Hienoa säätä pidellyt?

  • 937 856
  • 8 014

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei näissä välikeleissä muuta isosti vittumaista ole kuin jännitys siitä sattuuko tassun alle sellainen jääläikkä minkä ansiosta on takaraivo halki. Ennemmin siis se keli mikä pysyy hieman plussalla ja sateet nestemäisessä muodossa (tai vähintään sulavat osuessaan pintoihin) jos valittava sen tai nollan ympärillä sahaavan välillä. Kuiva pakkanenhan olisi parasta mitä olla saattaisi, mutta semmoista ei uskalla nykyisellään päin persettä olevan ilmaston tapauksessa toivoa. Joinain vuosina on toki talvi alkanut kuivalla pakkasella ja sen päälle satanut jopa lumi ja sitä on ihmetellyt että nyt meni oikein kun ensin maa routaan ja sitten lumet päälle ilman että edes kävelytiet vetivät silojäihin, toki tuosta ei kauaa mene kun tulee se vesisadepäivä pakkasten välillä ja taas elämä normaalissa kun saa rapistella nastat alla jos ei halua riskeerata ruumiinvammoja.

Jep. Tämä on tämän vuodenajan vitsaus. Hyvät kengät ovat kaiken A ja O. Itselläni on Sievin kitkakengät, joilla pärjää jonkin aikaa. Mutta kun jäätä tulee enemmän, ainoa vaihtoehto on Icebugit. Ja lenkillä taas nastalliset juoksukengät.

Ja varovaisuus. Siitä ei voi tinkiä.
 

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Täällä Oulussa oli yöllä satanut aivan hento sentin parin kerros lunta/räntää yöllä ja tänään päivälämpötila jäi n, -1 tuntumaan, joten on saanut "nauttia" ensilumeseta tässä. On tämä toki parempi, kuin +1 ja vesikeli.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
4. Oma vireystilani on monta pykälää parempi.

Henk. koht. menee ihan toisinpäin. Mitä pimeämpää ja märempää tämä keli on, katoaa vireys, menee unirytmi ja sitä mukaa sitten kaikki muukin. Helteillä en ole ihan samaa huomannut ja muuten olo on pirteämpi, johtuen varmaan valosta ja kesästä. Toki kuten olen usein kirjoittanutkin, niin kesäkeli on minunkin mielestäni parhaimmillaan, kun on se noin 20 raatia auringonpaisteella. Näistähän onneksi nautittiin tänä kesänä aika paljonkin.

Malleissa on pieniä viitteitä nyt ainakin etelä- ja itä-Suomen osalta sellaisen kuivemman, mutta ajankohta huomioon ottaen lämpimän sään mahdollisuudesta. Riippuu tietysti kuinka tuo Suomen itä-puolelle pyrkivä korkeapaine käyttäytyy.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Henk. koht. menee ihan toisinpäin. Mitä pimeämpää ja märempää tämä keli on, katoaa vireys, menee unirytmi ja sitä mukaa sitten kaikki muukin. Helteillä en ole ihan samaa huomannut ja muuten olo on pirteämpi, johtuen varmaan valosta ja kesästä.

Minulla tuo riippuu vahvasti kesällä tuosta lämpötilasta. Ja toki loppukesästä helteetkään eivät niin paljoa ahdista, kun yöllä on viileämpää. Pahinta on juuri se, kun on niitä tukalia trooppisia öitä.

Jos kesällä on sellainen ehkä maksimissaan +25 astetta päivällä, niin se on vielä varsin hyvä keli. Valosta tykkään toki itsekin. Kun jaksaa heittää filkarilenkkejä päivällä, niin kaikki on hyvin. Pimeys on sinänsä perseestä.
 

koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No ni. Mallit alkaa pelottavasti muistuttaa viime vuotta. Uralin blokki veks, skandinaavinen blokki veks. Napapyörre alkaa voimistua ja ottaa muotoa. AO ja NAO kääntymässä positiivisiksi, länsivirtaus alkaa voimistua. Korkea alkaa lipsahtaa tuonne etelämmäksi, meille pysyvä matala.

Ei tule näillä eväillä etelään talvea, vaan jälleen yksi kuukausien tarpominen ikuisessa marraskuussa.

Tämä vituttaa jo ennakkoon, varsinkin kun on jo muutaman päivän nähnyt hienoja hiihtokuvia eri puolilta Lappia. Perkeleen ilmastonmuutos.
 

Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Vesisateet ei olisi haitannut yhtään, mutta nyt kun saitte sitä luntanne niin eiköhän ole aivan järkyttävä loskakeli heti aamusta. Siis niin kuin ihan oikeasti sitä on varmaan metritolkulla pystysuunnasta mitattuna.
Ei tuolla paljon huvikseen lenkkeillä.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tätä kun tämä syksy enimmäkseen aina olisi. Hienoa herätä tällaiseen sumuiseen, raikkaaseen pikkupakkas-aamuun ja lähteä pikku happihyppelylle tuonne katselemaan kun aamuaurinko kajastaa tuon sumuharson läpi. Voi vittu kun tämä olisi enimmäkseen tätä ja päättyisi ajallaan siirtymiseen kunnon talveen. Ei siis mihinkään nollan molemmin puolin sahaavaan loskamoskamutapaskamärkääsumuajavittumaisenliukastajäätä-matalapainerospuuttoon, joka kestää maaliskuulle.

Tämän kanssa elää. Eläisi vaikka kestäisi pidempäänkin, ei siinä. Pihalle pääse ulkoilmaa haistelemaan, missään vitun läpitunkevassa vesisateessa ei pihalle tule lähdettyä, koska keuhkokuume ei juuri kiinnosta.

No onneksi tämäkään ei taas kauan kestä ja taas päästään päiviksi sen Atlanttisen lounaisvirtauksen alle.
 

koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tiistaina 3.11. menee rikki historian marraskuun lämpöennätykset. Näillä näkymin 13-15 astetta.

Ei olisi pitänyt tulla käymään tässä ketjussa ollenkaan, hyvin alkanut aamu sai heti paskareunuksen. Näköjään etelässä koko ensi viikko tasaista kymmentä astetta. Syystalvi on Etelässä-Suomessa menetetty jo aikaa sitten, näillä näkymin ei kohta tarvitse puhua enää talvestakaan.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei olisi pitänyt tulla käymään tässä ketjussa ollenkaan, hyvin alkanut aamu sai heti paskareunuksen. Näköjään etelässä koko ensi viikko tasaista kymmentä astetta. Syystalvi on Etelässä-Suomessa menetetty jo aikaa sitten, näillä näkymin ei kohta tarvitse puhua enää talvestakaan.

Aika odotettuahan tämä on jo mallienkin perusteella ollut pitkään. Eipä tuolta sellaista säämallia löydy, joka tällä hetkellä etelä-Suomeen ennustaisi talven alkua.

Mutta, on siellä nyt sentään jonkinlainen konsensus muodostumassa korkeapaineesta Skandinavian länsipuolelle. Ko. skenaario ajaisi Atlantin matalat Suomen yli ja etelä-Suomen osalta luvassa saattaa olla nyt poutaisempia päiviä luvassa tuonne marraskuulle. Toki ensin täytyy lusia läpi tuo maanantain myrskymatala, jossa vettä tulee taas kun Esterin perseestä suuressa osassa maata.

Ja toki tuo korkean positio sitten saattaa käännellä tuulia pohjoiseen, matala kun silloin olisi tuolla Barentsin meren suunnalla ja tuulethan pyörivät vastapäivään pohjoisella pallonpuoliskolla. Samalla voi toki laukaista myös noita Föhn-ilmiöitä, kun Skandit kuivaavat mereltä tulevan kostean ilman ja tuo kuivanut ilma sitten lämpiää lasketellessaan Skandien toiselle puolen.

Mutta vähän vaikea kyllä on nähdä mitään kunnon talvia vielä moneen viikkoon etelä-Suomen osalta.
 
Syystalvi on Etelässä-Suomessa menetetty jo aikaa sitten, näillä näkymin ei kohta tarvitse puhua enää talvestakaan.
Aika optimistinen olet. Ei tässä juuri lunta kaivata täälläkään. Odottakaahan vaan että kun sitä alkaa tulemaan, niin sitä tulee sitten kunnolla ja joka ikinen aamu kevääseen saakka alkaa lapiohommilla.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Aika optimistinen olet. Ei tässä juuri lunta kaivata täälläkään. Odottakaahan vaan että kun sitä alkaa tulemaan, niin sitä tulee sitten kunnolla ja joka ikinen aamu kevääseen saakka alkaa lapiohommilla.

Joo, ei tässä kukaan toivo sitä saatanan nollan molemmin puolin sahaavaa rospuuttoa, vaan kunnon talvea. Talvella ilma on kuivempaa, koska kylmempi ilma sitoo itseensä vähemmän kosteutta. Siten se satava lumikin on sitä köykäistä pakkashattaraa, jonka heitteleminen ei sen kummosempaa efforttia vaadi. Kun vertaa siihen suojapaskaan, joka painaa n. 50 kiloo/kolallinen.

Keli siis kunnolla pakkaselle, niin alkaa talvikin maistua talvelta.
 

Keskiviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuopion KalPa
Fiksut ihmiset siirtyi viimeistään 1990-luvulla talviurheilulajeista kesälajien pariin. Kausi on paljon pidempi kesälajeissa ja saa liikkua raikkaassa ulkoilmassa. Talvilajien harrastajat pääosin joutuu haistelemaan kaverin tuoksuja ummehtuneissa sisätiloissa.
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
@Keskiviiva
Olet varmasti aivan oikeassa. Arvaa olenko monesti harmitellut sitä, että hiihto on ainoa urheilulaji meikäläiselle, josta todella nautin. No, on tässä nyt taas viimeisen kalenterivuoden tullut lenkkeiltyä säännöllisesti. Ei sekään vastenmielistä ole, mutta ei myöskään samalla tavalla nautinnollista kuin hiihtäminen.

Vaikka juuri hiihtämisen tai latujen tekemisen kannalta sellaiset nollakelin tienoilla tapahtuvat lumitykki-malliset sateet ovat oivallisia, ole muuten samaa mieltä kirjoittajan @Rinksu kanssa siitä, että kyllä kuivat pakkaskelit ovat parhaita. Itse asiassa esimerkiksi töihin pyöräilemäni noin 7 kilometrin matka on kaikkein mukavin polkea pienessä pakkaskelissä. Vaatetukseksi tuulta pitävät housut, yläosaan lämpökerraston paita ja päälle pooloneule. Ei tule kylmä eikä hiki.

Tulispa talvi.
 

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kuka nyt enää marraskuussa odottaa talvea? Parempi, että nyt on ihan reilusti plussalla, se välimallin keli on just pahinta. Jos nyt olisi muutaman päivän lunta ja pakkasta niin seuraavaksi olisi tiedossa loskaa, paskaa ja liukasta. Ei kiitos.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kuka nyt enää marraskuussa odottaa talvea? Parempi, että nyt on ihan reilusti plussalla, se välimallin keli on just pahinta. Jos nyt olisi muutaman päivän lunta ja pakkasta niin seuraavaksi olisi tiedossa loskaa, paskaa ja liukasta. Ei kiitos.

No mikä ettei. Kyllähän se mukavaa olisi kun pysyisi niin reippaasti nollan päällä, ettei lumia tulisi lainkaan ja olisi noita kuivia, poutaisia päiviä. Mutta kun näin se ei tule menemään. Tai sitten vedetään kaikki mahdolliset lämpötila-ennätykset aivan omille luvuilleen.

Ei, ne lauhat kelit meinaa nimen omaan loskaa, paskaa, liukasta. Kunnolla pakkasta, ei ole loskaa, paska on jäätynyt ja eipä olisi liukastakaan kun lumi kunnolla maassa.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Taitaa tulla tästäkin talvesta samanlainen täällä etelässä kuin viime "talvena": lokakuuta kestää toukokuulle. Pilkkivehkeet joutanevat myyntiin. Vittu.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Taitaa tulla tästäkin talvesta samanlainen täällä etelässä kuin viime "talvena": lokakuuta kestää toukokuulle. Pilkkivehkeet joutanevat myyntiin. Vittu.

Oliskohan nyt kuitenkin "vähän" aikaista ennustaa yhtään mitään...
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Oliskohan nyt kuitenkin "vähän" aikaista ennustaa yhtään mitään...
Jinxaus!? Vähän kyllä on viitteitä siitä, että ei kovinkaan kummoista talvea olisi tulossa. 1990-luvun alkupuolella pilkittiin jo lokakuun loppupuolella. Jäätäkin oli 10 cm. Aika entinen ei palaa...
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Jinxaus!? Vähän kyllä on viitteitä siitä, että ei kovinkaan kummoista talvea olisi tulossa. 1990-luvun alkupuolella pilkittiin jo lokakuun loppupuolella. Jäätäkin oli 10 cm. Aika entinen ei palaa...

No, aika vähän on viitteitä yhtään mistään. Jos miettii vaikkapa pakkasta ja lumen määrää, viime vuonna tässä vaiheessa pk-seudulla hiihdettiin ennätysaikaisin tykkibaanoilla, ja mitäpä sitten talvesta tulikaan. Sitten taas 2011-2012 ei latuja, lunta tai oikein pakkastakaan ollut ennen joulua lainkaan, mutta useimmat muistanevat, kuinka luminen talvi oli tapanimyrskyineen. On lokakuulla satunnaisesti jäitä ja lunta ollut, mutta kyllä ne 1990-luvullakin etelässä olivat täysin poikkeus.
 

Keskiviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuopion KalPa
Kirjoitin viikko sitten että 3.11. tehdään marraskuun lämpöennätys. Melkein osui. Ennätys tehtiin puolenyön aikaan 14,6 astetta. Mutta oliko 2.11. vai 3 11.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Tästä vuodesta tulee muutenkin ennätyslämmin. Ollaan täällä etelässä jo sellaisissa lämpötiloissa, jotka olivat 30-vuotta sitten tyypillisiä Pohjois-Saksassa, vaikkapa Hampurissa.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tästä vuodesta tulee muutenkin ennätyslämmin. Ollaan täällä etelässä jo sellaisissa lämpötiloissa, jotka olivat 30-vuotta sitten tyypillisiä Pohjois-Saksassa, vaikkapa Hampurissa.

Jep. Tammikuu ->Maaliskuu erittäin lämpimiä. Huhtikuun lopulla ja toukokuun alkupuoliskolla oli sitten viileämpää, mutta ei mitenkään poikkeuksellista kuitenkaan. Kesäkuu oli lähes ennätyshelteinen, mutta sitten heinäkuuhan oli suht viileä, ainakin eka puolisko. Ja siitä lähtien ollaan oltu lähes yhteen putkeen keskiarvojen päällä ja aivan koko maassa.

Saas nähdä meneekö koko kalenterivuosi 2020 ilman ainoatakaan termisen talven kuukautta etelän osalta. Joukukuulla on toki vielä mahdollisuus yllättää, mutta kyllähän tuo vaatii jo jotain stratosfäärin äkillisen lämpenemisen kaltaista ilmiötä ja tuulten kääntymistä itään. Länsivirtaus Atlantilta ja lämpöset sen kuin jatkuvat.

No nyt olisi ainakin suht poutaisia kelejä luvassa ja aurinkoakin kai tullaan näkemään.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
...
No nyt olisi ainakin suht poutaisia kelejä luvassa ja aurinkoakin kai tullaan näkemään.
Erikoisia marraskuun kelejä tosiaan näyttäisi tälle viikolle ainakin vielä lupaavan, semmoista 10 asteeseen nousevaa päivälämpötilaa ja aurinkoakin pitäisi nähdä Jyväskylässäkin. Ensi viikolla mahdollisesti lämpötilan tippuminen nollan tienoille, saattaa joutua talvirenkaat vaihtamaan viikonloppuna vihdoin.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Erikoisia marraskuun kelejä tosiaan näyttäisi tälle viikolle ainakin vielä lupaavan, semmoista 10 asteeseen nousevaa päivälämpötilaa ja aurinkoakin pitäisi nähdä Jyväskylässäkin. Ensi viikolla mahdollisesti lämpötilan tippuminen nollan tienoille, saattaa joutua talvirenkaat vaihtamaan viikonloppuna vihdoin.

Joo. Että tämäkin päivä nyt sitten piti nähdä, että ollaan marraskuussa ja säämalleissa komeilee ihan vahva, laaja-alainen ja vieläpä sangen kestäväkin korkeapaineen alue Skandinavian päällä. Sen verran olen marraskuuta morkannut, että anteeks marraskuu.

Nyt on luvassa siis sarja poutaisia, aurinkoisiakin päiviä ja pikkuhiljaa aletaan mennä nollaa kohti etelänkin osalta. Sitä sellaista kuivempaa pikkupakkas-keliäkin kenties, mikä on oikein mukavaa ja virkistävää ulkoiluilmaa.

Kun nyt vaan pitäisi nuo Atlanttiset virtaukset siellä mihin kuuluvatkin, eli Atlantilla, niin mikäs sen mukavampaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös