Koronavirus – uhka myös Liigalle?

  • 2 488 702
  • 16 370

Warrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Eiköhän seurat pelaa pokeria noilla "kohta tulee seinä vastaan" -kommenteilla. Samaan tapaan kuin syksyllä puhuttiin, ettei seurojen talous kestä yhtäkään peliä tyhjille katsomoille. Kas kummaa, ollaan vedetty jo toista kuukautta tyhjille lehtereille.

Ei sillä, etteikö seurojen tilanne olisi tukala, mutta eiköhän tuossa vähän vedetä kotiin päin ja herätellään huomiota, mikä on sinänsä ihan oikein.
Miksi kuule luulet, että ne ”on voineet” pellailla tyhyjille katsomoille?! Voin kertoa - pakon edessä! Telia haluaa sovitun määrän lähetyksiä (kusessa ovat hekin, koska ohjelmisto / massiiviset investoinnit Liiga-tuotteeseen), siellä on yhteistökumppaneilla tarpeita näkyvyyteen ja siihen liittyviä intresseä ja tarpeita. Ei ne urheilun vuoksi niitä pellaile, eivät vaan voi salassapidon suojalla näitä sanoa ääneen, kuin kiertäen. Ei siellä ole kellään liikaa rahaa kirstussa. Jopa itse Liiga Oy on suht niukkavarainen loppupeleissä. Kyllä nuo suoria hätähuutoja on. Osalla toki tilanne hieman parempi, monella todella heikko. Ja tämä kaikki edellinen suoraa faktaa erää Oy:n taholta kommunikoituna.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK

Nati

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Eetu Liukas
Eli jos tulee loukkaantuneita niin pitäisi mennä kahdella kentällä pelaamaan?

Siinä kohtaa voi hakea niitä korvaavia ukkoja vaikka Mestiksestä tai nostaa omia junnuja tilalle. Merkityksetön kausi tämä muutenkin on eikä välttämättä edes mestaria ratkaista... KooKoon kannattaisi säästää paukut toiminnan jatkumiseen.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Ei! Kun silloin ei ollut tilanne edennyt näin pitkälle, eikä kukkaan uskonut näin pitkään / vaikeaksi äityvän.

Miksi silti puhuivat paskaa? Kovaan ääneen toitotettiin ympäri mediaa ettei pystytä pelaamaan yhtään peliä tyhjille katsomoille. Aika monta on jo pelattu eikä mikään seura ole kaatunut. Eihän kukaan luota enää noiden höpötyksiin. Jos tukia meinaavat saada niin sitä suuremmalla syyllä odottaisi edes jonkinlaista rehellisyyttä.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Ehdottomasti kielto ettei K tai S kauppaan saa mennä kuin kymmenen kerrallaan, mukaan lukien henkilökunta...on kuitenkin fakta että kaupoissa altistuu enemmän porukkaa :)
> Sanoisin että ehtis olemaan voimassa 0 minuuttia...
Tämä kielto itseasiassa ulkomailla muutamissa paikoissa on, on laskurit ja vartiat paljonko kaupoissa saa kerralla olla. Mikäli tämä olisi myös Suomessa ymmärtäisi myös urheilutapahtumien rajoitukset paremmin. Nyt tämä tuntuu pelkästään ajojahdilta ja kaksinaismoralismilta.
 

Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Hesarissa mielenkiintoinen tieto huomisista neuvotteluista. Tämä on nykytilanteeseen verrattuna selkeä askel eteenpäin, mutta odotetaan nyt vielä tarkempia tietoja.

"HALLITUS keskustelee keskiviikkona myös kulttuuri- ja muista tapahtumista. Tilaisuudessa esitellään ehdot, joilla koronaviruksen eri leviämistilanteessa tapahtumia voisi järjestää."

Hallitus | Hallitus neuvottelee keskiviikkona rajoituksista: Esillä matkustusohjeiden tiukennukset ja tapahtumien järjestämisehdot

Olin juuri postaamassa samaa linkkiä mutta ehdit ensin. Toivotaan että olisi valoa tunnelin päässä!

"Hallitus neuvottelee keskiviikkona keinoista, joilla se voisi yrittää vaimentaa koronaviruksen uuden ärhäkän muunnoksen leviämistä Suomeen. HS:n tietojen mukaan eri ministeriöissä pohditaan ennen kaikkea rajojen terveysvalvonnan ja matkustusohjeiden tiukennuksia.
Lisäksi aikeissa on laatia alueviranomaisille uudet ohjeet, joiden mukaan rajoituksia otettaisiin nykyistä aikaisemmin ja voimakkaammin käyttöön, jos uusi muunnos leviää alueella."


Tuossa yllä vielä ote uutisesta. Toivottavasti ko. rajoitukset ovat juuri noita, eli rajojen terveysvalvontaa tehostettasiin sekä jopa kiellättäisiin ulkomaille matkustamista hieman kovemmin.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
No Kookoo ei juurikaan näistä uusista ole mitään maksanut.

Tämä ja myös se että jos mietitään että pudotuspeleissä yleisöä saisi olla niin kannattaa mielestäni yrittää mennä mahdollisimman pitkälle. Runkosarjaan loppuvasta kaudesta ei jää mitään ja se toiminnan loppuminen silloin tosennäköisempää
 

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Miksi silti puhuivat paskaa? Kovaan ääneen toitotettiin ympäri mediaa ettei pystytä pelaamaan yhtään peliä tyhjille katsomoille. Aika monta on jo pelattu eikä mikään seura ole kaatunut. Eihän kukaan luota enää noiden höpötyksiin. Jos tukia meinaavat saada niin sitä suuremmalla syyllä odottaisi edes jonkinlaista rehellisyyttä.

Eikös se ollut lähinnä HIFK, joka toitotteli?

Että silleen...
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Sanoivat ettei kestä tällä kustannustasolla. Joulukuussa käytiin kaikisssa seuroissa uusi leikkuri, jolla pelit nyt pidetään käynnissä.

Ei kaikissa seuroissa käyty uutta kierrosta, esim. Raumalla ei ollut mitään tarvetta. TJ Rajalan mukaan kirstussa riittää pitoa. Osassa joukkueista palkkoja on taidettu leikata jo kolmesti, paljon ei varmaan enää höylättävää ole, ellei loppukausi mene talkoilla. Pelaajien palkat ovat kuitenkin se isoin kuluerä seuroille, mistä on isompia säästöjä mahdollista saada.
 

R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ei kaikissa seuroissa käyty uutta kierrosta, esim. Raumalla ei ollut mitään tarvetta. TJ Rajalan mukaan kirstussa riittää pitoa. Osassa joukkueista palkkoja on taidettu leikata jo kolmesti, paljon ei varmaan enää höylättävää ole, ellei loppukausi mene talkoilla. Pelaajien palkat ovat kuitenkin se isoin kuluerä seuroille, mistä on isompia säästöjä mahdollista saada.

No Joo toki Lukko sattuneesta syystä voi tehdä poikkeuksen ja joissain seuroissa tuo mahdollisuus on saatettu ottaa jo aikaisemmin huomioon ja sen varalta on ollut suunnitelma valmiina.

Pointti kumminkin on se, että aina voidaan pelata kunhan kustannuksia leikataan jossain määrin inhimilliselle tasolle.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Konkurssien väläyttely on samanlaista intressien ajamista kuin se, että Millariikka Rytkönen toistaa kuukaudesta toiseen, kuinka hoitajat vaihtaa ihan just alaa.

Enkä tällä nyt vähättele seurojen hankalaa tilannetta. Konkurssit ovat aito uhka.

Pitää kuitenkin muistaa, että Liiga on osakeyhtiö, joka harjoittaa liiketoimintaa. Sen osakkaat haluavat tietysti mahdollisimman hyvän toimintaympäristön ja julkishallinnon tuen toiminnalleen.

Ei ole mitenkään selvää, että valtio tulee jakamaan avokätisesti tukia kiekkoilulle. Loppujen lopuksi tämä on "vain" yksi viihteen muoto monien muiden joukossa. Sillä, että keskiluokan muksut eivät pääse kamppailemaan NHL-unelmasta, on isossa kuvassa aika vähän merkitystä. Urheilu- ja liikuntamahdollisuudet eivät Suomesta lopu.

Kiekkoilu on nauttinut Suomessa melko poikkeuksellista asemaa. Näin pienellä talousalueella on vaikea pyörittää ammattimaista urheilusarjaa, vaikka juniorituotanto ja olosuhteet olisivatkin otolliset. Tarvitaan rahaa, jota on saatu pitkäjänteisellä taustavaikuttamisella ja yhteistyöllä.

Koronan myötä on ihan mahdollista, että Liigan suhteellinen asema heikkenee. Voi olla, että ammattilaissarja kulkee kohti puoliammattilaisuutta, jolloin seuroilla ei enää ole varaa ostaa isolla rahalla tähtipelaajia ulkomailta. Tietyllä tapaa tähän suuntaan on jo kuljettu viime vuosina.

Tätä skenaariota tuskin kukaan toivoo. Mitä luultavimmin valtio tulee väliin ja pitää Liigaa pystyssä mahdollisuuksien mukaan. Ei pidä kuitenkaan olla naiivi sen suhteen, että lätkä nauttisi jotain erityisasemaa. Koronasta ovat kärsineet monet muutkin alat, eikä rahaa riitä kaikille. Seurojen kannalta nyt on vain tehtävä kaikki sen eteen, että toiminta kestää vaikean ajan yli. Siitähän nämä hätähuudotkin pohjimmiltaan kertovat.
 

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Erään hallituslähteen mukaan hallitus keskustelee huomenna myös leviämisvaiheen toimenpiteiden käyttöönotosta koko maassa riippumatta alueen koronatartuntatilanteesta.
Eli se ja sama kuinka hallussa tilanne on vaikka Kuopiossa, jos Helsingissä tulee tapauksia niin pistetään silti koko maa kiinni.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Hyvä juttu = mestari ratkaistaan.
Huono juttu = seuroja saattaa kaatua.

"Hiltunen muistutti, että jos SM-liigan osakas menee konkurssiin, samaa seuraa ei nähdä syksyllä sarjassa.

– Tilanne menee niin syvälle, että paluu on vuosien prosessi. Silloin lähtevät rahoitus junioreilta, hallivuokrat ja palveluntarjoajien työt."
 

Torpeedo99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Hyvä juttu = mestari ratkaistaan.
Huono juttu = seuroja saattaa kaatua.

"Hiltunen muistutti, että jos SM-liigan osakas menee konkurssiin, samaa seuraa ei nähdä syksyllä sarjassa.

– Tilanne menee niin syvälle, että paluu on vuosien prosessi. Silloin lähtevät rahoitus junioreilta, hallivuokrat ja palveluntarjoajien työt."
Varmasti oikea päätös, jolle ainakin näin lätkäfanina peukutan. Toivottavasti yleisöäkin saisi keväällä vielä jossain kohtaa ottaa tai sitten edes muuten seurat saisi rahallista tukea. Toivotaan, että tästä kaudesta selvittäisiin minimaalisin vahingoin eikä yhtään seuraa menisi konkurssiin.
 

En gång IFK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Hyvä juttu = mestari ratkaistaan.
Huono juttu = seuroja saattaa kaatua.

"Hiltunen muistutti, että jos SM-liigan osakas menee konkurssiin, samaa seuraa ei nähdä syksyllä sarjassa.

– Tilanne menee niin syvälle, että paluu on vuosien prosessi. Silloin lähtevät rahoitus junioreilta, hallivuokrat ja palveluntarjoajien työt."
Lätkäfanina ja etenkin SUURENA HIFK fanina hieno päätös.
Kyllähän HIFK ja muut suuret jengit selviää vaikka tyhjille katsomoille pelataan mutta pienemmille jengeille vähän huonompi homma...
Mutta noh hienoa että pelit jatkuu !
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Hyvä juttu = mestari ratkaistaan.
Huono juttu = seuroja saattaa kaatua.

"Hiltunen muistutti, että jos SM-liigan osakas menee konkurssiin, samaa seuraa ei nähdä syksyllä sarjassa.

– Tilanne menee niin syvälle, että paluu on vuosien prosessi. Silloin lähtevät rahoitus junioreilta, hallivuokrat ja palveluntarjoajien työt."

Hiltunen sanoi että pelaamattomuus on vielä kalliimpaa joten seuroja kaatuisi vielä suuremmalla todennäköisyydellä. No hyvä että nyt on kaikilla tiedossa kun varmaan aika raskasta myös se kun ei tiedä milloin pelit mahdollisesti keskeyttettäisiin.
 

Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Toivotaan, että maakuntakeskusten pienien seurojen ympäriltä löytyy tätä ”mesenaattirahaa”, ettei nähtäisi konkursseja. SaiPan taitaa pelastaa lihavat vuodet 2012-2018, vaikka tiukoille menee Lappeenrannassakin. Mutta miten käy muille seuroille, joiden talousvaikeuksista on ollut juttua jo ennen koronaa?
 

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Jos ei katsojia saa jatkossakaan ottaa katsomoihin, niin kyllä tulee olemaan rajua jälkeä. Konkursseja tulossa.
Riippuu ihan siitä jos ja miten nopeasti valtion tuki saadaan seuroille.
 

Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Valmiuslaki kun tulee niin loppuu pelit myös liigalta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös