JYP kaudella 2020–2021

  • 415 547
  • 2 267

Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
@Saleva kehiin tässä kohtaa katson viisaaksi, että jään seuraamaan tilanteen kehitystä ja palaan jälleen kerran tähän osioon asiaan uudestaan sitten keväällä kertomaan sen, mitä olen ennenkin kertonut. On toki kiva purkaa paha olonsa minuun ja siihen, että kerron mielestäni (ja nimenomaan minun mielestäni) realiteetit. Sinänsä en ole yllättynyt siitä, että porukka tulee kääntämään sen minua vastaan. Se on myös riski, jonka otin, kun tänne kirjoitin.

Ja tämä kaikella rakkaudella. Minä en nimittäin oikeasti toivo JYPille mitään muuta kuin hyvää ja olen ihan aidosti surullinen, että organisaatio, jota katsottiin pitkään ylöspäin on valunut tälle tasolle. Näin ei olisi ikinä saanut käydä. Koronaa voi syyttää, mutta kyllä pohjan ohkaisuus on täysin JYPin oma vika. Näin ne viimeisen neljän vuoden virheet kertautuvat.
Ei tässä kaikki vastaan ole kääntynyt. Ihan valideja pointteja. Ilman huonosti hoidettua taloutta, ei tässä tilanteessa oltais. True! Mitkä ovat kilpailulliset realiteetit jää nähtäväksi. Uskon että JYP tästä selviää ja myös organisaationa oppii. 5 vuoden sisään olemme top6 joukkue jälleen #take my word
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Luulin että tuo oli jo peruttu..ensi vuonna uudestaan?

Aamujäillä oli videon perusteella vapautunut ja hyvä fiilis...huomista odotellessa.
Tänään vasta tuli tuo uutinen mutta kyllähän se oli käytännössä jo selvää ettei Tallinnassa tällä kaudella pelata. Ja toivon kyllä, että JYP pääsee pelaamaan ensi kaudella Tallinnassa mikäli korona on tarpeeksi hyvin “selätetty“.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Seppäs-Esko ja värikynän mahdollisuus.

Tästä huolimatta, maalailunsa siitä, kuinka Tirkkonen/Santanen sai potk--lomautettiin, oli jotenkin hersyvää.

Ainahan valmentajia vaihdellaan, mutta mielikuva siitä, kuinka kirkkain silmin puhutaan lomautuksista, ja todellisuus oliskin se, että urheilujohto pääs käyttämään vallitsevia olosuhteita vipuvartena päästäkseen eroon nykyvalmennuksesta ja nostamaan mieluisamman miehensä tilalle niin...on jotenkin hassu.
 

Baldrick

Jäsen

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tänään vasta tuli tuo uutinen mutta kyllähän se oli käytännössä jo selvää ettei Tallinnassa tällä kaudella pelata. Ja toivon kyllä, että JYP pääsee pelaamaan ensi kaudella Tallinnassa mikäli korona on tarpeeksi hyvin “selätetty“.

Mielellään parin kauden päästä kun ollaan kunnolla selvillä vesillä niin matkailun kun muidenkin asioiden osalta, tosin en tiedä onko näissä Tallinnan peleissä taloudellista riskiä muilla kun järjestäjällä, että ei sen puoleen kiekko vaan ensikaudella jäähän :)
 

Hukkaviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Voisikohan noita Puistolaa ja Lambertia kokeilla ylivoimalla kun kavereiden vahvuudet on kuitenkin selkeästi kiekollisessa pelissä ja heikkoudet fysiikassa ja puolustamisessa eli vahvuudet pääsisi ylivoimalla esiin varmaan paremmin kuin 5vs5 pelissä. Ja ei tuo ylivoima varmaan ainakaan huonommin toimisi jos nuo junnut sitä pelaisi.
 

Vami Satanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, K-Espoo, Liverpool, Baltimore Ravens
Voisikohan noita Puistolaa ja Lambertia kokeilla ylivoimalla kun kavereiden vahvuudet on kuitenkin selkeästi kiekollisessa pelissä ja heikkoudet fysiikassa ja puolustamisessa eli vahvuudet pääsisi ylivoimalla esiin varmaan paremmin kuin 5vs5 pelissä. Ja ei tuo ylivoima varmaan ainakaan huonommin toimisi jos nuo junnut sitä pelaisi.

Todellakin, kun esimerkiksi Kalapudaksen Gorilla on jo muotoa Guggenheim. Nyt junuille näytön paikka kun ei ole mitään menetettävää!
 

Bullseye

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Kliininen peli eilen JYPiltä. Ihan mielenkiinnosta nyt huutelen keskisuomen pöytään: onko Kalis edustanut siellä suunnassa miten?
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Kliininen peli eilen JYPiltä. Ihan mielenkiinnosta nyt huutelen keskisuomen pöytään: onko Kalis edustanut siellä suunnassa miten?
Vähän jäänyt vajaaksi, itse odottelin että tällä kaudella olisi JYPin kärkisenttereitä, vastuuta ihan hyvin saanutkin ja paikkoja, mutta tulos ollut heikkoa. Toivottavasti tuosta kuitenkin aukeisi, sillä JYP tarvitsee Kalapudaksen hyvää panosta, muuten menee vaikeaksi.
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Kliininen peli eilen JYPiltä. Ihan mielenkiinnosta nyt huutelen keskisuomen pöytään: onko Kalis edustanut siellä suunnassa miten?
Ollut yleisesti ottaen ikävä kyllä pettymys. Ei oikein tehoja irtoa, vaikka siihen rooliin odotettiin. Alkukauden saanut pelata ykkösylivoimassa JYPin parhaiden kanssa, mutta tuloksetta.

Ihan ei ole toivo mennyt vielä, joten katsellaan.
 

jakke-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mitä ajatuksia palstatovereille on herännyt joukkueeseen hankituista tulokkaista/junnuista?

Heleniuksesta ei varmasti kukaan keksi mitään negatiivista sanottavaa. Aivan poikkeuksellisen hyvä pelaaja ollakseen 17-vuotias. Lukee peliä todella hyvin ja käyttää isoa kroppaansa hyödyksi sekä kiekollisena, että kiekottomana. En ihmettele, että on lyhyessä ajassa noussut fanien suosikiksi, sopiva miksaus kokoa, ilkeyttä ja taitoa. Vielä kun tämän kauden ajan opettelee Immosen kanssa aloituksia, niin avot. Alkukauden tehot 2+1.

Puistola on juurikin niin sähäkkä kuin viime kauden näytöt antoivat odottaa. Lähtönopeus iso plussa. Hienoa, että saanut onnistumisia heti alkukaudesta, varmasti ruokkii kehitystä ja itseluottamusta. Väläytellyt Lambertin kanssa hyökkäyspäässä. Vertailuna Lambertiin ehkä hiukan kypsempi pelaaja (toki lähes 3 vuotta ja n. 50 miesten peliä kokeneempi). Toteuttaa viisikkopeliä mielestäni hiukan paremmin. Alkukauden tehot 2+1.

Lambert on onnistunut mielestäni hyvin. 16-vuotiaan Lambertin paikka ei ole vielä 1. ketjussa Immosen ja Tuppuraisen kanssa, mutta potentiaalia tähän on. Mielestäni paikka 4. ketjussa pienemmällä tulosvastuulla on erittäin hyvä paikka Lambertille kehittyä pelaajana. Täytyy muistaa, että tuon ikäisellä pelaajalla henkinen tila vaikuttaa todella paljon suorituksiin ja kehittymiseen, joten mieluummin hänen kohdallaan en kaataisi hirveästi vastuuta hänen niskaansa. Hyvää viisikkopeliä ja kaikki onnistumiset on plussaa. Hyvä luistelija ja todella liukas kulmissa. Välttääkin fyysiset väännöt hyvin vikkelyydellään. Alkukauden tehot 1+1.

Jurmo on valitettavasti ollut omasta mielestäni hiukan hukassa. Tuntuu, että ei saa helppojakaan syöttöjä omille, kiekottomana merkkausvirheitä ajoittain. Tämä on mielestäni hiukan yllättävää, koska aiemmat esitykset hyviä ja potentiaalia löytyy hurjasti. Toki paikka 7.pakkina ja pelaavan kokoonpanon "rajoilla" ei varmasti ole helppoa. Toivottavasti pidetään pelaavassa kokoonpanossa mukana ja saa tarvittavaa itseluottamusta. Alkukauden tehot 0+0.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuohon Jurmoon että ehkä Malinen on ollut edellä ja hieman jopa yllättänyt, otanta toki lyhyt. Kuusela myös ehkä edellä.

Noin yleisesti melkein joka nuori yllättänyt ja pystyneet yllättävän hyvin pelaan ainakin näitä häntäpään joukkueita vastaan. Potentiaali monen kohdalla tuntuu realisoituvan. Olisi jännä nähdä miten peli kulkisi kärkipään joukkueita vastaan.
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Brädi, Puistola, Helenius kaikki esiintyneet todella, todella positiivisesti. Helenius ehkä varmin suorittaja ja erottuvin noista.

Jurmo, Malinen, Kuusela - otanta aika pieni. Jurmosta jäi mieleen harjoituskaudella yksi hanskaus aivan ihmeellisesssä paikassa, taisi vastustajakin olla suu pyöreänä, että mitä täällä tapahtuu :D

Valkeejärvi eilen - tykkäsin! Liikkui liukkaasti ja järjesti itsensä muutaman kerran vetopaikalle. Näemmä tilastoihin jäi vain yksi laukaus, mutta esim. Siikasen pesi kirkkaasti. Pelaa vielä legendaarisen Joni Liuksen numerolla #17.
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Oon tyytyväinen, jos tiistaina tai keskiviikkona tulee voitto, mieluiten tietty molemmista. Lauantailta ei kelpaa mikään muu kuin 3 pistettä.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Oon tyytyväinen, jos tiistaina tai keskiviikkona tulee voitto, mieluiten tietty molemmista. Lauantailta ei kelpaa mikään muu kuin 3 pistettä.

Vaikea viikko näin ennakkoon , Ilveksellä kova joukkue ja liigassa kakkosena, HIFK on taas lepoetu ja lauantaina tulikuuma Pelicans. Jos tässä yli 3 pistettä tulee niin itse viikkoon tyytyväinen. Noh jos viikosta kunnialla selviäisi niin lupaisi hyvää koko kaudelle. TPS peli oli ehkä sekavempaa mutta harvemmin kai viimevuosina voittoja turussa tullut että pisteetkin kelpaa
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ensi viikolla tosiaan punnitaan JYPiä tosissaan. Alla voitot "helpoista" joukkueista ja sitten varsin nihkeä esitys Turussa. Veini pitää kyllä joukkuetta kiinni voitossa illasta toiseen, hyökkäyksen pitäisi vaan alkaa laittamaan kiekkoa paikoista pussiin. Vielä kun joku löytäisi ihmelääkkeen ylivoimaan. Monettako kautta putkeen sitä vielä harjoitellaan...?
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Veikkauksen kertoimet huomiseen peliin 3,65 - 3,95 - 1,87. Itse en kyllä näe noin suurta tasoeroa JYPin ja Ilveksen välillä. Jos laittelisin vetoja niin ehkä jopa laittaisin JYPin voiton lapulle, koska Jyväskylä on ollut todella vaikea paikka Ilvekselle (Edellinen 3 pisteen voitto v. 2017, sillä kaudella Ilves voitti myös vl-kilpailussa. Tätä ennen JYP voitti 24 peliä putkeen).
 
Viimeksi muokattu:

Baldrick

Jäsen
Ilvekseltä en odota pistettäkään, siipirikkoa ja alavireistä HIFK:ta vastaan on pieni toivon kipinä, vaikka heillä onkin lepotu, ja Pelicans on siinä "omassa kastissa", missä voittoja pitää ottaa. Kuten @-pasi- sanoi, kaikki yli 3 pisteen on kotiinpäin.
 

Hexa

Jäsen
Voi olla jopa nollan pisteen viikko tiedossa. Mistä näitä etukäteen tietää. Sarja on kuitenkin tasainen ja jokainen peli on aina oma lukunsa. Mikään noista peleistä ei vaikuta etukäteen helpolta.
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Voi olla jopa nollan pisteen viikko tiedossa. Mikään noista peleistä ei vaikuta etukäteen helpolta.
Tai sitten vaikka yhdeksän. Ja Pelicans on kyllä ollut _surkea_ alkukaudesta, en usko että yksi murskavoitto sitä mihinkään olisi muuttanut.
 

Coutinho

Jäsen
Kyllä JYP tänään vähintään jatkoajan raapii. Huomenna en kyllä odota pistettäkään. Sellainen fiilis, että nordis on ollut JYPille kohtuu vaikea paikka viime kausina. 4-5 pistettä odotuksissa.
 

Hexa

Jäsen
Tai sitten vaikka yhdeksän. Ja Pelicans on kyllä ollut _surkea_ alkukaudesta, en usko että yksi murskavoitto sitä mihinkään olisi muuttanut.
Kaikki on mahdollista nollan ja yhdeksän pisteen väliltä. Se on vaan huomattu, että eipä noita pisteitä etukäteen kannata paljon ynnäillä.

Edit. Se onkin näköjään kotiottelu Pelicansia vastaan, eli kyllä siitä voi lähteä, että kolme pistettä tuosta JYP ottaa.
 
Viimeksi muokattu:

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos kultakypärän kantamista voidaan pitää suht kovana meriittinä, niin tälle kaudelle on tullut JYPin sisälle hyvää vääntöä tuosta Red Bull- kypärän kantamisesta. Nyt sininen potta pistetään Puistolan (2+1) päästä Heleniukselle (3+1), mutta myös Lambert (1+1) on vahvasti mukana taistossa. Valkeejärvi (0+0) olisi aika musta hevonen, mutta eihän sitä tiedä jos saisi pelattua itsensä vakiokokoonpanoon. Jurmolla (0+0), Kuuselalla (0+0) tai Malisella (0+0) ei taida olla tsaansseja. Ehdokkaita on kuitenkin siis tarjolla.

Tähän liittyen, uusista pelaajista Jurmo ollut ehkä pikkuinen pettymys, vaikka nuori poika vielä onkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös