Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 890 521
  • 81 125
Suosikkijoukkue
HIFK
Luultavasti sattumaa, mutta ainakin yksi asia kyllä yhdistää kaikkia näitä maita: katolilaisuus.

Vatikaanissa 100% väestöstä on katolisia, Andorrassa noin 90% ja Belgiassakin selvä enemmistö. Tshekki on perinteisesti ollut hyvin vahvasti katolinen maa, mutta ilmeisesti siellä on maallistuttu viime vuosikymmenien aikana hyvin voimakkaasti. Uskoisin kuitenkin katolilaisuuden perinnön olevan edelleen tietyissä asioissa voimassa.
No joo, onhan toi vähän nyt sattuman oloinen
 
Kaspo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos aerosolitartuntojen kannalta ajatellaan, niin kyllähän noi etenkin vanhemmat urheiluhallit jne. harrastustilat, myös jäähallit, ovat jossain määrin riskialttiita.

Usein ymmärtääkseni ilmanvaihto on järjestetty niin, että käytetään kiertoilmaa energiatehokkuuden ja ilmankosteuden säätelyn vuoksi. Eli kaikki tuloilma ei ole raitista ulkoilmaa vaan kiertopellin avulla rakennuksen sisällä olevaa jo kertaalleen lämmitettyä ilmaa suodatetaan ja kierrätetään.

Riskin muodostaa se, jos nämä suodattimet eivät pysty poistamaan kiertoilmasta viruksia. Tuskin mitään HEPA-tason suodattimia on käytössä monissakaan harrasteliikuntapaikoissa? Korjatkaa toki, jos olen väärässä. En ole todellakaan asiantuntija tällä alalla, mutta mielenkiinnosta olen lueskellut joitain opinnäytteitä aiheesta.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Löysit sitten ne oleelliset kohdat tekstistäni.

Toin esille omien kokemusten kautta, millaisia tilanteita sisäurheiluun liittyy. Ei ole mitään syytä epäillä, etteikö virus tarttuisi samalla lailla kuin se tarttui alkusyksystä Jukureiden junnujoukkueessa ja maailmalla erilaisissa ammattilaisjoukkueissa.

Salibandy ja jääkiekko ovat lajeja, joissa hengästytään, otetaan kontaktia ja ollaan siellä vaihtopenkillä tappituntumalla. Tähän asiaan on aika vaikea vaikuttaa.
En jaksanut kaikkeen erikseen kommentoida, otin vain pari kärjistettyä esimerkkiä. Mutta edelleen et ole tajunnut, että puhutaan harrasteurheilusta, joissa noita mainitsemiasi esimerkkejä ei ole suurinta osa mitenkään pakko toteuttaa.

Ja nyt lähti vielä enemmän laukalle, kun harrasteurheilusta puhuttaessa verrataan erilaisiin ammattilaisjoukkueisiin.

Kuinka usein höntsäsählyssä tai jääkiekossa on niin helvetisti porukkaa mukana, että esim. Vaihtopenkit ovat täpötäynnä?

Pelikentälläkään tuskin jäädään pussailemaan minuuteiksi, muutamien sekuntien lähikontakti ei liene massiivinen riski. Kaiken lisäksi näissä höntsissä käydään nykyään vielä enemmän terveenä kuin aiemmin.

Hyöty vs haitat -suhde tässä kiellossa on luokaton.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Lätkää, sählyä, fudista ym. Vaarallisempana pidän kamppailulajeja, joissa koko homma perustuu minimaalisen etäisyyden päässä toimimiseen.

Mielestäni jutun pointti ei välttämättä ole etäisyydet vaan yksinkertainen tilastomatematiikka sen pohjalta montako ihmistä on samassa sisätilassa ja siten taudin leviämisen hillitseminen.

En minä ainakaan ole missään vaiheessa ajatellut, että jos vaikkapa teatterikatsomon saa täyttää joka toiselle penkille, niin tartuntariski olisi merkittävästi pienempi juuri sen vuoksi, että 30cm sijaan istutaankin metrin päässä vieruskaverista vaan sen vuoksi, että kun sisään saa ottaa puolet vähemmän porukkaa, niin tällöin puolittuu myös todennäköisyys sille, että jollakin samassa tilassa olevalla olisi korona. Ja sitten jos olisi, niin altistuneita olisi puolet vähemmän kuin tilanteessa, jossa sali olisi täynnä. Tämä tarkoittaa vähemmän jatkotartuntoja ja taudin hitaampaa leviämistä.

Mielestäni näihin joukkuelajeihinkin voisi hyvin soveltaa jotain maksimimääräsuositusta sen sijaan, että ovet laitetaan kokonaan säppiin. En minä ainakaan kovin vakavana näe jos muutama satunnainen harrastaja käy höntsäilemässä sählyä kerran viikossa pikkukentällä jotain 4vs4 -peliä kun samaan aikaan jossain kauppakeskuksissa, ravintoloissa ja kahviloissa pyörii moninkertainen määrä satunnaisia kulkijoita.
 
Viimeksi muokattu:

444

Jäsen
Jotain on tapahtunut, kun täältä ei voi enää päivittäin klo 12 poimia päivän lukemia. Nykyään täytyy erikseen mennä Ylen sivuille pällistelemään. Alkaako koronaväsymys painaa?
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Jotain on tapahtunut, kun täältä ei voi enää päivittäin klo 12 poimia päivän lukemia. Nykyään täytyy erikseen mennä Ylen sivuille pällistelemään. Alkaako koronaväsymys painaa

Ehkä se on 1184 alasivun jälkeen ihan tervetullutkin ilmiö. Uskon kuitenkin jengin elinvoimaan ettei se tähän jää.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kuinka usein höntsäsählyssä tai jääkiekossa on niin helvetisti porukkaa mukana, että esim. Vaihtopenkit ovat täpötäynnä?
Ihan normaalia, että aladivarimatseissakin on se kolme ketjua per joukkue. Ne sitten istuu tiiviisti rivissä siellä vaihtopenkeillä.

Pelikentälläkään tuskin jäädään pussailemaan minuuteiksi, muutamien sekuntien lähikontakti ei liene massiivinen riski. Kaiken lisäksi näissä höntsissä käydään nykyään vielä enemmän terveenä kuin aiemmin.
Virologi on eri mieltä:

Helsingin yliopiston virologin, professori Olli Vapalahden mukaan hikoilu tuskin levittää virusta, mutta silloin kun hikoillaan, myös hengitetään yleensä runsaasti.

Hengästyminen voi Vapalahden mukaan aiheuttaa sen, että hyvinkin lyhyt kontakti saattaa johtaa tartuntaan. Nopeatempoiset joukkuelajit, kuten jääkiekko, salibandy ja koripallo voivat olla esimerkkejä sisätilojen lajeista, joissa tarttumisriski on korkea.

Vapalahti nostaa esiin erityisesti jääkiekkokaukaloista tehdyt havainnot.

– Näyttää siltä, että kontaktit kaukalossa pelien aikana ovat riittäneet siihen, että myös vastustajajoukkueen pelaajat ovat saaneet tartuntoja. Runsaasti hengitettäessä lyhytkin altistusaika voi vaikuttaa infektion saamiseen, Vapalahti kertoo.

Harrastustoiminnan aiheuttamaan tartuntariskiin vaikuttavia seikkoja ovat muun muassa osallistujien määrä, harrastustilan koko ja ilmastointi sekä toiminnan laatu.

Lähde: Esimerkiksi jääkiekko, salibandy ja kuorolaulu ovat korkean koronariskin harrastuksia – runsaasti hengittäessä lyhytkin kontakti voi riittää

Ja lisää samasta aiheesta:

Perusperiaatteena on, että tartuntariski kasvaa, jos riittäviä turvavälejä ei voida pitää, maskia ei voida käyttää ja harrastukseen liittyy hengästymistä tai voimakasta äänenkäyttöä.

Tautiriski on suurentunut erityisesti sisätilojen joukkue- ja kontaktilajeissa. Myös esimerkiksi kuorolauluun on liittynyt tutkimusten mukaan suurentunut tartuntariski.

Lähde: Ryhmissä tapahtuvaa harrastustoimintaa suositellaan rajoitettavaksi koronan kiihtymis- ja leviämisvaiheissa - Uutinen - THL
 
444

Jäsen
Ehkä se on 1184 alasivun jälkeen ihan tervetullutkin ilmiö. Uskon kuitenkin jengin elinvoimaan ettei se tähän jää.
No perskeles. Mulla meinasi mennä ihan ohi, että tästä Lohjasta on tullut ihan horror house tämän suhteen. Jo NELJÄ tartuntaa kahteen päivään. Ei enää auta, että lähimpään naapuriin on satoja metrejä. Me kuollaan kaikki.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Ihan normaalia, että aladivarimatseissakin on se kolme ketjua per joukkue. Ne sitten istuu tiiviisti rivissä siellä vaihtopenkeillä.

Virologi on eri mieltä:

Helsingin yliopiston virologin, professori Olli Vapalahden mukaan hikoilu tuskin levittää virusta, mutta silloin kun hikoillaan, myös hengitetään yleensä runsaasti.

Hengästyminen voi Vapalahden mukaan aiheuttaa sen, että hyvinkin lyhyt kontakti saattaa johtaa tartuntaan. Nopeatempoiset joukkuelajit, kuten jääkiekko, salibandy ja koripallo voivat olla esimerkkejä sisätilojen lajeista, joissa tarttumisriski on korkea.

Vapalahti nostaa esiin erityisesti jääkiekkokaukaloista tehdyt havainnot.

– Näyttää siltä, että kontaktit kaukalossa pelien aikana ovat riittäneet siihen, että myös vastustajajoukkueen pelaajat ovat saaneet tartuntoja. Runsaasti hengitettäessä lyhytkin altistusaika voi vaikuttaa infektion saamiseen, Vapalahti kertoo.

Harrastustoiminnan aiheuttamaan tartuntariskiin vaikuttavia seikkoja ovat muun muassa osallistujien määrä, harrastustilan koko ja ilmastointi sekä toiminnan laatu.

Lähde: Esimerkiksi jääkiekko, salibandy ja kuorolaulu ovat korkean koronariskin harrastuksia – runsaasti hengittäessä lyhytkin kontakti voi riittää

Ja lisää samasta aiheesta:

Perusperiaatteena on, että tartuntariski kasvaa, jos riittäviä turvavälejä ei voida pitää, maskia ei voida käyttää ja harrastukseen liittyy hengästymistä tai voimakasta äänenkäyttöä.

Tautiriski on suurentunut erityisesti sisätilojen joukkue- ja kontaktilajeissa. Myös esimerkiksi kuorolauluun on liittynyt tutkimusten mukaan suurentunut tartuntariski.

Lähde: Ryhmissä tapahtuvaa harrastustoimintaa suositellaan rajoitettavaksi koronan kiihtymis- ja leviämisvaiheissa - Uutinen - THL
Edelleen, aladivarin sählymatsit ovat todella pieni osa sitä massaa, jota urheilukielto koskee. Suurin osa ei pelaa sarjoissa. Ketkä pelaavat, suurin osa pelaa niin, että halutessaan vaihtopenkillä voi pitää sen naurettavan turvavälin.

Muuten tuo lainaamasi juttu sisältää paljon sanoja voi aiheuttaa, voi tapahtua, riski on suurentunut, näyttää siltä jne. Suomessahan jäljitetään tartuntoja ahkerasti. Onko jotain faktaa sitten tarjota, että nämä valtavat riskit ovat todella realisoituneet? Edelleenkään tartuntoja ei juuri jäljitetä näihin tilanteisiin, joissa terveet ihmiset ovat samassa tilanteessa toisten terveiden ihmisten kanssa.

Muutama oireeton tartunta vs. miljoonan ihmisen hyvinvointi. Toki tässä pitää nykytilassa välittömästi estää nämä muutamat oireettomat tartunnat, ja aiheuttaa miljoonalle ihmiselle olojen huonontumista. Kukapa ei näin tekisi.
 
Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Enpä ollut huomannut, että Islannissakin tilanne on huonontunut nopeasti ja päivittäiset tartunnat ovat pyörineet sadan hujakoilla mikä on varsin paljon kun asukkaita koko maassa on se reilut 300 000.

Irlannissa puolestaan on käytössä varsin hyvän tuntuinen sapluuna, josta löytyy rajoitukset selkeästi epidemian eri vaiheissa. Linkistä löytyy tämä sapluuna: https://corksafetyalerts.com/wp-con...5b1065-055a-4ca8-9513-390ce5298b10-scaled.jpg

Tällä hetkellä siellä ollaan kolmostasolla ja rajoitukset koskevat kaikkia alueita. Tällöin mm. ainoastaan yksin tehtävä sisäliikunta on sallittua. Voisi ottaa Suomenkin hallitus mallia, niin ei tarvitse joka kunnassa käyttää aikaa samojen juttujen pohtimiseen.
 
Viimeksi muokattu:

Undrafted

Jäsen
Lätkää, sählyä, fudista ym. Vaarallisempana pidän kamppailulajeja, joissa koko homma perustuu minimaalisen etäisyyden päässä toimimiseen.
Eroa varmasti lajien ja seurojen kesken. Karateliitto ohjeistanut, että pariharjoittelut sekä kamppailut on kielletty kuten on myös kaikki iskutyynyjen sekä vastaavien käyttö. Saliin saa ottaa sen verran porukkaa, että turvavälit voidaan pitää. Treenivaatteet tulisi pukea kotona ja minimoida pukuhuoneiden käyttö. Karatessa toki likesarjojen työstäminen normaali osa lajia. Judossa tai painissa varmasti tilanne kovin erilainen.
 
Joonatan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Irlannissa puolestaan on käytössä varsin hyvän tuntuinen sapluuna, josta löytyy rajoitukset selkeästi epidemian eri vaiheissa. Linkistä löytyy tämä sapluuna: https://corksafetyalerts.com/wp-con...5b1065-055a-4ca8-9513-390ce5298b10-scaled.jpg

Tällä hetkellä siellä ollaan kolmostasolla ja rajoitukset koskevat kaikkia alueita. Tällöin mm. ainoastaan yksin tehtävä sisäliikunta on sallittua. Voisi ottaa Suomenkin hallitus mallia, niin ei tarvitse joka kunnassa käyttää aikaa samojen juttujen pohtimiseen.

Irlannista tuli mieleen, että törmäsin hyvään keskusteluohjelmaan Youtuben puolella, jossa Irlantilaiset keskustelevat koronasta, rajoitteista ja yleensä koko tilanteesta. Etänä mukana oleva eläköitynyt professori Lee puhui mun makuun hienosti viruksesta, sen vaarallisuudesta, lockdownien mittasuhteista ja niiden vaikutuksista. Jos jotakuta tällainen kiinnostaa, niin linkki noin 16min mittaiseen keskusteluun tässä.
 
Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Carolina Hurricanes
Irlannissa puolestaan on käytössä varsin hyvän tuntuinen sapluuna, josta löytyy rajoitukset selkeästi epidemian eri vaiheissa. Linkistä löytyy tämä sapluuna: https://corksafetyalerts.com/wp-con...5b1065-055a-4ca8-9513-390ce5298b10-scaled.jpg

Koska putkiaivoilla varustettuna pidän yksinkertaisesta, näyttää kyllä hyvältä. Nyt, jos STM rupeaisi tätä kopioimaan, niin juhannuksena voisi olla jo valmiina? Ihan verrattuna kuinka nopeasti liikennevalot saatiin, jotka tällä hetkellä ovat lähes tarpeettomat.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Edelleen, aladivarin sählymatsit ovat todella pieni osa sitä massaa, jota urheilukielto koskee. Suurin osa ei pelaa sarjoissa. Ketkä pelaavat, suurin osa pelaa niin, että halutessaan vaihtopenkillä voi pitää sen naurettavan turvavälin.
Monenko urheiluporukan uskot jatkavan toimintaa, jos hallille saapumiseen asetetaan esim. 10 hengen maksimimäärä?

Eikä se toki poista niitä faktoja, jotka toin edellä esille: hengästystä ja kontakteja aiheuttava laji on riski. Ei siellä kentällä voi pitää metrin turvävälejä.

Muuten tuo lainaamasi juttu sisältää paljon sanoja voi aiheuttaa, voi tapahtua, riski on suurentunut, näyttää siltä jne. Suomessahan jäljitetään tartuntoja ahkerasti. Onko jotain faktaa sitten tarjota, että nämä valtavat riskit ovat todella realisoituneet? Edelleenkään tartuntoja ei juuri jäljitetä näihin tilanteisiin, joissa terveet ihmiset ovat samassa tilanteessa toisten terveiden ihmisten kanssa.
Meinaatko, että valtiovalta käy erikseen jokaisessa kuppilassa, urheiluhallissa ja teatterissa toteamassa, että juuri täällä se on levinnyt? Eiköhän niitä päätöksiä tehdä asiantuntija- ja viranomaisarvioiden pohjalta niin, että otetaan huomioon toiminnan laatu ja mahdolliset riskit.

Muutama oireeton tartunta vs. miljoonan ihmisen hyvinvointi. Toki tässä pitää nykytilassa välittömästi estää nämä muutamat oireettomat tartunnat, ja aiheuttaa miljoonalle ihmiselle olojen huonontumista. Kukapa ei näin tekisi.
Aikuisella ihmisellä ei mene kasetti sekaisin, jos ei voi pariin kuukauteen käydä sählytreeneissä. Se on sellaista normaalin ihmisen kypsyyttä, jota koetellaan elämän varrella.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Muun Euroopan päivittäisiä tartuntamääriä katsoessa ei voi kuin ihmetellä Suomen tilannetta. Aivan ylivoimaista dominointia tuolla saralla. Sitä en tiedä kuinka kauan näin voi jatkua, mutta mikäli tässä pyöritään noin 200 tartunnan tasolla vielä kuukaudenkin päästä niin onhan se oikeasti kova suoritus. Siinä mielessä itse en kyllä pysty kritisoimaan viranomaisten/hallituksen toimia kriisin hoitamisessa. Taudin hallinnan kannalta erinomaista toimintaa kautta linjan tähän asti.
 
Orvo Muusi

Suomalaisilla on social distancing jo geeneissä :)
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Luultavasti sattumaa, mutta ainakin yksi asia kyllä yhdistää kaikkia näitä maita: katolilaisuus.

Vatikaanissa 100% väestöstä on katolisia, Andorrassa noin 90% ja Belgiassakin selvä enemmistö. Tshekki on perinteisesti ollut hyvin vahvasti katolinen maa, mutta ilmeisesti siellä on maallistuttu viime vuosikymmenien aikana hyvin voimakkaasti. Uskoisin kuitenkin katolilaisuuden perinnön olevan edelleen tietyissä asioissa voimassa.

Mites sitten lähes maailman katolisin maa Liettua? Tainnut olla toisessa päässä tilastoa lähes koko ajan.
 
K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Muun Euroopan päivittäisiä tartuntamääriä katsoessa ei voi kuin ihmetellä Suomen tilannetta. Aivan ylivoimaista dominointia tuolla saralla. Sitä en tiedä kuinka kauan näin voi jatkua, mutta mikäli tässä pyöritään noin 200 tartunnan tasolla vielä kuukaudenkin päästä niin onhan se oikeasti kova suoritus. Siinä mielessä itse en kyllä pysty kritisoimaan viranomaisten/hallituksen toimia kriisin hoitamisessa. Taudin hallinnan kannalta erinomaista toimintaa kautta linjan tähän asti.
Kyllä se asukastiheys ja metropolien puute vaan vaikuttaa, vaikka kuka väittäisi mitä.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Kävin eilen hoplopissa lasten kanssa. Sinällään tämä koronan pelko on hyväkin asia.

Normaalistihan tuo on lauantaisin ja sadekelillä kuin tykillä ammuttu. Nyt muutama hassu ihminen, ei jonoa mihinkään, lapset ei huku ihmismassaan, liput oli puoleen hintaan jne.

Eri asia sitten taas on, kauanko tuollaistakin on varaa pyörittää kun rahaa ei tule.
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Kyllä se asukastiheys ja metropolien puute vaan vaikuttaa, vaikka kuka väittäisi mitä.
Varmaankin joku voi korjata, jos olen väärässä, enkä edes väitä mitään, mutta esim. isoissa ongelmissa oleva Ruotsin Uppsala ei nyt ainakaan omaan silmään vaikuta asukastieheydeltään erilaiselta kuin mikään isompi kaupunki Suomessa. Siellä ollaan kuitenkin nyt lirissä hoitopaikkojen suhteen.
 
K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Varmaankin joku voi korjata, jos olen väärässä, enkä edes väitä mitään, mutta esim. isoissa ongelmissa oleva Ruotsin Uppsala ei nyt ainakaan omaan silmään vaikuta asukastieheydeltään erilaiselta kuin mikään isompi kaupunki Suomessa. Siellä ollaan kuitenkin nyt lirissä hoitopaikkojen suhteen.
No siellä on jokin tekijä, joka selittää asian. Vaikea sanoa tarkemmin, kun en seutua tunne.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mites sitten lähes maailman katolisin maa Liettua? Tainnut olla toisessa päässä tilastoa lähes koko ajan.

Euroopassa katolilaisuusasteessa Liettuan edelle menee Wikipedian mukaan edelle ainakin:

- Vatikaani
- San Marino
- Andorra
- Kroatia
- Puola
- Malta
- Monaco
- Portugali
- Irlanti

Kaikissa näissä maissa on korona vissiin jyllännyt aika pahasti? Mutta turha tästä nyt mitään vakavaa vertailua on lähteä tekemään, tuo viestini katolilaisuudesta oli aika puhtaasti huumoriheitto. Eiköhän näiden maiden väliltä löydy muutakin yhteistä, kuten nyt vaikkapa se, että mukana on monta mikrokoon valtiota. Siellä jo yksi tartuntarypäs riittää pompauttamaan käyrät nousuun.

Mutta jos nyt ihan oikeasti haluaisi jotain katolilaisuudesta miettiä, niin kyllähän niissä maissa monesti kuuluu kulttuuriin se, että monta sukupolvea saattaa asua samassa taloudessa tai ainakin suvun kanssa ollaan hyvin tiiviisti tekemisissä. Tätä kai pidettiin jo silloin keväällä yhtenä sellaisena asiana, joka edesauttoi viruksen leviämistä esimerkiksi Italiassa ja Espanjassa.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Varmaankin joku voi korjata, jos olen väärässä, enkä edes väitä mitään, mutta esim. isoissa ongelmissa oleva Ruotsin Uppsala ei nyt ainakaan omaan silmään vaikuta asukastieheydeltään erilaiselta kuin mikään isompi kaupunki Suomessa. Siellä ollaan kuitenkin nyt lirissä hoitopaikkojen suhteen.

Vähän samanlaisen tilanteen alkua oli Vaasassakin eli olisiko niin, että tilanne voi toki ryöpsähtää missä tahansa alueellisesti, mutta kokonaisuutena meillä on mennyt kuitenkin aika paljon paremmin kuin esim. Ruotsissa.
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Vähän samanlaisen tilanteen alkua oli Vaasassakin eli olisiko niin, että tilanne voi toki ryöpsähtää missä tahansa alueellisesti, mutta kokonaisuutena meillä on mennyt kuitenkin aika paljon paremmin kuin esim. Ruotsissa.
Varmaan näin, mutta ei kai sitten olekaan muita kuin paikallisia ryppäitä vai missä vaiheessa voidaan sanoa jotain muuta? Jos ne saadaan kuriin suhteellisen nopeasti niin kuin Suomessa on saatu, niin silloin ainakin voitaneen ainakin puhua paikallisista ryppäistä. Ruotsin kohdalla en puhuisi.
 
Ruotsin vertailu on muutenkin hankalaa kun siellä toimittiin keväällä ihan eri tavalla kuin Suomessa.

En tiedä vastauksia kysymyksiisi. Alkuperäinen pointti oli, että Suomessa on erinomainen tilanne verrattuna muuhun Eurooppaan ja yritetään olla siitä iloisia sekä toivotaan jatkonkin menevän yhtä hyvin. Tämä siis nimenomaan taudin hallinnan kannalta. Talouskuvioita voidaan vertailla muuhun Eurooppaan sitten joskus myöhemmin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös