Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2020–2021

  • 440 798
  • 1 484

Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Mutta teoriassa olisi kuitenkin mahdollista. Riittääkö että istuu finaaleissa penkin päässä vai täytyykö olla peliminuutteja?
 
morukara

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Pitää olla kokoonpanossa, eli penkin päässä. En tosin tiedä onko maalivahdeilla eri säännöt, mutta luulisi kakkosvahdillekin riittävän penkillä istuminen, kunhan on mukana pelaavassa kokoonpanossa.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Finnipegissä on ilmeisesti hyvät mahkut mestaruuteen kun seuran suomalaiset on niin pienessä roolissa että eivät taida saa nimeään kannuun.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Mikael Granlund näytti ainakin näissä pudotuspeleissä, että miehestä on kasvanut todella erinomainen kiekkoilija. Ei säkenöi korkeimmalla pistepörsseissä, mutta muuten on todella laadukasta tekemistä. Hirveän paljon hänessä on minun mielestäni samaa, kuin Saku Koivussa oli aikanaan. Eivät ole kaukalon isoimpia kavereita, mutta samanlaisella periksiantamattomuudella ja peliälyllä pelaavat tosi hyvää kiekkoa. Ja nimenomaan kaikki tekeminen menee oman joukkueen pussiin.

Oli muuten ihan kohtalainen rystylätty Ellisiltä tuohon Granlundin maaliin. Tuollainen polvenkorkuinen passi ja aivan millintarkasti suoraan lapaan, josta Granlundilla on helppo työ laittaa kiekko pussiin.
 
MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Perskele kun menee kylmät väreet kun pitkän playoff taiston jälkeen joukkueet kättelevät toisensa. Samalla rehdisti myönnetään kun toinen oli parempi ja mahdolliset vihat ja väännöt unohdetaan mitä kentällä on tapahtunut. Siinä on jotain suurta kiekkoromantiikkaa.

Iso sivu kääntyi myös mikäli siinä oli Pekka Rinteen viimeiset matsit änärin puolella. Harmi kun ei päässyt koskaan nostamaan Stanley Cuppia, mutta paljon Pekka seuraennätyksiä rikkoi ja kerran valinta NHL:n parhaaksi maalivahdiksi. Hieno ura!
 
Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Oli muuten ihan kohtalainen rystylätty Ellisiltä tuohon Granlundin maaliin. Tuollainen polvenkorkuinen passi ja aivan millintarkasti suoraan lapaan, josta Granlundilla on helppo työ laittaa kiekko pussiin.
Syöttö oli aivan loistava, mutta itse sanoisin, että Granlundin kiekon haltuunotto yhdistettynä suoraan harhautusliikkeeseen sai tilanteen tuntumaan helpommalta kuin se todellisuudessa oli. Aika moni olisi tuosta yrittänyt ohjata tai ottaa kiekon haltuun, jolloin maalivahti olisi ehtinyt reagoida paremmin.

Viimeksi muokattu:

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Kauden aikana Granlundia ja Haulaa oltiin kauppaamassa pois Nashvillestä, nyt varmaan molemmat halutaan pitää tuolla?
 
Kauden aikana Granlundia ja Haulaa oltiin kauppaamassa pois Nashvillestä, nyt varmaan molemmat halutaan pitää tuolla?

Kauppaamisella spekuloitiin varmaan ihan siitä syystä, että Nashville ei ollut menossa pudotuspeleihin ja sillä, että molemmat ovat UFA-statuksella kauden päätyttyä.

Ja kyllä, uskon että molemmille Poile näkisi käyttöä myös tulevaisuudessa.

Kuten jo toisaalle kirjoitin, Granlundin oli Carolina-sarjassa (ja mielestäni myös koko kauden otannalla) joukkueensa tärkein yksittäinen kenttäpelaaja. Jos päättää katsoa UFA-markkinat, niin ottajia kyllä löytyy. Olisin esimerkiksi Kekäläisen saappaissa ihan täysillä Granlundin perässä.
 
Randalf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slava Ukraini
Granlundin reilusti vajaan neljän miljoonan pahvi tälle kaudelle näyttää yhtäkkiä todella hyvältä seuran kannalta. Käsittääkseni Mikke on kotiutunut Nääsvilleen hyvin ja luulisi pelanneen itseään pikkuhiljaa myös kannattajien sydämiin, joten luulisi saavan jatkaa, jos haluja on. Saa nyt sitten nähdä, mitä käänteitä laajennusdraftissa nähdään ja niin poispäin.

Nashville on ihan laadukas joukkue, mutta Johansen-Duchene-Forsberg-osaston pitäisi olla pykälää säkenöivämpi ja esimerkiksi Miken palata sinne 70 tai vajaa pisteen mieheksi. Alkaisi heti näyttää terävämmältä. Toki Tolvasen hyvä kausi lupaa hyvää hyökkäyksen syvyyden osalta lähivuosia ajatellen ja olisihan se kova, jos seura saisi jonkun läpimurron kynnyksellä olevan kiinnityksen + tulevaisuuden kärkihyökkääjän vaikkapa draftatin kautta.

Mutta no, se spekulaatiosta. Hyvä joukkue, mutta ei vaan tunnu riittävän.
 
FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sääli tavallaan että tuo Nashville-Carolina on nyt ohi, näin Suomi-apinan näkökulmasta oli mainio sarja. Granlund ja Aho taisi aika paljon pelata toisiaan vastaan, joissain rähinöissäkin siellä olivat pojat toistensa kraiveleissa kiinni välillä, eikä vaan semmosta että "No hei kai meidänkin pitää tässä nyt vähän tällee toisiimme muka tönii, höhöhöö, on tää spedeä vai mitä" touhua vaan Granlundkin oli sen näkönen että kohta lähtee Sebastianilta naama irti jos se sanoo vielä jonkun väärän sanan.

Erittäin hieno homma että näissä pleijareissa viimeistään Granlund pääsi näyttämään miten tärkeä palanen mies pystyy omalle jengilleen olemaan. Minnesotassa oli jo päässy samaan hyvään asemaan, mutta ollu siirtonsa jälkeen vähän varjoissa - liekö siviilipuolen lapsiasiat vaikuttanut kanssa.. Haula kanssa täytti vanhana Stanley Cup -finalistina paikkansa mainiosti. Tolvanen hävisi pleijareissa kuvasta aika totaalisesti, ja sit toki Saros oli ihan kurko. Rinne kiva tsemppari-setä.

Onkos se nyt sitten niin että Tampa Bay tulee Carolinalle seuraavaksi vastaan? Eipä oo enää niin vaikea funtsia että kumman siitä parista haluaisi jatkoon menevän. Eli eiköhän Tampa voita 4-0.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Kauppaamisella spekuloitiin varmaan ihan siitä syystä, että Nashville ei ollut menossa pudotuspeleihin ja sillä, että molemmat ovat UFA-statuksella kauden päätyttyä.

Ja kyllä, uskon että molemmille Poile näkisi käyttöä myös tulevaisuudessa.

Tuntui vaan, että Granlundin kauppaamisen osalta oli pitkään kanssa se, ettei mies tuntunut sopivan Nashvilleen pelillisesti eikä häntä pidetty kovin paljoa arvossa.
 
Tuntui vaan, että Granlundin kauppaamisen osalta oli pitkään kanssa se, ettei mies tuntunut sopivan Nashvilleen pelillisesti eikä häntä pidetty kovin paljoa arvossa.

Tuo lienee ollut median luomaa harhakuvaa jos noin tuntui. Valmennukselta Granlund on kuitenkin saanut luottoa eli hänet on nähty suuressa arvossa. Oli jo runkosarjassa joukkueen selkeästi eniten peliaikaa saanut hyökkääjä ja pudotuspeleissä tuo vain korostui, jossa Granlund sai peliaikaa keskimäärin yli kolme minuuttia enemmän per ottelu kuin toisena ja kolmantena olleet Forsberg ja Haula.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Tuo lienee ollut median luomaa harhakuvaa jos noin tuntui. Valmennukselta Granlund on kuitenkin saanut luottoa eli hänet on nähty suuressa arvossa. Oli jo runkosarjassa joukkueen selkeästi eniten peliaikaa saanut hyökkääjä ja pudotuspeleissä tuo vain korostui, jossa Granlund sai peliaikaa keskimäärin yli kolme minuuttia enemmän per ottelu kuin toisena ja kolmantena olleet Forsberg ja Haula.

Muistan kuulleeni myös fanien suunnalta negatiivisia kommentteja, kun ei pisteitä tullut ja Fiala löi itsensä läpi Minnesotassa. Noh, nämä nyt ovat varmaan mennen talveen lumia.
 
laamis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
Perskele kun menee kylmät väreet kun pitkän playoff taiston jälkeen joukkueet kättelevät toisensa. Samalla rehdisti myönnetään kun toinen oli parempi ja mahdolliset vihat ja väännöt unohdetaan mitä kentällä on tapahtunut. Siinä on jotain suurta kiekkoromantiikkaa.

Iso sivu kääntyi myös mikäli siinä oli Pekka Rinteen viimeiset matsit änärin puolella. Harmi kun ei päässyt koskaan nostamaan Stanley Cuppia, mutta paljon Pekka seuraennätyksiä rikkoi ja kerran valinta NHL:n parhaaksi maalivahdiksi. Hieno ura!
Tähän vähän offtopicia, kandee kattoa sellasia sportmanship in nhl(tai valitse lajji) pätkiä!
Tulee välilä roskia silmiin kun kattelee ;)
Asiaan, tosiaan MG on kyllä hieno mies, näin ulkopuolisin silmin. Kaipaisin vaan predsiin sitä jotain tyyppiä joka vaan tekee pisteitä.
 
morukara

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
The Athleticin mukaan Sampo Ranta on ollut viime harjoituksissa nelosketjussa, ja on loukkaantumisten (ja Kadrin pelikiellon) takia tyrkyllä sunnuntain peliin, mutta riippuu pitkälti Newhookin kunnosta.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Kuka on Sampo Ranta?

Joo, osaan käyttää googlea ja eliteprospectsia ja tämä kysymys lähinnä korostaakseni taas tällaisenkin yllätysnimen nousemista esiin, ja vielä tässä vaiheessa kautta.

Ensin runkosarjassa lyödään ihan heittämällä ennätykset suomalaispelaajien määrässä, ja sitten vielä pudotuspelien toisella kierroksella on suorastaan mielipuolisen kovalaatuisen Coloradon kokoonpanoon tyrkyllä joku ihan nevöhööd susta -suomalainen.

Sampo Ranta, ei helvetti.
 
Kaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimo Summanen ja antipatiat
Kirjoitan nyt kommentteja useasta seurasta, joten sijoitan ne tähän ketjuun, kun koskee samalla suomalaisten rooleja niissä seuroissa.

Edmontonia täällä jo kommentoitiinkin. Pitkä matka on McDavidilla vielä kasvua edessä, kun katsoi niitä viimeisen pelin reagointeja. Paineita on, sen ymmärtää, mutta jos alkaa kippaamaan paskaa joukkuekavereiden niskaan, niin siitä ei voittavaa joukkuetta synny. Tämä siis viittaus siihen "penkkiepisodiin", jossa Puljulle selkeästi annettiin palautetta, jota hän ei hyväksynyt.

Toivottavasti Pulju löysi nyt sellaisen itseluottamuksen, että tulee ensi kaudella asenteella, jossa McDavidin mielipiteet ei merkitse mitään, vaan tekee pirusti töitä, laittaa ukkoa seinälle ja ajaa lapa jäässä maalille. Illasta toiseen tuota duunia ja edellytykset on Olli Jokismaiseen uraan. Maalintekotehokkuutta hän kaipaa lisää, mutta Jokinen sai sen harjoittelemalla, joten on se Puljullekin mahdollista. Sitä tehokkuutta kuitenkin jo on, joten pidän sen kehittämistä realistisena.

Sitten Nashville. Joukkue löysi identiteettinsä kauden aikana. Kiitos Saroksen, mutta samalla myös Mikke löysi taas pelinsä. Hienosti joukkue laittoi Carolinan ahtaalle, mutta ei ihan riittänyt. Jännä nähdä, mihin suuntaan johto kehittää joukkuetta. Muutama ankkuri siellä peliä painaa, ja itse asiassa loppukaudesta Haula sopi paremmin muottiin kuin joukkueen "ykkössentteri". Liikaa on rahaa kiinni Johansenissa ja Duchenessa, joista kumpikaan ei saanut edes 0,5 ppg:a aikaiseksi runkosarjassa.

Itse sanoisin, että Duchene on pienempi paha kuin Johansen. Johansenilla ei riitä enää liike, ja hänen pelinsä tulee siten kärsimään vielä pahemmin. Duchenen nopeus ja taito riittää vielä vuosia, hänelle vain pitää löytää sopiva roolitus. Saa nähdä kummasta pääsevät eroon. Sitä en usko, että molempien siirto olisi edes mahdollista, koska se maksaisi liikaa. Jos toinen lähtee, niin varmaan Haulalle löytyy tärkeä rooli. Jos ei lähde, niin Haula halunnee lisää rahaa ja roolia muualta.

Montreal ja sen suomalaiset. Jännästi siellä pupellettiin tällä kaudella. Menikö Bergevinillä alkukaudesta kakkaa housuun, vai mitä tapahtui? Viime kauden playoffsit oli menestys, offseasonilla tekivät juuri oikeita hankintoja ja kausi lähti käyntiin odotusten mukaisesti. Mitä hemmettiä sitten tapahtui? Minusta oli helvetin huono liike antaa Julienille kenkää. Sen valmennustyyli sopii tunnetusti pleijareihin, kuten sopii Montun pelaajiston rakennekin. Miksi siis paniikkiratkaisu? No, en ymmärrä. Hienosti joukkue on kuitenkin kasannut itsensä jotenkin Torontoa vastaan. Väitän kuitenkin, että Julienin kanssa olisivat olleet vahvempia.

Julienin lähdön myötä sakkasi joukkueen suomalaisten pelikin. Ikään kuin heidänkin pelillinen identiteetti olisi hävinnyt ja tuskailivat vain loppukauden tehojen kanssa. Putkipelaaminen on ollut Armialle ominaista, mutta Kotkaniemi ajautui taas vaikeuksiin pelinsä kanssa.

Armian ja Lehkosen urat ovat käännekohdassa. Kotkaniemi saa vielä ikänsä puolesta siimaa, mutta ehkä vain kaksi kautta. Armian pitäisi Donskoin esimerkin mukaisesti keskittyä kehittämään tehokkuuttaan, muut ominaisuudet riittävät kärkiketjuihin. Lehkosesta en osaa oikein sanoa. Asenne, liike ja pelikäsitys riittävät roolipelaajaksi NHL:ään, mutta tuolla tehottomuudella korvataan varmasti nuoremmilla pelaajilla.
 
Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Edmontonia täällä jo kommentoitiinkin. Pitkä matka on McDavidilla vielä kasvua edessä, kun katsoi niitä viimeisen pelin reagointeja. Paineita on, sen ymmärtää, mutta jos alkaa kippaamaan paskaa joukkuekavereiden niskaan, niin siitä ei voittavaa joukkuetta synny. Tämä siis viittaus siihen "penkkiepisodiin", jossa Puljulle selkeästi annettiin palautetta, jota hän ei hyväksynyt.
Katsoin kyseisen klipin vain kerran, mutta itselle jäi kyllä sellainen mielikuva, että McDavid kiukkusi siinä apuvalmentajalle eikä Puljulle. Voin kyllä olla väärässäkin.
 
Bob Maali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jamaica Bobsled Team
Katsoin kyseisen klipin vain kerran, mutta itselle jäi kyllä sellainen mielikuva, että McDavid kiukkusi siinä apuvalmentajalle eikä Puljulle. Voin kyllä olla väärässäkin.
Samaa mieltä. Puljulle huutaminen oli yhden twiittaajan tulkinta, joka meni läpi mediassa. Jos videon katsoo, Pulju ei reagoi mitenkään McDavidin puheisiin. Olisiko näin, jos raivo kohdistuisi häneen?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Katsoin kyseisen klipin vain kerran, mutta itselle jäi kyllä sellainen mielikuva, että McDavid kiukkusi siinä apuvalmentajalle eikä Puljulle. Voin kyllä olla väärässäkin.
Siltä se minustakin näytti. McDavid puhuu/huutaa siinä ohi Puljujärvestä. Tuosta päätellen palaute menee jollekin Puljujärven takana olevalle henkilölle. En oikein sitä videoklippiä katsoessani ymmärtänyt, että miten siitä oltiin tehty se johtopäätös, että Puljujärvi oli palautteen kohteena, kun ei McDavid edes katso häneen päin.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Samaa mieltä. Puljulle huutaminen oli yhden twiittaajan tulkinta, joka meni läpi mediassa. Jos videon katsoo, Pulju ei reagoi mitenkään McDavidin puheisiin. Olisiko näin, jos raivo kohdistuisi häneen?

Tätä minäkin tuota pätkää katsoessa mietin, että luulisi Jesseltä tulevan jotain reaktiota, jos kaveri raivoaisi hänelle puolen metrin päässä. Nyt vaan vilkaisi kerran Connorin suuntaan. Todennäköisesti tuo huutaa valmentajalle ja McDavidin on pakko kääntää päätä, jotta valmentaja voi edes kuulla, mitä hänellä on sanottavana.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös