, Björnfot, Määttä, MacDermid, Clague, Moverare(?).

MacD:tä ollaan kuulemma kokeilemassa laitahyökkääjänä. Onhan MacD iso ja kova, mutta tuntuu viistoista vuotta vanhalta ratkaisulta laittaa tappelutaitoinen pelaaja nelosketjun laitaan suojelemaan joukkueen muita pelaajia. Miksi Brendan Lemiux oikein hankittiin organisaatioon, jos MacDermid on tarkoitus pitää ylhäällä "rauhanturvaajana", suojelemassa nuoria pelaajia liian kovilta otteilta?

@Toby Dammit On teillä sentään Mercer, Foote, Bahl ja Mukhamadullin tulossa ja tänä vuonna kaksi ykköskierroksen varausta, joten ehkei tilanne niin huolestuttava ole. Korona-aika on sekoittanut nuorten osalta kuvioita niin pahasti, että tilanteet lupauspuolella taitavat selkiintyä vasta tulevan kauden aikana.
 
Viimeksi muokattu:

Pakastin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, TPS
Vahva sama veikkauksessa. Mulle on ainakin täysin selvää, että Carl Grundström vaihtaa seuraa laajennusdraftin myötä. Jos Francis on katsonut yhtään (ja onkin katsonut) Kingsin pelejä tällä kaudella, niin MacD se valinta ei ainakaan ole. Leftin pakkeja on muutenkin yllin kyllin tarjolla tässä laajennusdraftissa ja vieläpä sellaisia, jotka osaavat syöttää omille. Claguen voi laittaa samaan nippuun, koska häntä parempia kiekollisia puolustajia löytyy myös. Clague puoltaa vain tuo RFA mahdollisuus. Sopiva jatko jolla voi pomptella AHL:n puolelle. Kaikki valitut eivät kuitenkaan voi ylhäällä pelata Kraken kiekkoa. Grundström on tällä hetkellä potentiaalisempi laituri kuin Wagner. En näe kyllä mitään syytä ruotsalaisen ohittamiseksi ellei taustalla ole jotain hyvitystreidiä.
 
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Järvelän Jäppärä
Grundy myös veikkaukseni. Puhjetkoon siellä kukkaan. Ei tässä Kingsin kehitysputkessa tunnu liiemmin pelaajat saavuttavan maksiimiaan. Samassa kaupassa tullut Durzikaan tuskin montaa luikanvetoa pääsee Los Angelesissa tekemään.
 
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Järvelän Jäppärä

Jos tää huhu Krakenin valinnasta Kingsin kohdalla pitää paikkansa, niin vedän kyllä muutaman jutipumpun Kool & The Gangin Celebration kappaleen soidessa taustalla.

Toinen kierros, jos tähän ei sisälly mitään "voitelukauppaa".

Vieläkö pumppaat? Nyt tämä MacDermid kokeilu siis maalissa ja vastustajat joutuvat miettimään muita tapoja tehdä maaleja kuin pomput MacD:n jaloista. Nyt sitten Lemieux vastaa kovanaamaosastosta Los Angelesissa.
Ei tässä liian kova ikävä jää isoa mörköä. Hei hei.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös