Tilannehuone: ratkaisut ja keskustelu

  • 236 661
  • 1 525
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Ei tässä nyt olla Lukolta finaalipaikkaa viemässä. Ymmärrän tietysti miksi raumalaiset näkevät tällaiset tuomiot juuri nyt hyvinä.

Tämä on ollut yhtä saatanan pelleilyä viimeiset kolme vuotta. Ihan tasan koko jääkiekon ja kaikkien Liiga-joukkueiden harmi, että aivan normaaleista jääkiekkopeliin kuuluvista maaleista on tehty sääntöjenvastaisia. Eikä pelkästään nämä maalitilanteet. Ylipäätään nykyinen pääsääntöisesti yliherkkä tuomarilinja yhdistettynä suurennettuun hyökkäysalueeseen on tappanut paljon intensiteettiä ja kamppailutunnetta lajista. Viimeisen kolmen kauden aikana on nähty useita kymmeniä hyvin kyseenalaisia hylkäystuomioita, ja toisaalta niihin verrattuna käsittämättömiä hyväksymispäätöksiä, tilannehuoneen/minkävituntoimikunnan joka niitä on kelaillut kautta. Totta kai tuomaritkin tekevät virheitä ja yhtä lailla niistä tulee parranpärinää, mutta tällaisen kasvottoman, aina oikeassa olevan delegaation jääkiekontappaminen vituttaa suunnattomasti enemmän.

Se on yksi ja sama vetikö Lehtinen mailallaan Virran luistimen maalivahdin alueelle (veti) vai oliko Lehtisen maila maalivahdin alueella (ei ollut). Tai koskettiko Matti Järvisen hanska Emil Larmin paitaa (kyllä) ja estikö se Larmia torjumasta (ei estänyt). NHL:ssäkin oli joskus näitä paskoja sääntöjä. Oliko Brett Hullin luistin alueella (oli), olisiko maali pitänyt hylätä (kyllä), oliko sääntö huono (kyllä), poistettiinko sääntö (kyllä).

Tekisivät nyt vaikka niin, että ensinnäkin valmentajanhaastot pois. Sitten moken alueen ympärille vaikka 2 metrin kehä. Kun kiekko on tuon alueen sisäpuolella, niin pelaaja saa olla maalivahdin alueella ja koskettaa maalivahtia. Ei tietenkään kolata, koukkia, kampittaa tai skriinata pois kiekon kulkureitiltä. Paskoja tulkintoja tuokin aiheuttaisi, mutta oltaisiin lähempänä sitä, mitä jääkiekko on ollut viimeiset sata vuotta pl. viimeiset kolme kautta Liigassa.
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ihan aluksi pitäisi kieltää ne videovalmentajat ja kaiken maailman korvanappikommunikointi.

Tämän jälkeen haaston saisi vain pyytää joko maalivahti tai kentällä olevat pelaajat. Huonosta haastosta joko aikalisän menetys tai jäähy.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Olin aiemmin aika lailla varma, ettei Lehtisen maila edes mennyt Virran terän alle, mutta tuosta Vimeon zoomauksesta näkyy, että kyllähän se sittenkin meni. Samaisesta zoomauksesta näkyy tosin myös se, että Virran hypätessä hänen jalkansa itse asiassa liikkuu selvästi kohti aluetta ja osuessaan Lehtisen mailan päälle jo kuvastakin nähtynä terän takaosa on maaliviivan päällä. Kun huomioidaan vielä kuvakulman aiheuttama vääristymä, on luistin tuossa vaiheessa jo aivan taatusti alueen sisällä ja näin ollen tuomio oli täysin oikea, vaikkei toki välttämättä pelin hengen mukainen. Mikään oikeusmurha tai tuomarivirhe tuo ei kuitenkaan ollut.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Eikö tätä asiaa oikeasti pystytä käsittelemään ilman lällättelyä ja jumiutumista yksittäiseen tilanteeseen? Vai olenko ainoa, joka näkee tässä laajemman ongelman?
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Ihan aluksi pitäisi kieltää ne videovalmentajat ja kaiken maailman korvanappikommunikointi.

Tämän jälkeen haaston saisi vain pyytää joko maalivahti tai kentällä olevat pelaajat. Huonosta haastosta joko aikalisän menetys tai jäähy.
Juu ja maalituomarit takaisin. Maali on syntynyt kun punalamppu syttyy ja pulinat pois. Kuvayhteydet on CMore jo saanut poikki, joten jääkiekon henki on helppo palauttaa.
Vakavasti puhuen, eiköhän seuraava steppi ole että kaikki maalit tarkistetaan automaattisesti, kuin että haastamista vaikeutettaisiin. Ja jos/kun se saa tuomarivirheet vähenemään niin se on pelkästään hyvä asia.
Ymmärrän tietysti miksi raumalaiset näkevät tällaiset tuomiot juuri nyt hyvinä.
Kun noin lausut, niin ymmärrät varmaan myös miksi itse tähän ketjuun tänään kirjoitat?
 

axe

Jäsen
Haluatteko te siis, että maalivahdin mailan päälle saa vapaasti tampata, vai että siihen tulee joku millimetriraja, paljonko saa tampata?

Jos se raja ylipäätään olisi jollain lailla absoluuttinen, niin että aina jokainen tietäisi satavarmasti mikä on tuomio, niin se voisi olla ok. Mutta tällä hetkellä meillä on kärjistetysti sanottuna muutaman minuutin videosessio, jonka jälkeen tuomio tulee kolikonheitolla.

Joskus sama tilanne saattaisi mennä ihan toisinpäin, kun se tuotaisiin tutkittavaksi päivää myöhemmin, tai kun sitä tutkittaessa kaksi toisistaan tietämätöntä tutkijaryhmää antaisivat mielipiteensä. Kaikkiin tuomioihin voidaan osoittaa niitä puoltavat perustelut, oli tulos hylky tai hyväksyntä, mutta silti ne näkyvät ulos ihan arpapelinä -- ja kun sitten viime kädessä 50-50 -tilanteessa ratkaisu on kuitenkin se tulkinta eikä mikään absoluuttisen varma video/sääntötodistus. Ja käytännössä aina ne tilanteesta hyötyneen joukkueen kannattajat näkevät tuomion oikeaksi ja pitävät perusteluita hyvinä, ja taas toisinpäin kärsineen kannattajat eivät hyväksy niitä. Edelleen taas sama tilanne ja joukkueet toisinpäin, niin yllättäen myös ne hyväksyjien ja ei-hyväksyjien fanipaitojen väritkin ovat toisinpäin. Säännöiksi ja niiden kirjaimelliseksi noudattamiseksi naamioitu kolikonheitto ei mun mielestäni vain ole reilua. Pelkkä kolikonheitto sen sijaan on.

Väitän ja uskon väitteeseeni, että pelitilanteessa tehty päätös on useammin reilumpi pelille kuin se sääntöpilkun ja videon kautta tehty. Virheitä sattuu ja usein sattuukin, mutta ne pitää hyväksyä, kun ne tekee reilusti ihminen, joka ei piiloudu sääntökirjaimen taakse unohtaen sen hengen miksi se sääntö ylipäätään on tehty. Mun mielestä on paljon vaikeampi hyväksyä virhettä, kun se on tehty mukamas absoluuttisen todisteluiden taakse piiloutuen ja menee silti lajihenkeä vastaan, ja helpompi hyväksyä vasta jälkikäteen hidastuksia tutkimalla kaivettu joku pieni sääntörike, joka ei oikeasti vaikuttanut peliin, mutta jonka taakse oltaisiin voitu piiloutua että näin nyt säännöt sanoo, ne on kaikille samat.

Ja jälleen: Minä en puhu nyt pelkästään yhdestä hylkäyksestä eilen, vaan pelkästään tätä ketjua tonkimalla löytyy taatusti tämä sama puheenvuoro multa moneen kertaan. Minä en vain siedä sitä että vastuullisille toimijoille annetaan mahdollisuus pestä kätensä, että tehdään nyt vähän paskempi tuomio, kun kukaan ei pysty sääntökirjainta kirjoittamaan auki niin kuin sen oikeasti haluttaisiin olla.

Tiedän myös että olen ihan vitunmoinen jääkiekkohippi ja vanhan liiton jäärä, kun ylipäätään puhun mistään "hengestä" ja "reiluudesta", kun nykyihmiselle kaikki pitää olla säännöllä, asetuksella ja direktiivillä pakotettu ja siitä ei voida joustaa tai tulee kaaos ja anarkia. Mun mielestä nykytyyli on ihan yhtä mielivaltainen, mutta se piilotetaan sääntökirjan taakse. Sitä byrokraatit tykkää tehdä.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Kun noin lausut, niin ymmärrät varmaan myös miksi itse tähän ketjuun tänään kirjoitat?

Kyllä. Totta kai tunnereaktio laukaisi tämän asian kirjoittamaan. Sisältö olisi ollut sama vaikka keskikesällä kaksi vuotta sitten (pl. yksittäinen tilanne). Näistä pudotuspeleistä muun muassa se Rafkinin hylätty maali oli myös melkoista paskaa.
 

haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Kyllä. Totta kai tunnereaktio laukaisi tämän asian kirjoittamaan. Sisältö olisi ollut sama vaikka keskikesällä kaksi vuotta sitten (pl. yksittäinen tilanne). Näistä pudotuspeleistä muun muassa se Rafkinin hylätty maali oli myös melkoista paskaa.
Rafkinin hylätty maali oli mielestäni selvästi tätä hylkyä parempi tuomio. Siinä pelaaja selvästi maalivahdin alueella ollessaan teki maskia ja suora kuti meni maaliin, eli sääntöjen vastainen maalivahdin häirintä vaikutti suoraan maalin syntyyn.

Tässä tilanteessa Virran osuma Lehtiseen ei vaikuttanut lopputulokseen millään tavalla. Siinä on oleellinen ero.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Tässä tilanteessa Virran osuma Lehtiseen ei vaikuttanut lopputulokseen millään tavalla. Siinä on oleellinen ero.
Oletko sitä mieltä, että Virran tekemä maski ei vaikuttanut maalin syntyyn millään tavalla?
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Rafkinin hylätty maali oli mielestäni selvästi tätä hylkyä parempi tuomio. Siinä pelaaja selvästi maalivahdin alueella ollessaan teki maskia ja suora kuti meni maaliin, eli sääntöjen vastainen maalivahdin häirint

No voi tuo tietysti ajatella niin, ettei tuossa ainakaan kannustettu maalivahteja ottamaan torjumisen sijasta kontaktia alueella olevaan maskimieheen.
 
Suosikkijoukkue
Goldie Goldthorpe
Kyllä. Totta kai tunnereaktio laukaisi tämän asian kirjoittamaan. Sisältö olisi ollut sama vaikka keskikesällä kaksi vuotta sitten (pl. yksittäinen tilanne). Näistä pudotuspeleistä muun muassa se Rafkinin hylätty maali oli myös melkoista paskaa.
Miten se Klokin tekemä maali, oliko se paskaa vai oikea tuomio? Jos joku tuomio meni aivan vihkoon niin se on kyllä tuo.
 

xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Aikamoista tulkintaa sekin vaatisi, että sen jälkeen kun todettu, että maalivahtia häirittiin laukaushetkellä, arvioitaisiin että vaikuttiko se maalin syntyyn. Virran tapauksessa hän itse vaikutti kiistatta maalin syntyyn, mutta se itse kontakti tuskin vaikutti. Toisaalta kun kiekko kimposi yllättävästä suunnasta maaliin, niin sehän olisi sitten ihan sama vaikka Virta olisi jyrännyt Lehtisen kokonaan pois maaliltaan, kun ei se kuitenkaan olisi vaikuttanut maalin syntyyn. Tätäkö tässä haetaan.

Minusta nykylinjalla voidaa hyvin jatkaa, ei minulle ainakaan ole epäselvää mitkä maalit hylätään ja mitkä ei. Eilisetkin tiesin uusinnan nähtyäni miten tulee käymään. Se Tepsiltä Pelicansia vastaan hylätty maali kieltämättä yllätti, mutta perusteet sillekin oli. Katselukokemukseeni tai näkemykseeni jääkiekosta lajina näillä on 0,00% vaikutus. Jalkapallossa VAR:ssa on omat ongelmansa, mutta siinäkin se, että tuomiot menee satavarmasti oikein, on paljon tärkeämpää kuin se, että paitsio oli niin niukka ettei sillä ehkä ollut vaikutusta. Jos se oli paitsio niin se oli paitsio.

Ei se kovin hankalaa tulkintaa vaatisi. Kyllä tuonne saadaan satavarmasti sellaisia osaajia, joilla riittää tarpeeksi ymmärrystä ja näkemystä jääkiekosta ja maalivahdin työskentelystä, jotta osaa tehdä "oikeita" ratkaisuja. Jatkoajassa riittää aina faneja, jotka näkee vaikka minkä tilanteen oman joukkueen hyödyksi, mutta suuressa kuvassa pitäisi löytää ne pelin kannalta oikeat ratkaisut.

Keskustellaanko vähän lillukanvarsista? Montako maalivahdin häirinnän vuoksi hylättyä maalia kaudessa hylätään "väärin"? Nyt sattui vaan tärkeään paikkaan, mikäli hylkääminen nyt edes oli "väärin"? Aina jää rajapintoja eli ns harmaa alue jossa jonkun mielestä tuomion pitäisi mennä näinpäin ja toisen mielestä noinpäin. Ottamatta yhtään kantaa tämän päätöksen oikeellisuuteen tai vääryyteen, absoluuttista ja satavarmaa näistä ei saada koskaan.

Saat keskustella lillukanvarsista jonkun muun kanssa. Minä keskustelen oikeasta ongelmasta, sillä niitä tilanteita on PALJON kauden aikana ja täälläkin 90% keskustelijoista on sitä mieltä, että ongelma olisi mahdollista tehdä huomattavasti pienemmäksi.
 

haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Oletko sitä mieltä, että Virran tekemä maski ei vaikuttanut maalin syntyyn millään tavalla?
Maski vaikutti tietysti, osuma mailan lapaan ei. Osuma lapaan (eli Virran laskeutuminen maalivahdin alueen rajalle, kiistatonta materiaalia alueen puolelle laskeutumisesta ei ole) tuli niin myöhään, ettei sillä ollut maalin syntymisen kannalta yhtään mitään merkitystä.

No voi tuo tietysti ajatella niin, ettei tuossa ainakaan kannustettu maalivahteja ottamaan torjumisen sijasta kontaktia alueella olevaan maskimieheen.
Oliko siinä tilanteessa edes kontaktia? Ja: maalivahti saa ottaa alueellaan kontaktin pelaajaan (vaikka liukua päin tässä tilanteessa) ja maali hylätään, vaikka maalivahti olisi kontaktissa aloitteellinen osapuoli.
 

xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Miten se Klokin tekemä maali, oliko se paskaa vai oikea tuomio? Jos joku tuomio meni aivan vihkoon niin se on kyllä tuo.

Se oli pelin kannalta oikea tuomio, vaikka käytännön kannalta se meni väärin. Tuomareiden olisi pitänyt jo kolmeen kertaan viheltää peli poikki ennen maalin syntyä:

  1. Lukon pelaaja ajoi maalivahdin päälle => 2min tai aloitus keskialueelle
  2. Lukon pelaaja taklasi maalin edessä Tapparan puolustajan maalivahdin päälle => 2min tai aloitus keskialueelle
  3. Lukon pelaaja irroitti maalivahdilta mailan noustessaan maasta => aloitus keskialueelle
Vaikka tuossa tilanteessa videolta ei yllämainittuja asioita olisi vissiin saanut katsoa (paremmin sääntöjä tunteva voi tämän vahvistaa?), niin pelin kannalta tuomio oli täysin oikea, koska jos tuomarit olisi ottaneet yllämainitut tilanteet pois, ei maalia olisi syntynyt. Eilisessä tilanteessa taas pelin kannalta tuomio oli väärin, koska maali olisi syntynyt ilman tuota kyseenalaista kontaktiakin.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Miten se Klokin tekemä maali, oliko se paskaa vai oikea tuomio? Jos joku tuomio meni aivan vihkoon niin se on kyllä tuo.

Olisi pitänyt viheltää poikki, kun Klok makasi Heljangon päällä. Kun ei vihelletty, niin jälkitilanteessa selvä maali. Lisätään vielä, että Tappara pelasi tilanteen ihan päin persettä. Kyllä niiden kahden tuomarin pitäisi kyetä muuhunkin kuin heittämään jäähytasapainon nimissä molemmille kolme kakkosta kampituksesta ja sanomaan pelaajille: "Turpa kiinni."
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Oliko siinä tilanteessa edes kontaktia? Ja: maalivahti saa ottaa alueellaan kontaktin pelaajaan (vaikka liukua päin tässä tilanteessa) ja maali hylätään, vaikka maalivahti olisi kontaktissa aloitteellinen osapuoli.

Ei ollut. Sitä meinasinkin. Nämä maalivahdin hakemat kontaktit ovat tulleet hyvinkin tutuiksi viime kausina.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Maski vaikutti tietysti, osuma mailan lapaan ei.
No mutta vaikuttiko se Tepsiläisen oleilu maalivahdin alueellakaan sitten? Maski tietysti vaikutti.
Se hetki, jona kiekko ylittää maaliviivan (ts viimeinen hetki maalivahdille estää maalin syntyminen), taitaa olla se oleellisin ja siinä Virta on aivan selvästi maalivahdin alueella, hänen luistimensa on jo sitä ennen ollut myös Lehtisen mailan päällä maalivahdin alueella (pahimmillaan juuri sillä hetkellä kun kiekko ohittaa Lehtisen). Tilanne on oikeastaan hyvin selkeä. Ehkä se hämää, että kiekko tulee eri suunnasta kuin mitä kukaan olettaa, mutta eihän sillä ole merkitystä.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät + NHL:n suomalaiset
Liigalla on joku syöpä. Olematta kenenkään puolella (Kärpät jo kesälomalla) harmittaa, että jääkiekkoa yritetään tappaa tällä tavalla. Tuntuu, että kaikki maalit hylätään, jos siihen vain suinkin keksitään joku syy. Pitäisi olla niin, että hylätään vain ne mitä ei missään tapauksessa voi hyväksyä.
Sama homma on ollut paitsioissa ja pitkissä kiekoissa jo pitkään, vihelletään kaikki vähänkään paitsiolta/pitkältä kiekolta haiskahtavat tilanteet varmuuden vuoksi.
 

Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Maalivahdin alueella ei saa sääntöjen mukaan olla niin, että se vaikuttaa maalivahdin työskentelyyn. Kontaktia ei tarvitse tapahtua.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Pitäisi olla niin, että hylätään vain ne mitä ei missään tapauksessa voi hyväksyä.
Ethän sinä nyt missän tapauksessa voi hyväksyä maalia, jossa maskimies seisoo maalivahdin alueella maalivahdin lavan päällä. Taas mennään.

Sama homma on ollut paitsioissa ja pitkissä kiekoissa jo pitkään, vihelletään kaikki vähänkään paitsiolta/pitkältä kiekolta haistavat tilanteet.
Olen tästäkin kyllä ihan eri mieltä. Tästähän tuli uusi tulkinta jokunen kausi sitten, ja linjurit jättävät tiukat paitsiotilanteet viheltämättä. Myöskään pitkissä en tunnista tuota, ja aika usein näkee myös aloituksen viemistä keskipisteelle jos vähänkään on kiistanalainen tilanne. Hidastusluistelua toki näkee pakeilta, sen voisi kitkeä pois, mutta sitten linjurin pitäisi tulkita että voiko se Matushkin oikeasti olla noin hidas.
Paitsiohaastoa en toivo missään nimessä liigaan.
 

haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
No mutta vaikuttiko se Tepsiläisen oleilu maalivahdin alueellakaan sitten? Maski tietysti vaikutti.
Se hetki, jona kiekko ylittää maaliviivan (ts viimeinen hetki maalivahdille estää maalin syntyminen), taitaa olla se oleellisin ja siinä Virta on aivan selvästi maalivahdin alueella, hänen luistimensa on jo sitä ennen ollut myös Lehtisen mailan päällä maalivahdin alueella (pahimmillaan juuri sillä hetkellä kun kiekko ohittaa Lehtisen). Tilanne on oikeastaan hyvin selkeä. Ehkä se hämää, että kiekko tulee eri suunnasta kuin mitä kukaan olettaa, mutta eihän sillä ole merkitystä.
Virta oli osumaan asti maalivahdin alueen ulkopuolella, eli maskin tekeminen ei siihen asti ollut sääntöjen vastaista, tästä ei liene epäselvyyttä. Sääntökirja kertoo seuraavaa: "iv. Jos hyökkäävä kenttäpelaaja on maalialueella ja ottaa tahattoman kontaktin maalivahtiin häiriten maalivahdin kykyä suoriutua torjunnasta, kun kiekko menee maaliin, maalia ei hyväksytä eikä tilanteesta tuomita rangaistusta."

Tässä tilanteessa ei kuitenkaan ole kiistatonta se, laskeutuuko Virta maalialueelle vai ei. Jos ei laskeudu, vika tilanteessa on Lehtisen, jos laskeutuu, vika on Virran. Se, mihin Virran luistin ajautuu Lehtisen mailasta, ei ole merkitystä, jos Virta laskeutuu maalialueen ulkopuolelle, koska maalivahtikin on vastuussa mailastaan. Lisäksi sääntökohdassa puhutaan siitä, häiritseekö kontakti maalivahdin kykyä suoriutua torjunnasta, mikä ei myöskään ole kiistatonta, koska Lehtisellä ei tässä tilanteessa ole käytännön mahdollisuutta torjua ohjausta.

Yhtä kaikki: tilanne on äärimmäisen haastava ja siihen ei löydy täysin mustavalkoista ratkaisua, koska argumentteja löytyy molempiin suuntiin ja lopulta kysymys on täysin tulkinnasta. Näen itsekin syitä hylylle ja hyväksymiselle aika lailla suhteella 50/50.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
koska maalivahtikin on vastuussa mailastaan.
Onko kenttäpelaaja vastuussa luistimestaan? Miksi olet lähtenyt ratkomaan tilannetta olettamasta, että Lehtinen ohjaa Virran luistinta, eikä toisinpäin, tai että kumpikin vastaa omista varusteistaan? Onko kenttäpelaaja vastuusta vapaa jos hän onnistuu hyppäämään maalivahdin tai hänen varusteensa päälle alueen ulkopuolella ja ajautuu siitä maalivahdin tai hänen varusteensa mukana alueelle?
 
Suosikkijoukkue
Kärpät + NHL:n suomalaiset
Ethän sinä nyt missän tapauksessa voi hyväksyä maalia, jossa maskimies seisoo maalivahdin alueella maalivahdin lavan päällä. Taas mennään.
En tarkoittanut vain tätä tilannetta, mutta mennään sitten. Lehtinen itse työnsi mailansa maalivahdin alueen ulkopuolella olevan pelaajan luistimen alle. Minun mielestä ei mitään syytä hylätä maalia.

Pitkissä kiekoissa tarkoitin lähinnä sitä, kun pelaaja heittää paineettomassa tilanteessa viivan päältä kiekon päätyyn ja menee vaihtoon. Liigassa ne vihelletään varmuuden vuoksi ja esimerkiksi NHL:ssä ei.

Minusta paitsiohaastot on OK suorassa nopeassa hyökkäyksessä, mutta en tykkää että jotain puolen minuutin pyöritystä edeltävää tilannetta aletaan tutkimaan.
 

Samppakalja69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES
Eikö tätä asiaa oikeasti pystytä käsittelemään ilman lällättelyä ja jumiutumista yksittäiseen tilanteeseen? Vai olenko ainoa, joka näkee tässä laajemman ongelman?

Tuo vaatisi jonkun "sota-alueen" joka olisi maalialueen ympärillä joka määräisi sen, että milloin maalinedushässäkkä on purkautunut ja uusi pelitilanne alkaa. Kun kiekko on käynyt maalialueella mutta pysyy "sota-alueella", saisi myös maalialueella hääriä kuten normaalisti kun kiekko on siellä pelattavissa ja kunhan maalivahtia ei muuten estetä sääntöjen vastaisesti. Heti kun kiekko tulee "sota-alueelta" pois, muuttuu maalialue nykymalliin koskemattomaksi. Jos maalinedushässäkässä kiekko menee maaliin ja joku sen haastaa, niin katsottaisiin vain onko kiekko pysynyt "sota-alueella" ja ettei kukaan ole ottanut kuristusotetta maalivahdista tai vastaavaa.

Joku tuollainen radikaali ratkaisu pitäisi olla, nyt tuo maalialue on vähän pieni alue kun siellä on 10+1 henkilöä sohimassa ja tuomarit vielä välissä yrittämässä tulkita että onko vielä menossa sama pelitilanne ja mitä kukakin tekee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös