Suomen Big Brother 2020

  • 312 082
  • 1 821

BattleHymn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara, Liverpool FC
Ei noi äänestykset ole kusetusta. Jengi vaan yrittää kikkailla liikaa. Sen sijaan että äänestäisivät vain omaa suosikkiaan, niin yrittävät vaikuttaa siihen kuka putoaa. Ja näin ollen käy tällaisia vahinkoja, kuten Timon ja Markon tapauksessa. Pitäisi vaan saakeli antaa sille suosikille ääniä, eikä ruveta sooloilemaan.
Juuri näin + muistaakseni joskus ollut juttua että joku viranomaistaho seuraa tällaisia maksullisia äänestyksiä. Eli tuskin pahemmin kusettavat.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Ai hitto, jos Kristiinan ja Julian saisi tuosta pois niin olisi aivan täydellinen kombo häätöäänestyksessä. Pahaa pelkään että suht näkymättömänä hahmona Julia lähtee.
Julia on näkymätön, ettei varmaan kerää myöskään miinusääniä katsojilta, jotka äänestävät häätöäänestykseen joutuvat. Jos siis äänestetään sitä, kenet halutaan ulos, eikä suosikkia.

Vili ja Paula lienee ne vihatuimmat ja todennäköisimmin häätöäänestyksessä olevat.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Ilopissasta huolimatta pitää yhtyä kuoroon ja sanoa itsekin, että ei tämä nykyinen äänestyssysteemi ihan reiluin mahdollinen ole. Pitäisi vähintään viimeiset 15-20 minuuttia olla näyttämättä tilannetta. Vaikka ymmärrän minä senkin toisaalta, että bisnestä tämä kanavalle ja tuotantoyhtiölle on.

Reiluin ja reiluin. Jos joku haluaa pitää Markon tai kenet tahansa talossa niin kyllä silloin se pitää varmistaa. Jos mun budjetti sallisi 20€ tähän äänestykseen ja haluaisin että suosikki pysyy talossa niin antaisin ne äänet juuri viimeisen 2 minuutin aikana niin ei jäisi jossiteltavaa etten yrittäny.

Suomalaiset ovat aika tyhmää kansaa pääosin näissä tapauksissa yleensä kun äänimäärät ovat vähäisiä.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse en ole nyt pariin viikkon edes jaksanut juuri BB seurata, viikkotehtävät on niin tylsiä ettei livestä kannata ilmaiskoodien jälkeen enää maksaa ja sitten koosteissa näytetää murto-osa oikeasti mielenkiintoisista tapahtumista ja näytetään vaan suurinpirtein kun porukka herää ja menee nukkuun. Nyt kun vielä Marko ja Timo äänestettiin tällä järjettömällä systeemillä ulos niin vaikea miettiä miksi alkaisi näitä viimeisiä viikkoja katsoa? varmaan tulee pistettyä vanhoja jaksoja taustelle pyörimään mutta vaikea nähdä miksi tätä päivittäin katsoisi vaikka kovasti kiinostaisi. Aika sama juttu kävi viimevuonna että alussa seurasi kovaa ja lopussa ei yhtään. Pitäisi mennä juuri päinvastoin.
 

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Tuleva sunnuntai on jännä. Toki jos twisti pitäs heittää niin sinne pitäs saada häätöön Arttu ja O-P.
OP ja Paula sinne niin olisi unelma. Mutta ei tule onnistumaan. Vili on satavarmasti yksi, ja toisesta paikasta taistelee Paula ja Arttu. Villinä korttina se toinen voi myös olla Krisse. Suuresta fanijoukosta huolimatta, Kristiinalla on myös paljon "vihaajia".
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Nyt voisit pistää.

On kyllä kuusi asukasta finaalissa ihan liikaa, mutta siihen ollaan näköjään menossa.
Ja finaalista tulee lisäksi perinteisesti juostenkustu, kun aika ei riitä muuhun kuin asukkaiden pikaiseen poistamiseen talosta. Tosin kruunaa tuotannon osalta tämän täysin vihkoon vedetyn kauden. Eikä tuosta kuudella asukkaalla muutenkaan mitään finaaliviikon tuntua tule, toivottavasti edes kesken finaaliviikon, vaikkapa perjantaina häädettäisiin pari asukasta. Tuskinpa tapahtuu.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
OP ja Paula sinne niin olisi unelma. Mutta ei tule onnistumaan. Vili on satavarmasti yksi, ja toisesta paikasta taistelee Paula ja Arttu. Villinä korttina se toinen voi myös olla Krisse. Suuresta fanijoukosta huolimatta, Kristiinalla on myös paljon "vihaajia".

Voisin kyllä tässä olla mukana ja sijoittaa 10€ O-P:n järkkäämisen häätöäänestykseen. Mutta pelko on ettei nää talossa olevat tajua että nyt pitää taktikoida.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Voisin kyllä tässä olla mukana ja sijoittaa 10€ O-P:n järkkäämisen häätöäänestykseen. Mutta pelko on ettei nää talossa olevat tajua että nyt pitää taktikoida.
Vaikea se on tuolla muutenkaan taktikoida, kun Vili on ainoa, jolla on mitään hajua siitä, ketkä kisassa oli suosikkeja muutama viikko sitten. Ja hänenkin tutkansa on heittänyt häränpyllyä Timon tippuessa talosta. Sanoi perjantain bileissä melko suoraan, että Timo oli tuossa vaiheessa ennakkosuosikki ja muutenkin ne, jotka eivät ole juonitelleet tai puhuneet paskaa selän takana.

Paula tuntuu pitävän itseään ennakkosuosikkina. Samoin O-P kuvittelee, että kieroilemalla parantaa mahdollisuuksiaan voittoon. Tavallaan parantaakin siinä mielessä, ettei joudu häätöäänestykseen, mutta katsojat voiton lopulta ratkaisevat ja heidän keskuudessaan ei oikein Olli-Pekan juonittelua arvosteta. Varsinkaan kun ei yhden ammumiskohtauksen jälkeen ole tehnyt talossa mitään merkittävää, ollen ehkäpä jopa kaikkein tylsin asukas koko kaudella ja se on jo paljon sanottu tämän kauden castingissa se.

Paula ja O-P sviittiyönään naureskelivat ja puhuivat vähättelevästi muun muassa Joelista ja Kristiinasta. Kumpikaan näistä ei pidä näitä minkäänlaisina uhkina itselleen. Kristiina antoi äänestyspisteen Paulalle sillä perustella, että pitää Paulaa itselleen uhkana ja Paula nosti tästä äläkän: "Kuvitteleeko tuo pikkutyttö, että me olisimme muka samalla viivalla, voi vittu". Joelia kutsuivat Lievestuoreen Norpaksi, joka ei tee muuta kuin makoilee, eivätkä antaneet tälle mitään mahdollisuuksia pärjätä kisassa. Hämmentävä käsitys tuolla tuntuu kaudesta toiseen olevan se, että menestyvän asukkaan täytyisi olla jotenkin räiskyvä persoona, kontentin laadulla ei ole väliä, kunhan on esillä. Todellisuudessa tuolla kusipäisyydellä vain pilaa omat mahdollisuutensa. O-P on toki oma lukunsa, sillä asukkaana on tylsä kuin vasemman jalan saapas, vaikka kuvitteleekin itse olevansa mielenkiintoinen ja räiskyvä hahmo, nimitellen samaan aikaan muita tapeteiksi.
 

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Hämmentävä käsitys tuolla tuntuu kaudesta toiseen olevan se, että menestyvän asukkaan täytyisi olla jotenkin räiskyvä persoona, kontentin laadulla ei ole väliä, kunhan on esillä. Todellisuudessa tuolla kusipäisyydellä vain pilaa omat mahdollisuutensa.
Tämä. Se, että olet räiskyvä ja huudat kokoajan, on vain vitun ärsyttävää. Ja siitä tulee helposti hyvin teennäinen fiilis. Tämän vuoden "räiskyvistä" persoonista ainoa, kenestä ei jäänyt teennäinen kuva oli Niko. Ärsyttää muutenkin suunnattomasti tuo miten nuo kaksi (OP ja Paula) aliarvioi muita ja luulee tietävänsä miten homma toimii ja olevansa pelin päällä. Harmi että toinen näistä luikertelee tiensä finaaliin.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Nyt voi päästä häätöäänestykseen aika vähillä pinnoilla. Saattaa Joelille tulla häätöpisteitä ainakin O-P:ltä, ja ehkä joku muukin ns. peluri älyää niitä antaa. Joel ei niin helposti koe samaa kohtaloa kuin Timo ja Marko, mutta kuka tietää. Kannattaisi Jopenkin taktikoida häätöpisteidensä kanssa.
 

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos ääniä on annettu 5000 mikä on ehkä lähellä totuutta niin 22% äänistä on 1100 ja 18% on 900.

Äkkiä tuo kääntyy jos vaarassa olevan fanit aktivoituu ja suosikkien äänestäjät passivoituu kun tilanne on selkeä. Jos Marko olis ollu lähtijä ennen viimeistä 2 minuuttia niin 40+ mammat olisivat aktivoituneet.

Sanoisinko että joka näitä ihmettelee niin ei oikein ole kärryillä tuulipukukansan käyttäytymisestä.

Näin se menee, turha tuota on ihmetellä. Voi olla 5000 ääntäkin yläkanttiin ja totuus 2000-3000.

Todellinen tulos on se 1. väliaikatilanne mikä on kansan tahto ja miten finaaliäänestys menisi. Nyt tilannetta näyttämällä saadaan kaikki tasoihin ja Markoa ei muistettu äänestää lopussa.
 

Jonisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Kalpa, Україна
Tulevalla viikolla katsojat valitsevat häätöäänestyksessä olevat ja talon porukka häätää jonkun. Näin mulle jäi häätölähetyksestä käsitys. Saavatkohan asukkaat itse tietää tätä? Nyt ois pelaamisen paikka.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Nyt voi päästä häätöäänestykseen aika vähillä pinnoilla. Saattaa Joelille tulla häätöpisteitä ainakin O-P:ltä, ja ehkä joku muukin ns. peluri älyää niitä antaa. Joel ei niin helposti koe samaa kohtaloa kuin Timo ja Marko, mutta kuka tietää. Kannattaisi Jopenkin taktikoida häätöpisteidensä kanssa.
Vähän alusta, mutta ensi viikolla katsojat äänestävät häätöön joutuvat ja asukkaat häätävät.

Toisekseen ei asukkailla ole mitään käsitystä Joelin ylivoimaisesta ennakkosuosikin asemasta. Talossa todennäköisesti pidetään Paulaa suurimpana suosikkina sen vuoksi, että tuo itse jaksaa pitää asiasta ääntä.
 

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Nyt voi päästä häätöäänestykseen aika vähillä pinnoilla. Saattaa Joelille tulla häätöpisteitä ainakin O-P:ltä, ja ehkä joku muukin ns. peluri älyää niitä antaa. Joel ei niin helposti koe samaa kohtaloa kuin Timo ja Marko, mutta kuka tietää. Kannattaisi Jopenkin taktikoida häätöpisteidensä kanssa.
Ei näillä oo tällä viikolla mitään merkitystä, koska katsojat äänestävät häädössä olijat, ja asukkaat sitten äänestää näistä kahdesta toisen pois sunnuntain livessä.
 

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Tulevalla viikolla katsojat valitsevat häätöäänestyksessä olevat ja talon porukka häätää jonkun. Näin mulle jäi häätölähetyksestä käsitys. Saavatkohan asukkaat itse tietää tätä? Nyt ois pelaamisen paikka.
Saavat vasta sunnuntain livessä tietää.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Ensi viikolla asukkaat puetaan merirosvoiksi?

Tuotannolle kenkää, aivan helvetin tylsää on ollut.
 

redpecka

Jäsen
Tuotannolle kenkää, aivan helvetin tylsää on ollut.
Viime vuosina olen satunnaisesti ihmetellyt sieltä täältä jotain klippejä ja uutisia iltapulujen sivuilta (aikaisemmin en siis ollenkaan). Nyt on tainnut olla harvinaisen tylsää siellä kun ei ole edes mitään jänniä kohujuttuja. Olin jo unohtanut, että tämäkin formaatti vielä pyörii vaikka alussa luin jutun pari tämän vuotiseen skabaan liittyen. No, ei ole minulta pois, jatkakaa.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kertoimet näyttäisi nyt Timon ja Markon tippumisien jälkeen menevän Nordicbetillä:
Joel 1,40
Kristiina 4,50
O-P 7
Vili 18
Paula 25
Arttu 30
Julia 35
 

Old Ray

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens
Viime vuosina olen satunnaisesti ihmetellyt sieltä täältä jotain klippejä ja uutisia iltapulujen sivuilta (aikaisemmin en siis ollenkaan). Nyt on tainnut olla harvinaisen tylsää siellä kun ei ole edes mitään jänniä kohujuttuja. Olin jo unohtanut, että tämäkin formaatti vielä pyörii vaikka alussa luin jutun pari tämän vuotiseen skabaan liittyen. No, ei ole minulta pois, jatkakaa.
Yrititkö siis tulla kertomaan, että olet parempi ihminen kun et seuraa bb:tä?
 

redpecka

Jäsen
Yrititkö siis tulla kertomaan, että olet parempi ihminen kun et seuraa bb:tä?
Ei missään nimessä siis, kuten sanoin niin ei ole osunut alun jälkeen silmääni edes otsikoita sieltä lehdistä mistä olen parina viime vuonna bongannut aiheeseen liittyviä juttuja. Mutta toki en seuraa formaattia aktiivisesti, jos se tekee minusta paremman ihmisen niin en välitä.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Ei näillä oo tällä viikolla mitään merkitystä, koska katsojat äänestävät häädössä olijat, ja asukkaat sitten äänestää näistä kahdesta toisen pois sunnuntain livessä.
Vahva arvelu on että äänestykseen joutuvat Vili ja Paula.
Vili ja Paula äänestävät oletettavasti toisiaan joten päätös jää loppuviisikolle. Ainakin Joel äänestää Paulaa, muu nelikko luultavasti Viliä. Vaikka kukapa sitä varmasti tietää, ainakin Julia voi antaa äänensä Paulalle, Kristiina kenties hänkin. Artun uskoisin äänestävän Viliä ilman muuta, Olli-Pekka voi alkaa "taktikoimaan".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös