Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 890 498
  • 81 125

nevins

Jäsen
Kovia lukemia tulossa Ouluun lähipäivinäkin. Ihmeen kauan yrittivät tuon tartuntaryppään salata joukkotestsus alkanut jo tiistaina n. 700 tulosta valmistunut jo eli sieltä ne Oulun tartuntojen alkulähteet löytyy. Vielä yritetään selitellä että ulkomaalaisilla työntekijöillä on ollut negatiiviset testitulokset 72 tuntia ennen Suomeen tuloa ja testattu vielä Suomessa. No ei näytä auttaneen.
Näitä testejä on tehty monessa eri tehtaassa tänä syksynä ennen töihin tulemista. Sitä itse ihmettelen jotta onko siitä mitään hyötyä jos ei ole mitään oireita? Tommonen väkimäärä ei vaan ole helposti pidettävä kaukana toisistaan. Stora Enso olisi voinut miettiä jotta olisiko ollut järkevämpää tehdä muutostyö pienemmällä miehityksellä. Toki ymmärrän jotta aikataulu venyy, mutta nyt se riski osui ja aikataulu venyy vielä enemmän ja lasku on iso.
 
F

Flonaldo

Miksi ihmeessä näin? En nyt ymmärrä miten on päivänselvää, että selvittämättömistä tapauksista juuri harrastukset ovat se leijonanosa?
Ei kukaan kyllä tuollaista väittänyt.

Sen sijaan meillä on siis puolet tartunnoista selvittämättömiä. Missä ne ovat syntyneet? Sitä ei kukaan varmuudella tiedä. Selvitetytkään tapaukset nyt eivät tietysti ole mitenkään 100 % varmoja, koska kenenkään pään päällä ei syty lamppu palamaan siinä kohdin, kun virus nenään sujahtaa.

Kuitenkin on epätodennäköistä, että kotona / työpaikalla / kouluissa tapahtuneista tartunnoista kovin moni jäisi näillä metodeilla selvittämättä. Jengi ei unohda positiivisen tuloksen saadessaan, että olihan se muuten vaimollakin viisi päivää sitten korona. Tai he eivät unohda, että Penan ja Ranen kanssa siinä hihnalla / konttorilla / pakussa istutaan vierekkäin. Näissä ympäristöissä syntyneistä tartunnoista pystytään selvittämään tapauksia huomattavan korkealla prosentilla.

Kotiin ja työpaikalle voi myös kirjautua suurempi osa tartuntoja kuin oikeasti onkaan. Jos pariskunta käy baarissa perjantaina, toinen puoliso saa oireita maanantaina, toinen keskiviikkona, jälkimmäinen tartunta kirjataan todennäköisesti kotona tapahtuneeksi - ainakin jos sitä baaritartuntaa ei ole jäljitettävissä. Samoin jos Pena ja Rane käyvät naapurifirman parin naamatutun kanssa lounaalla ja sairastuvat samaan tapaan parin päivän välein, voi tartunta mennä työpaikalla tapahtuneeksi, vaikka se onkin ollut siellä lounaalla molemmille.

Kaikkein hankalinta jäljittäminen on baarista yms., koska kukaan ei tiedä keitä siellä on ollut ja kenen kanssa oltu tekemisissä. Harrastukset sitten asettuvat johonkin siihen välille, siitä ympäristöstä riippuen. Jos se on tuttu sählyporukka, jäljittäminen varmaan onnistuukin. Jos se on uimahallin kuntosali, siellä olijoista on yhtä vähän tietoa kuin siitä baarista.

Ne selvittämättömät tapaukset sitten jakautuvat näiden kaikkien välille: kotiin / työpaikalle / kouluun oletettavasti vähän, riskialtteimpiin ympäristöihin missä eniten kontakteja eniten.

"Oikea" luku ei siis ole 7 % - mutta ei sitä kukaan tiedä mikä se todellinen on, mutta käytännössä varmuudella selvästi korkeampi kuitenkin.

Vielä yritetään selitellä että ulkomaalaisilla työntekijöillä on ollut negatiiviset testitulokset 72 tuntia ennen Suomeen tuloa ja testattu vielä Suomessa. No ei näytä auttaneen.
On tuo tietysti mahdollista (joskin aika paljon epäilyttää). Eihän sinne ole tarvinnut maahan saapumisen jälkeen tulla kuin tartunta-pari, ja sen jälkeen heidän asumisoloissaan virus leviää kuin kulovalkea. Ja se ei kyllä ole näiden duunareiden vika, vaan tällaisen halpatyövoiman tuottajan, joka majoittaa jengin tuohon tapaan, eikä varmasti ole mitään eristysoloja (tai palkkaa) tarjolla jos joku oireita sattuisi saamaan. Luulisi että olisi jo opittu, kun ei ole tosiaankaan ensi kerta.
 

hiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Huomio maskeista. Tänään oli iso s-market tupaten täynnä jengiä ja valehtelematta lähes jokaisella oli maski. JOPA minulla.

Nythän siis ehdottomasti katson vihaisesti ja pitkään niitä joilla ei ole maskia.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Kyllä, viimeksi eilen, kun tyttäreni kehtasi läiskyttää vettä päälleni ja vielä nauroi päälle, koin suurta mielipahaa ja liikunnan ilo katosi täysin. Juuri laitoin korvaushakemuksen ko. firmalle. Tyttärelleni en ole vielä antanut anteeksi.



Taisi olla, mutta varma en ole näistä kaikista koukeroista... @DAF ?

Ravintoloiden sulkemisen osalta kyse oli määräaikaisesta laista, ei valmiuslaista.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Tänään käytin ensimmäistä kertaa kangasmaskia. Paljon miellyttävämpi käyttää kuin kertakäyttöinen suojamaski: Ei valunut paikoilltaan, kuten kertakäyttöinen suojamaski.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Huomio maskeista. Tänään oli iso s-market tupaten täynnä jengiä ja valehtelematta lähes jokaisella oli maski. JOPA minulla.

Nythän siis ehdottomasti katson vihaisesti ja pitkään niitä joilla ei ole maskia.
Itse olen ottanut strategiaksi välttää kauppojen ruuhka-ajat. Kahdeksan aikaan illalla kun menee kauppaan, saattaa saada keltalappuisia tuotteita eikä tarvitse pukea typerää ja likimain hyödytöntä rättiä naamalleen kun yksin seikkailee kaupassa.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ylellä mielenkiintoinen artikkeli, koskien Marinin ja Hetemäen keskustelua koronavirustilanteen kehityksestä. Asiaa on myös toimien laillisuuksista ja eri viranomaisten valtuuksista.


Vituttaa vain se, että YLE syyllistyy ala-arvoiseen otsikointiin irrottamalla Marinin lausahduksen. Nyt tulee mielikuva, että Marin on turhautunut maskipakkovaatimuksiin Hetemäen suunnalta. Oikeasti hän on turhautunut mm. pääkaupunkiseudun paikallisviranonaisten lepsuun toimintaan.
 
Niinhän ne pahimmat skenaariot yleensä ovat. Stora Enso taitaa olla ensimmäinen tehdastyömaa, jossa korona on päässyt Suomessa leviämään. Saa nähdä kuullaanko vaikutuksista kovin avoimesti.

No, nähdäänpä onko koko porukka saikulla ja tuotanto seisoo. Epäilen vahvasti, jos ja kun oireet ilmenevät normaalisti jakautuen. Vain hiton huonolla tuurilla suuri porukka saa vakavat oireet ja tuotanto seisoo koronan takia.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
"Tähän tautiin voi sairastua kuka vain!"
"Nuorin teholla oleva potilas 27-vuotias, joten vakava taudin muoto voi iskeä kehen tahansa!"
"Perustervekin voi joutua teholle!"
"Nyt on tosi kyseessä!"
"Nyt on viimeinen hetki toimia!"
"Perutaanko joulu?"
"Lääkärin kuvaama video näyttää, mikä voisi olla viimeinen asia minkä näet ennen kuolemaasi, jos et ota koronavirusta vakavasti"

Tässä ihan ulkomuistista muutamia lausahduksia viimeisiltä kuukausilta. Osa näistä uutisten otsikoista ja muutama esimerkiksi Markku Mäkijärven sanomana tänään tiedotustilaisuudessa.

Ymmärrän jollain tasolla raflaavien sanontojen ja otsikoiden käytön, kun pitää saada sanomaa perille, mutta mielestäni viestintä voisi olla kuitenkin hieman "rohkaisevampaa". Edelleen voitaisiin tuoda enemmän mielestäni esille sitä, mihin näillä rajoituksilla tähdätään. Terveydenhuollon kantokyvyn varmistamiseen. Ei siihen, että kyseessä olisi noin joka toiselle ihmiselle huippuvaarallinen tauti, mitä voisi noiden lausahdusten perusteella luulla. Pitäisi tuoda enemmän esille sitä, että rajoitusten avulla varmistetaan, että hoitohenkilökuntaa riittää kaikille potilaille sairaudesta riippumatta ja huolimatta "budjetoimattomasta" tartuntataudista.

Lisäksi voisi myös enemmän korostaa sitä, että vaikka nuoriakin joutuu silloin tällöin teholle, tapahtuu sitä myös muiden sairauksien, jopa muiden hengitystieinfektioiden kohdalla. Ei välttämättä samassa mittakaavassa, en tiedä lukuja, mutta silti sitä tapahtuu. Ja että ikä, sukupuoli tai perusterveys ei ole este tartunnan saamiselle. Taudin voi todellakin saada kuka tahansa, mistä tahansa. Kuten minkä tahansa muunkin taudin voi saada. Iltapäivälehtien kommenttiosiossa on ihan aidosti ihmisiä, jotka uskovat jokaisen koronavirustartunnan saaneen päätyvän teholle makaamaan.

Yllä olevaan myös liittyen, jos on pakko haastatella koronaviruksen sairastaneita potilaita, voisiko niitä haastatteluja välillä tehdä oireettoman tai lievän taudin sairastaneista?

Olen ennenkin kysynyt sitä, mitä tarkoittaa, että "nyt on viimeinen hetki toimia". Mikä on tämä viimeinen hetki? Mitä tämän viimeisen hetken jälkeen tapahtuu?

Iltapäivälehdiltä en juuri odota parempaa viestintää, mutta toivoisin erityisesti Ylen hieman skarppaavan.

Ja edelleen, sadannen kerran, en vähättele koronaa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
IFK
No, nähdäänpä onko koko porukka saikulla ja tuotanto seisoo. Epäilen vahvasti, jos ja kun oireet ilmenevät normaalisti jakautuen. Vain hiton huonolla tuurilla suuri porukka saa vakavat oireet ja tuotanto seisoo koronan takia.

Varmistettu koronavirustartunta tarkoittaa automaattista vähintään 7 vrk:n kotikaranteenia, jos pystyy sairastamaan kotona. Siinä ei kysellä, että onko oireet lieviä vai ei. Tuon 7 vrk:n jälkeen voi palata töihin, mikäli kaksi edeltävää vrk:ta ovat olleet oireettomia.

 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ne, jotka ovat tähän asti pitäneet yhden miehen/naisen mielenosoitustaan koronatoimenpiteitä vastaan, saivat viimeistään tänään huomata olevansa väärässä. Tätä hetkeä, missä tartunnat ovat nousussa ja sairaalat täyttyvät, on ennustettu kesästä saakka. Itsepäisimmät, ja tyhmimmät, eivät uskoneet tämän päivän tulevan. Tai jos uskoivatkin, eivät ottaneet sitä tosissaan, vaan vähättelivät virusta ja sen merkitystä. ”Ei ole vaarallinen juuri kenellekään”.

No, nyt se on pääkaupunkiseudulla todistettu, että jos ei hyvällä uskota, niin ”pahalla” sitten. Tästä varoitettiin monta kertaa, mutta vielä naureskeltiin, että ei noi puhuvat päät tajua mitään ja luovat vain hysteriaa. Luvut eivät valehtele, vaikka kohta varmaan joku tulee kertomaan, että #fakenews ja #meillevalehdellaan.

Kikkelis, kokkelis, kannattiko? Oliko sen arvoista? Lämmittääkö nyt mieltä, että sai elää muutaman viikon kuin koko virusta ei olisikaan, kun nyt on monilla harrastukset paussilla ja k*%#ä otsassa? Vai eikö liippaa itseä, joten ei vieläkään kiinnostele?

Meidän kaikkien pitäisi viimeistään nyt ymmärtää, että kuten Joe Biden totesi, emme ole tässä taistossa toisiamme, vaan virusta vastaan. Henkilökohtaisilla uskomuksilla tai mielipiteillä ei ole vitunkaan väliä, kun todellisuus on luettavissa tartuntaluvuista ja sairaalahoidossa olevien määrästä. Todellisuus on se, mitä luvut kertovat, halusimme sitä tai emme. Emmekä totisesti haluaisi. Tämä on paskaa.

Maailma ei tähänkään virukseen kaadu, mutta kaikkien on helpompi elää ja olla, kun nyt otetaan tämä perkele tosissaan. Se, mitä pääkaupunkiseudulla tänään pantiin toimeen, on edessä muuallakin, jos ei viimeistään nyt noudateta ohjeistuksia ja oteta vakavasti. Myös pienemmillä paikkakunnilla. Ei tarvita kuin yksi tartuttaja ja tilanne voi muuttua olennaisesti.

Mulle on henkilökohtaisesti ihan yksi lysti, onko uimahallit ja harrastuspaikat kiinni. Ei kosketa mua itseäni. Lapsillekin tekee pikkubreikki harrastuksista ihan hyvää just nyt, sen verran pimeys ja koulu vievät mehuja. Mutta silti olen noudattanut ohjeistuksia: pitänyt maskia ja turvavälejä, pistänyt sosiaaliset tapaamiset paussille tai tavannut ystäviä ulkona lenkkitreffeillä, vältellyt ihmisruuhkia, jne. Koska minun toimillani on merkitystä. Ja koska minusta on harmillista, jos muiden harrastukset keskeytyvät. Tiedän, että kaltaisiani on paljon, enkä todellakaan odota kiitosta tai kunniaa. Teen sen, mitä kuuluu nyt tehdä. Mitä jokaisen kuuluisi. Ikävä kyllä niitä välinpitämättömiä yksilöitäkin on paljon. Liian paljon ja nyt tilanne on tämä.

Itse olen asennoitunut siihen, että v. 2022 alusta voisimme elää kutakuinkin normaalisti. Vuosi vielä tätä edessä, enemmän tai vähemmän. Ja jostain ihmeen syystä mua ei ahdista yhtään. Olen varmasti mennyt rikki. Tai sitten olen vain onnistunut psyykkaamaan itseni sellaiseen tilaan, että kaikella on tarkoituksensa? En tiedä.
 

topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Hesarissa oli aikaisemmin raporttia muun Euroopan tilanteesta päivittäin kun Suomessa ei ollut paljon uutisoitavaa. Nyt en ole nähnyt. Mites Eurooppa makaa?
 

koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse olen asennoitunut siihen, että v. 2022 alusta voisimme elää kutakuinkin normaalisti. Vuosi vielä tätä edessä, enemmän tai vähemmän. Ja jostain ihmeen syystä mua ei ahdista yhtään. Olen varmasti mennyt rikki. Tai sitten olen vain onnistunut psyykkaamaan itseni sellaiseen tilaan, että kaikella on tarkoituksensa? En tiedä.

Kyllä minä sanon, että jos vielä vuosi joudutaan kärvistelemään (johon en kyllä millään usko), niin homma tulee leviämään entistä enemmän käsiin. Jos väsy on päässyt yllättämään oikein leppoisasta kesästä huolimatta, niin mikä tilanne tulisi olemaan esim. ensi syksynä... No mun mielestä nuorilla on jopa pointtinsa, helppohan se on meidän toinen jalka haudassa huudella turvaväleistä, kun toisilla jää välistä ne parhaat nuoruuden kokemukset, fuksivuosi, vaihto-oppilasajat yms.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hesarissa oli aikaisemmin raporttia muun Euroopan tilanteesta päivittäin kun Suomessa ei ollut paljon uutisoitavaa. Nyt en ole nähnyt. Mites Eurooppa makaa?

Hyvään suuntaan mennään. Belgiassa tartuntojen määrä on tullut nopeasti yli 80% alas huipuista, ja maassa tulee vähemmän tartuntoja kuin Ruotsissa. Ranskassa myös reipas pudotus, kuten Espanjassa ja Tšekissä. Italiassakin käännytty laskuun. Saksan nousu pysähtynyt...

Koko maanosan (en kyllä ole katsonut, että mitkä kaikki maat tähän listaan kuuluvat) tasolla tiedot tässä:


Lock-downit tehoavat, mutta ihan heti niitä ei voi ainakaan kokonaan lopettaa.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä minä sanon, että jos vielä vuosi joudutaan kärvistelemään (johon en kyllä millään usko), niin homma tulee leviämään entistä enemmän käsiin. Jos väsy on päässyt yllättämään oikein leppoisasta kesästä huolimatta, niin mikä tilanne tulisi olemaan esim. ensi syksynä... No mun mielestä nuorilla on jopa pointtinsa, helppohan se on meidän toinen jalka haudassa huudella turvaväleistä, kun toisilla jää välistä ne parhaat nuoruuden kokemukset, fuksivuosi, vaihto-oppilasajat yms.

Kirjoitin vain, että minä olen asennoitunut siihen. En koe, että mulla on toinen jalka haudassa, vaan elämä vielä edessä. Lapset muuttaa muutaman vuoden päästä pois kotoa ja alkaa uusi elämä. Vaikka rakastan lapsiani yli kaiken, elämän kiertokulkuun kuuluu se, että he kasvavat aikuisiksi ja alkavat elää omaa elämäänsä. Ja minä jatkan omaani.

Asiat pitää osata laittaa oikeisiin mittasuhteisiin. Se, että nyt osalta jää juttuja kokematta, se on kuitenkin maailman mittakaavassa varsin pientä. Tästä paskasta ja vaikealta tuntuvasta ajasta jää käteen suurimmalle osalle jotain sellaista, mikä auttaa tulevaisuudessa. Ei varmasti kaikille, mutta suurelle osalle. Olkoon se sitten vaikka parempi epämukavuuden sietokyky. Se taas johtaa ehkä keskimäärin pienempään stressiin, suurempaan onnellisuuden kokemukseen ja kiitollisuuteen sitten, kun tämä kaikki on ohi.

Kaikki lähtee itsestä. Jos jotain helpottaa se oletus, että tätä jatkuu vuoden, pidä se. Jos taas se helpottaa, että tätä kestää seuraavat pari kuukautta ja sitten taas ehkä vähän lisää, pidä se. Mutta, harvan psyyke kestää pidemmän päälle jatkuvia pettymyksiä ja se on hyvä pitää mielessä. Paluu ”entiseen vanhaan” ei todellakaan ole edessä kesään mennessä, vaan kyllä tässä pidempään vielä jollain tavalla lusitaan.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Iltalehti vetäää rasismi -korttia esiin, kun mainitsee Ostarilla aikaa kuluttavien nimet. Ei vaikuta miltään perus Järvisiltä tai Lahtisilta
 

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Paluu ”entiseen vanhaan” ei todellakaan ole edessä kesään mennessä, vaan kyllä tässä pidempään vielä jollain tavalla lusitaan.
Aika vahva statement, sillä tuossa vaiheessa rokotukset ovat pyörineet jo hyvän aikaa ja kesäksi tartunnat saataneen taas hyvin laskuun, jopa lähelle nollaa. Ei vanha maailma tietenkään palaa ikinä, mutta vaikea uskoa, että tämä jumppa enää noin pitkään jatkuu.
 

koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kirjoitin vain, että minä olen asennoitunut siihen. En koe, että mulla on toinen jalka haudassa, vaan elämä vielä edessä. Lapset muuttaa muutaman vuoden päästä pois kotoa ja alkaa uusi elämä. Vaikka rakastan lapsiani yli kaiken, elämän kiertokulkuun kuuluu se, että he kasvavat aikuisiksi ja alkavat elää omaa elämäänsä. Ja minä jatkan omaani.

Asiat pitää osata laittaa oikeisiin mittasuhteisiin. Se, että nyt osalta jää juttuja kokematta, se on kuitenkin maailman mittakaavassa varsin pientä. Tästä paskasta ja vaikealta tuntuvasta ajasta jää käteen suurimmalle osalle jotain sellaista, mikä auttaa tulevaisuudessa. Ei varmasti kaikille, mutta suurelle osalle. Olkoon se sitten vaikka parempi epämukavuuden sietokyky. Se taas johtaa ehkä keskimäärin pienempään stressiin, suurempaan onnellisuuden kokemukseen ja kiitollisuuteen sitten, kun tämä kaikki on ohi.

Kaikki lähtee itsestä. Jos jotain helpottaa se oletus, että tätä jatkuu vuoden, pidä se. Jos taas se helpottaa, että tätä kestää seuraavat pari kuukautta ja sitten taas ehkä vähän lisää, pidä se. Mutta, harvan psyyke kestää pidemmän päälle jatkuvia pettymyksiä ja se on hyvä pitää mielessä. Paluu ”entiseen vanhaan” ei todellakaan ole edessä kesään mennessä, vaan kyllä tässä pidempään vielä jollain tavalla lusitaan.

Joo tuo toinen jalka haudassa -heitto oli yleisesti suunnattu kaikille, joilla ikävuosia on enemmän kuin se 35 vuotta, pahoittelut hieman kärjekkäästä ilmaisusta. Ajattelutapa tuppaa vain muuttumaan matkan varrella, sen tunnistan ainakin itsestäni, se tietty levottomuus on karissut jo aikaa sitten ja nyt on oikein mukava olla tässä kotisohvalla ja kirjoittaa tätä viestiä samalla Vain elämää -ohjelmaa katsellen. 15 vuotta sitten tilanne oli aika lailla toinen, silloin ei välttämättä riittänyt liikuntasuorituksen väsyttämä keho ja sen mukanaan tuoma levollinen fiilis, vaan kaipuu oli aina jonnekin muualle.

Mutta allekirjoitan todellakin tuon, mitä sanoit asioiden mittasuhteisiin asettamisesta. Tämä varmasti kasvattaa epämukavuuden sietokykyä, joka on osalle nuorista vuosi vuodelta vaikeampaa (tämän olen huomannut omissa hommissanikin opetuspuolella toimiessani). Otetaan siis tästä irti se, mitä suinkin on irrotettavissa ja peilataan tulevia hyviä kokemuksia tähän paskajaksoon eli ainakin vuoteen 2020.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Lock-downit tehoavat, mutta ihan heti niitä ei voi ainakaan kokonaan lopettaa.

Ranskassa kuulemma kuntosaleille päästään vasta tammikuun loppupuolella mikäli tilanne sen sallii. Tilanne pääsi siellä niin pahaksi, että aika varovainen on linja ennen kuin mitään avataan isommin uudestaan.
 

rpeez

Jäsen
No mun mielestä nuorilla on jopa pointtinsa, helppohan se on meidän toinen jalka haudassa huudella turvaväleistä, kun toisilla jää välistä ne parhaat nuoruuden kokemukset, fuksivuosi, vaihto-oppilasajat yms.

Tämä on kyllä hyvä huomio, ja kun muistelee itseä nuorena niin näin se varmasti on. Lisäksi tuossa iässä myös ajatteli tuota aikaa kärjistyneesti eli menovuodet on yhden käden sormilla laskettavissa, ja 30 vuotiaana on jo ikäloppu. Näinhän asia ei sitten ihan ollutkaan, onneksi.

Toinen tekijä noin yleisesti on kun tartuntoja oli vähän, moni ajatteli että nyt asiat on kunnossa. Epäilen ettei kaikki oikein tajua korkoa korolle ilmiötä, eli eksponentiaalista kasvua mikä voi seurata jos yhtään antaa siimaa lähtötilanteessa.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Paluu ”entiseen vanhaan” ei todellakaan ole edessä kesään mennessä, vaan kyllä tässä pidempään vielä jollain tavalla lusitaan.

Teksteissäsi oli paljon hyviä pointteja, mutta tästä pakko sen verran kommentoida, että ainakin HUS:n hallintoylilääkäri Lasse Lehtonen uskalsi ennustaa Hjalliksen podcastissa, että kesään mennessä tämä on pääosin ohi, eli palaillaan normaaliin elämään. Edit: Koitan kohta kaivaa vielä sanatarkempaa lainausta.

Sen verran nopeastihan nuo rokotteet ovat loppusuoralla edenneet, ja niitä on vielä useammalta valmistajalta tulossa. Läheskään kaikille ei saada rokotteita kesään mennessä, mutta riskiryhmäläiset ja terveydenhuollon työntekijät voitaisiin ehkä saada kesään mennessä rokotettua, ja jos valmistus sujuu oikein vauhdilla, niin jonkinlaista väestösuojaakin ehditään rakentaa. Mutta nämä on toki edelleen arvioita, koska rokotteet eivät ole vielä valmiita jakeluun, eikä valmistuksen todellisesta nopeudesta ole varmuutta. Jonkinlaisia rajoitteita on varmaan kesälläkin, mutta hyvässä lykyssä suurin osa on purettu, eli paluu lähes normaaliin on mahdollista.

Mutta nyt on nyt, ja eletään noiden rajoitusten kanssa, noudatetaan suosituksia jos se on mahdollista, ja koitetaan pysyä positiivisina. Sellainen huomio vielä, että pääkaupunkiseudulla tilanne on paljon vakavampi kuin muualla Suomessa. Koko Suomi ei siis todellakaan ole täysin samassa kelkassa, vaan alueellisia eroja löytyy paljon.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
IFK
Paluu ”entiseen vanhaan” ei todellakaan ole edessä kesään mennessä, vaan kyllä tässä pidempään vielä jollain tavalla lusitaan.

Aika vahva statement, sillä tuossa vaiheessa rokotukset ovat pyörineet jo hyvän aikaa ja kesäksi tartunnat saataneen taas hyvin laskuun, jopa lähelle nollaa. Ei vanha maailma tietenkään palaa ikinä, mutta vaikea uskoa, että tämä jumppa enää noin pitkään jatkuu.

Niin... Tulevaisuuden arvioiti on hankalaa. Määritteet pitäisi ensin yhtenäistää, ja tässä casessa tuo "entiseen vanhaan" on isossa osassa. Suomi on hoitanut toivottavasti rokotteiden oston ennakkosopimukset kuntoon. Rokotteelle on globaali huutava kysyntä, mihin tuottajat pystyvät rajallisesti vastaamaan. Kauanko kestää, että Suomi on riittävästi rokotettu? Iso kysymys on myös se, että jos nykyisellä feikkiuutisten ja facekusetuksen kultakaudella ensimmäisten rokotteiden päälle saadaan heitettyä paskaa valehtelemalla niiden sivuvaikutuksista, niin moniko haluaa rokottautua? Muodostuuko Suomeen suojakuplien sijasta viruskuplia? Toivon sydämmmestäni, että rokote saadaan tänne, eikä sen kyljessä lue cccp. Maa saadaan palautettua taas raiteilleen, ja koronasta on vain kymmenien miljardien muisto maksettavaksi. Olemmeko silloin palanneet "entiseen vanhaan"?

Itselleni matkustaminen on ollut, ja toivottavasti tulee vielä olemaan iso osa maailmankuvaani. Mutta mihin uskaltaa ensimmäisenä matkustaa? Yksi interrail-kesä menetettiin, ja menetetään taatusti seuraavakin. Saadaanko Suomeen taas ikäluokkia, jotka ovat matkustaneet vain laivalla Ruotsiin maissa käymättä? Palataanko "entiseen vanhaan" jossa pohjoismaiden ulkopuolelle piti hankkia viisumeita, nyt ehkä jotain terveysselvityksiä ja koronatestitodisteita. Palautuuko lentäminen koska hinnoille, joilla pystyi käymään Pariisissa aamiaisella? No sen leikin lopetti jo ilmastonmuutoskeskustelu, mutta minun mielestäni "entiseen vanhaan" kuulu myös Suomen passin suoma viisumivapaa liikkuminen lähes ympäri maailman. Sitä aikaa en usko palaavaksi vuosiin, sillä koronaa tuskin saadaan ihan heti globaalisti hävitettyä. Ja niin kauan kun turre ei reissaa, niin maailman suurin teollisuudenala on jäissä. Se ei ole lähelläkään "entistä vanhaa".
 
Toisin sanoen Suomen hallituksen toimilla on lopulta aivan mitättömän pieni vaikutus Finnairin lentäjien kotona istumiseen.

Ainiin, unohtui mainita tähän liittyen vielä yksi oleellinen juttu. Sinulta @Toxic Enema lienee unohtunut, että se oli juuri Finnair, joka päätti lakkauttaa Suomen sisäiset ns. maakuntareitit kokonaan. Kuten unohtui varmaan sekin, että juuri valtio tuli hätiin turvaamaan nuo reitit Finnairin päätöksen jälkeen. Eli miten se nyt olikaan tuo Suomen valtiovallan vaikutus Finskin lentäjien lomautuksiin?
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kesällä ja alkusyksylläkään ei ollut mitään perusteita rajoittaa ihmisten elämää sen enempää, kuin tehtiin. Pitää aina muistaa se, että siinä vaakakupin toisessakin päässä on painoa. Nyt on tilanne täällä meidän maakunnassakin sellainen, että ihan aidosti ensimmäistä kertaa oikeastaan koko pandemian aikana on sellainen tilanne, että omaa toimintaa pitää pikkaisen ruveta miettimään. Mitään syytä ei tähän asti ole ollut millekään koronahössötyksille näillä nurkilla, mutta nyt asia rupeaa jo olemaan käsillä. Vaikka edelleenkin se määrä ihmisiä, jotka koronan on saaneet on aivan marginaalisen pieni, ja senkin kautta on hyvä pistää asioita mittasuhteisiin. Ei se kuitenkaan sitä tarkoita, että mitään ei kuuluisi tehdä.

Ai saatana, huomenna pitäisi heti aamupäivästä mennä ruokakauppaan. Saakohan sieltä enää vessapaperia? Alkaisi meinaan olemaan loppu.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös