Boston Bruins 2020–2021

  • 64 105
  • 290

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Kaksijakoiset matsit Capseja vastaan. Ensimmäisessä peli oli hyvin hallussa mutta tuli tappio ja toisessa aika lailla purjeessa lopun kympin dominointia lukuunottamatta. Tällä kertaa Halakille pari helppoa, ylivoima huonoa ja minuutin 5v3 luokatonta. Toisen pelin Bruinsille käänsi Trent Frederic, jolle on kyllä nostettava hattua. Molemmissa peleissä haastoi ja lopulta sai haluamansa ja pärjäsi ihan hyvin Wilsonia vastaan. On vielä nuori kloppi ja on varaa kerätä voimaa sekä kokemusta tulevina vuosina mutta ihan kova nimi korttiin uran toisessa tappelussa.
 

WhoisJohnny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins (Liigassa HPK, TPS)
Joo, toi Freddyn mylly kyllä herätti. Taisi käyttää Wilsonilta iskarit pohjassa kertaalleen. Pastakin karisteli ruosteen harteiltaan tavalleen ominaisesti.

Silti kaksijakoiset fiilikset. Ei voi antaa kaverille kolmea eteen ja sitten alkaa pelaamaan. Muuten tulee pitkä kausi. Halak ei ollut parhaimmillaan myöskään.
 

WhoisJohnny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins (Liigassa HPK, TPS)
Perinteinen kaava jatkui boys. Johtoon heti mentiin toki heti alkuun, kun 12 sekunnin jälkeen Pasta hassutteli Gostisbeheren solmuun ja lopuksi vielä Hartin. Tämän jälkeen kauden tutuksi tulleen kaavan mukaan annettiin kaverin tehdä kolme rysää jotta jännitys matsissa varmasti säilyy. Ja säilyihän se, Pasta iski tasoituksen ja hatullisen täyteen 10sek ennen loppua. Jatkoajan ratkaisi sitten kapteeni maalin edestä.

Hauskaahan tämä on niin kauan kun voittoja tulee, mutta en tiedä kestääkö meikäläisen pumppu näitä edes kauden puoliväliin.

Pastalla nyt kolmeen peliin 5+2. Ei paljoa kone yski.
 

laamis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
Perinteinen kaava jatkui boys. Johtoon heti mentiin toki heti alkuun, kun 12 sekunnin jälkeen Pasta hassutteli Gostisbeheren solmuun ja lopuksi vielä Hartin. Tämän jälkeen kauden tutuksi tulleen kaavan mukaan annettiin kaverin tehdä kolme rysää jotta jännitys matsissa varmasti säilyy. Ja säilyihän se, Pasta iski tasoituksen ja hatullisen täyteen 10sek ennen loppua. Jatkoajan ratkaisi sitten kapteeni maalin edestä.

Hauskaahan tämä on niin kauan kun voittoja tulee, mutta en tiedä kestääkö meikäläisen pumppu näitä edes kauden puoliväliin.

Pastalla nyt kolmeen peliin 5+2. Ei paljoa kone yski.
Toihan on justiinsa parasta/kauheinta urheilun seuraamisessa, kuitenkin haluaa että ottelut on jänniä, mutta onhan se samaan aikaan kauheeta.
Enemmän aiheeseen liittyvää, niin onhan toi Pasta kyllä kanssa käsittämätön pelaaja. Näytti ihan joltain alkulämmittelty toi maali, saa vaan näyttämään niin helpolta. Menikö muuten pakin luistimesta sisään?
Ei voi kun nostaa hattua tolle Pastrnakille, melkoinen taikuri.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
On tuo Bruinsin 4-3 YV kyllä (vastustajan kannalta-) aika karmea ryhmä...
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Pastrnakin laukaisuprosentti edelliseltä neljältä kaudelta (kun on pelannut vakituiseen #37n ja #63n kanssa): 12,98 - 14,23 - 16,17 - 17,20

On kyllä jäätävä viimeistelijä. Huikeat kädet ja petollinen laukaus. Kiekko lapaan viiden metrin säteellä maalista, niin punavalo palaa kohtuullisella varmuudella.

Pastrnak ei ole ketjunsa johtava pelaaja tilanteiden luomisessa, mutta varmaan silläkin osastolla olisi enemmän annettavaa, jos olisi tarvetta. Toistaiseksi vetovastuu ketjun hyökkäyspelistä on oikeutetusti Marchandilla.
 

WhoisJohnny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins (Liigassa HPK, TPS)
Toihan on justiinsa parasta/kauheinta urheilun seuraamisessa, kuitenkin haluaa että ottelut on jänniä, mutta onhan se samaan aikaan kauheeta.
Enemmän aiheeseen liittyvää, niin onhan toi Pasta kyllä kanssa käsittämätön pelaaja. Näytti ihan joltain alkulämmittelty toi maali, saa vaan näyttämään niin helpolta. Menikö muuten pakin luistimesta sisään?
Ei voi kun nostaa hattua tolle Pastrnakille, melkoinen taikuri.

Oikeassahan sä olet, onhan tää sydänkohtausriskin arvoista toki. En ainakaan äkkiseltään keksi parempaa tapaa siirtyä rajan taa huutamaan Bruinsia voittoon.

Ja joo, olin katsovinani että pakin luistimesta lopulta meni sisään, jäätävä pujottelu kaikesta huolimatta eikä ukko vaikuta edes hengästyneeltä. Kunnon pipolätkämaali. Sieltä tulikin @larzzon toimesta dataa laukaisutarkkuudesta, onhan noi nyt ihan kipeitä lukemia. Ja lisäksi trendi on nouseva. Kun Pasta lähestyy neljääkymppiä niin voidaan kaiken järjen mukaan lomauttaa ainakin ketjullinen ukkoja kun Havirovin hassuttelija painaa joka toisen laakin sisään vaikka omasta päästä. Hyvät ajat tiedossa boys!
 

WhoisJohnny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins (Liigassa HPK, TPS)
HERÄTYS POJAT, ON PELI-ILTA!

HYVÄÄ YÖTÄ GIROUX

HYVÄÄ YÖTÄ HART!

HYVÄÄ YÖTÄ PATRICK!

HYVÄÄ YÖTÄ KONECNY!

HYVÄÄ YÖTÄ COUTURIER!

HYVÄÄ YÖTÄ FARABEE!

HYVÄÄ YÖTÄ GOSTISBEHERE!

HYVÄÄ YÖTÄ HAYES!

HYVÄÄ YÖTÄ LINDBLOM!

HYVÄÄ YÖTÄ MYERS!

HYVÄÄ YÖTÄ VAN RIEMSDYK!

HYVÄÄ YÖTÄ LAUGHTON!

HYVÄÄ YÖTÄ PROVOROV!

HYVÄÄ YÖTÄ AUBE-KUBEL!

HYVÄÄ YÖTÄ RAFFL!

Jos tänään ei annettaisi kamalasti eteen, edes sitten jännityksen säilyttämiseksi.

Oletettavasti seuraavilla mennään:

Pasta-Bergy-Marchy
Lauzon - McAvoy

Ritchie-Krejci-Smith
Clifton - Carlo

Frederic-Coyle-Wagner
Zboril - Miller

Blidh-Kuraly-Bjork
 
Suosikkijoukkue
Bruins
Pelin siellä, toisen täällä voi voittaa, mutta vaikea on nähdä että tuolla kokoonpanolla kovin pitkälle pärjää. Monta ukkoa on ihan väärässä roolissa.
 

WhoisJohnny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins (Liigassa HPK, TPS)
Noniin, viime yönä mentiin tutusti jatkoajalle, josta tunnetusti poistutaan voittajana. Koko matsia en jaksanut katsoa, kun univelka ja aamuherääminen painoivat päälle. Sen mitä katsoin, oltiin vähän turhan paljon telineissä. Rangersilla enemmän huippupaikkoja. Puolistajat hoitivat tonttinsa hyvin ja Rask oli hyvässä vireessä.

Rask tarjoili myös jännittäviä hetkiä luistellessaan tasatilanteessa vaihtoon, kun ei muistanut että peli on tasan. Videot tilanteesta naurattaa. Jatkoajalla se ratkaisu tuli nopeasti. Rangers haisteli 2vs1 hyökkäystä, mutta McAvoylta aivan maaginen syötönkatko ja Marchy läpi.

Muuten oli kyllä ajoittain pelottavan vaikean näköistä. Noh, voitto on voitto. Alan varmuudeksi painamaan PiVeen ristejä Bruinsin matseihin.
 

Joope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Siellähän oli Rangersia vastaan kunnon miekkailut. Frederic valinnut näköjään kovan tien päästä fanien sydämiin. Ihan miehekkäästi ottanut nyt parin viikon sisään mittaa Wilsonista ja Lemieuxsta.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Siellähän oli Rangersia vastaan kunnon miekkailut. Frederic valinnut näköjään kovan tien päästä fanien sydämiin. Ihan miehekkäästi ottanut nyt parin viikon sisään mittaa Wilsonista ja Lemieuxsta.
Molemmat näistä yrittivät varaslähtöä ja Lemieux siinä onnistuikin. Hyvä perusta Bruins-fanien suosikiksi ja mielenkiintoista nähdä millaiseksi pelaajaksi kehittyy tulevina vuosina.

Peli Rangersia vastaan oli viihdyttävä ja niin lähelle vanhan ajan kiekkoa kuin nykypäivänä taidetaan päästä. Harmi, että Bruins on kuin märät halot nuotiossa: ei syty omin voimin vaan tarvitsee bensaa ja kipinän vastapuolelta. Tällä kertaa sen tarjosi Trouba päätaklauksella Zboriliin ja sen jälkeen toisessa erässä vietiin peliä kaukalossa ja tappeluissa. Tasakentällisin kiekon saaminen rysään vaatii monumentaalisen työmäärän ja tähän on tultava parannusta jos haaveillaan menestyksestä. Tämä korjataan sitten perinteisellä nopanheitolla vanhaan scoring-wingeriin siirtorajalla?

Se, mikä on lämmittänyt pelistä toiseen, on tuo uusi puolustus. Pikkasen on tehnyt pahaa katsoa Charaa Capseissa mutta tuskaa on lieventänyt nuorien pakkien peliesitykset. Selvää oli, että McAvoy johtaa joukkoja mutta kun puolet kokoonpanosta on ensimäisillä kymmenillään pelien määrässä on homma näyttänyt pirun hyvältä. Onhan näitä poikia kypsyteltykin mutta kun kaksi toteemia saatiin edestä pois on nuorisolaisten aika nousta parrasvaloihin ja viedä hommaa eteenpäin ja omaan suuntaansa. Tältä osin olen luottavainen tulevaisuuden suhteen ja kentällä voi olla jo nyt tulevan vuosikymmenen menestysjoukkueen puolustuksen runkopelaajat.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Nämä runkosarjapelit ovat vähän tämmöisiä, että kun tiuhaan pelataan ilman yleisöä ja sarjataulukossa on turvallinen asema, niin ei se paras suorittaminen noilta ykköskorin kavereilta kovin helpolla löydy. Onneksi on joukkueessa mukana hyvä määrä nuorempaa verta, jolle NHLn runkosarja helmikuussa ei ole pelkkää duunia, jaksavat vielä painiakin.

Tuosta puolustuksesta oli Shinzawalla Athleticissa vähän aikaa sitten juttu, jossa aika suoraan Cassidyn kommenteista oli luettavissa, että Charan ja Krugin pois päästäminen oli strateginen valinta ja mahdollisti sen, että Bruinsin oman pään puolustuspeli on aktiivisempaa ja liikkuvampaa. Hyvältähän se pääasiassa näyttää, vaikka välillä kyllä ratkeaa pahasti. Onpahan Raskilla ja Halakilla palkkansa edestä töitä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Pica

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Siellähän oli Rangersia vastaan kunnon miekkailut. Frederic valinnut näköjään kovan tien päästä fanien sydämiin. Ihan miehekkäästi ottanut nyt parin viikon sisään mittaa Wilsonista ja Lemieuxsta.

Frederic lienee todellakin ihan tietoisesti ottanut tuon homman osaksi repertuaaria, viime kaudella aika yhtäkkiä alkoi hanskat tippua jatkuvasti Providencessa ja vielä yliopistotaustaiselta (=ei kehityssarjassaan tapelleelta) pelaajalta. Kiva kun näitä kyvykkäitä sivutoimisia tappelijoita on nyt rosterissa hyvä nippu, kun ei varsinaiselle enforcerille ole enää nykyliigan kokoonpanoissa sijaa.

Nyt kun tosiaan on tämä erikoinen kausi ilman yleisöä ja muine erikoisjärjestelyineen, niin viihdearvon kannalta on hyvä homma, että on näitä peräkkäisiä pelejä samaa joukkuetta vastaan. Rangers-peleissä selkeästi jengit ottivat numeroita muistiin ja nyt mentiin tosiaan vähän old schooliksi sitten.

Pelillisesti voi sanoa näistä matseista, että ainakin maalivahtipeli oli kunnossa. Tämä jälkimmäinen oli kyllä varsin sekavaan ja virhealttiiseen ensimmäiseen verrattuna paremmalla hollilla hallinnankin suhteen, vaikkei maalinteko helpolta tunnukaan.

Eka Rags-peli oli varmaan DeBruskin paras peli kymmeniin peleihin (ei sillä, että kyseisen riman ylitys olisi vaatinut juuri mitään). Toivottavasti kielisi siitä, että Coylen kanssa toimisi. Krejcin ketjuun en Jakea takaisin kaipaa, Ritchiellä kun on itseluottamus korkealla niin näyttää pystyvän tekemään yllättävänkin hallitusti oman osansa ketjunsa kiekollisessa pelissä. Sitä paitsi jos sä olet pelannut kaksi peräkkäistä peliä top6-tasolla viimeksi joskus toissa vuonna, niin mun mielestä on jo ihan oikeudenmukaistakin, ettet sä top6:ssa pelaa.

Mitä puolustukseen tulee, niin olen mä muutaman kerran tämän kauden pelejä katsoessa muistanut ohimennen, että monta vuotta siellä oli Krug, mutta aika nopeasti menee ohi. Charasta on aika paljon tietoisempi ja Capsissa olo jollain tasolla häiritsee, mutta kyllä tämä puolustus tällaisenaan miellyttää. Kaksi peräpään hitainta sälliä lähti, joista toinen myös kädettömin ja toisellakaan kädellisyydestään huolimatta ei avaus- ja suunnanmuutospelaaminen varsinkaan paineistettuna kuulunut vahvuuksiin. Toki lähti myös hyviä ominaisuuksia paljon ja roppakaupalla johtajuutta, mutta noita heikkouksia ei todellakaan ole ikävä. Myös McAvoyn yhä dynaamisempi hyökkäyssuunnan peli 5v5 on nyt mahdollista, kun ei tarvitse niin paljon varmistella nopeiden vastahyökkäysten varalta, sillä se parin puolustava osapuolikin ehtii sellaisiin mukaan.

Eniten pakiston puolesta pelotti alivoima. Noh, kuinkas sitten kävikään, tällä hetkellä ollaan alivoimaprosenteissa NHL:n sijalla 1. Luotin kyllä, että jo isoa roolia esittänyt Carlo pystyisi ottamaan vielä vähän lisää taakkaa harteilleen ja jatkamaan siitä mihin jäi, ja näin on käynytkin, ja McAvoy pystyisi hoitamaan pienemmän slotin kuten aiemminkin, mutta muita satavarmoja kortteja en siihen isoon rooliin nähnyt. Lauzon on kuitenkin osoittanut pystyvänsä kantamaan jengin isoimman av-ruudun - jopa muutama sekunti Carloa suurempi ottelukohtainen av-aika - 23-vuotiaana tulokkaana tasolla, joka mahdollistaa tämänkaltaisen tuloksen. Minusta tämä on mediassa ja keskustelupalstoilla ihan liian vähälle huomiolle jäänyt asia, kun joukkueen tulokkaita ja tasoaan nostaneita on hehkutettu. Noin ison roolin pelaamiseen noin tehokkaasti pystyy harva, noin kokemattomana se on jo poikkeuksellista. Sitten toki tuli vielä Kevan Miller, joka pelaa kuin ei pois olisi ikinä ollutkaan, niin tuolla miehityksellä jälki on vajaalla tilaston mukaista.
 

WhoisJohnny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins (Liigassa HPK, TPS)
Minusta tämä on mediassa ja keskustelupalstoilla ihan liian vähälle huomiolle jäänyt asia, kun joukkueen tulokkaita ja tasoaan nostaneita on hehkutettu. Noin ison roolin pelaamiseen noin tehokkaasti pystyy harva, noin kokemattomana se on jo poikkeuksellista. Sitten toki tuli vielä Kevan Miller, joka pelaa kuin ei pois olisi ikinä ollutkaan, niin tuolla miehityksellä jälki on vajaalla tilaston mukaista.

Ehdottomasti tämä. Helvetin hyvin kirjoitettu. Lisäksi Zboril tullut todella hyvin sisään, mikä ilahduttaa. Tämä tarkoittaa ilahduttavasti sitä, että tuosta paljon puhutusta -15 draftista ainoa käteen jäänyt tyhjä arpa on Senyshyn, joka voi mun puolesta neppailla kiivejä Providencessa. Eniten mieltä lämmittää silti, että John Moorea ei tarvitse katsella jatkossakaan.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Lisäksi Zboril tullut todella hyvin sisään, mikä ilahduttaa. Tämä tarkoittaa ilahduttavasti sitä, että tuosta paljon puhutusta -15 draftista ainoa käteen jäänyt tyhjä arpa on Senyshyn, joka voi mun puolesta neppailla kiivejä Providencessa.

Tällä hetkellä Carlo, Lauzon, Zboril ja DeBrusk vaikuttaa aika jäätävältä saldolta yhdestä drafista, vaikka hauskuutta tuosta ykköskiepistä jaksetaan repiä.

Ja mitä Senyshyniin tulee, niin tuostahan oli joltain yleensä joukkueesta perillä olevalta taholta (en enää muista kuka) huhua, että olisi ollut ylhäällä jos Cassidy olisi saanut päättää. Toimiston puolelta sopimustilanteet ja muita vaihtoehtoja selkeästi parempi luotto siihen, että ZS läpäisee waiverit tuossa alkukauden ryysiksessä olisivat kääntäneet päätöksen. Mikäli tarina pitää paikkansa niin organisaation puheet siitä, että Senyshynin alhaalla tekemästä duunista ja kehityksestä todella pidetään, eivät välttämättä ole medialle syötettyä paskapuhetta. Tiedä vaikka sieltäkin vielä olisi hitaasti kiiruhtamalla tulossa jonkun sortin NHL-pelaaja, ihan huonoja eivät viime kausien muutamien ylhäällä pelattujen hajapelien otteet olleet.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Pica

WhoisJohnny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins (Liigassa HPK, TPS)
Tällä hetkellä Carlo, Lauzon, Zboril ja DeBrusk vaikuttaa aika jäätävältä saldolta yhdestä drafista, vaikka hauskuutta tuosta ykköskiepistä jaksetaan repiä.

Ja mitä Senyshyniin tulee, niin tuostahan oli joltain yleensä joukkueesta perillä olevalta taholta (en enää muista kuka) huhua, että olisi ollut ylhäällä jos Cassidy olisi saanut päättää. Toimiston puolelta sopimustilanteet ja muita vaihtoehtoja selkeästi parempi luotto siihen, että ZS läpäisee waiverit tuossa alkukauden ryysiksessä olisivat kääntäneet päätöksen. Mikäli tarina pitää paikkansa niin organisaation puheet siitä, että Senyshynin alhaalla tekemästä duunista ja kehityksestä todella pidetään, eivät välttämättä ole medialle syötettyä paskapuhetta. Tiedä vaikka sieltäkin vielä olisi hitaasti kiiruhtamalla tulossa jonkun sortin NHL-pelaaja, ihan huonoja eivät viime kausien muutamien ylhäällä pelattujen hajapelien otteet olleet.

Todella hieno homma jos näin on. Nopeushan kaverilla on ollut valttia alusta alkaen, mutta muuta ei sitten ainakaan alkuun ollutkaan tarjolla. Jos kaverista saadaan vielä änärikelpoinen, niin melkoinen jackpot tuo drafti sitten osoittautuu olemaan.

Asiaan liittymättömänä tuon tännekin ilmoilla velloneen huhun, että Bruins ja Canucks olisivat keskustelleet diilistä, jossa Jake Virtanen siirtyisi meille. Pidän kuitenkin todennäköisimpänä miehen päätymistä Flamesiin tai jopa Torontoon.
 

WhoisJohnny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins (Liigassa HPK, TPS)
Bruins edelleen huhuissa Wildin ohella vahvin ehdokas Jake Virtasen seuraavaksi seuraksi. Darren Dregerin mukaan Canucksin pyynti on nuori hyökkääjä, jonka caphit on Virtasen 2.55M pienempi. Virtasella tällä kaudella 14 peliä ja yksi maali. Useina iltoina jäänyt alle 10min peliajalle.

Meiltä Canucks olisi kaiketi Anders Bjorkia vailla? Vai tuleeko muita mieleen?
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Tuo Virtanen ei herätä suurempia tunteita mutta toivoisin, että laiturihankinta suuntautuu tuonne upper-six osastolle. Jos yhden maalin miehiä lähdetään hakemaan niin tähdätään sitten suoraan Taylor Halliin.
 

WhoisJohnny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins (Liigassa HPK, TPS)
Tuo Virtanen ei herätä suurempia tunteita mutta toivoisin, että laiturihankinta suuntautuu tuonne upper-six osastolle. Jos yhden maalin miehiä lähdetään hakemaan niin tähdätään sitten suoraan Taylor Halliin.

Tietty siinä on yksi enemmän kuin Ondrej Kasella (tähän hymiö). Virtanen voisi olla mielenkintoinen projekti, nuori sälli jolle maisemanvaidos voisi tehdä terää. Kuitenkin itsekin toivoisim jotain top 6 äijää, jos ostohousut on taa jalassa. Mielellään vielä sellainen, josta olisi meille iloa pidemmäksi aikaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Pica

WhoisJohnny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins (Liigassa HPK, TPS)
Jaaha pojat, se on peli-ilta! Seuraavilla mennään:

Marchy-Bergy-JDB
Ritchie-Krejci-Pasta
Bjork-Coyle-Smith
Frederic-Kuraly-Wagner

Lauzon-McAvoy
Moore-Carlo
Zboril-Miller

Grzelcyk telakalla, Kase luonnollisesti samoin. Jake DeBruskin tehoja herätellään Marchandin ja Bergeronin kanssa. Varsin riskitön veto, sillä pojat pystyvät tuottamaan vaikka keskenään huolimatta siitä kuka vieressä häärää.
 

ML17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Nyt tuli sitten kauden eka kunnon tappio, jossa ei ollut mahdollisuutta tasoittaa lopussa. Ihan hyvältä näyttää muuten, mutta kauden neljästä tappiosta kolme on tullut Islandersin nihilististä ja hyvää puolustuspeliä pelaavaa joukkuetta vastaan. Tässä pelissä henkilökohtaiset virheet ratkaisivat pelin. Huomenna jatkuu.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Jaahas, onhan nuo Isles-pelit olleet paskaa koko kauden, mutta nyt saa oikein hävetä. Moneen kertaan useampi ukko jahtaa kiekollista pelinlukutasolla "innostuneena säntäävä koira", ja väylää maalille ei silti ota kukaan, ja karmea määrä päästettyjä vastahyökkäyksiä vielä noiden maalien päälle. Tuntui että kohtuullisen taistelun jälkeen porukka antoi periksi kun Isles teki Fredericin tunaroinnista 3-2:een. Bruins-identiteettiin ei perkele sovi, että vartti ennen loppua maalin tappiolle joutuessa usko ja yritys horjuu! Tällaisen esityksen jälkeen tekisi mieli (tuhkan päälleen sirottelun lomassa) treidata secondary scoring puoleen tusinaan jarruja ja hanskaajia, pestata sopivasti vapautunut Julien takaisin ja katsoa miten kävisi - ei ainakaan noin noloja otteita tarvitsisi todistaa.

Noh, yksi ohipeli (tai jopa vain -erä) tässä nyt oli kyseessä vain, mutta kyllähän tässä huoli kasvaa, miten nykyjoukkue pystyy vastaamaan jos vastustaja on oikeasti tiivis ja hyvin valmennettu.
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Ei kyllä ollut Halak myöskään ihan parhaimmillaan. Vaikka tuo 3-2 maali Fredericin tunarointi olikin, niin ei Halak kyllä seurannut tilannetta yhtään ja oli täysin jo tilanne ohi -moodissa tuossa. Siksi längistä meneekin kiekko.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös