Peliesitykset ja suoritukset kaudella 2020–2021

  • 279 039
  • 3 246

LKKK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Palaan tuohon Ykkös-YV:aan vielä sen verran, että jostain syystä se on päätetty rakentaa Lässin kiekonhallinnan ja poikkeuksellisen viivytetyn syötön raunioille, samaan perusideaan.

Iikka on siirretty oikean puolen siivestä vasemmalle Lässin paikalle. Haasteita tuo luonnollisesti kätisyys. Leftin sinänsä melkein yhtä taitava kaveri on kiekkoa pitäessään peliasennossa "toisinpäin".

Se vaikuttaa syöttövalikoimaan, ei niinkään poissulkevasti, mutta sen verran kuitenkin että esim päädyn kautta pelattava tuttu kuvio toteutuu silloin kun Iikka on kääntänyt rintamasuunnan enemmän päätyä kohti (toki vois olla rintamasuunta keskelle/viivaan, mutta joutuisi käyttämään rystyä päädyn kautta pelissä). Kaikki jotka ovat ylivoimaa joskus pelanneet(varsinkin tuolta tontilta), tietävät että sillä on merkittävä ero onko kiekko lavassa 80-100cm ylempänä vai alempana. Syöttösektori muuttuu valtavasti.

Sitten ehkä siihen palstalla eniten peräänkuulutettuun viivauhkaan. Jalvanti ei ole ratkaisu siihen, mutta valitettavasti tuo aiemmin mainitsemani pakkien kätisyys/kädellisyys/laukauksen laatu luo tämän ongelman. Parempaakaan ei taida olla. Jurgens on siinä nähty ja kuraa oli sekin.

Kun tuo kuvio on päätetty pelata Iikan kautta, on haluttu, että leftin jakajan syöttövalikoimassa on myös kämmenpuolelta annettava kova syöttö viivaan josta Leftin pelaaja (en sano puolustaja) saa ampua onetimerin vastapalloon. Tulokset ovat vaan laihoja. Tässä on myös suurin miksi se viivapelote ei ole Rightin kätisyys (Bergman/Vainio). Kun se onetimerin halutaan tulevan vasemman pakin tontilta.

Kokonaan toinen kysymys on, miksi runkosarjassa kokeillut rightin vaihtoehdot Haatanen/Jämsen ei saanut jatkaa ylivoimassa siipimiehenä. Ehkä koettiin ettei riitä?

Ja sen lisäksi olisi pitänyt treenata vaihtoehtona ylivoiman yksinkertaistaminen esim niin että siipimiehet voisivat puoliltaan antaa yksinkertaista viivaan ja kiekkoa toimitetaan maalille oikealla kätisyydellä.

Nyt 1.YV on päätetty rakentaa viiden leftin kätisyyden varaan. Se on valmennuksen näkymys, johon runkopelaajat ovat varmasti saaneet vaikuttaa. Itse vaihtaisin sen ehdottomasti niin että rigthin kätisyys löytyisi molemmista. Tai jopa niin ettö Iikka palaisi takaisin toiselle puolelle jakamaan. Bergman viivaan, Merelä neliön keskelle/vasempaan siipeen ja vielä kolmas right keskelle/siipeen, jolloin joukkueen taitavimmalla jakajalla on tarjottavana tykinruokaa kolmen lavan muodossa.

No yhtä kaikki, tässä vaiheessa sitä tuskin enää muutetaan.

Myös neliön puhkaiseva poikkari jää toteutumatta isolta osin siitä syystä että vasemmassa siivessä se sektori on juuri sen kätisyyden verran pielessä. Tietty syvyyssuunnan liikkuminen kiekollisella/kiekottomalla auttaa, mutta paljon vaikeampi se on.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viime viikon Uusi Lahti-lehdessä oli Niemelän haastattelu, jossa sivuttiin myös erikoistilanteita.

Ylivoima on ilmeisesti edelleen Laschin ideoiman pohjalla. Tarkoituksena hakea vain yksi tontti, josta tehdä maali. Ihan tietoisesti ei pidetä mitään rumputulta ja pakkien viiva kudit puuttuvat tarkoituksella.

 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ylivoima on ilmeisesti edelleen Laschin ideoiman pohjalla. Tarkoituksena hakea vain yksi tontti, josta tehdä maali. Ihan tietoisesti ei pidetä mitään rumputulta ja pakkien viiva kudit puuttuvat tarkoituksella.

Hieman tuo nyt kuulostaa hölmöltä, kun se kapellimestari on itse jo lähtenyt menemään. Etenkin, kun sillä Laschilla oli aivan poikkeuksellinen kyky nähdä kenttä ja syöttöraot.

Ihan esimerkkitilanteena voisi olla että, jos se Cerveny on kiinni kiekko pelattaisiin vasemmalle puolustajalle ja tällöin myös Björninen tulisi maalin eteen ja siinä porukalla koittaisi hakata ripareita sisälle.
 

Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Ja täysi paniikki päällä vastustajan maalin jälkeen. Kyllä tää oli tässä.
 

Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Bartosak kyllä pettymys, odotin enemmän pleijareissa.
Eilen oli heikko peli, mutta tänään vaikuttaisi olevan iskussa taas. Eka maali näytti ottavan pompun jostain mailasta samalla kun omat seisoi maskissa, ei mitään saumaa ottaa kiinni.
 

Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Täysin yhden yv-viisikon varassa ylivoima.
 

aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
Ykköskenttä kun poistuu jäältä, niin ei mene kauaa kun ollaan omissa. Hanneksen kenttä peluutetaan todennäköisesti tässäkin pelissä puhki.
 

lahts

Jäsen
Suosikkijoukkue
La’Hest
Materiaalin kapeus näkyy mitä pidemmälle on edetty tässä sarjassa. Fyysisyydessä ei pärjätä. Eikä enää jalallakaan saada etua.
 

aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
Kun ei riitä niin ei riitä. Ykköskentän takaa ei ole juuri mitään apuja. Miika Roine on ollut todella iso pettymys näissä peleissä.
 

Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
TPS haluaa edelleen enemmän, mikä on niin surullinen fakta kun pelataan veitsi kurkulla, että vähän vetää sanattomaksi. Joka vitun kaksinkamppailu kiekosta menee Tepsille ja yksikään muu ketju ei pysty vittu yhtään mihinkään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös