Muiden maiden maajoukkueet

  • 157 831
  • 483

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Muiden maiden joukkueista puhuttaessa ympäri maailmaa jyllännyt koronavirus on vienyt paljon myös monia muitakin jääkiekkotapahtumia varsinkin pienemmiltä mailta niistä puhuttaessa.

Muun muassa useita Jääkiekon Aasian Haasteturnauksia on menetetty ja oikeastaan jo kaikki aivan viimeistä myöten tänä vuonna kun Singaporessa pelattava ja joissakin lähteissä aiemminkin jo peliajaltaan lykätty tuon turnauksen osalta 27.4.2020-1.5.2020 noina päivinä pidettävä tapahtuma peruuntui myös kokonaan sen sijaan, että olisi pelattu myöhemmin toukokuussa tai vaikkapa kesäkuussa.

Peruuntuminen tapahtui alustavasti 10.3.2020 ja vahvistettiin tietenkin eilen monen muunkin perutun turnauksen tapaan.

Vaihtoehtoisesti sekin voidaan pelata vain myöhemmin tämän vuoden puolella lukemattoman monen muun vastaavan Jääkiekon Aasian Haasteturnauksen kanssa.

Itse jääkiekon muista pienemmistä maista puhuttaessa Irlannin ja Portugalin jääkiekkoilut jäi harmittavasti näkemättä maaliskuussa.

Näistä Irlannin Maajoukkue olisi pelannut paluupelinsä ensi kertaa vajaaseen pariin vuoteen tosiaan Yhdysvalloissa ja myös Irlannin Poikien Maajoukkue eli Alle 18-Vuotiaiden Maajoukkue olisi pelannut Yhdysvaltain NCHL-sarjan joukkuetta DePaulia vastaan.

DePaulhan on seurana Chicagon alueelta lähtöisin ja on pelannut NCHL-sarjassa tänä vuonna Playoff-kaudelle asti ennen kuin tippui Concordia Falconsia vastaan pelatun ottelusarjan jälkeen.

Irlanti ei tosiaan ole vuoden 2018 jälkeen pelannut otteluakaan kun tilanne on ollut maajoukkueen kannalta se mikä on ollut eli hyvin lohduton alkaen vuodesta 2013 lähtien kun Irlannin oma jäähalli suljettiin ja ennen kuin vähintään ainakin yksi kunnon jäähalli tulee jälleen Irlantiin niin IIHF:n peleihin asiaa tosiaan ei ole.

Irlannin pelaajat ovatkin siten enimmäkseen pelanneet erittäin harvoja muita ottelujaan lähinnä Iso-Britanniassa ja erityisesti Pohjois-Irlannissa päin.

Portugalin tilanne on ollut vuorostaan reilusti parempi kuin Irlannin aivan lähivuosina aiemminkin usein kertomieni viestien jälkeen.

Portugalilla on tänä vuonna muutenkin ollut erittäin paljon harjoituspelejä kaudelle jälleen tuttuja espanjalaisia, ranskalaisia ja hollantilaisia seurojakin vastaan kuten myös niiden erittäin alhaisia maajoukkueitakin vastaan.

Tänä vuonna erikoisuus olisi ollut mahdollisesti myös suomalaisten alasarjojen seurajoukkueiden osalta kohdata Italian alasarjatason joukkueita.

Niille ei vain kuitenkaan ollut tilausta koronaviruksen tai osin myös suomalaisten alasarjaseurojenkin epäilevän tilanteen takia.

Portugalin tämän vuoden kohokohta maajoukkueena ennen tunnettua Espanjan Granadan Turnausta tänä vuonna olisi ollut Jääkiekon Gladiaattorien Turnaus.

Jääkiekon Gladiaattorien Turnaus olisi ollut ilman peruuntumistaan jo yhdeksäs sellainen ja josta pitääkin ehkä lähiaikoina kirjoitella enemmänkin.

Turnaus olisi pelattu Hollannissa tänään ja huomenna.

Jääkiekon Gladiaattorien Turnaus vuonna 2020 olisi pitänyt sisällään seuraavat maajoukkueet kun Jään Lohikäärmeiden eli Kiinan B-maajoukkue tai siihen rinnastettava nk. Alempi Yhdistelmämaajoukkue Kiinalle tai Jään Lohikäärmeille eli Kiinan B-C-maajoukkue nimellä China North Stars ei saanut pelilupaa koronaviruksen takia:

Ijs-Oranje B eli Hollannin B-maajoukkue

Ijs-Oranje C eli Hollannin C-maajoukkue

Jong Ijs-Oranje eli Hollannin Alle 20-Vuotiaiden Maajoukkue (Tämä nimettiin turnaukseen varajoukkueena kun itse Ijs-Oranje eli Hollannin A-maajoukkue nähtiin aivan liian kovaksi turnaukseen jossa olisi ollut mukana vain alempia maajoukkueita lähtökohtaisesti. Jong Ijs-Oranjea pidettiin paikallisten lehtien mukaan myös hyvänä joukkueena turnaukseen kun edelleen hinku varsinaiseen Ijs-Oranjeen nyt valitettavasti peruuntuneiden oman sarjatason MM-turnauksen kisoihin oli kova.)

Sveitsin B-maajoukkue

Sveitsin C-maajoukkue

Iso-Britannian B-maajoukkue (Tässä olisi ollut Iso-Britannian MM-leiriltä pudonneet brittipelaajat lisättynä joillakin skotlantilaisilla. Vaihtoehtoisesti tämä joukkue olisi käyttänyt nimeä Team England johtuen siitä, että myös skotit itse halusivat pelata turnauksessa omalla joukkueellaan eli Team Scotland.)

Iso-Britannian C-maajoukkue tai Team Scotland (Tässä olisi ollut enimmäkseen viimeiset sellaiset brittipelaajat jotka eivät olisi mahtuneet MM-leirille, ne jotka haluaisivat lopettaa tai ovat jo lopettaneet maajoukkueuransa kuitenkaan vielä lopettamatta täysin jääkiekkouraansa seurapuolella ja tietenkin iso joukko skottilaisia pelaajia.

Iso-Britannian Jääkiekkoliitossa kun on viime vuosina keskusteltu ajoittain kuohuvastikin esimerkiksi Skotlannin oman maajoukkueen palauttamisesta maahan ainakin silloin tällöin pelattaviin otteluihin.

Historiallisesti tietenkin on ollut olemassa Skotlannin oma maajoukkue, mutta sekin tietenkin 1990-luvun aikana lakkautettiin perinneotteluja huomioimatta osin IIHF:n sääntömuutostenkin vuoksi.

Skotteja on British Lionsin riveissä tietenkin nähty ennenkin. Lähivuosina tai tänä vuonnakin tämä alin brittien maajoukkue on koottu tosiaan mielenkiintoisesti skoteista ja kun he halusivat kovasti omaa joukkuettaan niin hollantilaisjärjestäjät olisivat sellaisen myöntäneet jolloin olisi nähty yllä olevan todetusti tässä turnauksessa Team England ja Team Scotland.)

Portugali (Tämä olisi totta vieköön ollut todella huikea näytönpaikka sinänsä tälle joukkueelle. Tämän kauden harjoituspeleissä kun Portugali useimmiten on ollut jo erittäin tehokas eikä todellakaan enää ihan Espanjan, Ranskan tai Hollannin ihan alasarjatason joukkueet Belgian vastaavista puhumattakaan enää tälle pärjää. Espanjan Granadan Turnauksen pelaaminen on ollut järkevä veto tälle joukkueelle. Toivottavasti Portugali nähdään pian toki mahdollisista ennakkoluuloista huolimattakin pian Suomessa uusimpana jääkiekkomaajoukkueena!)

Valitettavasti koronaviruksen vuoksi Portugalinkin tilanne jääkiekossa vaikuttaa jäävän tänä vuonna erittäin vähiin kun seuraava Granadan Turnaus Espanjassa todennäköisesti suomalaisia alasarjatason seurajoukkueita sisältävänä sellaisena on ehkä jäämässä perutuksi kun senhän pitäisi olla vuorossa toukokuussa.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Aivan täysin ei tosiaan Irlannin maajoukkue jäänyt sittenkään peleittä ollessaan Yhdysvalloissa maaliskuussa.

Irlanti nimittäin palasi jääkiekkoareenoille pelaamalla näytösottelun poikkeusoloissa tietenkin ilman yleisöä erikoisesti Chicagon Palolaitoksen omaa jääkiekkojoukkuetta vastaan ja myös voitti ottelun.

Jatkoajalla tosin hieman dramaattisen oloisesti ja melkoisen säästellen näillä näkymin isäntien osalta.

Muusta jääkiekosta puhuttaessa koronan kaltainen vitsaus alkaa uhata hiljalleen myös jopa jääkiekon nk. Kesämaita.

Kesämaalla tarkoitan tässä ja muutoinkin tarkoitetaan niitä maita jossa jääkiekkoa pelataan Suomesta katsottuna kesällä.

Näitä maita ovat esimerkiksi Jään Kenguruiden ja Jään Mustien tai entisten Jään Kiivien kotimaat eli Australia ja Uusi-Seelanti.

Uuden-Seelannin Liigassa muun muassa avaukset ovat siirretty 15.5.2020 alkamaan aikaisintaankin, mutta käytännössä puhutaan tietenkin viivästymästä kesäkuulle, heinäkuulle tai elokuullekin kiitos koronaviruksen aiheuttaman tilanteen.

Kauden aloitus voi pisimmillään lähtökohtaisesti venyä syksyynkin.

Edes erillään olevat selkeät saarvaltiotkaan maailmassa eivät tunnu pysyvän tästä vitsauksesta turvassa.

Ainoa hyvä juttu tosin on tavallaan siinä, että Australian Liigaan tai Goodal Cupiin nähden Uuden-Seelannin Liiga on tosin pituudeltaan lyhyempi eikä niin hirveän pitkään kausi sinänsä kestäisi muutenkaan joskin nykyisin kun pelataan pudotuspelikausiakin sinänsä pidempään kuin ennen niin siinä sitten onkin omat vaikeutensa.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Jääkiekon LATAM Cup Etelä-Amerikan viime vuosien tärkeimpänä turnauksena on näillä näkymin ikävässä asemassa tilanteensa suhteen.

Jääkiekon LATAM Cupiin ovat ilmoittautuneet ainakin seuraavat maat osin ajalta ennen koronaa ja osin koronan aikana ja ne ovat tietenkin olleet seuraavat:

Kolumbia

Meksiko

Jamaika

Argentiina

Brasilia

Argentiinan B-maajoukkue tai Argentiinan C-maajoukkue (Tämä tosin tilanteen mukaan mikäli osin korona-ajan välillä tuohon turnaukseen innostuneet Dominikaaninen Tasavalta, Bolivia, Ecuador tai Peru eivät tule mukaan turnaukseen.)

Puerto Rico (Osin on hieman vielä auki, että tuleeko vai ei mukaan turnaukseen.)

Venezuela (Tulee kyllä turnaukseen mikäli vain rahat riittää kun maa todella on edelleen hyvin ikävässä ja tuhoisassa tilanteessa omalla tavallaan. Viime vuonna teki kyllä jo sen ihmeen pääsemällä mukaan turnaukseen.)

Chile

9-10 maata on tulossa tai muutoin tuttuun tapaan putoajia osin täydennetään joidenkin maiden B-maajoukkueella tai C-maajoukkueella.

Maalistan tilanne joukkueittain perustuu 14.6.2020 olleeseen tilanteeseen.

LATAM Cup tältä vuodelta tietenkin on vaarassa peruuntua osin juurikin koronaviruksen takia tai sen laantuessakin juurikin tällä hetkellä olevien matkustusrajoitusten takia.

LATAM Cup pelattaneen siten tänä vuonna arvioitua myöhemmin loppuvuodesta ja mikäli sitä ei pelata niin se pelataan huhtikuussa 2021 aikaisintaan ja huonoimmillaan jopa niinkin myöhään kuin vuoden 2021 marraskuussa.

Kaikki on pitkälti riippuvaista koronasta tai sen ajan/jälkeisajan tulevista matkustusrajoitteista.

Yhdysvaltain levottomuuksien takia myös muitakin pelipaikkoja on pohdittu kuten esimerkiksi Meksikoa tai Kanadaakin, mutta tuolloin ongelmana tulee jälleen myös korona.

18.6.2020 eli kolme päivää sitten asiasta viimeksi keskusteltiin suuremmin, mutta toistaiseksi tuolloin mitään ei vielä peruttu kun onneksi myös itse turnaukseen sinällään on vielä paljonkin aikaa ja vielä enemmän olisi siirrettynä tänäkin vuonna.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Viime aikoina Etelä-Amerikan jääkiekkoilun 1980-luvun, 1990-luvun ja osin ihan 2000-luvun alun johtava kiekkomaa eli Brasilia on tunnetusti kärsinyt melkoisesta pelaajakadoistaan ja monista muistakin taantuvan kiekkomaan ongelmistaan esimerkiksi Argentiinaan tai Chileen verrattuna jäähalliongelmistakin.

Tai pikemmin kärsi, mutta siitä tulee pian lisää asiaa.

Seleção de Hóquei no Gelo tai myös Águias Amarelas eli Keltaiset Kotkat (Myöskin vihreitä ja satunnaisesti sinisiä peliasuja valkoisten ohella pitävinä silloin he ovat tietenkin muita nk. Kotkia Jäällä sen värisinä kun mitä päällä on.) on viime aikoina kieltämättä ollut erittäin huonossa asemassa.

Se on välillä suorastaan rökälemäisesti hävinnyt ottelujaan ja välillä jopa maan oma B-maajoukkuekin on ollut sitä itseään parempi.

Paljon on kuitenkin asioiden parantamiseksi yritetty tehdä, mutta osin koronavirus sotki tietenkin parannusaikeet Brasiliassakin.

Ympäröivien maiden lisäksi Brasilian A-maajoukkue on hakenut jääkiekossa muun muassa Jääkiekon Aurinkorannikon Liigaan Yhdysvalloissa pelaamaan kun tuohan liiga tunnetaan paremmin nimellä SCHL eli Sun Coast Hockey League.

SCHL on normioloissaan mahdollisen kansainvälisen erikoisvieraan mukaan laskien muutoin yksi Tampa Bayn alueen ja keskimääräisesti neljän joukkueen pienliiga jota maassa pyöritetään pitkälti kesäsarjana tai syksyn sarjana.

Taso kieltämättä on varsin alhainen, mutta sekin parhaimmillaan Jääkiekon NCAA-tason tai NHL:n varauspelaajiakin sisältävänä olisi erittäin nostattava Brasilian kaltaiselle maajoukkueelle.

Brasilian maajoukkue on käynyt myös Clearwaterin Floridan harjoitteluleirillä viime vuosina melko usein ja tänäkin vuonna ennen koronaa olisi käynyt ilman peruuntumista.

Hyvin alhaisen tason yhdysvaltalaisissa jääkiekkosarjoissa on pelannut pitkälti juurikin Floridan alueella päin yllättävänkin monta brasilialaispelaajaa tai pelaajaa joilla on vähintään brassitausta.

Brasilian maajoukkueelle on myös sikäli kun koronasta selvitään niin näillä näkymin tulossa Sveitsistä uusi päävalmentaja tai ainakin valmennuspäällikkö jonka tehtävänä on luoda melkoisen tiukka harjoitusohjelma maajoukkueelle.

Se tarkoittaisi ainakin 2-6 kertaa viikossa harjoittelua ja monet muutkin asiat mullistuisivat sen sileän tien.

Pitkälti Brasilian nopea reagointi maan heikentyneeseen asemaan edes Etelä-Amerikan oman jääkiekkotason muistaen johtuu tai on johtunut muun muassa vähemmän yllättäen LATAM Cupin voittaneen Jamaikan viime vuoden suorituksesta.

Jamaika järjesti totta vieköön melkoisen shokin voittamalla ihan kaikki todennetut huiput aina Argentiinaakin myöten, mutta osin shokkivoitto perustui kyllä myös verraten ylivoimaiseen harjoittelutasoonkin.

Brasilian oman viime vuoden yllättävänkin hyvin menestyneet B-maajoukkueen pelaajat ovat nyt sijoitettu tietenkin A-maajoukkueen pariin.

Brasilialla itsessään on kieltämättä kirittävää kulttuurissaan, mutta siinä missä välillä esimerkiksi yllättävänkin monessa Etelä-Amerikan maassa ei ole juuri näytetty tai on välillä pidetty merkittävää taukoa NHL-kiekon näyttämisestä televisiossa niin esimerkiksi Brasiliassa NHL-jääkiekkoa on näkynyt aina kuvaruudussa.

Joskin välillä tietenkin NHL on kyllä ajettu pienemmille urheilukanaville maassa, mutta ei varsinaisesti kuitenkaan missään vaiheessa jätetty tauolle ja yllättävänkin monesti sielläkin on satunnaisesti noussut se esille olotilaansa nähden verrattuna muihin Etelä-Amerikan maihin ja osin jopa muutamaan erittäin huonoon eurooppalaiseen maahan jääkiekossa.

Brasilian Jääkiekkoliitto on myös neuvotellut yhdessä Argentiinan Jääkiekkoliiton kanssa tulevaisuudessa järjestettävästä omasta Etelä-Amerikan Jääkiekon Superliigasta esikuvanaan tietenkin NHL ja KHL.

Pitkälti sellaisiin suunnitelmiin on ajauduttu kun erillään olevat Etelä-Amerikan maiden kansalliset liigat eivät vain ole kehittyneet sellaiseksi vetovoimaksi kun mitä on toivottu edes omassa pienessä mittakaavassaan.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Brasilian jääkiekkoilun tilanteesta puhuttaessa sillä on ollut tosiaan ongelmia myös jäähalliensa kanssa verrattuna muun muassa kilpailijamaa Argentiinaan tai Chileen nähden.

Ei tosin ihan niin pahasti enää kun huolimatta kieltämättä erittäinkin karmeista ottelutappioista viime vuonna on maassa osin viimeisen 5 vuoden aikana kulisseissa saatu hyväksyntä usealle pienemmälle ja yhdelle hieman suuremmalle jäähallille.

Ajoittain näitä yritettiin perua poliittisissa piireissä muka rahanhaaskauksena, mutta hienona asiana onneksi löytyi myös puolensa pitäviäkin päättäjiä ja rahoitus asialle silti järjestyi.

Nämä suunnitelmat hyväksyttiin pari vuotta sitten vuonna 2018 myös rakennustöiden alkamisenkin osalta ja useampi pienempi jäähalli kuten Puntaksen Jäähalli (Ei samanlainen kuin mitä esimerkiksi Punta Arenaksen tai Santiagon Jäähalli Chilessä on kieltämättä samanlaisesta nimestään huolimatta.) ja myös näitä suurempi ellei melkein koko Brasiliankin jääkiekkohistorian suurin jäähalli eli nk. Uusi Sao Paulon Jäähalli eli myös kaupalliselta nimeltään Ice Arena do Brasil valmistuivat onneksi juuri ennen koronaviruksen kaltaisen ongelman todellista puhkeamista.

Näistä Ice Arena do Brasil valmistui 25.1.2020 ja oli aikana ennen koronaa omalla tavallaan elintärkeä uusi jäähalli Brasiliaan.

Mittakaavaltaan Ice Arena do Brasilin on toivottu täyttävän tärkeimmän säännön eli juurikin IIHF:n määritykset vähintään yhdestä täysikokoisesta jäähallista.

Tosin sen mittakaava on Brasilian yleisemmissä jäähallien mittakaavoissa suuri, mutta se on erittäin pieni edelleen juurikin noilla kansainvälisillä tasoilla.

Todennäköisesti se olisi hyväksyttäessä yksin pienimmistä ellei pienin sellaisenaan hyväksytty kansainvälisen tason jäähalli ja muutoin varmaankin se saa hyväksynnän vain laajennettaessa.

Hyväksyntäasiaan ja koko vähän suurempaan jäähallihankkeeseen ja sen viimeistelyyn vaikutti muun muassa jopa Kolumbian pääseminen IIHF:n täysjäseneksi ennen Etelä-Amerikan jääkiekon mahtimaita eli Brasiliaa, Argentiinaa ja Chileä.

Brasilialla on siten toivoa ainakin korona-ajan jälkeen näillä näkymin päästä IIHF:n toiseksi täysjäseneksi Etelä-Amerikassa kun osin maa tietysti ihan alkuperäisenä Etelä-Amerikan jääkiekon ykkösjäsenenä on tietysti ollut IIHF:n jäsen vuodesta 1984 lähtien, mutta sen asema on tietysti vuosien ja vuosikymmenten mittaan vaihdellut ja nykyisin on ollut käsitettävinään osin vuoden 1998 kriteerien jälkeiseltä pohjalta arvioiden osin puolijäsenenä kun Brasiliassa tosiaan on Argentiinan ja Chilen tapaan pelattu myös rullakiekkoa.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Viimeinen kieltämättä erikoinen Brasilian jääkiekkoa koskeva asia on ollut pian kerrottavassa asiassa suomalaisittainkin mielenkiintoinen piirre.

Brasilialla on nimittäin näillä näkymin nyt historiansa pohjalta jääkiekossa kolme NHL:n varauspelaajaa josta uusinta tosin erikoisesti muka puhutellaan tai on puhuteltu kun hän olisi ensimmäinen.

Mitä ei tietenkään ole, mutta ensimmäinen tietysti vähään aikaan on kyllä.

Brasilian jääkiekon muistaen kuitenkin kaikki varauspelaajat tai jopa ihan NHL:ssäkin pelanneet pelaajat ovat kuitenkin syntymäpaikastaan tai erittäin pienestä ajastaan olostaan siellä huolimatta varttuneet ja kasvaneet jääkiekkoiluun varsinaisesti muualla.

Kieltämättä ihan viisaasti kun Brasilian oma jääkiekkoilu tai maan omakin jääkiekkoliigakin ei ole ollut järin kehuttavaa luokkaa huolimatta tietenkin erääseen aikaan Etelä-Amerikan omasta parhaasta sellaisen asemasta huolimattakin.

Brasilian NHL-pelaajista Michael R. Greenlay eli paremminkin tunnettuna Mike Greenlay hätkähdytti vuonna 1986 maailmaa omalla tavallaan syntypaikaltaan Brasilian Vitorian miehenä olemalla tuolloin syntypaikan mukaan ensimmäinen Brasilian NHL-pelaaja varattuna Edmonton Oilersiin.

Greenlay pelasi suurimman osan uransa alempia jääkiekkosarjoja, mutta oli kuitenkin myös Edmonton Oilersinkin NHL-pelaaja sarjakaudella 1989-1990. Toisaalta Greenlayn ura NHL:ssä oli lyhyt kun nimeämisoikeus pöytäkirjassa oli vain joihinkin otteluihin sarjakaudella enintään, jääaikaa taisi olla kaikkiaan jonkin verran yli 20 minuuttia kaikkiaan NHL:ssä ja selkeässä NHL-ottelussa ihan vain pari kertaa Greenlay pelasi kunnolla.

Muista Brasilian NHL-pelaajista puhuttaessa Regehrin veljeskaksikon toinen osapuoli on tietysti myös kiintoisa tapaus (Regehrin veljeksistä puhuttaessa on kolmaskin eli ihan vanhin joka vain ei koskaan pelannut NHL:ssä ja on muista veljistä poiketen myös veljesten siskon tapaan ollut aina kanadalainen myös ihan syntymäpaikaltaan.) ja siitä tulee lisää juttua alle.

Robyn Regehr tosiaan syntyi Recifessä, mutta Brasiliaan ei jääty kun tie vei Indonesiaan missä syntyi syntypaikaltaan myös Indonesian ainut NHL-pelaaja eli pikkuveli Richard 'Richie' Regehr tosiaan syntyi Bandungissa ja tietenkään myöskään Indonesiaan ei silloin jääty.

Regehrin veljekset tietenkin varttuivat Kanadassa ja molemmat olivat ja ovat olleet melko kuuluisiakin NHL-pelaajia.

Robyn varattiin Colorado Avalancheen 1998, mutta hän ei koskaan pelannut Avalanchessa otteluakaan.

Hän pelasi lopulta uransa aikana vuodesta 1999 lähtien Calgary Flamesissa, Buffalo Sabresissa ja Los Angeles Kingsissä ja on ollut mukana vuodesta 2016 lähtien Calgary Flamesin veteraanipeleissä.

Juuri lopetettuaan uransa oli vielä vuonna 2016 muun muassa valmis tulemaan satunnaiseen Flamesin otteluun mikäli vain lupa olisi tullut ihan varsinaisella NHL-puolella mitä ei tullut kuitenkaan jolloin ura pääosin loppui sitten siihen.

Aivan täysin tietysti huumoripuolen jutuissa Robyn ei ole vieläkään uraansa ihan täysin lopettanut, mutta käytännössä kyllä kun ainoa seura mitä enää edustaisi olisi tosiaan Flames ja vain hyvin pitkälti satunnaisessa kotiottelussa käsin varsinkin nykyään toisin kuin mitä vielä vuonna 2016 oli valmis edustamaan.

Silloin olisi Robynille käynyt vieraspelitkin tarpeen tullen.

Richie Regehr vuorostaan vieläkin uraansa jatkavana, mutta lähellä myös sen päätöstä olevana pelasi NHL:ssä Calgary Flamesissa joskin ei kyennyt vakiinnuttamaan paikkaansa samalla tapaa kuin mitä veljensä aikanaan pystyi osin jopa huonommistakin lähtökohdista huolimatta.

Richie on ollut pelaajana myös DEL:ssä ja SHL:ssä.

Uusin onkin sitten mielenkiintoisin tapaus myös suomalaisittain:

Täten meillä ja osin Brasiliallakin onkin sitten kaksi suomalaista ja melkein saman nimen omaavaakin pelaajaa tuttuina miehinä edes jotenkin jääkiekon parista puhuen.

Edellinen huvin vuoksi sanottu 'Brasilian Markus/Markku' oli tietenkin mahdollinen kaikkien aikojen viimeinen Jääkiekon Team Karjalan mies vuosimallia 1998 eli Brasilian Rio de Janeirossa vuonna 1979 syntynyt Markus Vasarainen ja tämä varsinainen nykypäivän 'Brasilian Markus/Markku' olisi tietenkin melkein saman nimen omannut, mutta ihan kuitenkin Suomen Helsingissä vuonna 2001 syntynyt Marcus Kallionkieli.

Tuo Markuksi nimittely tai nimeäminen mainittakoon sen vuoksi, että ainakin mitä itse olen kuullut ja kun joskus hyvin harvoin aina joissakin jutuissa on muisteltu tuttavapiirissä noita Brasiliassa syntyneitä suomalaisia niin melkein aina jostain syystä muun muassa herra Vasarainenkin muistettiin aina niissä Markkuna eikä Markuksena ja sama vaiva on sitten vaivannut myös Marcustakin.

Marcus Kallionkieli kieltämättä on Brasilian erittäin pienissä kiekkopiireissä ollut varsin seurattu henkilö kuten oli myös Markus Vasarainenkin aikanaan.

Kallionkielen juttuja on seurattu ainakin niistä ajoista lähtien kun mies alkoi pelata WHL:n Brandon Wheat Kingsin riveissä.

Kallionkieli kuului tai ainakin taisi kuulua ennen varaustaan myös Las Vegas Golden Knightsin/Vegas Golden Knightsin nuorempaan miehistöön eli lempinimeltään Vegas Select Teamiin tai myös Golden Knights/Knights Select Teamiin.

Las Vegasiin brasilialaisittain kaveri numero 'Quinze' eli Kallionkieli numerolla 15 erittäin usein pelanneena valittiin NHL-varauksena viidennellä kokonaiskierroksella 139:nä kaverina.

Kallionkieli oli ehdolla myös Brasilian maajoukkueeseenkin, mutta toistaiseksi ei ole kuitenkaan mennyt sinne pelaamaan varsin ymmärrettävistäkin syistä.

Huolimatta siitä, että välillä annettiin julkisuuteen ymmärrettäväksi muun muassa Brasilian erilainen kiekkokausikin syynä kieltäytymiseen.

Brasilian muina jääkiekkoasioina tänä vuonna näin loppuun lyhyesti voi vain todeta, että muutamakin eri harjoitteluottelu on peruuntunut kuten esimerkiksi Meksikoa vastaan pelattavaksi aiottu harjoitusottelu.

Meksiko olisi peluuttanut poikkeuksellisesti myös senkin maan viime aikoina paljon nöyryytettyä A-maajoukkuetta eli jälki varmaankin nöyryytettyjen keskinäisessä pelissä olisi ollut rumaa Brasilian kannalta kun viime aikoina pohjalla ollaan käyty.

Toivottavasti kuitenkin noustaan ja siinä sivussa koronastakin päästäisiin eroon!
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Aiemmin melko paljon mainitun joukkueen varsinkin loppuvuodesta tuttuina Jään nk. Aurinkopaitoina tai nk. Aurinkojoukkueena mainitun sellaisen eli Makedonian tai kiitos Kreikan nimikiistan vuoksi Pohjois-Makedonian osalta tunnetulle joukkueelle on jälleen tullut korona-ajastakin huolimatta melko hyviä uutisia.

Jos ei nyt välittömästi niin ainakin tulevina vuosina sitä ajatellen.

Makedoniassa näin selkeyden vuoksi mainittuna on tulossa aiemmin mainitun Skopjen Centar Fleet Centerin lisäksi myös pienpaikkakunta Kaleen uusi jäähalli.

Käytännössä Kale on Skopjea yksi ympäröivä tai osin kaupungin sisäänkin menevä oma entinen pikkukaupunki.

Sen enempää asiasta mainitsematta kuitenkin Kale erääseen aikaan oli tärkeä paikka silloisena Jugoslavian Makedonian osana myöhemmin itsenäisen maan jääkiekkoilua sillä Kalessakin oli oma jäähalli 1970-luvulla jolloin ehkä jossain määrin Makedonian omaa jääkiekkoinnostus 1960-luvun ihan loppua ja osin 1950-lukua unohtaen oli suurimmillaan.

Varsinkin loppuosalta 1970-lukua puhuttaessa.

Sittemmin vaikka Skopjeen tietenkin jäi jäähalli niin muun muassa Kalen Jäähalli purettiin tietenkin maan itsenäistymisen yhteydessä.

Sittemmin Kaleen on tulossa vihdoin ja viimein tulevina vuosina ja lähtökohtaisesti heti koronan päättyessä uusi ihan täysimittainenkin jäähalli.

Kalen Jäähalli uutena sellaisena on osin mahdollinen jälleen melkoisen poliittisen suostuttelun myötä kun Kalen paikkakuntaa ympäröiviä maa-alueita koskien voitiin tietenkin tehdä Pohjois-Makedoniaksi nykyisin kieltämättä osin melko ärsyttävästi nimitettävän maan hallituksen kanssa melko merkittävätkin kaupat.

Täten erinäiset maarakennusoikeudet ovat kunnossa ja 30 vuoden kauppaoikeuteen sisältyvät osin pakottavanakin sellaisena myös urheilurakennusluvat joista jääkiekko saa osansa vähintään ainakin tämän yhden uuden ja ehkä useamman pienemmänkin myötä jälleen etusijaa.

Toisaalta huonona asiana koronan keskeytettyä osin joidenkin pienempien uusien jäähallien rakennustyöt ovat tuntuneet painopisteet ja rakennusvarat olevan suunnatut kohti tätä Kalen uutta jäähallia.

Tietenkään aiempia hankkeita ei olla vielä ainakaan osin hylätty kokonaan, mutta jatkolle rakennuksen osalta ei välttämättä ole edellytyksiä kun ilman koronaakin tämän maan taloustilanteessa ei ole ollut hirveästi mitään liikoja kehumista.

Huolimatta kasvussa olevat IT-talousbuumista ja osin tietysti myös turismista ainakin nyt ennen koronaa.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Viime aikojen paljon kerrottu joukkue eli Portugalin jääkiekkomaajoukkueen osalta puhuttaessa sillä tosiaan tänä vuonna on ollut paljon peruuntumisia.

Osa peruuntumisista ja tällä kertaa rohkaisevasti suurin osa peruuntumisista on johtunut vain ja ainoastaan koronasta toisin kuin aiemmin vain ja pelkästään rahasta tai muista resurssipulasta johtuvista asioista.

Peruuntuneista tapahtumista merkittävimmät eli toisin sanottuna aiemmin kerrotut Granadan Turnaus Espanjassa ja Gladiaattorien Turnaus Hollannissa yritetään kuitenkin pelata vielä myöhemmin tänä vuonna aikaisintaan syyskuussa ja muutoin lokakuulta marraskuulle ulottuvina turnauksina.

Tuon lokakuun ja marraskuun vaihteen ajan peliajatkin olisivat tiedossa eli 30.10.2020-1.11.2020 pelattaisiin siinä missä syyskuun pelipäivämäärät eivät ole kovin tarkkaan tiedossa osin kauden alun syistäkin johtuen.

Portugalin osalta mielenkiintoista on näillä näkymin mahdollisesti tulevina vuosina ja parhaimmillaan vielä alkavalle jääkiekkokaudelle tai muutoin heti seuraavalle vuodelle osuva tapaus sen maajoukkueelta liittyä pelaamaan Jääkiekon Espanjan Liigaa yhtenä sarjan muuna joukkueena tai pelata ainakin maan liigajoukkueita vastaan sarjan ulkopuolisia otteluja.

Mikäli tuo Granadan Turnaus pelataan niin kotimaisista seurajoukkueista puhuttaessa tunnettu Mr. Taxi-joukkue olisi kaiketi näillä näkymin menossa turnauksen ainakin mikäli se vain ehditään pelata pelaajien kannalta riittävän ajoissa sarjakaudelle, mutta muutoin ei ehkä kun pelataan noinkin myöhään enemmin kuin elokuussa.

Kaikki tietysti on osin koronasta ja sen jälkihoidosta riippuvaista.

Portugalin maajoukkueen osalta puhuttaessa sillä on ollut aikeita tulla Suomeen ainakin kertaalleen tässä ihan viime aikoina muutamasta viime vuodesta puhumattakaan ja ilman koronaa se olisi saatettukin nähdä vihdoin ja viimein täälläkin.

Portugali olisi nähty jääkiekon osalta puhuttaessa Suomessa mahdolisesti jo 6 viime vuoden ajan järjestetyssä Jääkiekon Ruka Cupissa jota myös Rukan Pipolätkäturnaukseksi kutsutaan, mutta siinä tietysti oli omat vaikeutensa nyt aiemmin juuri ennen koronaa niin eivät silloin nyt tämän vuoden tammikuussa vielä päässeet tulemaan.

Tulevana vuonna se tietysti olisi tuttuun tapaan viime vuosilta Kaltiolammella Eturinteiden ja Pisteellä pelattavan turnauksen osalta tulossa kun sehän olisi vuorossa 2021 tammikuussa ja siihen mahdollisesti olisi mielenkiintoista saada Portugali mukaan tulemaan.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Kun miettii Brasilian ja Portugalin jääkiekkoa molempien ollessa tietenkin hyvinkin samanlaisista kielellisistä maista huolimatta jääkiekkonsa suhteen täysin eri asemassa niin historiaa on näilläkin mailla ollut sinänsä paljonkin.

Ensin Brasiliasta tulee asiaa tähän ja myöhemmin seuraavassa viestissä sitten Portugalista.

Brasiliasta tulee juttua ensin:

Brasilian jääkiekossa sen ollessa varsin pienimuotoista on vietetty tai ainakin vietetään 40-vuotisjuhlia käytännössä tänä vuonna tavallaan.

Vahvinta aikaa tunnetusti Brasilian jääkiekolla oli vuosina 1984-2001 josta paras aika ehkä kaikkiaan hieman mielipiteestä riippuen oli vuoden 1984 jälkeinen 1980-luku tai siitä vähän eteenpäin aina vuosiin 1992-1994 ulottunut ajanjakso.

Joista osin myös välillä on kiistelty myös vuosien 1995-1998 olleen vielä nk. Hyviä Vuosia Brasilian jääkiekossa, mutta tuolloin osin taantumavaiheen suunnassa ne olivat lähinnä viimeisiä vuosia jolloin Brasilia oli tietysti hieman erikoisesti Etelä-Amerikan jääkiekon edelläkävijä kun ei tietenkään juuri ollut järkeviä vastustajia tai muut vastustajat olivat vasta-alkajia.

Kuten vaikkapa kilpailija Argentiina.

Brasilian ihan alkuajat eli vuodet 1980-1983 tavallaan jääkiekossa olivat melkoisen karuja.

Ihan ensimmäinen jäähallikin Brasiliassa Sao Paolossa oli käsittämättömän pienikokoista luokkaa:

Vaivaiset 14 x 12 oli ympärysmitta ja se oli toden totta varsin kääpiöluokkaa!

Sellaisessa jäähallissa ei oikein voinut pelata edes yleisesti ottaen pienintä mahdollista jääkiekkoa sinällään eli kolmella kolmea vastaan-luokan jääkiekkoa tai se oli ainakin ihan todella ahdasta.

Sittemmin ympärysmitat ympäri maan omaa pääkaupunki Brasiliaa, Sao Paoloa, Rio de Janeiroa, Minas Geraisia ja Belo Horizontea myöten nousseita nopeita pieniä jäähalleja vasten kasvoivat kyllä, mutta keskimäärin pysyttelivät pelottavankin pienikokoisina kaikkiaan.

Tosin niillä pystyi jo sentään edes pelaamaan kolmella kolmea vastaan jääkiekkoa nyt ainakin mikäli ne eivät olleet isompaan jääkiekkoon täysimittaisesta sellaisesta puhumattakaan mahdollisia.

Ajoittain Brasilian Liigassa jääkiekon suhteen olikin alkuaikoina tapa pelata ilman maalivahteja varsin yleisestikin.

Tosin ennen vuotta 1984 ja sitä alkanutta vähän laajempaa Brasilian jääkiekon nk. Kulta-aikaa maassa oli keskimäärin kuitenkin vain kolme joukkuetta joista kaksi tunnetuinta oli Sao Paolo Pandas ja Rio de Janeiron Gladiadores.

Peliasut Pandoilla olivat musta-puna-valkoiset ja Gladiadoresilla olivat peliasut väreiltään sini-puna-valkeat.

Kilpailevilla Minas Geraisin tai Belo Horizonten joukkueilla olivat useimmiten musta-oranssit/oranssi-mustat tai kelta-mustat/musta-keltaiset peliasut.

Vuonna 1984 hyväksyttiin maan jäsenyys IIHF:n osalta ja tästä eteenpäin alkoikin jääkiekon kehitys maassa sen jäädessä lopulta hieman alkuinnostuksen jälkeen kansainvälisessä tarkastelussa hyvin vähiin joskin ilman muuta Etelä-Amerikan silloisella ja vielä myöhemmälläkin mittakaavalla hyvin johtavaksi sellaiseksi.

Aina kun kansainvälinen läpimurto näytti tulevan niin maa päätti pysyä tulematta kansainvälisiin turnauksiin ja muutenkin maan oman jääkiekon kehitys jäi polkemaan paikalleen kun haluttiin jossain määrin pitäytyä paikallisissa säännöissä ja kuvioissa kiinni.

Brasiliassa verrattuna pian puhuttavaan Portugaliin nähden se menetti valta-asemansa Etelä-Amerikankin johtavana jääkiekkomaana monesta syystä, mutta muun muassa jäähallit pysyivät laajennettuinakin hyvin pieninä myöhempiin aikoihin nähden tai ainakin nyt kansainvälisessä mittakaavassa, jäähallit olivat keskittyneitä tietylle alueelle ja silloinkin hyvin kaukana toisistaan ja lisäksi ehjänä pidettäviä varusteita tai jäänhoitovälineistöä ei samalla tapaa ollut kun vihdoin ja viimein myöhemmällä 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa alkoi kuitenkin olla enimmäkseen oman aikansa jäähallien lukumääräiset olot kunnossa.

Innostuskin sammui, mutta toisaalta ihan kulta-aikoinaan Brasilian jääkiekon kannatus levisi silloin ainakin parhaimpina hetkinään myös hieman elitistisen maineen omaavien Sao Paolon tai Rio de Janeironkin ulkopuolelle ongelmalliseen Keski-Brasiliaan ja varsinkin nykypäivän ongelmakimppuna pidettävään Etelä-Brasiliaan missä hädin tuskin välillä koko peliä edes tunnetaan siinä missä Brasilian pohjoisosissa ja tietenkin ihan noilla syntysijoillaan eli Sao Paolo-Rio de Janeiro-välillä se tunnetaankin edes jotenkin välttävästi yleisesti ottaen.

Elintärkeää tietysti olivat ulkomaiset vaikutteet kuten NHL:n näyttäminen tosiaan maan televisiosta käsin myös jo 1980-luvulla jolloin jotenkin laji tunnettiin edes sitä kautta mikäli ei juuri muuten tunnettu.

Lisäksi maan jääkiekko tarvitsi alkuun myös muutoin maassa suosittua tai ainakin edes paljon harrastettua rullakiekkoilua mikä oli siunaus ja kirous samassa paketissa.

Kun jääkiekko sitten lopulta taantui lajina jossain määrin vaihtelevasti ennen pitkää nykysijoilleen niin Brasilian osalta se onkin jäänyt kamppailemaan lähinnä Argentiinan kanssa Etelä-Amerikan jääkiekkoherruudesta yhtä omaleimaisine maan liigakulttuureineen.

Brasilian ei siis siten lähimainkaan ole tarvinnut hävetä omaa asemaansa historiallisesti suhteessa verrattuna Portugaliin missä olosuhteet jääkiekon harjoittamiseen nähden olivat moninkertaisesti paremmat Brasiliaan nähden ja silti Portugalissa ei järkevästi kyetty edes pyörittämään omaa jääkiekkoliigaa tai edes Brasiliasta poiketen saamaan edes yhtä kunnon kansainväliset mitat täyttävää jäähallia siinä missä Brasiliassa parhaimmillaan kyettiin sellainenkin rakentamaan ennen sen romuttamista ja sitä hieman edeltänyttä kriteerien muuttumista mikä oli syynä romutukseen!
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Portugali tosiaan onkin mielenkiintoinen nk. Musta Lammas kansainvälisessä ja ainakin eurooppalaisessa jääkiekossa.

Se on yksi erittäin harvoja eurooppalaisia maita jolla ei ole ollut järkevästi sanottuna missään vaiheessa omaa täysimittaista jäähallia (Vertailuksi hyvinkin monilla erittäin heikoksi mielettävilläkin jääkiekkomailla kuten vaikka Bosnia ja Hertsegovinalla tai Makedoniallakin on ollut enemmän jääkiekkokulttuuria ja ihan jäähalleineenkin osana Jugoslaviaa tai sitä ilmankin siinä missä Portugali tuohon nähden muistuttaa enemmän jotakin Albaniaa jääkiekon osalta.) ja muista melkoisen heikoista Euroopan jääkiekkomaista puhuttaessa muun muassa jääkiekon vieminen Kreikkaankin onnistui monin verroin paremmin kuin Portugaliin.

Naapurimaa Espanjasta nyt sitten puhumattakaan jonka mahti Portugalia vastaan jääkiekossa on ollut käytännöllisesti katsoen kautta historian käsittämättömän murskaavaa luokkaa ihan välillä jopa sellaisten tyyliin nk. Pipolätkäjengienkin osalta!

Etenkin kun Espanjakaan ei mikään jääkiekon mahtimaa ole missään vaiheessa ollut tai sillä ei ole ollut edellytyksiäkään olla sellainen sinällään ja silti sitä on sielläkin lajia harrastettu ja peliä pidetty elossa vaikka vuoristolampien tai vuoristojärvienkin jäällä mikäli ei sitten muualla olekaan.

Välillä jopa monet vasta-alkajan asemassa jääkiekossa olleet Afrikan maatkin ovat olleet Portugalia edellä jääkiekossa tai ainakin olleet hyvin vakaat kiinnostuksessaan viemään lajia eteenpäin ja samoin ovat olleet Lähi-idänkin monet maat joskin näissä voi myös auttaa väistämättä ne kuuluisat öljyrahojen rippeetkin aivan helskutin paljon.

Portugalin asema on siitäkin niin hämmästyttävän erikoinen, että siinä missä Brasilia oli ainakin omalta osaltaan viime viestin sanoin oman maanosansa johtava maa hetkeen ainona todella vakavasti jääkiekkoa harjoittaneena maana niin Portugali vuorostaan oli käytännössä mattimyöhäisin maa koko Euroopan tasolla jääkiekon lähtökohtaisen laajemman aloittamisen suhteen.

Kun maassa alettiin harkita muun muassa juurikin aiemmin kerrottua Viseun Jäähallin rakentamista vuonna 1992 niin siihen mennessä käytännössä kaikkialla Euroopassa harrastettiin jääkiekkoa ammatillisesti ja kansainvälisesti pelaten ja näin oli ollut tilanne jo kauan ennen vuotta 1992 useina eri vuosikymmeninä.

Portugalin maajoukkueen tai edes jollakin tapaa sitä muistuttavat omat kansalaispelaamiset edes seurajoukkueiksi nimitettävänä sellaisena olivat jääneet pelottavan olematonta lähelle oleviin lukemiin eikä vuoden 1996 Viseun Jäähallin valmistuessa sen vuoden syyskuuhun mennessä juuri enempää oltu pelattu.

Viseun Jäähalli vuonna 1996 valmistuessaan oli pieni, mutta verrattuna sentään äsken kerrottuun Sao Paolon vuoden 1980 ensimmäiseen jäähalliin Brasiliassa se oli sitä isompi.

Kokoluokat menivät näin:

Sao Paolon Jäähalli vuonna 1980 Brasiliassa: 12 x 14

Viseun Jäähalli vuonna 1996 Portugalissa: 36 x 18 (Aivan maksimimitta tälle jäähallille oli tuota luokkaa koska se saattoi olla pienempikin, mutta mitä siitä muistan lukeneeni tai kuulleeni niin tuota kokoluokkaa se oli ja missään tapauksessa ei ainakaan paljon suurempi.)

Mittaluokkana ero tosiaan oli selvä ja siten toiveet suuria vaikka se olisi ollut pienempikin.

Tuolla mittaluokalla tietenkin pelattiin myöhemmin kääpiömäistä ja sittemmin myös eräässä vaiheessa kiinnostuksen puutteessa lopetettua lyhytikäistä Portugalin Jääkiekkoliigaa.

Silloin tuossa hallissa kyettiin pelamaan joskin hyvin, hyvin ahtaasti varsinkin jos se oli pienempi niin myös ihan täysimittaista jääkiekkoa eli viidellä viittä vastaan sisältäen melkein kaikki normaalin eurooppalaisen tai kansainvälisen jääkiekon ominaisuudet paitsi seuraavia:

- Siinä punaviivaraja toimi myös paitsion vihellysviivarajana

- Siinä ei ollut siniviivan välivyöhykettä eli toisin sanoen aloitusalue oli todella pieni puolueettomuusrajoineen keskialueella

- Ajoittain Portugalinkin Jääkiekkoliigassa mentiin nk. Brasilian opein eli 2x25 minuuttia oli peliaika normaalin 3x20 minuutin sijaan sisältäen myös poikkeukselliset Jatkoajankin mittojen mahdollisuudet joskin enimmäkseen Brasiliaan verrattuna mentiin ihan normaalein säännöin

- Jatkoaikaa ei aina ollut vaan tasapelit ratkaistiin Rangaistuslyöntilaukauksin varsinaisen peliajan loputtua hieman joidenkin Aasian maiden sarjojen tapaan tai myös osin nk. Brasilian opein, mutta toisinaan oli kyllä kuten normaaleissa säännöissä

- Portugalin Jääkiekkoliigassa ei vihelletty pitkää kiekkoa kun järkevän pituusmitan alue siihen nähtiin liian kapeaksi ja muutenkin pelin etenemiseen nähden se katsottiin tarpeettomaksi maan liigapäättäjien mukaan vaikka Viseun Jäähalli olisi ollut täysimittainenkin

- Joitakin muita sääntöjä yritettiin sisällyttää Portugalin jääkiekkoon rullakiekosta mistä varsinkin uuden tulemisen myötä Portugalin jääkiekossa on luovuttu

Viseun Jäähalli oli tosiaan aiemmin Portugalin jääkiekkoilun kehto omalla tavallaan sen tullessa valmiiksi.

Silloin tilanne näytti hyvältä kun toisaalta oli pelaajainnostusta ja tavallaan kulkuyhteydet välineistöineen olivat helpommin saatavilla kuin Brasiliassa ja varustetasokaan ei ollut samalla tapaa ongelma kuin Brasiliassa.

Ikävä kyllä Viseu sijaitsi jossain määrin hankalalla paikalla keskisessä Portugalissa missä muutaman muunkin urheilulajin markkinointi ehkä ainoastaan jalkapalloa huomioimatta on ollut aina melkoisen vaikeaa maassa ja sen asema vaikutti ihan alun innostuksen jälkeen oikeastaan hyvin negatiiviselta.

Välillä Viseun tilanne oli vähän samanlainen kuin Ranskan Magny-Coursilla formuloissa sillä erolla, että Portugalin Viseulla ei ollut takanaan miljoonakoneistoa luomassa edes jotakin toivoa.

Lisäksi Viseun Jäähalli oli yritysperusteinen jäähalli eli se sitten sai vähän liiankin helposti sanella tahtonsa läpi Portugalin Jääkiekkoliitolle tai muille maan harvalukuisille talvilajien pampuille jolloin tilanne muistutti hyvin paljon Kreikan tilannetta jääkiekossa ainoastaan sillä erolla, että Portugalissa ei ihan sentään niin mahtavaksi noussut yksittäinen rahamies vaan pikemminkin kyse oli yritysongelmasta laajemmin.

Jääkiekon kehitys maassa muutenkin tuntui pysähtyneen Viseuhun eikä se tuntunut juuri leviävän muualle Portugaliin.

Välillä muun muassa Brasilian jääkiekkoa elossa pitänyt rullakiekko tuntui olevan jopa haitallisempi Portugalille kuin suhteessa Brasiliaan.

Rullakiekon päättäjien piirissä Portugalissa siinä missä pienemmässä mittakaavassa Espanjassa jääkiekko kun nähtiin nimenomaan haitallisena kilpailijalajina mikä piti raivata olemattomaksi.

Tämäkin asema söi paljon halua Portugalin jääkiekolta kehittyä.

Puhumattakaan siitä, että muiden urheilulajien päättäjien lisäksi etenkin Portugalin omakin hallitus tuntui olevan jopa monia usein kritisoituja pienempienkin jääkiekkomaiden yleispoliittisia päättäjiä vasten vielä niitäkin laiskempi ja haluttomampi oikein edes kehittämään maan jääkiekkoa.

Muuna yleisilmiönä muun muassa Portugalissa oli Espanjaankin verrattuna erittäin huonot mahdollisuudet nähdä televisioitua jääkiekkoa.

Erona oli myös televisioidun jääkiekon osuuskin suhteessa Brasiliaan nähden.

Mikäli jääkiekkoa nähtiin Portugalin Televisiossa kaikessa harvinaisuudessaan se olikin enemmän maajoukkuekeskeistä siinä missä Brasiliassa se oli maan omia erittäin harvoja maajoukkuepelejä huomioimatta varsin seurajoukkuekeskeistä tai sitten muun muassa NHL-keskeistä.

Ja Brasiliassa juurikin historia televisioidun NHL-kiekon osalta oli laajempi edes jotain katsojaperinnettä luovana siinä missä Portugalissa sitä ei jopa erittäin harvoin nähtyyn maajoukkuetason jääkiekkoon verrattuna näkynyt juuri lainkaan unohtaen laskuista mahdolliset Espanjan Television vastaavat lähetykset.

Ja viimeinen niitti arkkuun oli tietenkin myös edelleen hyvin huonoina jatkuneet kansainväliset tulokset nyt ihan selkeämmälläkin maajoukkueella.

Esimerkiksi Portugalin lehdistön mukaan lisätuen jatkumiseksi muun muassa eräässä vaiheessa olisi pitänyt voittaa Kreikka ja Turkki jääkiekossa tyyliin 10-0 noin vuoden sisällä kun kerran jääkiekko oli saatu alulle.

Mikä siinä noin vuoden 1997 aikaan oli täysin järjetön tavoite!

Myös ulkomainen tuki puuttui.

Muun muassa paremmista kiekkomaista puhuttaessa esimerkiksi Portugalin pyytäessä apua uudelta Kanadan Portugalin Suurlähettiläältä vuoden 2001 aikoihin vastaus oli kielteinen siinä missä aiempi Kanadan Portugalin Suurlähettiläs oli suhtautunut myönteisesti jääkiekon kehittämiseen Portugalissa.

Toinen erikoisuus oli muun muassa aiemmin esimerkiksi Israelin jääkiekollista alkua 1990-luvun alussa tukenut NHL-seura Toronto Maple Leafs sen sitten aikoinaan tuettua Israelia jätti sitten melkoisen kylmästi tukematta Portugalia samassa suhteessa.

Jotenkin Portugalin jääkiekko tunnuttiin näkevän parempien maiden piireissä nyt viime vuosiin verrattuna selvästi enemmän lähinnä huonona vitsinä.

Kun Brasiliaan verrattiin niin Portugalilla oli edelleen etäisyys ongelmana, mutta ei ihan niin paljon kuin Brasiliassa ajoittain.

Tosin siltikin joillekin pelaajille tuli keskimäärin kauden peleihin Portugalissa silti 350 kilometriä pelimatkoja harva se kerta kun mentiin niitä yhtä harvoja kauden pelejä pelaamaan.

Siinä missä Brasiliassa parhaimmillaan pelasi useita ja jopa useita kymmeniä pieniä kiekkoseuroja silloin kun laski myös ulkomaisten sinänsä ylläpitämät jäähdyttelyporukat niin Portugalin Jääkiekkoliigassa tuntui pelattavan yhdessä lähtökohtaisen isossa ja ympäri maata hajallaan olleissa pienjäähallien tekeleissäkin silti sen keskimääräiset kolme porukkaa.

Siten ei ollut toivoakaan luoda kestävää jääkiekkoliigaa maahan siinä missä Brasiliassa tavallaan pystyi hyvinkin taantuneena sellaista pyörittämään.

Portugali ei järkevästi päässyt myöskään IIHF:n kehitysohjelmiin jääkiekossa huolimatta jäsenyydestäkin kun jäähalliongelmaa se ei saanut ratkaistua ja kun osin aiemmin osa kehitysohjelmistakin oli sidottu sellaisiin ehtoihin mihin Portugali ei kyennyt omalla jääkiekkotasollaan vastaamaan.

Lopultahan aiemmin kerrotusti Viseun Jäähalli sulki ovensa vuonna 2006 kun maan jääkiekkoliigakin oli lopettanut jo paljon tätä aiemminkin tavallaan.

Uudempaan aikaan mennessä kyllä Portugalin oman jääkiekkoilun asema näin muuten sanottaessa on kyllä kehittynyt huomattavasti noista päivistä kun Brasiliaan verrattuna portugalilaisia pelaajia on päässyt pelaamaan enemmän Espanjan omiin alasarjoihin ja parhaimmat jopa Ranskaan sen maan alasarjoihin ja ollaan paljon ennakkoluulottomampia kokeilemaan peliä enemmän siinä missä muun muassa 1990-luvun tragediana oli osin pitää jääkiekkoa enemmän myös espanjalaisten omana pelinä.

Siinä missä Brasilia taas on omissa ikäpolvissaan suhteessa menettänyt koko ajan omaa pelaajatuotantoaan Portugalin oman vastaavan ollessa itse asiassa sinänsä melko turvattu, mutta toki erittäin pieni.

Portugalin uudemman ajan kertomusta vasten mietittäessä on näin korona-ajan vaivaamana mietitty myös uusia jäähalleja kuten esimerkiksi Montijon Jäähallia.

Aiempi Montijon Jäähalli kun jäi vuonna 2001 rakentamatta huolimatta ajoittain erittäinkin suuresta hehkutuksesta maan urheilumediassa.

Viimeisenä ripoteltuna suolana haavoihin pitkään vailla kunnon tai ainakin melkein kunnon kansainvälisen mittaluokan jäähallia ollut Brasilia sai tosiaan juurikin tämän vuoden tammikuussa 25.1 itselleen uuden jäähallin eli Sao Paolon Ice Arena do Brasilin.

Portugalilta edelleen huolimatta aiemmin kerrotuista nykyisistäkin jäähalleista ja myös jäähallisuunnitelmistakin puuttuu yhä sellainen kansainvälisen mittaluokan jäähalli mikä on melkoinen järkytys kaiken jälkeenkin suhteessa tosiaan niin muuhun Eurooppaan kuin ennen kaikkea sitten vaikkapa itse Brasiliaan!

Toisaalta pelillinen harrastuneisuustaso Portugalissa on kieltämättä maan erikoisesta jäähallittomuustragediasta sellainen nykyään kuitenkin, että siinä kyllä jo varsin pitkään Brasilia olisi kyllä nuijittu maanrakoon jääkiekossa todennäköisesti puhumattakaan sitten joidenkin ihan huonoimpien eurooppalaisten jääkiekkomaiden alasarjojen seurajoukkueistakin.

Tulevina vuosina kyllä ihan heikoimmat eurooppalaiset maajoukkueet ja osin ihan nykyään lähivuosina suoritetun uuden paluun myötä ovat jo aiemmin kerrotusti kyllä hävinneet Portugalille.

Ja ovat varmasti vaarassa hävitä jatkossakin Portugalille.

Näiden jälkeenkin ovatkin sitten jo Portugalia vastassa sellaisiakin maita kuin Luxemburg ja Jään Paholaiset Mustana tai Punaisena eli Belgia ja niistä sitten tietenkin jo parempina naapurimaa Espanja tai Ijs-Oranje eli Hollanti.

Nämä ovat historiallisesti olleet kyllä Portugalille liian vaikeita maita, mutta mikäli Portugali saisi vain jääkiekkonsa kehittymään niin kaikki mahdollisuudet olisi päästä yllättävänkin äkkiä ainakin osasta näitä maita ohikin.

Tai olisi ollut mikäli vain jääkiekkoa olisi maassa kehitetty niin paljon aiemminkin kuin miten sitä nyt on alettu kehittää.

Toivotonta se ei ole, mutta hyvin vaikeaa ainakin nyt maajoukkuetasolla päästä ohi noista maista.

Ainakin askel viimeistään kerrallaan haaste kyllä vaikeutuu.

Seurajoukkuepuolella kun tietää miten huonoa noiden maiden seuratasot on jälleen osin tosin vain joissakin noista maissa niin niissä todennäköisesti Portugalin maajoukkue voittaa kyllä noiden maiden seurajoukkueet ajan myötä jopa hyvinkin korkealle saakka vain hävitäkseen sitten ehkä kuitenkin juurikin maajoukkuepeleissä.

Paljon kuitenkin riippuu ennen kaikkea nyt korona-ajan jälkeisistä hoitotoimista jo ajat sitten melkoisen tragikoomiseksi sinänsä muuttuneen jäähalliongelman suhteen Portugalissa ja muutenkin ihan vain omien jääurheiluliiton onneksi uusiutuneista päättäjistäkin, että mihin suuntaan jääkiekko maassa kehittyy.
 
Viimeksi muokattu:

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Valko-Venäjän päävalmentaja Mikhail Zaharov on antanut ensimmäisiä lausuntoja tulevia kotikisoja ajatellen. Hän sanoi suoraan että maa tarvitsee ostopelaajia menestyäkseen. Se on surullista, mutta kun V-Venäjän tilanne on mikä se on (hyvän ikäisiä pelaajia ei käytännössä ole, kaikki ovat todella vanhoja tai nuoria), niin jotain tällaista pystyi odottamaan.

Niminä nostettiin esille ennen Belarussian paidassa pelanneet hyökkääjä Geoff Platt sekä puolustaja Nick Bailen. Uusina niminä mainittiin TPSstä tuttu laatusentteri Francis Pare, ex-Senators Shane Prince sekä hyvä KHL-maalivahti Danny Taylor. Laadukkaat KHL-pelaajat olisivat elintärkeä vahvistus V-Venäjällä jotta he pystyisivät olemaan uskottava vastustaja muillekin ryhmille kuin vain Englannille. Varsinkin maalivahtitilanne on tällä hetkellä synkkä ilman Taylorin tapaista ostokaveria. Maalla on muutamia jokseenkin lupaavia vahteja, mutta kukaan heistä ei pelaa ykkösvahtina tai edes kunnollisena tandemina Euroopan 6 tärkeimmässä sarjassa.

Suuri johtaja Presidentti Lukasenko on raporttien mukaan kysellyt jo aiemmin entisen NHL-tähden Mihail Grabovskyn halusta palata takaisin kaukaloon. Epäilen että Grabovskyn tahto on yhtä kuin presidentin ajatukset, joten eiköhän Grabo ainakin yritä paluuta. Se on sitten eri asia tapahtuuko se V-Venäjän omassa liigassa vai suoraan KHLn häntäjengissä Minskissä.

Bob Hartleyn Latvia on tasokkaampi ja sitä kautta periaatteessa mielenkiintoisempi kisaisäntä, mutta Valko-Venäjänkin tekemistä on mielenkiintoinen seurata alkavan kauden aikana. Heidän AHL-nuorensa ovat vuosi vuodelta parempia, mutta ensi kevät tulee varmaan vielä liian aikaisin. Sergei Kostitsyn piti viime vuonna välivuoden, joten hänenkin tapauksessaan tarvitaan jonkinlaista takaisin pyytelyä jos haluavat lisää konkareita ryhmään, ettei siellä ole vain U23-nuoria ja yksi kenttä kanukkeja.
 

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Viime aikoina muidenkin maiden maajoukkueissa on ollut paljon liikehdintää ja peruutuksiakin valitettavasti koronan takia.

Myös viime aikoina kaikkiaankin jääkiekossa tuoreen historiallisen maan heikolla, mutta silti yritteliäällä pohjalla eli Intian Jääkiekkoliiton puheenjohtaja, pääsihteeri ja perustaja eli Akhsay Kumar on menehtynyt pyörälenkin aikana tulleeseen sydänkohtaukseen vain 51-vuotiaana.

Herra Kumar oli myös Intian ensimmäisessä aivan täysin omassa jääkiekon maajoukkueessakin perustaja-pelaajana vuonna 1989 ja siitä sitten useita vuosia vielä 1990-luvun aikana pelaajana sellaisenaan tai pelaaja-valmentajana ja lopulta ihan Päävalmentajanakin.

Herra Kumar oli kuuluisan Eversti Kumarin poika.

Isä-Kumar eli tässä tapauksessa Eversti Narendra 'Härkä' Kumar oli edelleen tietenkin elossa olevana muun muassa Intian Talviurheiluliiton Puheenjohtaja ja samalla alkuteloillaan olevan Intian Jääkiekkoliiton Puheenjohtaja silloin siis kun Intian Talviurheiluliitto vastasi maan hataralla pohjalla olleesta jääkiekosta eli vuoteen 1988 asti.

Intian varmaankin kuuluisin talviurheilija muutaman satunnaisen jääkiekkoilijan tai hiihtäjän unohtaen on Naganosta 1998 aina Pyeongchangiin 2018 maataan edustanut ohjaskelkkailija Shiva Keshavan ja hänhän oli Naganossa 1998 vain 16-vuotias ja nyt ainakin lähtökohtaisesti uransa pari vuotta sitten lopettaneena ilman ihmeitä vielä kerran sitten vuonna 2022 kenties niin oli tuolloin pari vuotta sitten 36-vuotias.

Shiva Keshavan oli Torinossa 2006 Talviolympialaisissa 25:s lajissaan mikä oli ja on edelleen Intian paras suoritus Talviolympialaisissa.

Paras Intian naistalviurheilijatar oli ja on tietenkin edelleen vuoden 1988 Calgaryn Talviolympialaisten Shailaja Kumar pujottelun 28:lla tilalla ja tämä suoritus oli ennen Torinoa 2006 ja Keshavanin tekoa paras Intian Talviolympialaisten sijoitus.

Shailaja Kumar sattuu tietenkin nyt olemaan juurikin menehtyneen Akhsayn vanhempi sisar.

Intiassa tosiaan alppihiihto, laskettelu, pujottelu, kelkkailu ja jopa hiihto ovat olleet lajeina edustetut maasta puhuttaessa Talviolympialaisissa.
 
Viimeksi muokattu:

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Latvian maajoukkue osallistuu sittenkin Saksan perinteiseen syksyn Cuppiin. Muutamat joukkueet ovat kieltäytyneet tapahtumasta Koronan takia, joten turnauksesta taitaa tulla tynkäversio. Jos ymmärsin oikein, niin mukana ovat Saksan ja Latvian maajoukkueet sekä Saksan U23-joukkue. Saksan lätkäkausi ei ole vielä alkanut, joten heille tekee hyvää saada vähän matseja alle. Toisaalta en tiedä maksaako Saksan liitto jotain köyhälle Latvialle että edes joku suostuu tulemaan mukaan. Jokunen vuosi sitten uutisoitiin että E-Korea rahoitti jollain tavalla Latvian naisten joukkueen turnauksia, jonka vastalahjana Latvian miesten ammattilaiset kävi sparraamassa ainakin Koreaa ja Japania jossain Aasian turnauksessa.

Latvia tekee tämän turnauksen kanssa sen tempun, josta on puhuttu tällä palstalla Suomen tapauksessa. Mukaan otetaan siis kaikki ilman sopimusta olevat laatuammattilaiset ja loput paikat täytetään C-tason aikuispelaajilla.

Maalivahdit:
Arturs Silovs (Vancouver Canucks farmit AHL/ECHL)

Puolustajat:
Arturs Kulda (Ei Seuraa, Edell. Severstal KHL)
Arturs Salija (Ei Seuraa, Kunlun KHL/VHL)
Karlis Cukste (San Jose Barracuda AHL)
Eriks Sevcenko (Ei Seuraa, Novokuznetsk VHL)
Gustavs Ozolins -03 (HS Riga LAT)

Hyökkääjät:
Martins Karsums (Ei Seuraa, Spartak Moskova KHL)
Andris Dzerins (Ei Seuraa, Dinamo Riga KHL)
Rihards Bukarts (Ei Seuraa, Dussedorfer DEL)
Vitalijs Pavlovs (Ei Seuraa, Dinamo Riga)
Frenks Razgals (Ei Seuraa, Vitkovice CZE)
Renars Krastenbergs (Ei Seuraa, Wheeling Nailers ECHL)
Nikolajs Jelisejevs (Olimp Riga LAT)
Gatis Sprukts (Olimp Riga)
Egils Kalns (Liepaja LAT)
Raivo Freidenfelds (Liepaja)

Sopimuksettomat pelaajat saavat siis mukavasti pelituntumaa ja jonkinlaisen paikan näyttää osaamistaan. Puuttuvat paikat voisi täyttää Latvian liigan konkareilla. Sarjassa pelaa yllättävän paljon 32-38v kavereita jotka eivät ole löytäneet järkevämpää paikkaa Koronan takia. Heille voisi tehdä hyvää päästä telkkariin ja sitä kautta neuvottelemaan K-Euroopan jengien kanssa. Jos taas katsotaan nuorten Silovsin, Cuksten ja Ozolinsin debyyttejä aikuisten tasolla, niin samaan hengenvetoon voisi kysellä hyökkäykseen vielä Haralds Egleä. Egle teki keväällä sopimuksen Vancouverin farmin kanssa päätettyä hyvän yliopistouransa. Haralds pelaa nyt lainalla Slovakian sarjassa, joten hän olisi valmiiksi Euroopassa.

Päävalmentaja Bob Hartley ei osallistu tähän turnaukseen, vaan homman hoitaa Artis Abols. Myös Abols on jäänyt kotimaahan Koronan takia, eikä hän aio valmentaa tällä kaudella Latvian sarjaa korkeammalla tasolla, joten aikaa jää hyvin maajoukkueen apumiehen hommiin.

Samalla ilmoitettiin että joulukuun maajoukkuetauolla pelataan keskitason maiden turnaus Sveitsissä ja silloin Latvia saattaa marsittaa kentälle hieman nimekkäämmän nipun.
 

Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry
Maalivahdit:
Arturs Silovs (Vancouver Canucks farmit AHL/ECHL)

Puolustajat:
Arturs Kulda (Ei Seuraa, Edell. Severstal KHL)
Arturs Salija (Ei Seuraa, Kunlun KHL/VHL)
Karlis Cukste (San Jose Barracuda AHL)
Eriks Sevcenko (Ei Seuraa, Novokuznetsk VHL)
Gustavs Ozolins -03 (HS Riga LAT)

Hyökkääjät:
Martins Karsums (Ei Seuraa, Spartak Moskova KHL)
Andris Dzerins (Ei Seuraa, Dinamo Riga KHL)
Rihards Bukarts (Ei Seuraa, Dussedorfer DEL)
Vitalijs Pavlovs (Ei Seuraa, Dinamo Riga)
Frenks Razgals (Ei Seuraa, Vitkovice CZE)
Renars Krastenbergs (Ei Seuraa, Wheeling Nailers ECHL)
Nikolajs Jelisejevs (Olimp Riga LAT)
Gatis Sprukts (Olimp Riga)
Egils Kalns (Liepaja LAT)
Raivo Freidenfelds (Liepaja)

Jännä ettei Roberts Lipsbergs mahtunut mukaan. On kuitenkin maajoukkueen vakiokasvo ja ilman sopimusta tällä hetkellä myöskin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: PJPT

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Jännä ettei Roberts Lipsbergs mahtunut mukaan. On kuitenkin maajoukkueen vakiokasvo ja ilman sopimusta tällä hetkellä myöskin.

Viimeiset paikat on vielä täyttämättä jokaiselle pelipaikalle. Paras Lipsbergs eli Roberts voi vaikka olla vielä mukana, mutta hänen ura on kyllä junnannut aika pahasti paikallaan. Voisi olla toki mukana, jos Sevcenkokin on mukana, mutta minä alan pitämään häntä jo menetettynä lupauksena. Ei ole ollut lähelläkään MM-kisapaikkaa sen jälkeen kun pääsi junnuna haistelemaan tunnelmaa eräänlaisena palkintomatkana. Kertoo paljon että vilkaisin kyllä elokuussa että hänellä ei ole vielä sopimusta minnekään, mutta en nyt muistanut koko kaveria kun kirjoitin tuota viestiä.

Tilanne on vähän sama kuin Edgars Kuldalla ja kohta varmaan Martins Dzierkalsillakin. Junnuna tuli pisteitä hyvin taidolla, mutta aikuisia vastaan on ollut vaikeaa. En tiedä onko työmoraalissa ongelmia, mutta monen kohdalla vähän tuntuu että Eye of the Tigeria ei löydy treenata tarpeeksi (kun kohtuullinen palkkakin alkaa juoksemaan) jos on saanut junnuissa paljon pisteitä "liian helposti". Toivottavasti joku näistä taitopelaajista kokee ylösnousemuksen ja pystyy taistelemaan itsensä takaisin elävien kirjoihin, mutta juuri nyt tilanne näyttää vähän hankalalta kun Latvialla on kuitenkin valinnanvaraa varsinkin laiturien ja veskarien osastoilla.

Sellainen tuli vielä mieleen, et pakistoon voisi lisätä Kristofers Bindulisin. Hän siirtyi keväällä jenkeistä DELin Krefeldiin, mutta Bindulis ei ole pelannut mielestäni Koronan iskun jälkeen vielä peliäkään. Saksassa ei ole aloitettu vielä edes harkkapelejä kuin yksittäisten pistojen muodossa, joten pelaajalle ja hänen joukkueelle voisi sopia tuntuman etsiminen. Bindulis kärsi pari vuotta sitten myös toistuvista vammoista, joten häntä ei ole oikein nähty maajoukkueessa vammakierteen alkamisen jälkeen (kerran taisi tulla leirille ja loukkaantui ekan pelin ensimmäisessä erässä). Tasapainoinen kausi olisi ollut tärkeä monella tapaa ja nyt Korona laittoi vuoden sekaisin kaikilta..
 
Viimeksi muokattu:

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Loput Latvian rosterista on julkaistu.
Uudet Maalivahdit:
Rudolfs Lazdins 02 (Olimp Riga LAT)
Karlis Bekeris-Brivkals 04 (HS Riga LAT/LAT2)

Pakit:
Kristofers Bindulis (Krefeld DEL)
Harijs Brants 02 (Acadie-Bathurst Titan, QMJHL)
Oskars Bartulis (etsii seuraa, MOGO LAT)
Krisjanis Redlihs (etsii seuraa?, MOGO)
Arvils Bergmanis (etsii seuraa?, Olimp Riga)

Hyökkääjät:
Oskars Batna (Anglet FRA)
Gunars Skvorcovs (Kunlun KHL)
Karlis Ozolins (Liepaja LAT)
Emils Ezitis 98 (Olimp Riga)
Ralfs Jevdokimovs 01 (Zemgale LAT)

Aikuisten puolella debytoivien pelaajien iät nimen perässä. Roberts Lipsbergs ja Haralds Egle eivät siis ole mukana, vaan hyökkäykseen otettiin hieman heikompia aikuisia ja hyvät U20-kisat yllättäen viime vuonna pelannut Jevdokimovs. Ranskan ja Saksan kaudet eivät ole vielä alkaneet, joten noista sarjoista on mukana yhteensä 3 pelaajaa. Tuore NHL-varaus Raivis Ansons ei ole mukana, mutta Harijs Brants tekee sen sijaan debyyttinsä. Hänellä olisi ollut mahdollisuus pelata maukkaat 4kpl U20-kisoja ja 3kpl U18, mutta Korona pilaa nyt noista turnauksista ainakin 2kpl. Oskars Bartulis tekee paluun maajoukkueseen about 4 vuoden tauon jälkeen. Hän alkoi flirttailemaan Venäjän kansalaisuuden kanssa, jolla olisi voinut kiertää KHLn ulkkarisääntöä, jonka seurauksena miestä ei ole kutsuttu Latvian leireille. Nyt asiat on näemmä sovittu ja hän on aloittanut nyt 2 kautta paikallisessa sarjassa, joten yksi konkaripakki lisää vaihtoehdoksi.

Jos pitäisi laittaa pelaajat peremmuusjärjestykseen roolituksia miettimättä, niin se olisi about näin:

Karsums-Dzerins.Ri.Bukarts
Jelisejevs-Batna-Krastenbergs
Skvorcovs-Pavlovs-Razgals
Kalns-K.Ozolins-Sprukts
Freidenfelds-Ezitis-Jevdokimovs

Kulda-Cukste
Bartulis-Bindulis
K.Redlihs-Salija
Sevcenko-Brants
Bergmanis-Ozolins

Silovs
Lazdins
Brivkals​

Maalilla on siis A-,B- ja C-junnujen parhaat veskarit. Eriks Vitols 01 ja Bruno Bruveris 02 olisivat myös vaihtoehtoja Silovsin taakse, mutta he ovat tällä hetkellä Koronasta kärsivän Dinamo Rigan mukana vieraskiertueella, joten 04 tämän hetken ykkönen pääsee myös haistelemaan tunnelmaa. Puolustus on laadukas ja näiden herrojen luulisi saavan sopimuksen ennemmin kuin myöhemmin. Redlihs on tosin kohta 40v ja Bergmanis on vasta 20v, joten he joutuvat menemään vähän alhaisemmalla sarjatasolle jos haluavat pois Latviasta. Bergmanisille voisi tehdä hyvää pelata yksi kausi aikuisissa kotona. Toinen Latviassa pelaava legendaarinen puolustaja Giorgijs Pujacs ei ole tällä kertaa mukana muistelemassa menneitä, vaan on antanut tilaa 3 junnutulokkaalle.

Hyökkäyksessä on yksi uskottava ketju, kakkonen voisi pelata jossain Saipassa pienessä roolissa ainakin taitonsa puolesta, kolmosessa on voimaa ja puolustuspeliä mutta käsiä puuttuu. Neloseen aikuiset jämät ja vitoseen junnut.

Saksa lähtee turnaukseen kaiketi aika kovalla joukkueella, koska he haluavat peliaikaa miehille jotka ovat olleet tauolla pitkään. Heidän kanssaan tulee pitkä ilta vaikka puolustus näyttääkin yllättävän hyvältä paperilla. Heppoisempaa Saksan nippua vastaan Latvian pitäisi saada aikaan ihan järkevä ottelu, varsinkin jos Silovs pelaa molemmat ottelut.
 
Viimeksi muokattu:

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Latvia valloitti lopulta Deutchland Cupin Artis Abolsin johdolla ensimmäistä kertaa historiassa. Latviaa ei tosin ole pyydetty turnaukseen aikoihin, koska Saksa pettyi aikaan siihen ettei joukkueen kannattajat tulleet maahan suurella massalla ja käyttäneet paljon rahaa samalla tavalla kuin aina MM-kisoissa. Voittoa voidaan pitää yllätyksenä, koska Saksan leveys oli varsinkin hyökkäyksen osalta parempi, Latvian kerroin olikin matseissa jotain 4-5. Puolustus meni aika tasan koska Latvian top15-pakeista jalkeilla oli Kulda, Cukste, Bartulis ja Bindulis kun taas Saksalla oli mm Y.Seidenberg, Holzer ja Muller. Näin turnauksesta vain osan finaalia, joten ole raporttien armoilla.

To 5.11. Saksa-Saksa U23 7-2
GER: Eisenschmid 1+3, Brandt 2+1, Michaelis 1+2, Ehliz, Noebels,Ugbekile 1+0
U23: Hanelt,Kinder 1+0
Maalivahdit: GER Bruckmann U23: Ancicka

Saksalla oli selvästi parempi joukkue kuin nuorilla ja tulos oli sen mukainen. U23 oli muutama pelaaja jotka ovat suuressa roolissa DEL-liigassa, mutta eninosa oli pienemmän roolin nuoria ja isot NHL-lupaukset loistivat myös poissaolollaan. Pisteissä loistaneiden Saksan aikuisten joukkueen pelaajien ohella heillä veteli muutakin laatua kuten Plachta, Tiffels, Bergmann, Gawanke ja jo mainitut konkaripakit.


Pe 6.11. Saksa U23-Latvia 2-4
0-1 8:58 Jeļisejevs (Ezītis,Sevcenko), 1-1 25:17 Reisnecker (Elias,Brunnhūber), 2-1 35:03 Gnyp (Hane), 2-2 36:57 Džeriņš (Karsums,Bindulis), 2-3 38:47 Čukste (Jelisejevs), 2-4 45:21 Ri.Bukarts (Krastenbergs,Salija)
Jäähyt U23 6min LAT 18min Maalivahdit: U23 Hendrik Hane LAT Arturs Silovs

Latvia esiintyi kohtuullisesti siihen nähden että kärkipelaajat eivät olleet pelanneet 7 kuukauteen. Joukkue oli niskanpäällä tasavoimin pelatessa, mutta otti toisaalta liikaa jäähyjä. Saksan nuorilla olikin mahdollisuus voittaa ottelu ylivoiman kautta, mutta kun se ei toiminut niin Latvia käänsi pelin lopulta itselleen. Maajoukkuedebyytin tehnyt Arturs Silovs päästi yhden helpon maalin, mutta piti toisaalta joukkuetta pystyssä vaikeilla hetkillä, eritoten toisessa erän alkupuoliskolla. Joukkueen kärkipelaajat käänsivät pelin lopulta Latvialle, työttömät laatupelaajat (Cukste odottaa AHL-kauden alkua) iskivät 3 viimeistä maalia. Taitava laituri Jelisejevs oli myös tehokas. Olen nähnyt häneltä jonkin verran otteluita ja pää sekä kädet ovat kyllä laadukkaat, luistelu on kuitenkin vähän kulmikasta ja asiat tapahtuvat muutenkin vähän viiveellä, minkä takia hän ei ole päässyt VHLää ylemmäksi kodin lähellä olevissa sarjoissa.

La 7.11. Saksa-Latvia 2-0
1-0 54:24 Noebels (Muller,Ehliz), 2-0 58:27 Plachta TM
Jäähyt: GER 6min LAT 8min Maalivahdit: GER Felix Bruckmann LAT Rudolfs G Lazdins

Abols valitsi toiseen matsiin hieman yllättäen heikomman joukkueen kuin U23-matsiin. Maalilla oli kysymysmerkki Lazdins, kentällä oli levänneet junnut ja muutamat konkarit olivat taas katsomossa. Siihen nähden vieraiden esitys oli laadukas, voitto oli yllättävän lähellä. Saksa hallitsi ensimmäistä 35min, mutta ei pystynyt ohittamaan tulokasveskaria paikoistaan tai ylivoimalla. Viimeisen 25min aikana Latvia alkoi saamaan tilanteita ja ylivoimaa, mutta myös Bruckmann torjui maalillaan hyvin. Lopulta Noebels iski maalin riparista ja Plachta varmisti voiton tyhjiin nopeasti sen jälkeen kun Abols otti veskarin pois. Lazdinsilta positiviinen ottelu siihen verraten, että hän olisi ollut todennäköisesti kakkosveskari jos U18-kisat olisi pystytty pelaamaan.

Su 8.11. Finaali Saksa-Latvia 2-3 JA
1-010:11 Eder (Vohlgemuth), 1-1 17:44 Sprukts (Ezītis) YV, 1-2 17:55 Razgals (Krastenbergs), 2-2 46:12 Mihaelis (Gawanke, Plahta) YV2, 2-3 64:01 Razgals (K.Rēdlihs)
Jäähyt: GER10min LAT 10min Maalivahdit: GER Matias Niederberger LAT Arturs Silovs

Kolmas ottelu kolmeen päivään. Abols otti kentälle tällä kertaa parhaat voimat ja ottelu olikin vauhdikas sekä tasainen. Tämä oli samalla ainut matsi jota katsoin pari erää. Molemmilla oli omat momentuminsa, mutta vain Latvia pystyi käyttämään yhden niistä kunnolla kun he iskivät 2 maalia putkeen. Arturs Silovs päästi tässäkin matsissa yhden helpon, mutta torjui toisaalta näyttävästi mm Tiffelsin ja Noebelsin lähentelyt. Saksa pääsi pyörittämään vikassa erässä kahdesti 5-3 ylivoimaa ja toinen niistä tuotti tulosta kauniilla yläkulmavedolla. Niederberger pysäytti myös vieraiden pahoja paikkoja pienen kasan, hän lannisti mm Dzerinsin, Cuksten ja Ri.Bukartsin. Latvian oman sarjan kärkimiehet päästettiin myös pelaamaan välillä ylivoimaa ja he iskivät joukkueen avausmaalin. Frenks Razgals teki lopulta turnauksen voittomaalin jatkoilla hetki sen jälkeen kun Martins Karsums oli hukannut oman loistopaikkansa. Razgals yllätti muutenkin tekemällä 2 maalia finaalissa, katsotaan saako hän tarpeeksi hyviä tarjouksia ennen joulua.


Saksalaiset miehittivät pistepörssin murskavoittonsa ansiosta: Michaelis 2+2, Eisenschmid 1+3, Plachta 1+2 Brandt 1+2, Noebels 2+0, Ehliz 1+1. Kukaan latvialainen ei tehnyt 3 pistettä ja 2 pisteeseen ylsi lähinnä nuoria ja oman sarjan pelaajia: Razgals 2+0, Jelisejevs 1+1, Ezitis 0+2 ja Krastenbergs 0+2. Puolustus ja veskarit pitivät kuitenkin aika hyvin, 3 peliä 3 päivään ja omiin meni vain 5 maalia. Kun alivoimaakin oli aika paljon niin tuo on hyvä tilasto. Arturs Silovsilta hyvä debyytti vaikka menikin 2 helppoa, hän ei ihan turhaan ole Latvian paras veskarilupaus sitten loistavan junnukaksikon Merzlikins-Punnenovs, joista molemmista tuli laadukkaita ammattilaisia.

Mielenkiintoista nähdä kuinka monta pelaajaa tästä jengistä saa sopparin juurikin Saksaan. Martins Karsums on paras vapaana oleva pelaaja ja hän on kertonut haastattelussa kuinka pöydällä on ollut syksyn mittaan papereita Tshekistä/Saksasta, mutta ei ole niihin vielä tarttunut kun nuo sarjat ovat vielä Koronan takia sekaisin. Muiden kohdalla sopparin saaminen on enemmän ja vähemmän jännittävämpää.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Ei ole hirvittävämmin viime aikoina tullut laitettua tännekään mitään muista maista puhuen.

Pitkälti senkin vuoksi kun korona rajoittaa kilpailutoimia.

Ja sikäli kun korona ei sitä tee niin matkustusrajoitukset tekevät sitä senkin edestä.

Jääkiekon LATAM Cup tosiaan tultaneen ilman ihmeitä pelaamaan aikaisintaan huhtikuussa ensi vuonna sillä tänä vuonna sitä ei enää pelata aiemmin tehtyjen päätösten mukaan melko lailla kaikessa hiljaisuudessa.

Samoin on käynyt myös Jääkiekon Afrikan Cupille ja on epävarmojen tietojen mukaan käynyt myös Jääkiekon Arabi Cupille ainakin nyt tämän vuoden toisen mahdollisen turnauksen osalta kun viime vuoden lopulla oli hässäkkää minkä seurauksena tänä vuonna piti olla kaksikin samaa turnausta sitten vuoden sisällä ja näistä toinen ehdittiin vielä pitääkin juuri ennen koronaa.

Muuna isompana asiana Australia on keskellä koronan aiheuttamia harmeja saanut uusimman jäähallinsakin eli Geoff Henken Jäähallin Brisbaneen.

Geoff Henke on ollut merkittävä henkilö Australiassa.

Edelleen elossa oleva, mutta tietenkin jo 93-vuotias Henke on ollut eräänlainen Australian jääkiekon ja myös monen muun talviurheilulajin kantaisävetäjä.

Aina siitä lähtien kun Australian ensimmäinen Talviolympialaisten jääkiekkoesiintyminen Cortina d' Ampezzossa Italiassa 1956 ei toteutunut kun rahaa ei silloin ollut niiden jouduttua valinnan eteen ja lopulta mentyä sitten omien kotiolympialaisten rahoituksiin ratsastuslajeja huomioimatta niiden tultua pidetyiksi ainoissa jaetuissa olympialaisissa näihin päiviin asti Tukholmassa Ruotsissa.

Henke oli 1950-luvulla tietenkin Australian Joukkuekapteeni moneen otteeseen ja aivan uran lopuksi vuonna 1960 Squaw Valleyn Talviolympialaisiin olisi ollut mahdollisuus päästä, mutta tuolloin pitkästä taivuttelusta huolimatta hän päätti lopettaa uransa.

Ikää kun oli 33 vuotta ja hän tuolloin asetti elämäntehtäväkseen tärkeän asian:

Ei auttaa vain Australian jääkiekkoa vaan myös kaikkiaan muutakin talviurheilua maassa viimeiseen asti!

Tällä tiellä hän sitten on ollutkin viimeiset 60 vuotta vaikka ennen pitkää tietenkin erikoistui enemmän talvilajeista puhuen lasketteluun, alppihiihtoon tai pujotteluun toki unohtamatta myöskään jääkiekkoa!

Kaikkiaan kun urakin pitkän harkinnan jälkeen loppui niin hän oli jossain määrin urallaankin herättänyt huomiota enemmän juurikin kulissien takaisena järjestelijän kyvykkyydellä hoitamalla yleisesti sellaisiakin asioita joita eivät yleensä pelaajat eivätkä oikein valmentajatkaan paljon viitsineet hoitaa.

Edes paremmissakaan sen ajan maissa tai myöhemminkään!

Henkellä oli uran alussa ja pitkään tämän jälkeenkin paljon esteitä voitettavaan.

Ja jotkut esteet varsinkin aluksi olivat liian vaikeita.

Vielä vuoden 1964 Innsbruckiin Australia olisi päässyt, mutta Talviolympialaisten Tyynenmeren Karsinnassa Japani oli äärettömän liian kova.

Valitettavasti myös vuodeksi 1968 Australia kieltäytyi tulemasta Grenobleen edes korvaavanakaan maana kun vaikka rahaa oli niin yksinkertaisesti kansainvälinen taso arvioitiin itse Jään Kenguruiden Kiekkoliitossa rehellisesti sanottuna liian huonoksi ennen kuin kaikki mahdolliset olosuhteet säännöllisemmälle jääkiekolle maahan saataisiin kehitettyä.

Puhumattakaan, että vaikka jonkinlainen korvaavan maan erikoislupa olisikin sille heltynyt niin toisaalta ongelmaksi nähtiin muun muassa juurikin yleinen pelaamattomuuskin kyseisen vuodenkin mittakaavalla!

Välillä myös läpi 1960-luvun pitkälti Squaw Valleyn katastrofituloksiin vedoten muut kilpailevat lajiliitot tai edes oikein varsinaiset Henken pomot Jään Kenguruiden Kiekkoliitossa olivat joko taholtaan liian vihamielisiä jääkiekon edes teoreettiselle haasteelle kesäurheilun melko taatussa maassa tai sitten jääkiekon päättäjien puolelta käsin liian suuria nöyristelijöitä ja luovuttajia toki vaikean tehtävän edessä.

Vasta 1970-luvulta lähtien juuri itse Henken korvatessa vanhempia haluttomia omia pomojaan ja pitkälti juuri hänen ansiostaan maassa alkoi esiintyä jonkin verran enemmän ulkomaalaistaustaisia tai Australian kansalaisuuden omanneita muualta syntyisin olevia pelaajia.

Tästä eteenpäin myös suomalaistakin jääkiekkotarinaa Australiassa alettiin kirjoittaa laajemmin, mutta siitä tulee juttua jonkun toisen kerran.

Vuonna 1972 pohdittiin jo aloittaa edes puolisäännöllisempi MM-kisoihin osallistuminen tai jälleen myös erikoisluvalla pääsyä Talviolympialaisiin Sapporoon, mutta niihin mennessä ei hirvittävän paljoa enempää oltu edistytty aiempaan verrattuna.

Siten ei ollut edellytyksiä päästä niihin ja kun sitten aina yhdelle vuodelle osallistuttaessa ne olisivat sitten aina olleet poissa seuraavan vuoden kassasta.

Jotakin kuitenkin oli jo tehty oikein ja mikäli Australia olisi tullutkin pelaamaan edes teoriassa näytöstyyliin niin periaatteessa kiitos tuolloin nuorekkaan ja paljon kunnossa olevamman Henken ponnistelujen myötä lajillisesti Australialla alkoi olla kulissien takana varmasti paljon paremmin asiat kunnossa kuin vaikkapa edes ehdokkaaksi noihin olleille molemmilla Koreoilla olikaan!

Varsinkin nyt ainakin jääkiekon alempien sarjojen kilpailijan Etelä-Korean vasta-alkamiseen verrattuna siinä missä Pohjois-Korea olisikin ollut jo astetta hankalampi vastus.

Henken pitkä ura takasi sen, että talviurheilulajit maassa alkoivat kehittyä ja vielä varsinaisen eläkkeenkin tullessa herra Henke tuntui aina häärivän siellä missä tapahtuu.

Eikä tosiaan jäänyt tapahtumien ulkopuolellekaan.

Henken ihan pääaktiivinen ura oli lopuillaan kun tuloksia alkoi tulla.

Hän sitä ennen oli ollut Australian Talviurheilukomitean pomo jo enemmän tai vähemmän melkein 20 vuotta ja tytär Joanne Henkekin ehti olla vuoden 1976 Innsbruckin Talviolympialaisissa Alppihiihdossa mukanakin!

Geoff Henken uran lähtökohtaisesti paras päivä oli Jään Kenguruiden vuoden 1960 Squaw Valleyn Talviolympialaisissa pelaamisen lisäksi myös Lillehammerin 1994 Talviolympialaisissa saavutettu ensimmäinen Australian Talviolympialaisten mitali.

Sen saavuttivat 5000 metrin viestiluistelussa Steven Bradbury, Kieran Hansen, Andrew 'Andy' Murtha ja Richard 'Ricky' Kiezielski yhteisesti.

Pronssimitali tuli Naganossa 1998 alppihiihdossa Zali Steggalin tuomana, mutta Salt Lake Cityssä 2002 Australiasta tuli uusi Talviolympialaisten voittajamaa.

Steven Bradbury osana jo Lillehammerin 1994 viestiluistelun joukkuetta nappasi 1000 metrin pikaluistelussa yllättävän kultamitalin ja se tosiaan oli myös reilusti eläkkeellä olleenkin Henken paras hetki!

Ensimmäinen naisvoittaja Australialle oli samoissa kisoissa tietysti Alisa Camplin laskettelussa hänen toistaessa temppunsa mitalista Torinossa 2006, mutta vain pronssin saavuttaen.

Kaiken tämän myötä Australialla on siis ollut 15 talviolympiamitalia ja näistä viisi kertaa voitto on tullut Australiaan.

Edelliset Vancouverissa 2010 kun lumilautailussa Torah Bright voitti lumilautailun ja alkujaan suomalaista syntyperää olevan Lydia Lassilan voittaessa laskettelussa.

Suomalaisuus Lassilan kohdalla ei tosin tosiaan erityisen tuoretta ole sillä sukunimestään huolimatta hänen varsinainen isä ja äitinsä ovat Kyprokselta ja Italiasta.

Bright ja Lassila ovat naisvoittajia joten viimeinen Australian miesvoittaja on Torinosta 2006 Dale Begg-Smith myöskin laskettelusta.

Australia on tosiaan talviurheilussa edistynyt saavuttaen mitaleja Talviolympialaisissa aina Matt Grahamin laskettelun hopeaa, Jarryd Hughesin hopeaa ja Scotty Jameksen pronssia myöten lumilautailusta juurikin Pyeongchangin Talviolympialaisista pari vuotta aiemmin.

Edellinen naismitalisti tosin on vuoden 2014 Sochista Lydia Lassila pronssilla.

Samoin ennen Henken tämän vuoden puolella myönnettyä Australian Talviurheilun Elämäntyöpalkintoa on ehtinyt tietenkin tulla myös Stanley Cupinkin verran mainetta kiitos Nathan Walkerin jääkiekossa.

Murheellista kyllä Geoff Henken Jäähallin tultuakin valmiiksi Australiassa on vielä monta asiaa tehtävänä jääkiekonkin osalta.

Varsinkin kun nyt on korona ja vielä koronan jälkeenkin huolimatta hyvästä edistymisestä sinänsä kaikkiaan.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Jääkiekon Arabi Cupin osalta on näillä näkymin lähtökohtaisen hyviä uutisia ollut viime aikoina julkisuudessa.

Hankalaa tietenkin on vieläkin se, että pelataanko vieläkin turnaus tavallaan vieläkin samalla tapaa tämän vuoden 'toisena' turnauksena kuitenkin nyt lykättynä ensi vuoden puolelle, putoaako turnaus pois nimenomaan vaihdettuna nimeltään lopullisesti yksin vain vuodelle 2021 tarkoittaen vai tuleeko siitä nyt kausiluonteinen Jääkiekon Arabi Cup 2020-2021?

Viime vuonna osin pian jo parin vuoden taakse ulottuen kun sattui sekaannus jonka seurauksena sitten alkujaan tänä vuonna piti pelata tavallaan kaksi saman vuoden turnausta.

Näistä toinen pelattiin juuri ennen koronaa ja toinen piti pelata viimein nyt loppuvuodesta.

Hyvänä uutisena ainakin alkujaan on se, että aiemmin kerrottu upouusi ja edelleen tietenkin hyvin uusi Bayanin Jäähalli Kuwaitissa ainakin näillä näkymin pystyy tai voi pystyä pitämään turnauksen kunhan vain sen koronasuojapäivitykset sellaisenaan nk. Kuplahallitasolle ovat valmiit.

Tiedä sitten, että oliko aiempi hyvinkin pitkä lykkäys eli jopa vuodelle 2021 loppuvuodeksi sittenkin ehkä oikeampi ratkaisu?

Etenkin kun nyt turnaus tultaisiin pelaamaan maaliskuussa vaikka paljon oli puhetta myös sen pelaamisesta huhtikuussa.

Siihen mennessä tietenkin nuo jo aiemmin tänä vuonna käytännön länsimaisessa (Mutta ei suinkaan arabimaiden omassa lehdistössä.) lehdistön mediahiljaisuudessa aloitetut koronasuojapäivitykset pitäisi olla valmiit.

Mikäli loppuvuodesta olisi alkujaan tänä vuonna pelattu (Ei tietenkään enää pelata kun ne ovat jo siirretty.) niin päivämäärät olisivat olleet 3.12-14.12.2020.

Mahdollisesti myös ihan loppuvuodesta 2020 ja alkuvuodesta 2021 olisi pelattu kausiluonteisesti, mutta kolme päivää sitten eli 9.12 olleiden arabimaiden lehtien uutisten mukaan Kuwaitissa pelataan vasta ensi vuoden maaliskuussa tai kaiketi ongelmien vielä tullen viimeistään huhtikuussa.

Päivämäärien ollessa samat se tarkoittaisi 3.3.-14.3.2021 tai 3.4-14-4.2021.

Paljon kyllä edelleen riippuu koronasta ja sen matkustusrajoituksista.

Melko monet arabimaat tai Afrikan maat ovat olleet tulossa turnaukseen mikäli vain pystyvät.

Toivon mukaan saataisiin vain pelattua kun Jääkiekon Afrikan Cup on viime aikoina kieltämättä toki koronankin tietäen viettänyt melko vahvaa mediahiljaisuutta ihan aiheellisessa lehdistössäkin siinä missä Persianlahden maiden lehdistö ei oikeastaan ole missään vaiheessa lainkaan viettänyt niin kauan hiljaisuutta asiassa.

Edes niinkin vähän melko tavallisesti urheilusivuilla vähän asiaa kertovasta aiheesta kuin jääkiekko juurikin noissa maissa.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)

Santeri Alatalo "siirtymässä" edustamaan Sveitsin maajoukkuetta, hyvä todella hyvä vahvistus Sveitsille, mutta kuten olen aiemminkin ihmetellyt mikä ihme siinä ollut, ettei ole koskaan leijonat kutsua saanut? Mies on pelannut huipputasolla jo vuosia ja on varmaan aliarvostetuin suomalainen huippukiekkoilija. Onko tehnyt jotain hirveää liitolle ja tästä syystä koskaan ei kutsua saanut?

Kirjoitin alla olevan JYPin osioon:
Santeri Alatalo menossa edustamaan Sveitsin maajoukkuetta --> HäSa: Santeri Alatalo vaihtamassa Sveitsin maajoukkuepaitaan



Ihmetellä täytyy, miksei Alatalo ole saanut Leijonat edustusta, ollut jo pitkään Sveitsin liigan parhaita puolustajia, minun mielestäni olisi pitänyt mahtua monena vuotena mm-joukkueeseen EHTstä puhumattakaan. Ei ole kutsua saanut ei, nyt siirtyy Sveitsin maajoukkueen käyttöön ja todennäköisesti tulee pelaamaan paljon.



Alatalo on niitä puolustajia joita olisi kiva nähdä myös JYPissä takaisin, mutta eiköhän mies ole juurtunut käkikellomaahan pysyvästi. On arvostettu pelaaja siellä, ja kun on myös saanut Sveitsin lisenssin niin ei vie edes ulkomaalaispelaajan paikkaa. Ehkäpä aliarvostetuin suomalainen huippukiekkoilija, tosin jatkossa ei enää voida varmaan puhua "suomalaisesta".



 

Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry
Santeri Alatalo "siirtymässä" edustamaan Sveitsin maajoukkuetta, hyvä todella hyvä vahvistus Sveitsille, mutta kuten olen aiemminkin ihmetellyt mikä ihme siinä ollut, ettei ole koskaan leijonat kutsua saanut? Mies on pelannut huipputasolla jo vuosia ja on varmaan aliarvostetuin suomalainen huippukiekkoilija. Onko tehnyt jotain hirveää liitolle ja tästä syystä koskaan ei kutsua saanut?

Tuo on oikeastaan aika helvetin hienoa. Toivon että Alatalo pääsee Sveitsin maajoukkueeseen,. Tyyppiä ei ikinä arvostettu niin paljon että olisi leijoniin kutsuttu. Olihan meillä aikoinaan myös Juha Kaunismäki ja Eerikki Koivu jotka pelasivat Norjan maajoukkueessa jopa mm-kisoja asti. En muista onko muita kansalaisuuden vaihtaneita suomipoikia, arvaan että on.
 
Santeri Alatalo "siirtymässä" edustamaan Sveitsin maajoukkuetta, hyvä todella hyvä vahvistus Sveitsille, mutta kuten olen aiemminkin ihmetellyt mikä ihme siinä ollut, ettei ole koskaan leijonat kutsua saanut? Mies on pelannut huipputasolla jo vuosia ja on varmaan aliarvostetuin suomalainen huippukiekkoilija. Onko tehnyt jotain hirveää liitolle ja tästä syystä koskaan ei kutsua saanut?

Eipä ole montaa päivää kun mietin itsekin, että joko aika olisi kypsä Alatalon maajoukkuedebyytille. Mies on pelannut kovatasoisessa Sveitsin liigassa isossa roolissa joukkueessaan jo monen kauden akan. No kyllä se aika alkaa olla käsillä, vaan ei Suomen paidassa. En osaa olla siitä mitenkään pahoillani, vaan pikemminkin päinvastoin iloitsen, että Alatalo saa lopulta arvostusta ja pääsee toteuttamaan yhden unelmistaan eli maajoukkuepaidan pukemisen. Miestä tuntematta sanoisin, että Sveitsi on hänelle jo toinen kotimaa. Onhan hän viettänyt noin puolet elämästään siellä.
 

Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Eipä ole montaa päivää kun mietin itsekin, että joko aika olisi kypsä Alatalon maajoukkuedebyytille. Mies on pelannut kovatasoisessa Sveitsin liigassa isossa roolissa joukkueessaan jo monen kauden akan. No kyllä se aika alkaa olla käsillä, vaan ei Suomen paidassa. En osaa olla siitä mitenkään pahoillani, vaan pikemminkin päinvastoin iloitsen, että Alatalo saa lopulta arvostusta ja pääsee toteuttamaan yhden unelmistaan eli maajoukkuepaidan pukemisen. Miestä tuntematta sanoisin, että Sveitsi on hänelle jo toinen kotimaa. Onhan hän viettänyt noin puolet elämästään siellä.
Tottakai tässä lienee osittain ehkä jopa katkeruuttakin (lue oikeutettua näpäytystä Suomeen päin)..Sitä en hyväksy, että kiukutellaan, jos ei valita esim. MM-joukkueeseen, koska roolitukset ym. ovat todella monisäikeisiä juttuja. Mutta.. sen ymmärrän, jos joku suivaantuu siitä, ETTEI SAA MAHDOLLISUUTTA NÄYTTÄÄ..! Eli peukut Santerille.. sekä tälle ratkaisulle, että jatkoon..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös