On aika oluen

  • 669 572
  • 3 954

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Isolla rummutuksella Suomeen saapunut Brewdog on mennyt konkurssiin.

Toki siis vain Suomen bisneksiä pyörittänyt sivuliike konkurssiin, itse oikea Brewdog pörisee menemään kaiketi ihan hyvällä suuttimella. Taisi vähän sääntösuomi iskeä kasvoille eikä toki koronakaan auttanut. Ihan tupa tuo Viiskulman mesta oli sesonkina, mutta kaiketi kulut sitten liikaa. Tuollaiset kymppitonnin verorästit kyllä kielii lähinnä siitä, että puljun annetaan mennä nurin, sillä eiköhän parinaadantonnin tappion päälle emoyhtiö yhden kybän heitä, jos katsoisi toiminassa olevan jotain järkeä.

Tallinnaan tai Tukholmaan sitten maistelemaan uutuudet, kunhan pääsee. Harmin paikka mutta sen verran mua tämän maan alkoholilainsäädäntö vituttaa, että kannan mielelläni rahani muualla. Eli pitäkää kuvainnollinen tunkkinne!
 
Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
...Taisi vähän sääntösuomi iskeä kasvoille eikä toki koronakaan auttanut. Ihan tupa tuo Viiskulman mesta oli sesonkina, mutta kaiketi kulut sitten liikaa...
Kyllä se Viiskulman baari oli mielestäni erittäinkin viihtyisä! Olen ehkä puolueellinen, koska omista edelleenkin yhden emoyhtiön osakkeen, mutta hankin sen nimen omaan sen jälkeen, kun olin tutustunut paikkaan.

Aika hiljaista siellä kyllä oli aina, joskaan en käynyt varmaan koskaan viikonloppuiltoisin. Terassin puute lienee iso tappio niiden kuukausien aikana, jolloin siellä voisi istuskella, koska se karsii kaikki "hei, nyt paistaa aurinko, lähdetään terassille" -asiakkaat. Kauniina kesäpäivänä* siellä istuivat vain kaikkein sitkeimmät olutnörtit reittaamassa tuotteita äppiin...

* Osakkeenomistajat saivat syntymäpäivänään yhden oluen ilmaiseksi. Koska olen heinäkuussa syntynyt, tuli aina kesäisin käytyä siellä hakemassa synttärijuomaa auringonpaisteesta riippumatta...
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
@Vaughan Joo nimenomaan tykkäsin siis todella paljon tuosta mestasta ja kyllä se usein täysi oli nimenomaan viikonloppuiltoina - niinkuin tietysti baarit yleensäkin. Noh, brewdogia ei varmaan tällainen pohjoinen kärpäsenpaska kieltolakeineen ja terassinatseineen juuri hetkauta.

Brewdogin mestat muuallakin on yleensä oikein viihtyisiä olutkeitaita ja kyllähän se on aina kohdalle sattuessa piipahdettava. Se oli Edinburghissa joskus kymmenen vuotta sitten kun Brewdogiin ensikertaa tutustuin. Pitäisi varmaan alkaa keräämään jotain memorabiliaa aina kun jossain käy. Näemmä sitä ei koskaan tiedä, onko se vierailu viimeinen. Camdenissa edellisen kerran ja siitääkin on jo yli vuosi.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Harmillinen juttu tuo BrewDogin kohtalo. Ilmeisesti business ei vain oikein toiminut täällä, vaan ongelmia oli jo ennen koronaa? Helsingin mestassa kävin pariin kertaan, ja molemmilla kerroilla se oli ihan täynnä. Turussa baari vaikutti vain hetken, ja oliko jopa niin, että tuona lyhyenä aikana se olisi kertaalleen vaihtanut paikkaakin? Vai muistanko ihan väärin? Sielläkin ehdin käydä, ja jotenkin muistelen, että siellä ei hirveästi silloin ollut porukkaa, vaikka viikonloppu olikin.

Tampereen BrewDog on taas tullut erittäin tutuksikin, vaikka nyt pandemian takia onkin yli vuosi edellisestä visiitistä. Sielläkin olen ihmetellyt, että miten baari oikein kannattaa, kun se taisi olla joka ilta auki, mutta viikonloppujen ulkopuolella siellä tuntui usein olevan henkilökuntaa enemmän kuin asiakkaita.

Sääli, koska Tampereen paikka oli erittäin viihtyisä ja toimiva, mutta ei ikinä päässyt sellaiseen asemaan, mihin sen olisi suonut nousevan. Kiva paikka, josta sai myös näitä desin maistelulasillisia, joita oli kiva käydä nauttimassa, jos piti odotella bussia vaikkapa 20 minuutin verran.

Aloin juuri pohtia, että onko Tampereella enää näitä paikkoja, joista näitä desin maistelulasillisia saisi? Ei tule itselleni mieleen. Plevnassa on kolmen lasin maisteluannos ollut tarjolla, mutta nuo ovat parin desin annoksia...
 
smugu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk

Mä haluaisin kanssa vastauksen tähän. Mun mielestä kaikkien panimoravintoloiden ja panimoiden tulisi tarjota tätä. Se lisäisi myös isompien annoksien myyntiä. Koska jos itse otan vaikka tällaisen 5 oluen pienen ”maistelumenun”, niin tilaan kyllä maistelun jälkeen ainakin jonkun näistä myös isompana versiona. Olen käynyt useammalla panimollakin vierailulla, jotka eivät tätä mahdollisuutta tarjoa.
 
Tuo toimi vielä BrewDogilla hyvin. Siellä ei ollut oluessa "paljousalennusta", vaan desin lasi maksoi viidenneksen tuopillisesta.

Tuota perinteisempää hinnoittelua kai perustellaan sillä, että desin laseilla joudutaan tekemään enemmän työtä kuin tuopeilla. Itse näen asiakkaana kuitenkin niin, että ne tuovat lisäarvoa, ja saattavat houkutella juuri sinun tai minun kaltaisia asiakkaita paikkaan. Aika iso osa ottaa kuitenkin edelleen sen perinteisen tuopillisen, ja nuo setit ovat vain hyvä lisäpalvelu. Toisekseen, juuri tuollaiset desin bussin odottelu -oluet olisivat myös loistava "lisäpalvelu".

Taitaa vielä kaikesta hyvästä kehityksestä huolimatta näkyä tuo suurten panimoiden kylvämä maaperä tässä. Tuossä tässäkin ketjussa ollut Sinebrychoffin pitkäaikaisen panimomestarin haastattelussaan mainitsema: "Olut on tarkoitettu janon sammuttamiseen, eikä siemailuun, tai se ei ole olutta" on kaikessa yksinkertaisuudessaan minusta aika käsittämätön lausahdus. Esimerkiksi nämä erittäin arvostetut imperial stoutit ja barley winet menevät ehdottomasti jälkimmäiseen kategoriaan. Tai vahvat belgialaiset luostarioluet. Vaalea lager on sitten taas ehdottomasti ensimmäistä kategoriaa, mutta on melkoista propagandaa väittää, että nuo aiemmat eivät olisi olutta.

Olen sen verran tutustunut itse eri oluttyylien valmistukseen, että tiedän vaalean lagerin olevan yllättävän vaikea valmistaa. Esimerkiksi aina trendikkäät IPA ja APA valmistuvat paljon helpommin ihan aloittelevalta kotipanimon pyörittäjältäkin, ja tämä on yksi syy myös sille, miksi pienpanimot monesti aloittavat näillä. Tämä vaalean lagerin vaativuus on yksi usein näiden suurten panimoiden viljelemä väite. Ja se pitää ihan paikkaansa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos oluen valmistuksessa käytetään raaka-aineena ohratärkkelystä, kuten monesti näiden bulkkilagereiden kohdalla on, niin vaikka tuote onkin tasalaatuista, ei se ole kovinkaan laadukkaista raaka-aineista valmistettua, ja on ehkä jopa vähemmän olutta, kuin nämä aiemmin mainitsemani lajikkeet...

Näiden bulkkilagereiden suosio perustuu enemmän edulliseen hintaan, helppoon juotavuuteen, pitkään historiaan ja markkinointiin. Enkä koe tätä vääränä, koska näin maailma toimii, ja mitä sitä vastaan kapinoimaan. :)

Ja kyllä noilta isoiltakin tulee hyviä oluita, joita bulkkilagereiden välttäjäkin arvostaa. Koffin Porter on laatutuote. Koffin alkoholiton Crisp Vehnä menee hyvin mökillä grilliruoan kanssa. Olvilla on useampikin oikein juomakelpoinen tuote valikoimissaan. Hartwall... no, heidän valikoimistaan en ole vielä oikein onnistunutta tuotetta löytänyt.

Edit: Tuosta ohratärkkelyksestä löytyi ihan hyvä blogiteksti:

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuo toimi vielä BrewDogilla hyvin. Siellä ei ollut oluessa "paljousalennusta", vaan desin lasi maksoi viidenneksen tuopillisesta.
Helsingin olutravintoloissa tuo on ihan yleinen toimintamalli, että voi valita annoskoon ja hinta pysyy suhteessa samana.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Helsingin olutravintoloissa tuo on ihan yleinen toimintamalli, että voi valita annoskoon ja hinta pysyy suhteessa samana.

Niin on, ja olen siitä aidosti kateellinen. Saisi tuo tapa yleistyä täällä maakunnissakin. Tuosta syystä juhlin nelikymppisiäni reilu vuosi sitten Helsingin keskustan Pikkulinnussa Tampereen olutravintoloiden sijaan. :)

No, toki siinä vaikutti sekin, että lähdimme sitten seuraavana päivänä Tallinnaan viikonloppua viettämään. Mutta koska tuo edellä kerrottu on hienompi perustelu, niin pidetään se virallisena totuutena.
 
444

Jäsen
Olen sen verran tutustunut itse eri oluttyylien valmistukseen, että tiedän vaalean lagerin olevan yllättävän vaikea valmistaa. Esimerkiksi aina trendikkäät IPA ja APA valmistuvat paljon helpommin ihan aloittelevalta kotipanimon pyörittäjältäkin, ja tämä on yksi syy myös sille, miksi pienpanimot monesti aloittavat näillä. Tämä vaalean lagerin vaativuus on yksi usein näiden suurten panimoiden viljelemä väite. Ja se pitää ihan paikkaansa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos oluen valmistuksessa käytetään raaka-aineena ohratärkkelystä, kuten monesti näiden bulkkilagereiden kohdalla on, niin vaikka tuote onkin tasalaatuista, ei se ole kovinkaan laadukkaista raaka-aineista valmistettua, ja on ehkä jopa vähemmän olutta, kuin nämä aiemmin mainitsemani lajikkeet...
Näin kotipanijana sanoisin, että se vaalea lager ei ole vaikeampi tehdä, mutta vaatii enemmän aikaa ja erilaiset käymisolosuhteet. Siinä missä ale-tyylin olut kypsyy juotavaksi jopa kahdessa viikossa, niin lagerilta siihen menee lähemmäs kaksi kuukautta. Toki jos kaiken aikaa on satsi tulilla, niin tuolla ajalla ei ole muuta merkitystä kuin tilan tarpeen kannalta. Mutta ne tilat onkin sitten se haastavampi osuus, kun pitäisi löytyä sellainen paikka, jossa lämpötila on riittävän tasainen ja mieluusti 5-10 astetta. Kotiolosuhteissa tuollaisen voi luoda suuresta arkkupakastimesta tai vaikka maakellarista, mutta jälkimmäisiä löytyy harvoin kaupunkiasunnoista ja ensimmäisille on harvemmin tilaa. Oikeat panimot toki ovat ihan oma juttunsa, mutta näkemys oli enemmänkin harrastelijan suunnalta.

Ja on muuten hyvä harrastus. Suosittelen lämpimästi kaikille. Helpolla ja halvalla hyvää olutta, eikä vaadi suuria aloitusinvestointeja.
 
Nuo ovat jo merkittäviä haasteita. Varsin sitkeässä kuitenkin elää se käsitys, että myös reseptiikassa olisi jonkin verran enemmän haasteita, koska lager on herkempi virheille. Siksi sitä ohjeistetaan monesti tekemään vasta sitten, kun IPA alkaa olla hyvin hallussa.

Noissa Kveik-hiivoissa on kaverini kertoman mukaan nykyään hiivoja, joilla syntyy hyvin lagermainen lopputulos jopa huoneenlämmössä, vaikkakaan kyse ei ole aidosta lagerista.

Tuonne kotivalmisteiset alkoholijuomat-ketjuun kirjoitinkin tänään, että itselläni on laitteisto lähes hankittuna, mutta ensipano vielä odotuttaa itseään. Vielä sen aika koittaa... reseptiä on jo suunniteltu.
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Mitkäs ovat porukan suosikkipanimot kotimaasta?

Itse pidän Mallassepät, ETKO ja CoolHead top kolmosessa. Jokaisen happamat ovat taivaallisia.

Pakko antaa Porin Beerhunter'sille kunniamaininta.
 
Hyvin valitut suosikit siellä... koska 2/3 on omalle kohdalle aivan turhaa kamaa. Hyvähän se on, että makuja on monia, mutta ei nyt vaan CoolHead eikä ETKO osu millään. Tietääkseni olen kyllä antanut mahdollisuuden kaikille vastaantulleille juomille ja on siellä päteviäkin, mutta kun ei sourit ja överispesiaalit oikein maistu, niin ei voi mitään. Mallasseppien pari juotua oikeinkin hyviä, pitää uppoutua syvemmin.

Beer Hunter's sitten onkin ehkä tasaisen tappavin kotimaisista ja ei nyt tuu mieleen yhtään heikkoa bisseä sieltä. Kovaa tekemistä kautta linjan ja viimeisin "Tammen Tila" osui kuin nyrkki silmään.

Olarin Panimo ja Hopping Brewsters ottakoon osaa kärkikolmikkoon - kaikissa lajityypeissä sinne kärkeen ja ei pettymyksiä. Paska kalja taas on paskaa kaljaa, ihan sama kuka sitä tekee. Eli sourit ja weisset. Juokaa te muut ne pois.
 
Tässä oli paljon hyviä nimiä, niin hyvässä kuin pahassa. CoolHead on panimo, johon liittyy kova hype. Etenkin tuon hapanolut-puolen kohdalla ovat ymmärtääkseni todella palvottu panimo hapanoluiden ystävien keskuudessa. Minä en siihen porukkaan kuitenkaan kuulu. CoolHeadin IPAt ovat ihan OK, mutta mitään tajuntaa räjäyttävää ei sieltä ole tullut vastaan. On kuitenkin yksi syy, miksi tuo panimo on nostettava esiin. Se on tehnyt parasta maistamaani suomalaista olutta, joka valitettavasti oli vain erikoiserä. Kyseessä oli tynnyrikypsennetty Bourbon Mornings -nimeä kantanut imperial stout. Harvoin on noin pehmeää ja tasapainoista stoutia tullut vastaan, vaikka paljon tätä suosikkityyliäni onkin tullut nautittua. Tuo olut on melkeinpä top-5 -listallani kaikki maailman oluet huomioiden (siis toki ne, jotka olen maistanut).

Hiisi-panimolla on tullut vastaan paljon oikein hyviä, vaikka ne ihan terävimmän kärjen oluet puuttuvatkin. ETKO on taas sellainen, että olen valitettavan harvaa tuotetta toistaiseksi juonut, mutta niissä harvoissa on ollut hyviä varsin hyvällä prosentilla. Hopping Brewsters oli aiemmin suuri suosikkini, mutta jotenkin tuntuu, että siellä on taso laskenut viime vuosina. Tai sitten muut ovat menneet ohi. Ihan kivoja oluita sieltä vieläkin tulee, mutta vielä muutama vuosi aiemmin taso oli paljon kovempi.

Tuo Mallassepät on vaikuttanut todella loistavalta, mutta senkin kohdalla "otanta" on minulla ollut valitettavan pieni. Yhtään hutia ei ole tullut vastaan.

IPA:n saralla hyvää tavaraa on tullut vastaan mm. Iso-Kallan, Sonisaaren, RPS:n ja Bryggerin suunnalta. Ja toki Koskipanimo, eli Plevna, toimii aina tiettyjen klassikoiden muodossa.
 
mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Tuju on itselleni varmaan se ykkönen, Salama sitten seuraavana. Olari nousee mukaan kolmanneksi. Ja toki Koskipanimo, eli Plevna on mukana tässä joukossa. Lisäksi kunniamaininta täytyy antaa Takatalo & Tompurille, joka tekee tyylipuhtaita, perinteisempien tyylien oluita varsin laadukkaasti!

ETKO on jäänyt melko pienelle maistelulle minulla, mutta ei ole erityisemmin vielä säväyttänyt. CoolHead taas on ihan ok, mutta selvästi turhan hypetetty panimo, eikä laatu ole ihan hypen tasolla.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Tylsän markkinahenkistä varmaan mainita Fat Lizard tässä, mutta koska mulle laatupanimo tarkoittaa myös tasalaatuisuutta, nostan liskot esille. Ostaapa minkä tahansa tyylilajin edustajan, vähintään kelvollinen tuotos osuu käteen. Siihen päälle muutama hyvä/erinomainen tuote sarjassaan, niin siinäpä se. Vähän sama on Hiisi-panimon kanssa, hyvä ja tasaista plaatua.

Kolmatta on vaikea nostaa vastaavaan kategoriaan, joten sanon Plevna, koska Siperia. Vähän ehkä tylsää nostaa mitaleille panimon henk. koht. yhden oluen vuoksi, mutta menköön.

Kaski vaikuttaa hyvältä, mutta otokseni on turhan pieni vielä. Salama ja Tuju ovat kokeilematta, mutta olen kuullut ja lukenut kehuja. Mitä noilta suosittelisitte, jos stout/(Indian) pale ale/american lager -osasto uppoaa parhaiten?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: VT

mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Kaski vaikuttaa hyvältä, mutta otokseni on turhan pieni vielä. Salama ja Tuju ovat kokeilematta, mutta olen kuullut ja lukenut kehuja. Mitä noilta suosittelisitte, jos stout/(Indian) pale ale/american lager -osasto uppoaa parhaiten?
Tujulta löytyy paljonkin todella laadukkaita tummia stouteja, mutta ne pitää melkein hakea panimolta Lappeenrannasta. No Alkossa taisi olla joku. Maitokauppavahvuisista Tuju Porterrieri (porter, nimensä mukaisesti) on mainio, samoin Kalkkaroa suosittelen (Indian Pale Lager). Muutkin Tujun maitokauppavahvuiset vaan testiin, mitä eteen sattuu. En usko, että rajusti ainakaan petyt!

Salamaa on vaikeampi suositella, kun joka viikko tulee jotain uutta ja jakelu ei ilmeisesti ole kovin laajaa maitokauppojen osalta. Alkossa on jotain ja toki jos paikan päälle Espooseen pääsee, niin hyllyssä laajemmin. Jos jotain eteesi saat, niin ei muuta kun maistamaan.
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Olutmakuni on muuttunut vuosien varrella, niin etteivät IPA:t oikein enää taitu. Onko IPA uusi lager? Tuttu ja turvallinen, mutta tylsä?

Monelle, joka vasta harjoittelee erikoisoluita tulee suositeltua IPA:a turvalliseksi ensikosketukseksi, mutta itse tulee haettua elämykset eri tyyleistä nykyään.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Olutmakuni on muuttunut vuosien varrella, niin etteivät IPA:t oikein enää taitu. Onko IPA uusi lager? Tuttu ja turvallinen, mutta tylsä?

Monelle, joka vasta harjoittelee erikoisoluita tulee suositeltua IPA:a turvalliseksi ensikosketukseksi, mutta itse tulee haettua elämykset eri tyyleistä nykyään.
Mulle elämys on laadukas olut, eikä se ole tyylilajista kiinni. En osaa pitää laadukasta lageria tai ipaa tylsänä vain sen vuosi, että niitä on tullut juotua paljon. Vähän kuin suklaan ja kahvinkin kanssa, erinäisiä mausteviritelmiä on hauska kokeilla, mutta lopulta yksinkertainen on kaunista.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olutmakuni on muuttunut vuosien varrella, niin etteivät IPA:t oikein enää taitu. Onko IPA uusi lager? Tuttu ja turvallinen, mutta tylsä?

Monelle, joka vasta harjoittelee erikoisoluita tulee suositeltua IPA:a turvalliseksi ensikosketukseksi, mutta itse tulee haettua elämykset eri tyyleistä nykyään.

Itse taas olen edelleen IPA-miehiä (siis oluessa). Näitä seuraavia trendejä olen sitten vaihtelevammin omaksunut rinnalle. Saison menee ihan hyvin, ja niitä tulee välillä juotua vaihtelun vuoksi. NEIPA on todella hyvää tuoreena, mutta sitä on valitettavan heikosti saatavilla, ellei osu suurten kaupunkien olutravintoloihin. Sitten taas nämä hapanoluet eivät iske yhtään.

En sanoisi, että IPA on uusi lager - ainakaan bulkki-sellainen. IPA:ssa humalalla on maussa todella suuri rooli, ja eri humalakombinaatioilla IPA:an tulee helposti erilaista variaatiota. Ja toki mallaspohjakin vaikuttaa. Jotenkin bulkkilagereiden kohdalla makujen kirjo on aika paljon rajallisempi, kuin mihin IPA:n maailmassa pystytään. Toki tietyt mallas- ja humalapohjat ovat vakiintuneet aika yleisiksi, joten ehkä joku epävirallinen "bulkkistandardi" saattaisi jossain vaiheessa syntyä niiden pohjalta.

Toki siinä mielessä olen kanssasi samoilla linjoilla, että suomalaiset ovat löytäneet IPA:t, ja nykyään pienemmistäkin kaupoista tuntuu löytyvän näitä. Mielestäni hyvä kehityssuunta, koska olutkulttuurin rikastuminen on kaikkien etu.
 
Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Tällä hetkellä on Stallhagenin Hunaja oluen aika.
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Toki siinä mielessä olen kanssasi samoilla linjoilla, että suomalaiset ovat löytäneet IPA:t, ja nykyään pienemmistäkin kaupoista tuntuu löytyvän näitä. Mielestäni hyvä kehityssuunta, koska olutkulttuurin rikastuminen on kaikkien etu.

Toisaalta siinä on myös se yksipuolistumisen vaara. IPA on kuitenkin vain yksi lukuisista oluttyypeistä ja sen muodikkuus on aika tuore keksintö. Kun pubin hanoista suurin osa on pelkkää ipaa niin sinne ei sitten mahdu muita erikoisoluita. Onneksi isoin ipa-huuma alkaa olla ohi ja tarjonta on viime aikoina selvästi monipuolistunut ja kaikki oluet eivät enää maistu sappinesteeltä.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Mun mielestä ne sourit on muoti-ilmiö, jonka haihtuminen ei olisi yhtään pahitteeksi. Tai mitä mä siitä edes välitän? Jätän muille juotavaksi, pysykööt valikoimissa. Ei oo multa pois. Harmi, jos IPAt on joltain muulta pois.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Toisaalta siinä on myös se yksipuolistumisen vaara. IPA on kuitenkin vain yksi lukuisista oluttyypeistä ja sen muodikkuus on aika tuore keksintö. Kun pubin hanoista suurin osa on pelkkää ipaa niin sinne ei sitten mahdu muita erikoisoluita. Onneksi isoin ipa-huuma alkaa olla ohi ja tarjonta on viime aikoina selvästi monipuolistunut ja kaikki oluet eivät enää maistu sappinesteeltä.

Mielestäni kunnon vanhan liiton West Coast IPA oli 3-4 vuotta sitten jopa harvinaisuus. SOPP:ssä suurin osa IPA-nimen alla myydyistä oluista oli jonkinlaista erikois-IPA:a (maustettu, sessio, double, Brut yms.). Ilahduin, kun niitä alkoi hiljalleen ehkä pari vuotta sitten taas löytää.

Silti mielestäni viime vuodet olutravintoloissa on ollut se tilanne, että tuollainen perinteinen IPA (tai APA) on ehkä parissa hanassa, ja soureja on ehkä ollut jopa enemmän tarjolla. Tämä vain omiin kokemuksiin pohjautuvaa, ja perustuu pitkälti havaintoihini Tampereella (sekä osin Turussa ja Helsingissä).
 
Pitää tosiaan paikkansa ja ipat ovat menossa pois muodista. Siinä missä ennen oli pitkä rivi ipa-hanoja on nyt pelkkiä soureja, jotka ovat ottaneet paikan muotioluina. Monipuolinen valikoima olisi parempi, mutta pohjimmiltaan se on kysyntä joka ratkaisee.
 
IPA:n osalta suurin hype on ollut poissa jo pitkään, mutta onneksi suosio on kuitenkin vakaata, nuo ovat tulleet jäädäkseen. Jonkinlaista jatkuvaa kehitystä ja uusia tuulia tuonkin tyylin sisällä tapahtuu, mikä on ihan positiivista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös