Kolmenviiden jälkeen alkoi itsellä selkeästi krenkkaamaan paikat enemmän kuin aiemmin. Toki mun aktiivinen liikkuminen alkoi vasta päälle kolmekymppisenä, joten vertailukohtaa 20-30 väliltä ei erityisemmin ole, tuolloin kun lähinnä kuntoilin satunnaisesti. Anyhow muutamia vakiojuttuja olen pitänyt viimeiset pari vuotta arjessa mukana rutiineinani.
Aloitan aamut juomalla reilun lasin vettä ja teen pienen liikkuvuusjumpan. Kevyesti syvökyykkyyn, vähän niveliä auki pohjassa, rangan venytystä toiseen suuntaan, sitten rintaa auki ja erilaisia kiertoja. Aikaa menee ehkä kaksi minuuttia, mutta fiilis on parempi - ehkä vain tottunukswn vuoksi, mutta samapa tuo. Tuskin siitä haittaakaan on.
Toinen on venyttely ainakin kerran viikossa ja lantion pallottaminen. Venyttelyn teen omana päivänään ja siihen menee se puoli tuntia. Takaketju on mavessa kovilla ja kyykky tuntuu ottavan lantion ympärille, joten niitä erityisesti huollan, ja samalla sitten vähän muutakin nylkytän. Perus takareiden venytystä, nivusia, pohkeet, etusääriä painelemalla ja sitten pallolla nuo lantion vaikeat paikat. Joskus lantionseudun jumi heijastelee ristiselkään ja huvittaakin, miten selkeästi pinne laukeaa selästä, kun käy läpi lantionympäryksen.
Kahvin kun jätin iltapäivistä pois, on nukahtaminen helpottanut ja tuntuu kyllä treenaamisessakin. Väsymyksen vuoksi ei ole tarvinnut treenejä jättää väliin, siis fyysisen. Henkisesti välillä on väsy painanut, mutta silloin nimenomaan on hyväkin jaksaa kammeta itsensä puntille.
Sitten ehkä se tärkein juttu, eli treenaa itseään varten. Parikymppisenä ei vain malttanut kärsivällisesti ja määrätietoisesti treenata, vaan kun ei tuloksia tullut, loppui treeni lyhyeen. Kivahan se olisi, jos olisi jo 25 vuoden treenihistoria takana ja olisi ottanut sen 600 kilon yhteistuloksen joskus. Se jää haaveeksi, mutta pidän pari lukemaa silti omana henkilökohtaisena tavoitteenani ja etenen niitä kohti. Perille pääsy on sitten vain osa kokonaisuutta.