Liigan siirtohuhut kaudella 2021–2022

  • 1 408 535
  • 3 636

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Myös Huttula on tyytymätön SaIPa -sopimukseen, ei ainoastaan Kärpät. Jos Huttula ja hänen agenttinsa olisi malttanut tovin, hän pelaisi ensi kaudella haluamassaan seurassa, eli Kärpissä tai vaihtoehtoisesti isommalla sopimuksella muualla. Nyt hänellä on kädessään halpa sopimus SaiPaan.

Anteeksi, mitä? Jos näin, mitä epäilen, toivotan Huttulan tervetulleeksi todellisuuteen. Oikeassa elämässä tilanteet muuttuu ja ne pitää ottaa huomioon etukäteen. Olisihan siinä voinut käydä niinkin, että Huttulalla olisi loppukausi mennyt päin persettä eikä ensimmäistäkään sopimustarjousta olisi enää pöydällä. Tai vaikka loukkaantuminen olisi voinut pilata kauden ja tilanne vieläkin huonompi, kun saman tason terveitäkin kavereita on seuroille pilvin pimein tarjolla. Että kannattaisi sisältää lajin realiteetit noin niin kuin jatkoa ajatellen.
 

Barney

Jäsen
Toivottavasti SaiPa on kuvannut jotain dokumenttia uuden joukkueen rakentamisesta ja olisi videokuvaa siitä hetkestä, kun Huttula sopimuksen SaiPaan kirjoittaa. "Kyllähän mua vituttaa tää SaiPa ja tää palkka, mutta laitetaan nyt nimi paperiin kuitenkin".
SaiPassa pelaamisessa on kuitenkin se positiivinen puoli, että viimeistään tammikuussa pääsee halutessaan pois, jos taso riittää vain vahvistamaan jotain mestaruudesta taistelevaa joukkuetta. Ja jos SaiPassa pelaaminen vituttaa, niin vertaistukea saa varmasti myös pelikavereilta sekä joukkueen kannattajilta.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Anteeksi, mitä? Jos näin, mitä epäilen, toivotan Huttulan tervetulleeksi todellisuuteen. Oikeassa elämässä tilanteet muuttuu ja ne pitää ottaa huomioon etukäteen. Olisihan siinä voinut käydä niinkin, että Huttulalla olisi loppukausi mennyt päin persettä eikä ensimmäistäkään sopimustarjousta olisi enää pöydällä. Tai vaikka loukkaantuminen olisi voinut pilata kauden ja tilanne vieläkin huonompi, kun saman tason terveitäkin kavereita on seuroille pilvin pimein tarjolla. Että kannattaisi sisältää lajin realiteetit noin niin kuin jatkoa ajatellen.
Samaa mieltä olen kanssasi. Yhtäkaikki, Kärpät ei nähnyt isoa tason nostoa kevätkaudelle tulevaksi, eikä käyttänyt joulukuussa optiota. Munaus. Samoin Huttula agentteineen ei nähnyt isoa tason nostoa tulevaksi kevätkaudelle ja teki nopeasti sopimuksen SaIPan kanssa. Munaus. Eikä siinä mitään, munauksia tulee ja munaukset harmittavat. Eteenpäin. Huttula laittaa ensikaudella kaiken peliin Lappeenrannassa, niin urheilijat tekevät. Kärpät kokoaa ensi kaudelle taas kovan joukkueen, niin suurseurat tekevät.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Toivottavasti SaiPa on kuvannut jotain dokumenttia uuden joukkueen rakentamisesta ja olisi videokuvaa siitä hetkestä, kun Huttula sopimuksen SaiPaan kirjoittaa. "Kyllähän mua vituttaa tää SaiPa ja tää palkka, mutta laitetaan nyt nimi paperiin kuitenkin".
Tuskinpa on tuossa vaiheessa harmittanut. Se ei tarkoita, ettei jälkeenpäin harmita. Kyllä kai jokainen meistä on tehnyt asioita, jotka jälkeenpäin ovat harmittaneet. Esimerkiksi Koiviston Miika harmitteli aikanaan liian aikaisin tehtyä halpaa sopimusta Kärppiin. Olisi hetken malttanut, niin sopimuksen arvo olisi ollut ihan eri luokkaa. No, hyvin on sittemmin hänkin tehnyt tiliä.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
No jos vituttaa pelaa Lappeessa noin paljon jo ennakkoon, niin mun mielestä voi potkia mäkeen jo nyt ja antaa tehdä uudelleen sopparin puolen Suomen suurseuran kanssa, vai onko niin, että tässä nyt yritetään Kärppien omaa mokaa tasoitella sillä, että suht köysissä joutuu "Venäjälle"?
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
vai onko niin, että tässä nyt yritetään Kärppien omaa mokaa tasoitella sillä, että suht köysissä joutuu "Venäjälle"?
On.

Se että Huttula pelaa ensi kauden SaiPassa eikä Kärpissä on vain ja ainoastaan Kärppien moka. Kaiken kruununa se että joskus tammikuussa Kärpät julkaisi esim. Taneli Ronkaisen jatkosopimuksen ja jätti siis Huttulan option käyttämättä, nyt saadaan seurata runko-Ronkin paskomisia taas pari kautta ja ihan hyväksi peruspakiksi kehittynyt Huttula luutii muualla.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mistähän tällaista olet kuullut?
Aamun Kalevaa tällä palstalla avasi joku nimimerkki. Kirjoitti, että sekä Kärppiä että Huttulaa harmittaa vallitseva tilanne.
Vai oletko tehnyt omia johtopäätöksiä?
Toki tuo sopimuksen ajoitus on loogisesti pääteltävissä epäedulliseksi Huttulan kannalta.
Meinaatko, että Huttula marssii ensi kauden alussa Saipan pukukoppiin naama norsun vitulla ja ajattelee, että voi helvetti kun pitää täällä susirajalla pelata? Varmasti hyvät lähtökohdat kauteen ja joukkuehengen luomiseen. Jep jep.
En meinaa. Huttula pelaa varmasti SaIPassa parhaan kykynsä mukaan. Hyvän puolustajan sai SaiPa. Loistavasti ajoitettu sopimus heidän kannaltaan. Hyvää työtä!
 

Bobi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kiekko-Ketut, Edmonton Oilers
Teemu Wilenius tuon Huttulan vitutuksen paljasti aamun Kalevassa. Puhuu näköjään Kärppien toimiston puolesta, kun mokasivat hänen lähdön Saipaan. Pitäähän siinä sitten pelaajaakin mollata.

Samainen Wilenius myös spekuloi miten ensi kauden Kärpän Ville Leskisen ja tulevan HIFK Otto Karvisen peliotteet näkyvät pleijareissa, kun vastassa ensi kauden joukkueet ?
 

puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Luulisi Liigassa olevan ottajia. Ja uskoisin, että Zabolla olisi haluja myös Suomessa jatkaa. Taitaa olla aika hyvin tänne kotiutunut.

Oisko Ilveksen miehiä? Saipa napannut Lakatoksen Ilveksen nenän edestä, joten Ipa kaapannut Zaborskyn?
 

Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Oisko Ilveksen miehiä? Saipa napannut Lakatoksen Ilveksen nenän edestä, joten Ipa kaapannut Zaborskyn?

Todennäköisempää, että kummatkin ovat Ipan miehiä. Sinne suunnalle kun on nyt huhuttu jo about kaikkia jääkiekkoilijoita niin hyvin voi Zaborskynkin pistää listan jatkoksi.

@Renegade tosin tänään aiemmin mainitsi, että Zaborsky olisi ns. Innalan korvaaja. Sitä hänkään ei tosin kertonut, että auttoiko hän henkilökohtaisesti miestä Hämeenlinnaan muutossa vai mistä tämän huhun oli poiminut.

Edit. Toisaalta kyllä kai tuollaisella Zaborsky - Kontiola - Suomi ketjulla voisi kauteen lähteä. Kakkoseen sitten Ikosen laidalle vaikkapa Palola ja Lakatos.
 
Viimeksi muokattu:

redpecka

Jäsen
Huttula pelaa varmasti SaIPassa parhaan kykynsä mukaan. Hyvän puolustajan sai SaiPa. Loistavasti ajoitettu sopimus heidän kannaltaan. Hyvää työtä!
No enpä olisi niin varma kaiken tämän jälkeen mitä täältä on saanut lukea. Selvästi ongelmapelaajan maineessa ja en ihmettele yhtään jos soppari puretaan lopulta yhteisymmärryksessä kun Pexi Virta ei jaksa katella tollasta murjottajaa. Seuraava paikka löytyy sitten ulkomailta tai Kärpistä, riippuen kuinka kovan jengin Kärpät on koonnut.

Kärpät kokoaa ensi kaudelle taas kovan joukkueen, niin suurseurat tekevät.
 

mayra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slava Ukraini
Anteeksi, mitä? Jos näin, mitä epäilen, toivotan Huttulan tervetulleeksi todellisuuteen.

Ei tässä Huttula ole mitään väärää tehnyt.

Hän on todennäköisesti sanonut Kärpille: "Anteeksi, ehdin jo tehdä sopimuksen SaiPaan", kun Kärpät on ehdottanut option käyttämistä.

Nyt Kärpät on kertonut Kalevalle, että Huttula ei jatka Kärpissä. Omaa virhettään pehmentääkseen he ovat sanoneet, että pelaaja on pahoillaan.

Eli myöskään tiedottaminen ei ole Kärpiltä mennyt niinkuin Strömsössä.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eiköhän Huttulan huhuttu harmitus lähde viimeistään siinä kohtaa pois, kun pääsee Liigan parhaan valmentajan alaisuuteen kehittämään itseään ja takomaan tulosta nimellisesti varmaankin hieman heikommassa porukassa. Seksi-Peksi aka. Johtaja Virta on viimeiset pari vuotta saanut puukätisimmätkin puolustajat näyttämään joiltain Bobby Orreilta ja samalla hakattua sellaisen itseluottamuksen, että jotkut seiskapakitkin vetävät siellä alimpana miehenä spin-o-raman jälkeen jotain no-look syöttöjä suoraan omien lapaan.
 

Pardus

Jäsen
Jospa Huttula on ymmärtänyt eteläkarjalaisen kusipääkiekon niin, että asioita pitää myös kommentoida kusipäisesti. "Vittu mua ny oikeesti kiinnosta sinne lähtee, mutta käynpähän vähän pellaileen".
 

En gång IFK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pistetääs nyt vielä tännekkin eli Kasper Kotkansalo ruvennut seuraamaan HIFK:ta instagramissa.

Joku Ässät-fani voisi tulla kertomaan tästä kundista jotain sillä itse en ainakaan ole yhtään seurannut tätä kaveria joten olisi kiva tietää minkälainen pelaaja on kyseessä.

Edit: Ilmeisesti tätä kundia huhuttiin meille jo aiemmin talvella/keväällä joten kaipa toi vahvistaa tätä huhua entisestään.
 
Viimeksi muokattu:

Nigi

Jäsen
Pistetääs nyt vielä tännekkin eli Kasperi Kotkansalo ruvennut seuraamaan HIFK:ta instagramissa.

Joku Ässät-fani voisi tulla kertomaan tästä kundista jotain sillä itse en ainakaan ole yhtään seurannut tätä kaveria joten olisi kiva tietää minkälainen pelaaja on kyseessä.
Ainakin sen voin sano, että etunimi on Kasper. :P

Nykyaikainen puolustava pakki mielestäni. Jalalla kohtuu hyvä, kiekolliset taidot ihan ok ja antaa hyviä taklauksia. Vetää paljon, välillä sellaisista paikoista mistä ei pitäisi. Suoritustaso heitteli aika paljon tällä kaudella. Parhaimmillaan näytti EHT-tason pakilta ja huonoimmillaan ihan kassalla. Potentiaalia on.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pistetääs nyt vielä tännekkin eli Kasperi Kotkansalo ruvennut seuraamaan HIFK:ta instagramissa.

Joku Ässät-fani voisi tulla kertomaan tästä kundista jotain sillä itse en ainakaan ole yhtään seurannut tätä kaveria joten olisi kiva tietää minkälainen pelaaja on kyseessä.

Edit: Ilmeisesti tätä kundia huhuttiin meille jo aiemmin talvella/keväällä joten kaipa toi vahvistaa tätä huhua entisestään.
Niinhän sitä on jo huhuttu varmaksi teille, mutta Satakunnan kansa kirjoitti Ässien kauden päätyttyä että suunta olisi HPK.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Pistetääs nyt vielä tännekkin eli Kasperi Kotkansalo ruvennut seuraamaan HIFK:ta instagramissa.

Joku Ässät-fani voisi tulla kertomaan tästä kundista jotain sillä itse en ainakaan ole yhtään seurannut tätä kaveria joten olisi kiva tietää minkälainen pelaaja on kyseessä.

Edit: Ilmeisesti tätä kundia huhuttiin meille jo aiemmin talvella/keväällä joten kaipa toi vahvistaa tätä huhua entisestään.

Se mitä mieleen jäänyt. Positiivinen ja atleettinen ilmestys. Kantanut isoja minuutteja, paljon alivoimaa. Kestävä kamppailupelaaja.

Kiekollisesti jäi vähän kysymysmerkiksi kuinka hyvin ja laadukkaasti se avaussyöttö lähtee tai onko mitään asiaa viivalle ylivoimalla. Että mikä on pelikäsityksen taso.

Se positiivisuus kyllä karis hänenkin otteistaan kun Ässät sukelsi. Virhealttius nousi. En toki jaksanut katsoa ihan kaikkia loppukauden pelejä.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Pistetääs nyt vielä tännekkin eli Kasper Kotkansalo ruvennut seuraamaan HIFK:ta instagramissa.

Joo SK24 tosiaan huhuili Kerhoon vaikka jo aikoja sitten oltiin tuomassa teille yhdessä Hirvosen kanssa.

Kotkansalo aloitti Ässissä vahvasti. Kokoa on riittävästi ja liikkuu kohtuullisen hyvin. On tottunut isoon vastuuseen rapakon takana ja omaa myös johtamisen ominaisuuksia, vaikka nuori kaveri onkin. Rapakon takaisen taustansa takia tulee hyvin toimeen p-amerikkalaisten kanssa, Ässissä oli hyvää pataa varsinkin Morrowin kanssa. Jotenkin keväällä kuitenkin tekemisen taso laski ja alkoi tulla jäähyjä, jotka näyttivät telkkariin sellaisilta turhautuneen pelaajan jäähyiltä. Hyvä peruspakki Liigaan ja sellainen 15-20 pinnaa voi tehdä laadukkaassa joukkueessa, esimerkiksi ensi kauden IFK:ssa. Olisin pitänyt toisen kauden Ässissä jos olisi ollut sellainen mahdollisuus
 

ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Pistetääs nyt vielä tännekkin eli Kasper Kotkansalo ruvennut seuraamaan HIFK:ta instagramissa.

Joku Ässät-fani voisi tulla kertomaan tästä kundista jotain sillä itse en ainakaan ole yhtään seurannut tätä kaveria joten olisi kiva tietää minkälainen pelaaja on kyseessä.

Edit: Ilmeisesti tätä kundia huhuttiin meille jo aiemmin talvella/keväällä joten kaipa toi vahvistaa tätä huhua entisestään.

Pelasi ihan asiallisesti, vaikka sitten hieman sukelsi loppukaudesta kuten muukin joukkue. Pystyy varmasti vielä parempaan mitä Porissa nähtiin. Enemmän puolustava pelaaja kuitenkin. Positiivinen tyyppi kokonaisuudessaan ja tarinat kertovat, että on pukukopissa hyvä jätkä. On ollut myös kapteenina junnumaajoukkueissa, joten johtajuutta löytyy.
 

En gång IFK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo SK24 tosiaan huhuili Kerhoon vaikka jo aikoja sitten oltiin tuomassa teille yhdessä Hirvosen kanssa.

Kotkansalo aloitti Ässissä vahvasti. Kokoa on riittävästi ja liikkuu kohtuullisen hyvin. On tottunut isoon vastuuseen rapakon takana ja omaa myös johtamisen ominaisuuksia, vaikka nuori kaveri onkin. Rapakon takaisen taustansa takia tulee hyvin toimeen p-amerikkalaisten kanssa, Ässissä oli hyvää pataa varsinkin Morrowin kanssa. Jotenkin keväällä kuitenkin tekemisen taso laski ja alkoi tulla jäähyjä, jotka näyttivät telkkariin sellaisilta turhautuneen pelaajan jäähyiltä. Hyvä peruspakki Liigaan ja sellainen 15-20 pinnaa voi tehdä laadukkaassa joukkueessa, esimerkiksi ensi kauden IFK:ssa. Olisin pitänyt toisen kauden Ässissä jos olisi ollut sellainen mahdollisuus

Joo no voi myös päätyä Hämeenlinnaan. Enkä nyt mitenkään olisi pettynyt jos Kotkansalo ei meille tulisi mutta jos taas päätyisi meille niin ilomielin ottaisin kundin vastaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös