Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2020–2021

  • 1 057 580
  • 3 984

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Saatta olla Turussa olla kova paikka jos teille näin käy.

Miksi olisi? Kauteen lähdettiin ajatuksella, että kunhan ei täysin nolata kentällä faneja niin hyvä. Tuskin tässä vieläkään ketään turkulainen oikeasti odottaa menestystä. Kärpät tai Tappara jos tulee ensimmäisellä kierroksella vastaan, niin TPS lähtee altavastaajana noihin sarjoihin. Oikeastaan mahdollisesti Pelicansia vastaan näen TPS:n lähtevän selkeänä ennakkosuosikkina. Ei tässä Turussa ole muuta kuin voitettavaa.
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Antakaa meille Lahteen LUKKO, please.
Vaikea nähdä, että Lahden talousalueella pärjäisi kaksi Liigaseuraa, Lahden Pelicans ja Lahden Lukko. Vai toimisiko toinen sponsorirahoilla ja toiseen pumpattaisiin rahaa jostain konserniyhtiöstä? En usko.

Tulkaa kaikki Tanpereelle, pidetään peijaiset ja käännetään katseet ensi kauteen. Loppuis jo.
 
Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Lukko - liigan paras, pienessä suvantovaiheessa mutta silti sarjan paras joukkue
HIFK - Neljännes runkosarjasta pelaamatta ja täysi arvoitus covid-vuoksi
TPS - Erinomaisessa pelivireessä, oli Lukkoa vastaan niskan päällä mutta taipui
KalPa - Hyvässä kevätvireessä, musta hevonen
Ilves - Oli hyvässä viressä ennen koronataukoa, arvoitus
Tappara - Ei ole vakuuttanut, mutta en ikinä laske ulos. Ei kuitenkaan suosikkeja.
Kärpät - Kaukana voittavasta kiekosta, silti voi jonkun sarjan vielä voittaa tällä kaudella.
Pelicans - Paljon tärkeitä poissaoloja, mutta koko kauden mittaan hyvä.
KooKoo - Maalinteon tuska tiputtanut ulos TOP-6, voi yllättää
Sport - Oli vahvassa vireessä ennen koronataukoa, arvoitus.
--------------------------------------------------------------------------------------------------
Bubbling under : HPK - ollut kevätkauden parhaita joukkueita, jos nousee pudotuspeleihin on uhka kaikille
 
Samppub

Tartun tähän.
Ensimmäinen erä TPS:n ja loput Lukon.
Vierailla tuplaten laukauksia, kotijoukkueella tuplaten torjuntoja, vieraiden aloitusvoittoprosentti reilu 61% voitettuja. Kiekonhallinta vieraille ja mitä näitä nyt on.

Ai niin, tolppia tais tosin olla Töpseleillä. Eli niskan päällä hela tiden.

Muuten kyllä erittäin pätevää tekstiä ja hyvin samanlaisia ajatuksia, kuin täälläkin.
 
Viimeksi muokattu:

Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021

No eihän tuossa sanottu mitään ajasta kauanko oli Tepsi niskan päällä. Ihan totta tuossa @Mortal siis puhui.
 
Samppakalja69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES
Jos laskin oikein niin Sportille riittää neljästä ottelusta viisi pistettä riippumatta HPK:n kahden ottelun tuloksista.

Ei voisi huonompaan kohtaan tapahtua Ipan palaaminen karanteenista tositoimiin. Ipan pelikunto ja -kyky täysin arvoitus pitkän tauon ja mahdollisten tartuntojen takia. Sitten vielä vastassa aina helppo Dufvan Sport kotihallissaan ja Sportilla vieläpä jonnin verran panosta jäljellä.

Eipä siinä, jätkät saa ainakin heti kunnon hien niskaan niin mukavampi lähteä loppuviikosta hilaamaan persettä edelleen kohti neljättä sijaa.
 
Creeper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Sportilla ollut samanlainen karanteeni ja tuntuma hukassa. Ilveksellä myös isot panokset pelissä.
 
Samppakalja69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES
Sportilla ollut samanlainen karanteeni ja tuntuma hukassa. Ilveksellä myös isot panokset pelissä.

Ainiin, mennyt vähän ohi Sportin tilanne. Ei ole sattuneesta syystä ollut intoa Liigaa seurata kuin sarjataulukon perusteella.. Sportilla kyllä isommat panokset, Hpk hengittää niskaan vikasta jatkoonmenijän paikasta. Ipa sen osalta turvassa.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Mites toi Liigan sarjataulukko? Kärpät viivan yläpuolella ja perässä pari jengiä paremmalla keskiarvolla...
 
Allu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ihmeen kauan kestää lisätä oikeat tiedot, varsinkin kun pelin lopputulos on ollut tiedossa jo hyvän tovin... Liiga loistaa jälleen kerran
 
Hodson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Jatkoajan tilastojen mukaan Kärpillä ennen tämän päivän kierrosta 54 peliä 1.63p/o. Nyt liigan sivuilla 53 peliä 1.66p/o. Mielenkiintoista.
 
Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
Langan aiheeseen liittyen, muiden seurojen voimasuhteet nousi siinä vaiheessa kun P Virta joutui osastolle ja laski välittömästi, kun Virta palasi Lukon taustalle.

Aikamoinen seppä saa olla, jos joku pystyy Lukon poffeissa kaatamaan. Eepin kanssa tuo olisi voinut tapahtua, mutta Virran kanssa vaikea uskoa. Sen verran mitä Lukon pelejä olen katsonut, niin hurja ero on tapahtunut hetkessä, kun Pekka on taas vastuussa, vaikkei vielä penkin takana seisokaan.

Hienoa että Pekka on back in business, niin raumalaisten mutta etenkin Pekan itsensä puolesta.
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Siinä kohtaa kun Peksi kampeaa itsensä happiviiksien ja pyörätuolinsa kanssa lähestulkoon suoraan sairaalan pedistä jäähallille, tuskin tulee kenellekään mieleen löysäillä yhtään tippaa.

TPS:ää vastaan pelatut ottelut oli ensimmäisen matsin ekaa erää lukuunottamatta aika näytöstä Lukolta, eikä varsinkaan tänään ollut TPS:llä oikeastaan minkäänlaista palaa edes taistella pisteistä. Ei tässä silti vielä ole mitään voitettu, ja matka on edelleen pitkä, mutta nämä ottelut kyllä näytti hyvää suuntaa Lukon osalta.
 
Rantsukoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eikä Virta ole tällä kaudella hyppäämässä penkin taakse. Näin menevät loppu kauden. Virta ottaa vastuun pelaajavalinnoista, mutta penkin takana Eepi jatkaa. Lukko suurin suosikki on ollut koko kauden ja tulee olemaan. Koronat ja lyhyemmät ottelusarjat, niin ei se Lukon mestaruus ole mitenkään varma kuitenkaan.
 
Lukko8

On mahdollista, että tulee vielä penkin taakse. Totesi näin IL haastattelussa. Ei toki todennäköistä.
 
IVXIII

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pääsiäisen pyhinä luin ajankulukseni tämän ketjun kommentteja sieltä jostain syyspuolelta, kun NHL-lainat olivat vielä joukkueissa mukana. Nykyhtekeen peilattuna siellä oli paljon aika koomisiakin vääntöjä. Niistä kirjoituksista taas muisti miten paljon käänteitä tässä kaudessa onkaaan jo ollut - mitenköhän paljon ehtii vielä tulla uusiakin käänteitä, toivottavasti ei enää yhtään.

Tällä hetkellä iso kysymys on tietysti HIFK:n tilanne. Uskon ja toivonkin, että joukkue tulee iskukykyisenä takaisin, ei ehkä näihin viimeisiin runkosarjapeleihin, mutta PO:hin se terävyys vasta tarvitaankin. Eiköhän IFK finaaleissa pelaa.

Aika monella joukkueella tuntuisi pelin taso heittelevän melkoisesti ja pelataan paljon ristiin. TPS:ää veikkailisin vieläkin aika korkealle. Ja Tappara taitaa taas vääntäytyä vähintään semeihin. Peliparit ja päivän kunto tulee olemaan lyhyissä sarjoissa normaaliakin ratkaisevampaa.

Lukonkin peli näyttää juuri nyt ihan hyvältä. Ja valmennus erityisesti!

Kunhan kaikki joukkueet pääsisivät pelaamaan ja saataisiin mestari ratkaistua pelaamalla, eikä yhdenkään joukkueen kausi päättyisi koronakaranteeniin.
 
Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021
On mahdollista, että tulee vielä penkin taakse. Totesi näin IL haastattelussa. Ei toki todennäköistä.
Minä väitän että on jopa todennäköisempää että hyppää penkin taakse, kuin että ei hyppäisi, jos Lukko jatkaa pitkälle kevää... kesään. On sen verran rautainen tahtotila päästä takaisin mukaan touhuamaan, että en ihmettelisi yhtään vaikka vielä penkin taakse hyppäisi. Tämä toki vaatii, että tervehtyminen ei ota takapakkia, vaan jatkuu hyvällä mallilla.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, VPS
Rauman Lukosta ja sen joukkueen materiaalista on nyt kirjoiteltu että sanottu, niin onhan se ylivoimainen SM-liigassa ja mestaruus kuuluisi mennäkin sinne 58-vuoden tauon jälkeen.......jollei mene, sitten eräs sanonta paikallaan taas "mä häpeän"?

Tämä nykyinen joukkue pärjäisi KHL:kin, keskinkertaisesti tai jopa hyvin ja jos vaikka ottaisivat ottelusarjan paras seitsemästä esimerkiksi Jokereita vastaan, niin Lukko sen voittaisi?

Kun puhutaan voimasuhteista, montako nyky pelaajaa mahtuisi vaikka Vaasan Sporttiin (no rahat ei tietystikkään riittäisi) tai johonkin muuhun SM-liiga seuraaan?

Peksille jaksamista ja palaamista normaali arkeen pikku hiljaa - olit kova voittava taistelija vakavaa tautia vastaan!
 
Vilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Tottakai mestaruus Raumalle menee, jos nämä höpöhöpöjulistukset olisivat edes 80% oikeaan osuvia. Eihän noita pleijareita kannattaisi edes pelata kun muut jengit vaan nolaavat itsensä.

Lukolla on muutamia loistavia pelaajia ja sen kärkitilaa on lisäksi alleviivannut Kärppien ja Kahvaran koko kauden jatkunut alavireisyys. Kovimman haastajan eli HIFKin nousu taas katkesi koronakierteeseen.

Mutta, en kuitenkaan löisi harmaata Corollaani vetoa (vm. -98/295 tkm) Lukon mestaruuden puolesta. Siellä on pelimiesten lisäksi muutama latvalaho ”tähti”, jotka voivat sotkea kuvioita tehokkaasti. Paljon ratkeaa siihen, ehtiikö HIFK saada rivinsä kasaan ennen finaaleita.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Rauman Lukosta ja sen joukkueen materiaalista on nyt kirjoiteltu että sanottu, niin onhan se ylivoimainen SM-liigassa ja mestaruus kuuluisi mennäkin sinne 58-vuoden tauon jälkeen.......jollei mene, sitten eräs sanonta paikallaan taas "mä häpeän"?

Tämä nykyinen joukkue pärjäisi KHL:kin, keskinkertaisesti tai jopa hyvin ja jos vaikka ottaisivat ottelusarjan paras seitsemästä esimerkiksi Jokereita vastaan, niin Lukko sen voittaisi?

Kun puhutaan voimasuhteista, montako nyky pelaajaa mahtuisi vaikka Vaasan Sporttiin (no rahat ei tietystikkään riittäisi) tai johonkin muuhun SM-liiga seuraaan?

Peksille jaksamista ja palaamista normaali arkeen pikku hiljaa - olit kova voittava taistelija vakavaa tautia vastaan!

No ei nyt lähdetä ihan hassuttelemaan sentään. Lukolla todella kova liigarosteri, mutta koheloon ja Jokereihin on vielä vähän matkaa. Varmasti pärjäisi näitä häntäpään jengejä vastaan, mutta Jokerit veisi kyllä paras seitsemästä ottelusarjan. Tästä taisi olla jo aikaisemminkin jotain kinastelua täällä, joten jätän asian nyt vain tähän.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: aave
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös