Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 891 143
  • 81 125

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
"ECDC:n arvioi keskimäärin 19 prosentin tartunnan saaneista päätyvän sairaalaan ja 8 prosentin heistä tarvitsevan tehohoitoa tai lisähappea."

Eikai tuo tilasto voi mitenkään pitää paikkaansa? Onko IS kaivanut faktana pöytään jonkun epidemian alkuvaiheessa esitetyn arvauksen ajalta, jolloin missään ei ollut kunnollista testauskapasiteettia eikä todellisista tartuntamääristä minkäänlaista tietoa?

 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Talouden suhteen vedät kiistattomat johtopäätökset rajoitusten alkamisesta puolen vuoden päästä? Taloudelliset vaikutukset tulevat näkymään vasta vuosien päästä ja johtopäätösten aika on silloin.

Vaikka toimet olisivat olleet maissa identtiset, niin sinun laskelmillasi lopputulos olisi ollut ihan sama. Johtuen maiden vähän erityyppisestä talousrakenteesta.

Myöskin inhimillinen näkökulma on jotain aivan muuta kuin nuo sairastuneet ja kuolleet. Siellä on pienten lukemien joukossa paljon mm. oireettomia, teorian tasolla sairastuneita sekä kuolleita liikuntakyvyttömiä vanhuksia. Inhimillistä näkökulmaa tulisi tarkastella pääosin muilla seikoilla, joita toki on mahdoton mitata. Esim. Ihmisten hyvinvoinnin huononemisella, surjäytymisellä, muiden sairausten kasvulla kun korona vie kaiken huomion, tulevalla työttömyydellä, elintason laskulla jne. Ja kuten talousnäkökulmassa, myös tästä vertailusta tuloksia voidaan arpoa vuosien päästä.

Tulosta ei tiedä vielä kukaan. Mutta ei sinun kannata tuollaista nyt minään faktana täällä paukuttaa, että suomi jonain voittajana selviäisi.

Toki näin on, että vaikutukset nähdään vasta pitkällä aikavälillä. Mutta tähän saakka kaikki merkit ovat olleet sen puolesta, että nopea reagointi tiukoilla rajoituksilla on sallinut myös sen, että normaaliin on päästy nopeammin. En näe mitään syytä sille, että tässä tulisi suuria muutoksia tulemassa.

Pointtihan eivät ole siis ne rajoitukset, vaan se, miten nopeasti niiden ansiosta päästään mahdollisimman avoimeen yhteiskuntaan.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
"ECDC:n arvioi keskimäärin 19 prosentin tartunnan saaneista päätyvän sairaalaan ja 8 prosentin heistä tarvitsevan tehohoitoa tai lisähappea."

Eikai tuo tilasto voi mitenkään pitää paikkaansa? Onko IS kaivanut faktana pöytään jonkun epidemian alkuvaiheessa esitetyn arvauksen ajalta, jolloin missään ei ollut kunnollista testauskapasiteettia eikä todellisista tartuntamääristä minkäänlaista tietoa?


Eilen mediassa oli WHO:n arvio, että 20% tarvitsisi sairaalahoitoa. Tämäkin oli uskomaton tieto. Suomessa luku on ollut viime aikoina n. 2.5%. Toki tässä vaikuttaa se, että toistaiseksi riskiryhmien suojelu on onnistunut varsin hyvin.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
@Walrus21 mietin tänne kirjoittaessani toistuvasti, että mikä siinä on, kun minä aina uhriudun. En viitsi vastata mitään, kun sekin varmasti tulkitaan uhriutumisena. Anteeksi, kun kirjoitan värikkäästi :D Aion tehdä niin jatkossakin. Ainoastaan aika sen kuitenkin tulee osoittamaan, miten tässä käy. Jos tulee rokote nopeasti ja homma tasoittuu sillä niin sitten on jees, mutta todellisuus taitaa kuitenkin olla se toisenlainen, että enempi vähempi tuo roihahtaa valtio kerrallaan ja lopulta kaikilla on se sama tilanne, joka on käyty läpi Espanjassa ja Italiassa.

Puheen tyyli on vähän sellainen, että "rajoitususkovaiset" uskovat pyhästi, että juuri rajoittamalla on saavutettu tuloksia. Minä puolestani sanon, että vaikkei Suomi olisi tehnyt yhtään mitään niin kesällä tilanne olisi parantunut suhteessa kevääseen ja kuten nyt nähdään niin tapausmäärät kasvavat, vaikka oli kesällä lockdownin elementit käytössä ja esim. ravintolat aukaisivat vasta kesäkuussa rajoituksin.

Tuntuu, että asiantuntijatkin häviävät tässä ainoastaan ajalle. Puheenparsi on vähän sellainen, että kuukaudesta toiseen on ns. sama levy päällä. "Meidän täytyy toimia nyt niin tilanne on sitten lyhyemmän aikaa huonompi" vaikka todellisuudessa käppyröistä voi varsin hyvin nähdä esimerkiksi nykytilanteen Suomessa. Kohta ollaan maagiset kolme viikkoa pidettyä kuutta suurinta aluetta kiihtymisvaiheessa ja on sen mukaisesti rajoitettu. Tulokset? Loistavat poissaolollaan.

Se, mikä erottaa minun ja sinun argumenttien rakenteen on se, että sinulle nuo ovat todisteita toimivasta strategiasta ja minulle ne ovat todisteita siitä, ettei sillä rajoittamisella oikein ole merkitystä, kun lopputulokseen ei juuri vaikuteta. Asiantuntijat saavat laittaa omaan syntilistaansa sen, että hokivat koko kesän, että kaksi viikkoa niin sitten on sairaalat täynnä. Jos oltaisiin hoettu, että tilanne on nyt niin hyvä, että jatketaan näin niin voisi olla, että ihmisten responssi uusiin rajoituksiin olisi parempi. Nyt asiantuntijat ovat oman viestintänsä ansiosta tuoneet juuri sille minun lähtökohdalleni katetta.

Ihmiset kyllä näkee, että vaikka kukaan ei käy missään ja vedetään maskit naamassa kaupoissa ja jääkiekkopeleissä niin heikosti epidemia silti laimenee.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Veikkaanpa, että rokotteen laajempi jakelu tulee ainakin euroopan kannalta sikäli liian myöhään, että silloin niin moni on jo sairastanut taudin että pandemia alkaa jo hiipua itsekseen. Kyllähän tuo tartuntatahti on nyt niin kova, että jossain vaiheessa leviäminen alkaa väkisinkin hiipua.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Rajoitusten kanssa tulokseksi voi laskea senkin, ettei tauti ole levinnyt tämän nopeammin ja toisaalta myös sen, että riskiryhmät ovat kohtuullisen hyvin välttäneet taudin.

Ei kai kukaan meistä tiedä, mikä olisi tilanne nyt, jos meillä ei olisi nykyisiä rajoituksia, mutta vahva arvaus on, että huomattavasti pahempi.

Talouden kannalta se pahempi tilanne johtaisi myös rajumpaan iskuun, koska normaali kulutuskäyttäytyminen tukahtuisi kevään tapaan.

Rokotukset ovat tulossa ensi vuoden aikana ja siihen asti lienee pakko mennä nykyisen kaltaisilla rajoituksilla.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
"ECDC:n arvioi keskimäärin 19 prosentin tartunnan saaneista päätyvän sairaalaan ja 8 prosentin heistä tarvitsevan tehohoitoa tai lisähappea."

Eikai tuo tilasto voi mitenkään pitää paikkaansa? Onko IS kaivanut faktana pöytään jonkun epidemian alkuvaiheessa esitetyn arvauksen ajalta, jolloin missään ei ollut kunnollista testauskapasiteettia eikä todellisista tartuntamääristä minkäänlaista tietoa?

Pikahaulla löytyi yksi kirjoitus aiheesta (englanniksi) ja sen lähde oli yllättäen IS. Kun samassa IS:n kirjoituksessa kerrotaan "useiden maiden sairaalajärjestelmät ovat ajautumassa romahduksen partaalle", mikähän tässä on taustalla? Tiedän hyvin sen, että koronapotilaat ovat täyttämässä sairaalapaikkoja. Mutta sairaanhoitojärjestelmät eivät tietääkseni ole useissa maissa ajautumassa romahduksen partaalle.

Mitä luin uutisia Belgiasta ja Tsekistä ja Puolasta, useissa maissa pitää kyllä todella kiirettä koronan kanssa, mutta se ei tarkoita romahtamisen partaalla olemista. Tilapäispaikkojen ottaminen käyttöön ja kiireettömien tapausten siirtäminen on järkevää, ei nähdäkseni vielä merkki romahtamisesta.
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Veikkaanpa, että rokotteen laajempi jakelu tulee ainakin euroopan kannalta sikäli liian myöhään, että silloin niin moni on jo sairastanut taudin että pandemia alkaa jo hiipua itsekseen. Kyllähän tuo tartuntatahti on nyt niin kova, että jossain vaiheessa leviäminen alkaa väkisinkin hiipua.

Tämä on mielenkiintoista nähdä, koska immuniteetti alkaa itsessään kääntämään lukemia laskuun. Voi tapahtua parin kuukauden sisällä tai vuosien sisällä. Tätä kun ei kukaan pysty sanomaan ja asiasta ei ole mitään tieteellistä tietoa. Mutta jos tartunnat sattuisivat laskemaan ennen rokotteen valmistumista, olisi mielenkiintoinen nähdä, mitä se vaikuttaisi ihmisten rokotteen ottamisen kynnykseen.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei kai kukaan meistä tiedä, mikä olisi tilanne nyt, jos meillä ei olisi nykyisiä rajoituksia, mutta vahva arvaus on, että huomattavasti pahempi.

Ei kukaan tiedä, mutta ei kukaan voi myöskään varmaksi sanoa, että se olisi esimerkiksi juuri nyt merkittävästi huonompi. Jos taudin olisi annettu keväällä levitä ja mennä koko yhteiskunnan läpi niin siinä 2-3 kuukauden aikaikkunassa jälki on varmasti ihan hirveän näköistä, mutta voisi olla, että nyt elettäisiin ilman mitään rajoituksia. Tätä täytyy ajatella omasta näkökulmasta aina tosi pitkällä aikavälillä - jos tämä poikkeustilanne rokotuksen ja normaalin välillä kestää 12 kk niin yhteiskunta, minä, ihmiset yms. kestävät sen - paljon tulee vahinkoa siltikin.

Jos tulee takapakkia ja tilanteen kesto venyy 24 kk niin sitten ollaankin jo totisen paikan edessä. Siinä ajassa korona kiertää aalloissa ympäri maapalloa sen useamman kerran (tuleeko kolme, neljä, viisi vai kuusi aaltoa?) ja kun näistä ruvetaan ynnäilemään jokaisessa aallossa kuolleet ihmiset niin ollaankin yhtäkkiä siinä samassa tilanteessa, että kuolleita on tullut yhtä paljon kuin yhdestä jättiaallosta olisi tullut, mutta se vaan venähti useamman kuukauden ajalle. Toivottavasti ymmärrät, mitä ajan takaa.

Vähän mauton vertaus minulta, mutta jos ajan autolla, joka on hajoamispisteessä useamman vuoden niin siinä riskeeraan oman turvallisuuden + jossakin vaiheessa joudun kuitenkin ostamaan uuden auton. Tällöin kannattaa ostaa heti se uusi auto - vaikka se vie talouteni hetkeksi huonoon kuntoon niin saan silti välittömästi turvallisemman auton ja ei se investoinnin suuruus siitä mihinkään muutu. Vertaan tätä koronan hidastamista rajoitteilla siihen, että ei ne rajoitteet ongelmaa poista, mutta hidastavat kuten tarkoituskin on. Lopulta se ratkaisu itse ongelmaan kuitenkin tarvitaan ja tältä osin ollaan siinä tilanteessa, että koko ajan täytyy oikeasti tarkasti pohtia, kuinka paljon kannattaa enää rajoittaa ja kuinka pitkästä ajasta on kyse. Tämä on mielestäni matematiikkaa.

Koska rajoituksien yksittäistä toimivuutta ei voida selkeästi osoittaa ja kuten nyt on käynyt ilmi niin edes baarien sulkeminen ei merkittävästi hidasta epidemian leviämistä niin mielestäni tässä katsotaan kahdesta näkökulmasta samaa asiaa. Kun "rajoitususkovainen" katsoo, että "jaahas, epidemia leviää vieläkin, vaikka on nyt jo rajoitus x, z, a, b, c, y ja d"

-> johtopäätös: ihmiset eivät noudata rajoituksia tai tarvitaan kovempia rajoituksia

Kun tavallinen ihminen katsoo "jaahas epidemia leviää vieläkin rajoituksista huolimatta niin eiköhän meidän kannata luopua näistä, kun ei näköjään rajoitukset todellisuudessa juurikaan vaikuta tähän"

-> johtopäätös: rajoituksilla minimaalinen vaikutus epidemian kulkuun, joten turha lisätä siihen kierroksia, kun vanhatkaan ei toimi
 

Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Yökerhojen rajoittamiseen voi olla jokin perustelukin,

Kiitos, tämä oli oikein raikas huomio puoleltasi. Ilman sarvia ja hampaita.

Harrastustoiminnan rajoittaminen vasta väärin onkin.

Tästä olemme eri mieltä. Itse näen harrastustoiminnan rajoittamisen varsin järkeväksi (toki soveltaen ja jatkuvasti eri vaikutuksia arvioiden), jos sillä kyetään hillitsemään taudin leviämistä, ja näin vaikuttamaan siihen, että elinkeinoja koskeviin rajoituksiin ei tarvitse mennä.

Ranskassa ja tsekissä ei siis ole missään vaiheessa ollut mitään rajoituksia, koska niiden tilanne on mielestäsi vaihtoehtoinen kaiken rajoittamiselle?

Tarkoitin vain, että näissä maissa tautitilanne on tällä hetkellä erittäin paha, mihin tämän ketjun tietojen perusteella ainakin Tsekissa on vaikuttanut yhteiskunnan vapauttaminen. Olennaista on siis tarkastella, että kummassa maassa -- Suomessa vai Tsekissa -- nyt syksyn osalta selvitään taloudellisesti kuivemmin jaloin.

Miltäs päivämäärältä tuo viimeinen on? Olen ollut ilmeisen kännissä tai sitten laitat tuossakin

Njoo, tämän olisin voinut olla kirjoittamatta.
 

Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei kukaan tiedä, mutta ei kukaan voi myöskään varmaksi sanoa, että se olisi esimerkiksi juuri nyt merkittävästi huonompi. Jos taudin olisi annettu keväällä levitä ja mennä koko yhteiskunnan läpi niin siinä 2-3 kuukauden aikaikkunassa jälki on varmasti ihan hirveän näköistä, mutta voisi olla, että nyt elettäisiin ilman mitään rajoituksia. Tätä täytyy ajatella omasta näkökulmasta aina tosi pitkällä aikavälillä - jos tämä poikkeustilanne rokotuksen ja normaalin välillä kestää 12 kk niin yhteiskunta, minä, ihmiset yms. kestävät sen - paljon tulee vahinkoa siltikin.

Jos tulee takapakkia ja tilanteen kesto venyy 24 kk niin sitten ollaankin jo totisen paikan edessä. Siinä ajassa korona kiertää aalloissa ympäri maapalloa sen useamman kerran (tuleeko kolme, neljä, viisi vai kuusi aaltoa?) ja kun näistä ruvetaan ynnäilemään jokaisessa aallossa kuolleet ihmiset niin ollaankin yhtäkkiä siinä samassa tilanteessa, että kuolleita on tullut yhtä paljon kuin yhdestä jättiaallosta olisi tullut, mutta se vaan venähti useamman kuukauden ajalle. Toivottavasti ymmärrät, mitä ajan takaa.
Miksi tauti olisi kulkenut koko yhteiskunnan läpi, kun se ei tehnyt sitä Ruotsissakaan, missä vastaavaa strategiaa yritettiin? Ja miksi uutta vastaavaa aaltoa ei tulisi, jos rokotetta tai viruksen mutaatiota vaarattomammaksi jouduttaisiin odottamaan 24kk?
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pikahaulla löytyi yksi kirjoitus aiheesta (englanniksi) ja sen lähde oli yllättäen IS. Kun samassa IS:n kirjoituksessa kerrotaan "useiden maiden sairaalajärjestelmät ovat ajautumassa romahduksen partaalle", mikähän tässä on taustalla? Tiedän hyvin sen, että koronapotilaat ovat täyttämässä sairaalapaikkoja. Mutta sairaanhoitojärjestelmät eivät tietääkseni ole useissa maissa ajautumassa romahduksen partaalle.

Mitä luin uutisia Belgiasta ja Tsekistä ja Puolasta, useissa maissa pitää kyllä todella kiirettä koronan kanssa, mutta se ei tarkoita romahtamisen partaalla olemista. Tilapäispaikkojen ottaminen käyttöön ja kiireettömien tapausten siirtäminen on järkevää, ei nähdäkseni vielä merkki romahtamisesta.

Tänään osui vastaan uutinen, että Uppsalan alueen tehohoitopaikat olisivat hyvin lähellä täyttymistä. Siellä oli ilmeisesti palautettu paikkamäärät lisäyksen jälkeen normaaleiksi, ja lisäystä ei ainakaan vielä ole otettu takaisin käyttöön.

Tuo WHO:n kanta sairaalahoitoa tarvitsevista potilaista oli tässä uutisessa:


CDC:n laskeman(siirryt toiseen palveluun) mukaan Yhdysvalloissa joutui viime influessakaudella sairaalaan noin prosentti sairastuneista. Maailman terveysjärjestö WHO(siirryt toiseen palveluun) on arvioinut, että COVID-19:ssä sairaalahoitoa tarvitsee jopa 20 prosenttia.

Tuntuu kyllä yläkanttiin esitetyltä arviolta, ja veikkaisin, että tuo on hyvin vanhaa tietoa epidemian alkulähteiltä.

Edit: olihan tuossa linkkikin, mistä totuus selvisi. 8.3. julkaistu WHO:n artikkeli. YLE voisi vähän käyttää lähdekritiikkiä.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Edit: olihan tuossa linkkikin, mistä totuus selvisi. 8.3. julkaistu WHO:n artikkeli. YLE voisi vähän käyttää lähdekritiikkiä.

Kyllä, ja viitaten aiemmin linkittämääni artikkeliin, samaa edellyttäisin myös iltapäivälehdiltä. Joskin tämä lienee liikaa pyydetty. Eihän tuollaiset prosentit voi olla peräisin muualta kuin epidemian alkuvaiheilta, jolloin tietoa ei ollut riittävästi.
 

Morgoth

Jäsen
Mutta nythän tälle tielle on jo lähdetty. On myöhästy parkua. Nyt leikitään tätä "auki, kiinni" -leikkiä se viisi vuotta.

Ei espanjantautikaan lopulta kestänyt kuin vähän yli pari vuotta, vaikka silloinen lääketiede ei ollut läheskään näin kehittynyttä. Se vain katosi samalla tavalla kuin tuli eikä ymmärtääkseni vieläkään ymmärretä miksi se vain katosi ja melkoista maailmanlopun ja toivottomuuden merkkejä silloin taisi olla ilmassa. Nythän meillä on kuitenkin mahdollisuus rokotteeseen toivottavasti lähitulevaisuudessa, mutta tekeehän tämä silti pahaa jälkeä länsimaille. Onhan tässä pitkä talvitulossa...
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Ensimmäinen neuvoni onkin, että opettele asettumaan toisen asemaan.
Se on minulle vähän vaikeaa koska olen asperger-ihminen. Opettele ja opettele, olen sitä tehnyt lähes koko ikäni... Silti tuntuu etten opi olemaan niin kuin muut kun aivot haraa vastaan. Joskus toivoisi että muut yrittäisi ymmärtää minua eikä vaan tuomita paskaksi tyypiksi sen takia etten osaa kommunikoida kuten muut enkä osaa lukea sanatonta kommunikaatiota kuten muut. Ai niin pitää ymmärtää, ei arvostella. No ikävä kyllä en ymmärrä ihmisiä.

Ystävyys kun on toisen kuuntelemista.
Miten voisin häntä kuunnella kun emme voi edes tavata koronan takia. Luen kyllä kaikki hänen sekavat sähköpostinsa jossa haukutaan välinpitämättömät ihmiset (kuulun varmaan siihen ryhmään), hallituksen vähäiset toimet, matkailuala ja se ettei kaikkia toimia ole jo suljettu kuten keväällä. Niihin sitten vastailen kertomalla meidän elämästä... Koronasta en hirveästi jaksa kirjoitella kun en ole asiaan hyvin perehtynyt. Ja kyllä olen huono ihminen kun en ole perehtynyt... Yritän kyllä välillä selittää miksi minun uskoakseni toimet on sellaisia kun on... Kuuroille korville taitaa mennä joo.
 
F

Flonaldo

"Ei rajoituksia" -linja tarkoittaa väistämättä sitä, että tartuntamäärät kasvavat. Viimeisten viikkojen aikana ympäri Eurooppaa on nähty, että se johtaa siihen, että sairaalat täyttyvät todella nopeasti.

Näissä kaikissa tilanteeseen nähden liian vähäisiä rajoituksia pitäneissä maissa tilanne on nyt se, että normaalia terveydenhuoltoa on jouduttu rajoittamaan. Tämä johtaa ihmisten terveyden kärsimiseen ja lisäkuolemiin pidemmällä aikavälillä. Se johtaa myös siihen, että niin koronasairaiden kuin muiden sairaalahoitoa tarvitsivien oletettava paraneminen heikentyy. Kun sairaalat ovat täynnä ja sinne mennään liian myöhään, kasvaa sekä kuolleisuus että hoitojaksojen kesto.

Nämä ovat joutuneet myös asettamaan kerralla kovia rajoituksia, jotka monin paikoin jo lähentelevät kevään mallista täyttä lockdownia. Tällaisten rajoitusten laittamisen vaikutus on valtava niin ihmisten terveyden, mielenterveyden kuin kaikkien taloudellisten seurausten osalta.

Mikään näistä maista tai alueista ei ole edennyt n. mihinkään matkalla immuniteettiin sen kautta, että riittävän moni olisi sairastanut viruksen. Syksyn aikainen muutos on saattanut olla luokkaa 10 % => 15 %, joten edes 50 %:iin on yhä valtava matka.

Miten "ei rajoituksia" linjan kannattaja vastaa näihin kysymyksiin? Kun sairaalat ovat seitsemässä viikossa täynnä, mitä sitten tehdään? Miten eletään normaalisti?

Jostain viidestä vuodesta puhuminen on ihan silmien sulkemista todellisuudelta, kun halutaan poimia omalla näkökannalle joku perustelu. Ensimmäisiä rokoteannoksia on saatavilla todennäköisesti jossain päin maailmaa jo tämän vuoden puolella. Lääkehoidot ovat edenneet myös valtavin harppauksin ja käynnissä on kymmeniä tutkimuksia eri lääkkeiden osalta. Ylipäänsä ymmärrys viruksesta ja taudista kasvaa valtavaa vauhtia.

Erilaisia odotusarvoja voi tietysti olla. Mutta kun viimeisen 8 kk aikana on menty siis nollasta siihen, että rokotteiden tuloksia odotellaan lähiviikkoina ja lääkehoitoja on jo useita, joiden myötä kuolleisuus ja hoidon tarve on vähentynyt merkittävästi, niin olisi varsin erikoista ja epätodennäköistä ettei seuraavan 8 kk aikana mentäisi vähintään saman verran eteenpäin.

***

Jostain "Ruotsin mallista" puhuminen alkaa olla vähän turhaa. Rajoitukset ovat kovemmat kuin Suomessa ja Uppsalassa on voimassa "älä tapaa ketään, joka ei asu kanssasi" lockdown. Ruotsi on unohtanut Ruotsin mallin.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
"ECDC:n arvioi keskimäärin 19 prosentin tartunnan saaneista päätyvän sairaalaan ja 8 prosentin heistä tarvitsevan tehohoitoa tai lisähappea."

Eikai tuo tilasto voi mitenkään pitää paikkaansa? Onko IS kaivanut faktana pöytään jonkun epidemian alkuvaiheessa esitetyn arvauksen ajalta, jolloin missään ei ollut kunnollista testauskapasiteettia eikä todellisista tartuntamääristä minkäänlaista tietoa?




Hospitalisation
  • Hospital and/or ICU occupancy and/or new admissions due to COVID-19 were high (at least 25% of the peak level during the pandemic) or had increased compared to the previous week in 21 countries (Austria, Belgium, Bulgaria, Croatia, Czechia, Denmark, Estonia, Finland, France, Greece, Hungary, Ireland, Italy, Latvia, the Netherlands, Poland, Portugal, Romania, Slovakia, Slovenia and the UK). No other increases have been observed, although data availability varies.
  • Based on surveillance data reported to TESSy by 23 countries to date, we estimate that 18% (country range: 3–73%) of reported COVID-19 cases have been hospitalised. Data from 15 countries show that in total 7% (country range: 0–61%) of hospitalised patients required ICU and/or respiratory support. However, these proportions vary considerably by age and sex and may be influenced by national policies and practices.

Todetut tartunnat vs. tartunnan saaneet siis jälleen kyseessä. Lisäksi maiden välillä voimakasta vaihtelua.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
@Walrus21 mietin tänne kirjoittaessani toistuvasti, että mikä siinä on, kun minä aina uhriudun. En viitsi vastata mitään, kun sekin varmasti tulkitaan uhriutumisena. Anteeksi, kun kirjoitan värikkäästi :D Aion tehdä niin jatkossakin.
Siihen on kaikilla oikeus. En minäkään "hyökkää" ketään vastaan, vaan kritisoin käytettyjä argumentteja.

Ainoastaan aika sen kuitenkin tulee osoittamaan, miten tässä käy. Jos tulee rokote nopeasti ja homma tasoittuu sillä niin sitten on jees, mutta todellisuus taitaa kuitenkin olla se toisenlainen, että enempi vähempi tuo roihahtaa valtio kerrallaan ja lopulta kaikilla on se sama tilanne, joka on käyty läpi Espanjassa ja Italiassa.
Tuon skenaarion todennäköisyys on laskenut merkittävästi kevään jälkeen. Käytännössä on huomattu, että viruksen leviämiseen voidaan vaikuttaa rajoituksilla ja suojaustoimenpiteillä. Tämä huomattiin jo keväällä, mutta tuoreemmin esim. nyt syksyllä (Vaasan tapaus).

Todennäköistä on, että laajamittaisen rokotteen saaminen jakeluun kestää pitkälle ensi vuoteen, ellei pidempäänkin.

Puheen tyyli on vähän sellainen, että "rajoitususkovaiset" uskovat pyhästi, että juuri rajoittamalla on saavutettu tuloksia. Minä puolestani sanon, että vaikkei Suomi olisi tehnyt yhtään mitään niin kesällä tilanne olisi parantunut suhteessa kevääseen ja kuten nyt nähdään niin tapausmäärät kasvavat, vaikka oli kesällä lockdownin elementit käytössä ja esim. ravintolat aukaisivat vasta kesäkuussa rajoituksin.
En tiedä, kehen viittaat, mutta ainakaan itse en ole tuollaista väittänyt. Sen sijaan olen painottanut, että rajoituksia tehdään syystä ja että niillä on mitä todennäköisimmin merkitystä epidemian leviämisen kannalta.

Tuntuu, että asiantuntijatkin häviävät tässä ainoastaan ajalle. Puheenparsi on vähän sellainen, että kuukaudesta toiseen on ns. sama levy päällä. "Meidän täytyy toimia nyt niin tilanne on sitten lyhyemmän aikaa huonompi" vaikka todellisuudessa käppyröistä voi varsin hyvin nähdä esimerkiksi nykytilanteen Suomessa. Kohta ollaan maagiset kolme viikkoa pidettyä kuutta suurinta aluetta kiihtymisvaiheessa ja on sen mukaisesti rajoitettu. Tulokset? Loistavat poissaolollaan.
Mitä tuloksia odotit? Ei täällä Helsingissä ole juuri minkäänlaisia rajoituksia. Eilen viimeksi kävin normaalisti metrolla elokuvissa. Väkeä oli kuin pipoa ja kaikki kaupat auki.

Muutoinkin ne "tulokset" pitää aina suhteuttaa siihen vaihtoehtoiseen skenaarioon, eli siihen, mitä olisi tapahtunut ilman minkäänlaisia rajoituksia. Käytännössä arviointi on hyvin vaikeaa, ja tuloksetkin tulevat aina viiveellä.

Se, mikä erottaa minun ja sinun argumenttien rakenteen on se, että sinulle nuo ovat todisteita toimivasta strategiasta ja minulle ne ovat todisteita siitä, ettei sillä rajoittamisella oikein ole merkitystä, kun lopputulokseen ei juuri vaikuteta.
Meidät erottaa kaikista selkeimmin se, että minä käsittelen tätä kriisiä vaikeasti hallittavana kokonaisuutena, jossa on muitakin vaihtoehtoja kuin lockdown tai laumaimmuniteetti. Luotan arvioissani siihen, että politiikkaan kanavoituu pääosin oikeansuuntaisia tilannearvioita.

Mielestäni olisi typerää jättää analysoimatta, miten koronaan on reagoitu maailmalla. Niinikään olisi typerää olettaa, että valtaosa maailman valtioista valitsee strategian, jolla "tuhotaan talous" tai "uhrataan kaikki syysflunssan varjolla".

Olen kieltämättä siinä mielessä "uskovainen", että jos minulla ei ole jostain asiasta selkeää asiantuntemusta, tapaan luottaa paremmin asiaan perehtyneiden arvioon. Toimin näin niin lääkärin vastaanotolla kuin "löytyykö lakimiestä"-ketjussa.

Asiantuntijat saavat laittaa omaan syntilistaansa sen, että hokivat koko kesän, että kaksi viikkoa niin sitten on sairaalat täynnä. Jos oltaisiin hoettu, että tilanne on nyt niin hyvä, että jatketaan näin niin voisi olla, että ihmisten responssi uusiin rajoituksiin olisi parempi. Nyt asiantuntijat ovat oman viestintänsä ansiosta tuoneet juuri sille minun lähtökohdalleni katetta.

Ihmiset kyllä näkee, että vaikka kukaan ei käy missään ja vedetään maskit naamassa kaupoissa ja jääkiekkopeleissä niin heikosti epidemia silti laimenee.
Tähän liittyen on hyvä palata edelliseen viestiini: kannattaa pohtia, mitä tarkoitetaan käsitteellä "asiantuntijat". Tarkoittaako se yksittäisiä lääkäreitä, poliitikkoja tai terveysviranomaisia? Vai tarkoitetaanko sillä laajaa joukkoa ihmisiä, joilla on kenties erilaisia painotuksia ja näkemyksiä? Mediassa ei anneta palstatilaa demokraattisesti, vaan yksittäiset henkilöt saavat tarpeettoman paljon huomiota.

Sen sijaan valtionhallinnolla on käytettävissä paras saatavilla oleva asiantuntijatieto ja myös yhteydet kansainvälisiin tutkimuslaitoksiin. Ei lakeja säädetä missään kuppilannurkassa, vaan valiokunnissa ramppaa jatkuvasti erilaisia asiantuntijoita kertomassa näkemyksiään. Niiden pohjalta sitten etsitään sitä järkevintä poliittista ratkaisua. Lakejakin valmistellaan viranomaisten ja lakiasiantuntijoiden pohjalta.
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mielestäni on hauskaa miten jotkut vähättelevät Ruotsin tämän vuoden kuolleisuuslukujen vertailua muihin vuosiin, kun verrataan koronaa ja influenssaa. Nämä vähättelijät nostavat esille sen, että nyt on toimittu rajoitusten kanssa ja sen takia ne ovat melko tasoissa. No toisaalta mitä olisivat luvut olleet aiempina vuosina, jos influenssaan ei olisi rokotetta? Niinpä.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Onhan tässä hallitukset ja päättäjät lyöneet kuitenkin siinä mielessä "munat yhteen koriin", että tämän rokotteen odotetaan tulevan vuoden aikana kääntävän tämä tilanne. Nimittäin jos tälläistä sulkutoimintaa jatkettaisiin vielä monta vuotta, niin kyllähän sillä rupeaisi olemaan oikeasti jo aivan katastrofaalisen arvaamattomia seurauksia talouteen. Rahaa jouduttaisiin nykyisellä tyylillä painamaan tyhjästä, niin astronomisia summia, että uskottavuus koko järjestelmään rupeaisi luultavasti murenemaan. Toki tämä on vain maallikon spekulointia, mutta ei vaan omaan arkijärkeeni mene sellainen, että velkarahan tuuttaamista voitaisiin jatkaa loputtomiin. Siinä olisi aika monta valtiota nopeasti maksukyvyttömyyden edessä ja ainoa toivo selviytymisestä piilisi kai siinä, että velkoja pitäisi vain yksinkertaisesti antaa anteeksi.

Jotenkin tämä tilanne pitää saada kuluvana vuotena laukeamaan.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Tästä olemme eri mieltä. Itse näen harrastustoiminnan rajoittamisen varsin järkeväksi (toki soveltaen ja jatkuvasti eri vaikutuksia arvioiden), jos sillä kyetään hillitsemään taudin leviämistä, ja näin vaikuttamaan siihen, että elinkeinoja koskeviin rajoituksiin ei tarvitse mennä.
Tässä on se iso jos. Ei ole varmaan hirveästi todistusaineistoa siitä, että nämä harrastukset ovat isokin tartuntalähde. Yli nollan riski varmasti on ja kieltämällä nämä saadaan lukumääriä alemmas. Mutta mun mielestä kyseessä on täysin ylimitoitettu toimenpide huomioiden ne sosiaaliset ja terveydelliset haitat mitä syntyy, kun aikuisilta kielletään ryhmäliikunta. Ja huomioiden, että tartuntoja ei juuri yhtään ole jäljitetty höntsäliikuntaan (jos olisi, niin kiuru olisi tästä kyllä vaahdonnut).

Tuossa toki väitän, että kun krista kiuru ja kumppanit näitä rajoituksia ovat pohtineet, niin siellä ei juuri kenelläkään ole omakohtaista kokemusta tällaisesta liikunnasta. Toisin kuin on esim. Yökerhoissa käynnistä. Siellä luullaan, etä jossain säbäkentillä halaillaan ja ollaan toisten iholla tunti putkeen ja sen jälkeen vielä istutaan sylikkäin pukukopissa.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kohta ollaan maagiset kolme viikkoa pidettyä kuutta suurinta aluetta kiihtymisvaiheessa ja on sen mukaisesti rajoitettu. Tulokset? Loistavat poissaolollaan.

Sanoisinko tähän alkuun, että minusta kiihtymis- ja leviämisvaiheet on nimetty aika lailla harhaanjohtavasti. Tämä ihan siksi, että kiihtymisvaiheessa olevalla alueella epidemia voikin olla oikeasti rauhoittumassa (mm. Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla tartunnat ovat viikkotasolla laskussa, ja Pirkanmaalla olivat jo, mutta urheiluseuran tapaus muutti tilannetta). Ja toisaalta leviämistä tapahtuu jo ennen kiihtymistä, joten leviämisvaihe ei ole loogisesti ajateltuna kiihtymisvaihetta seuraava tila.

Mutta mutta, hyväksytään tämä. Olet kuitenkin väärässä siinä, että mitään ei olisi tapahtunut. Viime aikoina monet maakunnista ovat menneet jo viikkotasolla parempaan suuntaan. Mutta kun näissä vaiheissa tarkastelujakso on kai kaksi viikkoa, maakunnat täyttävät edelleen nuo vaiheiden kriteerit.

En pitäisi mitenkään ihmeenä, että jos tämä kehitys jatkuu, jokunen maakunta palaa piakkoin lievempään kategoriaan.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuoreimmat 14 päivää vs. edeltävät 14 päivää lukemat jatkavat lähenemistään: nyt 2803 vs. 2272. Tartuttavuusluku on varmaankin lähellä yhtä ellei jo alikin.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Siellä luullaan, etä jossain säbäkentillä halaillaan ja ollaan toisten iholla tunti putkeen ja sen jälkeen vielä istutaan sylikkäin pukukopissa.
Vaihtopenkillä istutaan vierivieressä, höngitään hapenpuutteessa, hörpitään juomapulloista jne. Kentällä tavoite on mennä niin lähelle vastustajaa, että tämä ei pysty syöttämään vapaisiin tiloihin tai liikkumaan pallollisena maalille.

Matsin jälkeen istutaan jälleen vierekkäin pukkarissa, vaihdetaan varusteet ja käydään suihkussa/saunassa. Sitten poistutaan rakennuksesta parin neliömetrin kokoisessa kopissa nimeltä hissi. Tämän jälkeen kuljetaan yleensä julkisilla kotiin.

Turnauksissa useita joukkueita änkeää samaan rakennukseen. Mitään klubiosastoa ei ole tarjolla, vaan vuoroaan odottavat joukkueet ovat yleensä joko kentän reunoilla tai käytävillä. Samassa rakennuksessa on yleensä myös muuta populaa, esim. Myllypurossa on kaikenlaista hohtokeilausta ja squash-kenttää.

Ei tarvitse kummoisia vaistoja, että näkee tuossa merkittäviä tartuntavaaroja. Jos joukkueen sisällä yhdellä on korona, on aika suuri todennäköisyys, että se pääsee leviämään. Näin on tilanne syysflunssienkin kanssa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös