Treidispekulaatiot ja huhut 2020–2021

  • 323 164
  • 1 123

JasonX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Suomen Maajoukkueet
Itse heittäisin ilmoille vahvan tilastoscouttauksen perusteella nimen Luke Clendering, Jarmo tarvitsee sentterin ja mitään sateentekijöitä on vaikea tähän aikaan vuodesta treidillä hankkia. Halpa sopimus päättymässä tähän kauteen ja jo viime vuonna oli mukana siirtohuhuissa, toisi Columbukseen kaivattua osaamista aloituksiin ja edes vähän syvyyttä keskikaistalle.

Meijän Lukea ei treidata. :D (ellei vastine ole selkeästi parempaa) Vaikka on vaan nelosketjun jäbä niin, omasta mielestä Luke on hyvä puurtaja omassa roolissaan ja tärkeä kaveri Detroitille.
 
Trade-dedis on 12.4. joten matkaa sinne on vielä. Mutta koska kausi on lyhyt niin voi olla että rental-markkinat alkaa pikkasen aikasemmin. Ostava joukkue kun haluaa hyötyä pelaajasta pidempään, ja sitten koronan aiheuttaman taloudellisen iskun takia myyvät jengit saataa olla valmiita luopumaan jostain kallispalkkaisesta pelaajasta heti kun alkaa olla näköpiirissä että on aika heittää pyyhe kehiin.

Ja tähän vielä lisäksi huomioitava karanteenit jos rajan yli liikutaan. Eli sikäli treidejä varmasti nähdään jo ennen deadlinea.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Meijän Lukea ei treidata. :D (ellei vastine ole selkeästi parempaa) Vaikka on vaan nelosketjun jäbä niin, omasta mielestä Luke on hyvä puurtaja omassa roolissaan ja tärkeä kaveri Detroitille.
Pyh, jos siitä saa kolmoskierroksen varauksen niin kaupaksi vaan.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Pyh, jos siitä saa kolmoskierroksen varauksen niin kaupaksi vaan.

Juu ja sama pätee jokaiseen Detroitin UFA-pelaajaan. Voihan sen ottaa vaikka free agencyssä takaisin sitten.

Glendening aika varmasti menee tällä kaudella kaupaksi, kun 50% palkapidätyksellä sen saa muovattua 900k hintaan. Sellainen lappu menee jokaiseen contenderiin.
 
viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Glendening olisi jotenkin Montrealin Bergevinin näköinen hankinta, varsinkin jos alkaa näyttää siltä ettei nuori Evans saa neloskentästä enempää irti. Eikä ehkä muutenkaan se leveys olisi pahitteeksi keskikaistalle. Evansin voi kuitenkin tiputtaa helposti taxiin, koska ELC-sopimus.
 
Juu ja sama pätee jokaiseen Detroitin UFA-pelaajaan. Voihan sen ottaa vaikka free agencyssä takaisin sitten.

Glendening aika varmasti menee tällä kaudella kaupaksi, kun 50% palkapidätyksellä sen saa muovattua 900k hintaan. Sellainen lappu menee jokaiseen contenderiin.

Lappu varmaan menee, mutta meneekö Glendening? Ihan vilpitön kysymys kun pelaaja on itselle vähän vieraampi. Työteliäs ja pidetty kaveri, mutta syrjäyttääkö Spezzan tai Bellemaren pois kokoonpanosta? Tai Sundqvistin tai Evansin? Noin esimerkkinä.
 
Mr. Cloudy

Jäsen
Suosikkijoukkue
50 in '07

Valmentajasta kiinni kuka pitää kustakin pelaajasta ja pelityylistä, mutta tälläkin kaudella Glendening on koko liigan paras aloittaja prosentuaalisesti. Tälläinen erikoisosaaminen halpaan lappuun yhdistettynä on varmasti haluttu ase ratkaisupeleihin. Muutenkin kurinalainen ja fiksu pelaaja.

NHL:n parhaat aloittajat (Fox Sports)
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Lappu varmaan menee, mutta meneekö Glendening? Ihan vilpitön kysymys kun pelaaja on itselle vähän vieraampi. Työteliäs ja pidetty kaveri, mutta syrjäyttääkö Spezzan tai Bellemaren pois kokoonpanosta? Tai Sundqvistin tai Evansin? Noin esimerkkinä.
Duunaripelaaja, jolla on kokemusta ja pelaa sata lasissa. Eli juuri sellainen pelaaja, joka hankitaan johonkin contenderiin pelaamaan melkein joka otteluun nelosketjuun. Sitten fanit miettivät miksi tästä maksettiin joku varausvuoro ja eikö joku junnu olisi hoitanut samaa hommaa.
 
JasonX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Suomen Maajoukkueet
Pyh, jos siitä saa kolmoskierroksen varauksen niin kaupaksi vaan.
No joo Larkinia lukuunottamatta kaik on myynnissä. Glenu on on kaikissa matseissa mitä katsonut hoitanut tonttinsa hyvin. Hää on kuulunut omiin suosikkeihin nyky wingseissä. Kolmonen olis aika realistinen mut kyl mä halajaisin kakkosta. Mut kolmonen ja free agenttina takas kyl käy .
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Varmaan kohta pitäs niiden GM:ien tehdä jotain jotka haluaa reagoida jollain tavalla huonosti alkaneeseen kauteen. Jos seisoo tumput suorana niin sitten saattaakin olla myyntihomissa trade-dediksellä joka on muistaakseni 12.4.

Columbuksessa on ainakin selkeesti tarvetta sentterille ja Max Domi on varmaan se pelaaja joka tekee tilaa kookonpanossa. Homma ei vaan toi Domin kohdalla ja mutu on että Kekäläinen viheltää kohta homman poikki.

Nashvillen omistajat ei ole hirveen tyytyväisiä nyky meininkiin joten eiköhän siellä kohta sitten jotkut vaihda maisemaa. Rinne ja Josi taitaa olla ainoita joita ei saa treidata. Tällä menolla Granlund ja Haula varmaan sitten viimestään dediksellä vaihtaa maisemaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat

Jep. On todella tyhmää, jos GM:t odottavat sinne siirtotakarajalle asti ennen liikkeiden tekoa. Siellä on monilla jengeistä jo kolmasosa peleistä pelattuna, niin ei hirveän kauan voi venailla, jos haluavat mukaan pudotuspeleihin. Varmat pudotuspelijengit voivat ehkä täydentää joukkuettaan myöhemmin, mutta juuri vaikka Columbus, joka on siinä rajoilla, että meneekö pleijareihin vai ei, ja joukkueella on selvä heikkous, niin varmaan pitäisi jotain tapahtua pian.

Nashville on mielenkiintoisessa tilanteessa. Joukkueesta löytyy paljon hyviä ja vielä nuoria pelaajia, mutta näyttää ettei tuolla rungolla enää mennä pitkälle. Rinne on toki saanut ikää lisää, mikä ei kuitenkaan täysin selitä Nashvillen heikentymistä. Isoin ongelma on nuo sentterit Duchene ja Johansen, jotka eivät ole vastanneet huutoon ja molemmilla on isohkot sopimukset liian moneksi vuodeksi. Nashvillessä pitää päättää, että räjäytetäänkö koko homma vai onnistuisiko muutamalla treidillä vielä tekemään joukkueesta kilpailukykyisen. Tänä vuonna olisi mahdollisuus napata joku lupaava kaveri draftissa ja katsoa miten ensi vuonna lähtee, josko seuran prospekteista olisi apua. Toisaalta, uskoisin että Forsbergin ja Arvidssonin kaltaisista pelaajista voisi saada kovan vastineen kaupassa, millä saisi vauhtia uudelleenrakennukseen.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Varmaan kohta pitäs niiden GM:ien tehdä jotain jotka haluaa reagoida jollain tavalla huonosti alkaneeseen kauteen. Jos seisoo tumput suorana niin sitten saattaakin olla myyntihomissa trade-dediksellä joka on muistaakseni 12.4.

Luulen että kaudet on pilkottu kolmanneksiin. Yleensä parikymmen matsin kohdalla normikaudella lähtee valmentajat, jos on lähteäkseen. Nyt lähti Julien ekana. Vois olla 18+18+18=56 matsia. Alkukolmannes ensin pohjille, tehdään muutoksia (valkkuja/hokitreidejä), sitten vedetään keskikolmannes, tässä kohtaa selviää ostajat ja myyjät. Sen jälkeen enemmän pelaajia contenderiin ja pickejä rebuildaajiin -tyylisesti.

Trade deadlinen jälkeiset ottelumäärät varmasti vaihtelevat nyt isosti, kun jotkut ovat koronan takia perässä, mutta Detroitilla on tuon jälkeen 12 matsia. Ei ole vielä peruttu ainuttakaan.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Varmaan USA:sta Kanadaan siirrot koitetaan saada valmiiksi jo maaliskuun puolella että pelaaja saa enemmän aikaa tutustua joukkueeseen.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Varmaan USA:sta Kanadaan siirrot koitetaan saada valmiiksi jo maaliskuun puolella että pelaaja saa enemmän aikaa tutustua joukkueeseen.

Tuo karanteeni-homma on kyllä pyllystä. Saattaa yleistyä divarin sisäiset treidit Kanadan puolella juuri karanteenin välttääkseen. Ja kun välttämättä kyseessä ei ole taas seuraavan kauden Divisioona-vihu.

WInnipegillä tässä ehkä suurin "etu", kun ei ole ens kaudella kenenkään nykyisen divarilaisen kanssa samassa divarissa.
 
Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Toronton kannalta treidit asettunee tuohon 15.3. ympäristöön, koska siinä kohtaa on hieman seesteisempi 2vk jakso pelien suhteen, jolloin myös rosteripelaajia on helpompi liikutella. Kolmossentteriä tuo rosteri huutaa melko vahvasti, sen hankkimiseksi myös rosteripelaajia pitää liikutella. Voi olla että esimerkiksi Kerfoot tekee tilaa ja kun mies on osa Toronton sentterireserviä, niin kovin pitkää karanteenia ei vaihdokki voi istua sivussa. Hullulta tuntuu että joukkue jolla on riveissään Matthews, Tavares, Kerfoot, Nylander, Thornton, Spezza, Boyd ja Engvall joutuu tällaisia miettimään, mutta suurin osa näistä senttereistä sopii paljon paremmin laidalle, eikä vanhojen herrojen jalka riitä enää keskushyökkääjän roolissa.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat

Olisi tyypillinen Bob Murrayn liike. Hankitaan entinen ykköskierroksen varaus, jolla ei ole ura lähtenyt odotetulla tavalla käyntiin ja toivotaan, että Ducksissa lähtisi. Bingon täydentää se, että Virtanen on isokokoinen voimahyökkääjä, kun aina pitää hakea näitä kavereita sen sijaan, että hankkisivat jonkun taitopelaajan. Muutenkin hieman ironista, jos Heinen vaihtuu Virtaseen, kun viime vuonna laittoivat ailahtelevaisen voimahyökkääjän Ritchien (joka oli pettymys ykköskierroksen varaukseksi) Bostoniin ja Heinen tuli paluupostissa. Nyt sitten Heinen vaihtumassa sellaiseen pelaajaan, joka kaupattiin vuosi sitten pois... Ei paljoa edistystä olisi.

Ei kiitos.
 
Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, Arsenal, KuPS, Kalikka, BVB ja Eagles

Seniili on omassa elementissään. Eiköhän se keksi hankkia oikeasti jonkun Virtasen jolla ongelmia mentaali puolella. Tai no josse hankkii muutaman varaus kierroksen Virtasta vastaan niin hyväksyn sen.

Maddenia odotellessa sen paikalle.
 
Viimeksi muokattu:

Tuntuu vaan, ettei Murrayllä ole oikein suuntaa joukkueelle mietittynä. Yhtenä hetkenä halutaan työteliäs kaveri sisään voimahyökkääjän tilalle ja sitten taas halutaankin sitä massaa ja kovuutta. Ja tämä olisi taas Murrayn tapa herätellä joukkuetta... Taitavat painaa snoozea tämmöiseen siirtoon "herättyään".
 
Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, Arsenal, KuPS, Kalikka, BVB ja Eagles
Tuntuu vaan, ettei Murrayllä ole oikein suuntaa joukkueelle mietittynä. Yhtenä hetkenä halutaan työteliäs kaveri sisään voimahyökkääjän tilalle ja sitten taas halutaankin sitä massaa ja kovuutta. Ja tämä olisi taas Murrayn tapa herätellä joukkuetta... Taitavat painaa snoozea tämmöiseen siirtoon "herättyään".

Samuelithan tämän ongelman ratkaisee. Madden sisään ja seniili ulos. Madden tehnyt kovaa duunia organisaation eteen jo pitkään. Eakins ei ole se valmentaja joka pystyy Zegrasta ja Drysdalea viemään ylös päin.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles
Kun niputtaa toisen joukkueen ykköspuolustajista ja toisen joukkueen ykkösmolareista, niin kyllä sillä jo neuvottelupöytään pääsee.

Miten olisi Eichel Buffalosta? Huhujen mukaan ei liiku ilman Skinnerin sopimusta, mutta kyllä Kekäläinen keinot keksii. Make it happen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös