Mikkelin Jukurit kaudella 2021–2022

  • 582 431
  • 2 936
Manun paluu olisi kyllä sen tason juttuja, että Hakille patsas-hanke voidaan käynnistää.

Yllättäähän Jukurit on tänä keväänä kyllä osannut. Katsellaan, mitä tuleman pitää.
 
Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Ei tarvitse ihmetellä Kokkosen lähtöä sementoidulta pelipaikalta Lahteen. Semmoisia ja tämmöisiä nimiä pyörii huhuissa, että ei olisi Mikolla ollut mitään saumaa ottaa haluamaansa pelipaikkaa nykyisillä peliotteilla.

Nyt nähdään mikkeliläisten kiinnostus joukkuetta ja seuraa kohtaan. Paras käyntikortti alkaa muovautumaan kiinnostavaksi.
 
Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Ulkomaalaisia ei taida enempää olla tulossa, mikäli Hakkaraisen viime viikkoiset puheet yhteensä 5-6 ulkomaalaisesta ja huhut ruotsalaisten sopimuksista pitävät paikkansa. Ulkkarit olisivat siis Afa, Stransky, Zabransky, Rohdin (?), Lundgren (?) ja Nässen (?).
Mikäli siis joku paluumuuttaja olisi tulossa, niin eipä Liigan ajalta kovin montaa kotimaista vaihtoehtoa ole. Mestiksen ajoilta ei tule mieleen kuin Jarkko Malinen, mutta tuskinpa on tulossa.
 
Governator

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Jukurit, SaPKo.

Toivon tosiaan että Rohdin nähdään mikkelissä myös kaudella 2021-2022. Mutta suostuuko tuo jäämään nähtyään edellisen kauden korpivaellukset?
 
5hole

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, VGK, Savolaiset, Jokerit, Cogliano, RD
Toivon tosiaan että Rohdin nähdään mikkelissä myös kaudella 2021-2022. Mutta suostuuko tuo jäämään nähtyään edellisen kauden korpivaellukset?
Uskon että vaakakupissa painaa myös henkilökohtainen onnistuminen ja tämän perusteella jäisi Mikkeliin. Toivonkin kyllä sitä, sillä Rohdin kuitenkin oli hiljaisen alun jälkeen ehkäpä kauden positiivisin yllätys pelaajien osalta.
 
Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Heitetään tänne turuilta ja toreilta kuulunut langanlaiha huhu. Olisiko se jatkaja sittenkin Yip? Nythän kausi meni kehnojen peliiavereiden sekä väärän pelikirjan takia miten meni, mutta profiilipelaajana varmaan sinne maalineduskähinöihin iso tekijä Amerikan malliin.

Täyttä spekulaatiota tämä on ja mitään vastuuta en tämän kehnon huhun paikkaansapitävyydestä ota.
 
Anyukov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Olisiko se jatkaja sittenkin Yip?
Ei. Kausari jäisi osaltani shopin hyllylle jos tämä jarruttelija kirmaisi Ikioman jäällä syksyllä.

Nythän kausi meni kehnojen peliiavereiden sekä väärän pelikirjan takia miten meni, mutta profiilipelaajana varmaan sinne maalineduskähinöihin iso tekijä Amerikan malliin.
No ei kyllä tämän ukon floppaus ollut pelikirjasta ja -kavereista kiinni. Pikemminkin pelikaverit kärsi Kiinan miehen edesottamuksista. Jokainen voi vaikka kelata halutessaan videoilta tämän pelimiehen panosta esimerkiksi karvauspelissä.
 
Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Heitetään tänne turuilta ja toreilta kuulunut langanlaiha huhu. Olisiko se jatkaja sittenkin Yip? Nythän kausi meni kehnojen peliiavereiden sekä väärän pelikirjan takia miten meni, mutta profiilipelaajana varmaan sinne maalineduskähinöihin iso tekijä Amerikan malliin.

Täyttä spekulaatiota tämä on ja mitään vastuuta en tämän kehnon huhun paikkaansapitävyydestä ota.
Las Palmas Pojat puhui kans kylillä että paluumuuttaja olisi ollut Partanen mutta en ehkä tähänkään huhuun lähtisi panostamaan kovinkaan montaa Whopperia ja Wilhelmin hanatuotetta.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Sanotaanko näin jälkikäteen, että minua suuresti yllätti ja oikeasti Immosen Jukurit pesti. Niin moni syy puhui tuota vastaan, etten tuohon uskonut vaikka siitä lievästi huhua kuuluikin. Käsi kuitenkin ylös virheen merkiksi, ja kuten aiemminkin sanonut en minä kaikkea 100% tiedä vaikka asioita kuulenkin.

Tuppuraisen sopimus ei taas yllättynyt yhtään, ihan mielenkiintoinen joukkue Jukureille tulossa, mutta en usko että varsinkaan Allusta on kärkipelaajan roolia enää täyttämään, peli vuotaa niin paljon joka suuntaan vaikka pistesarake yhä kohtuullisen hyvä onkin. Tullee aiheuttamaan harmaita hiuksia Jukureiden kannattajissa ja valmennuksessa. Immonen taas loistava "kaappaus", menisi joukkueessa kuin joukkueessa edelleen kokoonpanoon peliälyn, aloitustaidon ja kahden suunnan pelin takia. Useammassa joukkueessa toki olisi maksimissaan kolmosketjun tasoa, Jukureissa rooli lienee isompi. Uskon kuitenkin, että Immonen edelleen vastaa huutoon, ja ei aiheuta pettymystä, Allu on asia erikseen.

Immoselta muuten jännästi sanottu ettei mitään neuvoteltu/keskusteltu, keskusteltiin kyllä ja tästä vedin johtopäätöksiä muihin asioihin myös perustuen että JYPissä jatkaa jos uraansa jatkaa. Ilmeisesti kuitenkin näkemykset oli niin kaukana toisistaan, ettei varsinaisesti sopimusta koskaan hierottu.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
...
Immoselta muuten jännästi sanottu ettei mitään neuvoteltu/keskusteltu, keskusteltiin kyllä ja tästä vedin johtopäätöksiä muihin asioihin myös perustuen että JYPissä jatkaa jos uraansa jatkaa. Ilmeisesti kuitenkin näkemykset oli niin kaukana toisistaan, ettei varsinaisesti sopimusta koskaan hierottu.
Olen itse kuullut väärän koivun kautta hevosen suusta (ts. muutama linkki alkuperäiseen lausujaan eikä toki takeita että levittäjä olisi oikeasti keskustelua asianomaisten kanssa käynyt) että JYPissä olisi seurajohdon puolelta tullut niin selvästi tälle kokeneemmalle kaartille vihjettä ulko-oven suuntaan, että olivat tehneet sen perusteella johtopäätökset. Voi olla toki että kokeneemmista nimenomaan (ja ainoastaan) Immoselle on jotain tarjottu, mutta ilmeisesti tarjous ollut sen tyylinen ettei ole odotettukaan että sitä hyväksyisi. Tai tarjous ollut vastaava millä TPS sai aikoinaan karkotettua Petu Nummelinin Lukkoon kun oletus oli että kyllähän seuraikoni pelaa omassa jengissä pähkinöillä ja naapurista tarjottiin ihan palkkaakin.
 
Pessi78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Mikkeliin oltaisiin kovasti tuomassa Ässistä nuorta puolustajaa nimeltä Rami Määttä. On varmaan aiemmin jo ollut huhu täällä, mutta tänään kuulin itse sen pelaajan lähellä olevalta henkilöltä. Ainakin neuvotteluita on käyty ja lopputulos pitäisi olla Jukurien kannalta mieluisa.
 
Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Vankkumaton, pelaajahuhuihin nykyisin erikoistunut instagram tuo seuraavaa pelaajaa Ässistä Jukureihin.

Tälläinen veijari alkanut seuraamaan Jukureita.

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Vankkumaton, pelaajahuhuihin nykyisin erikoistunut instagram tuo seuraavaa pelaajaa Ässistä Jukureihin.

Tälläinen veijari alkanut seuraamaan Jukureita.

Pakko kommentoida, että tuolla ässäpuolella moni (kuten kiistatta itsekin) toivoi/oletti Aaltosen tulevan pysyvästi mukaan Ässien edustukseen ensi kaudeksi. Tosiaan yhdeksän peliä liigassa tällä kaudella, ja uskaltanee sanoa peräti 2+2, kyseessä ei kuitenkaan ole A-junnujenkaan puolella mikään ihan tähtipelaaja. Sai vain jopa vähän puolivahingossa kerta kaikkiaan lentävän lähdön liigassa, taisi tehdä nuo kaikki neljä tehopistettään suunnilleen viiden ensimmäisen ottelunsa aikana. Pelaajatyypiltään hänestä on tulossa nähdäkseni aika puhdasverinen voimahyökkääjä..

Ässiin on vain huhuttu niin paljon uusia hyökkääjiä, että Aaltoselle on kait sitten ääneenkin sanottu, että loppupeleissä rooli olisi ensi kaudella nelosessa/rotaatiossa. Ja koska junnut alkavat olla jo iänkin puolesta varmaan aika nähty, sekä on nyt saanut jalan oven väliin liigan puolelle, niin varmasti haluaa kuitenkin pelata eikä istua katsomossa. Ja vaikka on ollut useita vuosia Ässien junnuissa mukana, niin ei kuitenkaan ole kotoisin Porin seudulta, joten mitkään tunnesyytkään eivät varmasti liikaa paina jos oman uran kannalta lähteä pitää. Eli en syytä jos kaveri teille tulee. Onhan kuitenkin joukkueiden ensi kauden rakentamisen suhteen kovin (media)pöhinä päällä varmaan juuri siellä teillä..

EDIT: niin, ja Määtän kohdalla aika pitkälle täysin samat sanat kuin edellä..
 
Viimeksi muokattu:
Palmun kaksivuotinen pahvi todella iloinen yllätys, odotin vain vuoden sopimusta. Sakun paluu kotiin myös hieno juttu, terrierimäisiä logolle pelaavia taistelijoita tarvitaan aina. Jurmo puolestaan koeaikasopimuksella mielestäni todellinen ryöstö. Valtavan potentiaalin pakki, mutta koeaikasopimuksella riskejä ei ole, jos ei sattuisikaan potentiaali realisoitumaan.

Hyvältä näyttää joukkueen rakennus tässä vaiheessa kevättä.
 
Gameson

Jäsen
Palmun kaksivuotinen sopimus luo kyllä mukavasti jatkuvuutta. Kova hankinta liigaan.

Kuten edellä mainittiin, Jurmon kohdalla ei ole riskejä, paljon potentiaalia.

Nyt on joukkue sillä mallilla, että pystyy aloittamaan laadukkaan kesäharjoittelun myös jäällä.
 
VapaahetoisGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, K-Vantaa, Minnesota Blue Jays, Kapa, VG-62
koeaikasopimuksella riskejä ei ole, jos ei sattuisikaan potentiaali realisoitumaan.

Yleisellä tasolla samaa mieltä try-out kohdasta ja ylipäänsä koko viestistä, mutta tämä perustelu hieman hymyilytti. Kahdessa kuukaudessako se 19-vuotiaan puolustajan potentiaali pitäisi realisoitua?
 
Yleisellä tasolla samaa mieltä try-out kohdasta ja ylipäänsä koko viestistä, mutta tämä perustelu hieman hymyilytti. Kahdessa kuukaudessako se 19-vuotiaan puolustajan potentiaali pitäisi realisoitua?

Nojoo, hieman huonosti ilmaistu tuo. Meinasin enemmänkin sitä, että tuon kahden kuukauden aikana valmennus pystyy tarkastelemaan kaverin motivaation ja että löytyykö se halu puristaa koko osaaminen ulos työnteolla. Pelitaidot sekä fyysiset ominaisuudet varmasti riittävät, mutta pääkoppa on kai se isoin kehitettävä asia tällä hetkellä Jurmolla (kuten niin monella muulla nuorella pelaajalla tässä vaiheessa uraa). Jos sitä ei saada muun osaamisen kanssa samalle tasolle, niin hyvin vähän niistä pelitaidoista tai fysiikastakaan on iloa.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jukureilla oli just medialle ja yhteistyökumppaneille Youtube-lähetys livenä. Haastattelussa oli koko urheilupuoli valmentajineen ja toimitusjohtaja. Todella hyvä kuva jäi tekemisestä tällä hetkellä. Pari hyökkääjää on ainakin vielä tulossa ja U20 joukkueesta nostetaan pari-kolme pelaajaa liigarinkiin. Tuo lähetys tulee julkiseen näyttöön myöhemmin.

OJ: "Tämä ei ole Olli Jokisen Jukurit, vaan koko yhteisön Mikkelin Jukurit".

Lisäyksenä vielä.. yhteistyötä on ensi kaudella SaPKon kanssa. Eetu Randelin tulee pelaamaan siellä lähtökohtaisesti koko kauden.
 
Viimeksi muokattu:

Gameson

Jäsen
Jos Mikko Hakkarainen puhui julkaisemattomista sopimuksista, Jukureiden pakisto on tosiaan uusien vahvistusten julkaisemisen jälkeen tässä. Eli kaksi pakkia (Lundgren, Nässen) ja pari hyökkääjää vielä haussa.

Tällä hetkellä näyttää siis tältä:

Salminen/Ignatjew

Lundgren-Rindell
Nässen-Zabransky
Jurmo-/Grönblom-Haarti
Forsblom + Häkkilä

Tuppurainen-Immonen-Palmu/Stransky
Stransky/Palmu-X-Rohdin?/X
Pulkkinen-Löfman-Piitulainen
Afanasjev-Henritius-Mäkinen

Kaikista huolimatta yksi kokeneempi pakki ruotsalaisten lisäksi voisi tehdä hyvää. Hyökkäyksen osalta yksi laatusentteri ja laituri voi olla haihattelua, sillä pelaajabudjetti pysyy viime vuoden tasossa. Toki sillä voi saada enemmän aikaan pandemiasta johtuen, mutta katsotaan.
 
Miju

Mikäs se Joachim Rohdinin tilanne on? Lopputalvesta oli kuului huhuja, että saattaa jatkaa. Vieläkö näin keväällä pidetään "mahdollisesti" listalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös