Hienoa säätä pidellyt?

  • 937 937
  • 8 014

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jos en vallan väärin muista, niin -18 helteistä valui vielä yksittäinen päivä lokakuunkin puolelle ja syyskuu oli tosiaan vielä ihan täysi kesäkuukausi.

Ei ollut hellepäivä, mutta lokakuun lämpöennätys kuitenkin. Eli Kruununupyyssä 20,9 raatia 14.lokakuuta. Muistan kyllä hyvin tuon komean sunnuntain, tuli lenkkeiltyä luonnossa ja vaikka lehdet puista suurimmalta osin jo alas olivat tulleetkin oli muuten ihan kesän fiilis.

Tuo syksy -18 oli muutenkin ihanteellinen. Sekä lokakuu että marraskuu olivat molemmat suht kuivia kuukausia ja koko syksy oli kuiva ja leuto. Joulukuussa oli pidempi pakkasjakso ja jouluna oli jokunen sentti luntakin maassa.

Jotain tuollaista kiitos tällä kertaa. Viime vuoden toisintoa ei kukaan voi oikeasti kaivata.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Komeaa loppukesän keliä vissiin luvassa näiden viikonlopun sateiden jälkeen taas pari päivää, mutta keskiviikoksi on saapumassa myräkkä, joka vaikuttaa taas aikas persemäiseltä. Ennuste tarkentuu ajan saatossa, mutta taas kerran melkoisia sademääriä näyttäisi ennusteeseen mahtuvan. En tiedä olenko se vain minä, mutta jotenkin tuntuisi, että tänä vuonna on ollut näitä "kuukauden sademäärät kerralla"-myräköitä melkoisen paljon liikkeellä. Varmaan juuri kulkee käsi kädessä sen kanssa, että myrskyjä on ollut varsin paljon tänä vuonna kokonaisuudessaan.

Ja siitä huolimatta ollaan myös saatu nauttia pitkistä poutajaksoista. Melkoisen kaksijakoista meininkiä kyllä tänä vuonna, ei paljon kultaista keskitietä olla kuljettu.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pieni haikeus tässä pukkaa pintaan, kun kantelee terassikaluja varastoon ja siivoilee muutenkin kaikkea kamaa turvaan, mikä voisi sitten sinkoilla tulevassa myräkässä jonnekkin. Tästä se nyt taas olis sitten alkamaisillaan. Voi vittu sitä märkää, harmaata pimeyttä taas kerran. Ei mikään ihme, että muuttolinnut tajuaa painaa hevonkuuseen täältä. Saas nähdä tuleeko tälläkään kertaa talvi pelastamaan, vai vedetäänkö samalla vauhdilla jonnekin huhtikuuhun.

Koko paska alkaa siis myräkällä, jossa voidaan mitata yli kolmenkymmenen sekuntimetrin tuulia merialueilla ja jossa keski-Suomeen varsinkin voi näillä näkymin kipata parin päivän sisään kuukauden sademäärät. Taas. Kaikkea mahdollista laajoista pitkistä sähkökatkoista taajamatulviin on luvassa.

Ja Atlantti on säämalleissa koko ajan just niin lupaavan näköinen, että jatkoa seuraa, tunnen sen luissani.....
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Myrsky lähenee. Tuhoja tulee enemmän kuin pari kaatunutta puutarhatuolia.

Muutenhan ollut kohtuulämmin syksy.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat

Keskiviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuopion KalPa
Piti ukkostaa ja sataa, mutta tulikin lähinnä vain lämpöaalto. Turuus +21 ja 'tuntuu kuin +23' Forecan mukaan. Aurinko paistaa. Hyviä lukemia 24.pv syyskuuta.

Sunnuntaina 27.9. näillä näkymin nuokin luvut ylittyy. Rikottaneen sunnuntaina ajankohdan ennätys. Mikä lieneekään.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Piti ukkostaa ja sataa, mutta tulikin lähinnä vain lämpöaalto. Turuus +21 ja 'tuntuu kuin +23' Forecan mukaan. Aurinko paistaa. Hyviä lukemia 24.pv syyskuuta.

Vähän hiostavalta tuo tuntui, kun ukkosta oli luvattu. No, jotenkin sen täällä jo uskoo, ettei se tänne löydäkään.
 
K

Kiekkokatsoja

Piti ukkostaa ja sataa, mutta tulikin lähinnä vain lämpöaalto. Turuus +21 ja 'tuntuu kuin +23' Forecan mukaan. Aurinko paistaa. Hyviä lukemia 24.pv syyskuuta.

Sunnuntaina 27.9. näillä näkymin nuokin luvut ylittyy. Rikottaneen sunnuntaina ajankohdan ennätys. Mikä lieneekään.
Tää on aika jänskä juttu. Nyt t-paita keli vieläkin, ja voi olla että 2-3 viikoa, ja esiin kaivellaan paksumpaa takkia, talvikenkiä, hanskoja, ja jos ulos pidemmäksi aikaa, niin pitkiä kalsareitakin.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vähän aika sitten pyyhkäisi ukkoskuuro tuosta yli ja jos ei jo keltaisia lehtiä puissa olisi, luulisi kyllä vielä olevan joku heinäkuisen hellejakson päättänyt ukkospäivä. Ilma on ajankohta huomioiden todella lämmintä ja erittäin kosteata.

Koko juttu johtuu matalapaineiden ja korkeapaineiden positioista. Suomeen pyrkii vaikuttamaan idässä oleva laaja korkeapaineen alue, joka ohjaa Atlantin matalia tuonne etelämmäksi länsi-Euroopan päälle. Kun matalat pyörivät vastapäivään täällä pohjoisella pallonpuoliskolla, kääntää tämä siis tuulet etelän/kaakon suuntaan ja tuolta puskee sitten tietysti lämmintä ilmaa.

Ko. asetelma vaikuttaisi vaan vahvistuvan jatkossa. Toki jos tuo korkea toteutuu vähänkään heikompana/siirtyy idemmäksi, muuttuu keli sitten pirun sateiseksi. Tuo matalan alue on sen verran voimakas, että sateita piisaa. Mutta mahdollisuus on kyllä nyt myös varsin komeaan inkkarikesän tynkään.

Oli miten oli, on erittäin vaikeaa tällä hetkellä löytää malleista ainuttakaan merkkiä mistään kelien viilenemisestä. Mutta, puhtaasti spekulaation tasolla, jos tämä homma jatkuisi pitkään vielä/on joku syksyn ja tulevan talven suursäätilan yleiskuva, niin voi kyllä avittaa talvea lopulta. Lopulta se Siperia kylmenee ja tämä malli vetäisi kyllä kylmää sitten kohti Skandinaviaa. Mutta tietysti aivan liian aikaista vielä ennustella niin pitkälle.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
On tämäkin melkoista syys-lokakuun vaihdetta kun täytyy t-paitaa kaivaa kaapista päälle. No, ei sillä, että vastaan kapinoisin. Onhan tuo keli nyt aivan upeaa. Kun ynnätään yhteen upea elokuu ja aivan mahtava kesäkuu sekä heinäkuun lopun komeat kesäkelit, niin onhan tämä lopulta ollut helvetin upea kesä. Ainakin lounais-Suomen osalta.

Reippaita sateita on sitten tullut toki ympäri Suomea ja muutama kunnon myrskykin, mutta sitten taas tuo heinäkuun matalapainejakso oikeastaan tappoi sen tilastollisesti kaikista tukalimman helteen jakson täysin. Kesään on mahtunut sitten runsaasti tällaisia parikytä raatiä auringonpaisteella päiviä tuolta toukokuun lopusta lähtien.

Tuossa nurmikkoakin tuli leikeltyä, tuo kun kasvaa vielä reilusti. No, saapahan samalla vauhdilla hissuksiin puista varisevat lehdetkin murennettua ja ei tarvitse haravoida.

Tähän päälle kun nyt tulisi sitten vielä kuin katkaisijasta kääntämällä se siirtyminen kesästä talveen, niin en muuta toivo. Jäisi se vitun mutainen, harmaa ja paskainen rospuutto aivan minimiin ja alkaisi laakista kunnon pakkaskelit. Edes joskus näin, eikä aina sitä kuukausien tarpomista keskellä sitä toivotonta harmautta.
 

Glove

Jäsen
Ihan mukava autoilukeli oli tänään Helsinki - Oulu välillä. Aurinko paistoi koko matkan, onneksi takaa niin ei häirinnyt. Komeita maisemia aina siellä täällä, enimmäkseenhän siellä tien laidassa on puita.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
No tulihan nyt sekin koettua, että lokakuun 5. päivä leikkaa nurmikkoa kirkkaassa auringonpaisteessa t-paita päällä. Aikas huikea on ollut kyllä tuolta heinäkuun lopusta alkanut poutapäivien sarja. Mahtuu sinne jokunen sadepäivä ja joku myrskykin mukaan, mutta kyllähän tämä kokonaisuudessaan auttaa varmasti marras-joulukuunkin tulevien paskaloskien selättämisessä. Ero viime vuoteen on kyllä melkoinen, tähän mennessähän sitä oli jo elo- ja syyskuu yhtä epävakaista matalapainesontaa takana.

Sitten vielä kaakatti auringonpaisteessa melkoinen kurkiaurakin talon yli.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sitten vielä kaakatti auringonpaisteessa melkoinen kurkiaurakin talon yli.

Veikkaan, että olivat hanhia. Kurjet ovat kai pitkälti menneet, mutta hanhia on viime päivinä liikkunut ihan pirusti. Äsken osui arviolta parisataapäinen hanhiparvi silmin fillarilenkillä. Ja viikonloppuna mökillä noita meni useampia. Järvellä yöpyi varmaan lähemmäs tuhat yksilöä. Pitivät kovaa meteliä läpi yön.

Niin, huikea keli tosiaan. Fillarilenkillä oli pakko heittää takki pois. T-paita ja poolo olivat riittävästi, vaikka olikin suhteellisen kova tuuli. Syyskuussakin tuollainen olisi epätavallista.

Ei tämä nyt kuitenkaan ihan täysin poikkeuksellinen keli ole. Muistissa on yksi lokakuinen viikonloppu muutaman vuoden takaa, jolloin mökillä pystyi istumaan rannassa t-paita päällä lukemassa kirjaa. Ja silloin ei edes tuullut...

Upea keli. No, kohta tämä on muisto vain.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Veikkaan, että olivat hanhia.

Myönnetään, että en ole ornitologi, joten olen tod. näk. väärässä ja kaikki auramuodostelmassa lentelevät muuttolinnut ovat kurkia mulle.

Upea keli. No, kohta tämä on muisto vain.

Ei kannata ihan vielä vaipua epätoivoon. Juu, tällä viikolla alkaa sateita kulkea nyt Suomen yli jatkuvasti, mutta malleissa ei korkeapainekaan ihan kaukana liitele. Saas nähdä saadaanko vielä yksi korkeapaineisempi jakso tuonne noin kuun puolen välin tienoille - toki jo syksyisen kylmä tietysti.
 

Soutukorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tänään täällä pohjoisessa löi syksy ainakin kasvoille. Sunnuntain komea poutapäivä vaihtui harmaaseen vesisateeseen. Valot oli laitettava päivälläkin mökissä päälle. Minun puolesta voisi talvi tulla jo. Ei se tästä taida enää kummentua.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
No ni. Mallit alkaa pelottavasti muistuttaa viime vuotta. Uralin blokki veks, skandinaavinen blokki veks. Napapyörre alkaa voimistua ja ottaa muotoa. AO ja NAO kääntymässä positiivisiksi, länsivirtaus alkaa voimistua. Korkea alkaa lipsahtaa tuonne etelämmäksi, meille pysyvä matala.

Ei tule näillä eväillä etelään talvea, vaan jälleen yksi kuukausien tarpominen ikuisessa marraskuussa.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Aika idyllinen keli kun kotipaikalla katselee auringonnousua kuuraisen pellon ja metsän takaa. Talvirenkaat tulin tänne vaihtamaan ja syksyn toisen suppissadon hakemaan varmasta paikasta. Sienet noukin, renkaat otan vaan kyytiin ja vaihtaa kämpän pihassa jos nyt jossain vaiheessa nastoja oikeasti tarvitsee alla. Varmojen asioiden listalla joka tapauksessa että tämän viileän jälkeen kelit kuitenkin lämpenee taas ja joulu menee perinteisesti +10 ja kaatosateessa.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuvailisin Helsingissä pari kolme viime päivää vallinneita olosuhteita arktisiksi. Ei ole helppoa elämä täällä.
 

valkeaori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Kuvailisin Helsingissä pari kolme viime päivää vallinneita olosuhteita arktisiksi. Ei ole helppoa elämä täällä.

Vaatetta päälle vaan! Juuri tuli heitettyä mahtava parin tunnin maastolenkki pyörällä valojen kanssa. Metsässähän oli tyyntä ja lämmintä. Kotiin tullessa huomasi, että kura oli jäätynyt pyörään. Eli lämmintä vaan päälle ja pihalle, ja jos on tuulista niin metsän suojaan.
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Oli pakko käydä pienellä iltakävelyllä kun on niin mahtava viileä ja kirkas ilta. Harmi ettei tätä lystiä taaskaan kauan kestä.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Suomen keleissä ei ole mitään niin vastenmielistä kun tämä pysyvä vitun syksyinen lounaisvirtaus ja jatkuva Atlantin matalien vyöryminen maan yli. Helteet ja paukkupakkaset ovat yhtä herkkua tämän rinnalla. Kuivaa pikkupakkasta on aikas turhaa odotella taas viikkoihin, tämä sonta kun ei ole mikään max parin viikon sulkukorkea kesäkuussa tai helmikuussa, vaan pitkäaikainen, pahimmillaan kuukausien maratoni.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Suomen keleissä ei ole mitään niin vastenmielistä kun tämä pysyvä vitun syksyinen lounaisvirtaus ja jatkuva Atlantin matalien vyöryminen maan yli. Helteet ja paukkupakkaset ovat yhtä herkkua tämän rinnalla. Kuivaa pikkupakkasta on aikas turhaa odotella taas viikkoihin, tämä sonta kun ei ole mikään max parin viikon sulkukorkea kesäkuussa tai helmikuussa, vaan pitkäaikainen, pahimmillaan kuukausien maratoni.

Itse olen erilainen entinen nuori. Jos vaihtoehtona on pitkäkestoinen 30 asteen helleputki, niin kyllä minä tämän valitsen.

Syyt:

1. Sisällä on nyt huomattavasti mukavampaa.
2. Unen laatu on nyt huomattavasti parempi
3. Ulkona tarkenee pukeutumalla oikein
4. Oma vireystilani on monta pykälää parempi.

Korostettakoon vielä varmuudeksi, että ovathan nämäkin kelit ihan "persiistä", ja löydän varmasti paljon paremmin itselleni sopivia ilmoja.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Ei näissä välikeleissä muuta isosti vittumaista ole kuin jännitys siitä sattuuko tassun alle sellainen jääläikkä minkä ansiosta on takaraivo halki. Ennemmin siis se keli mikä pysyy hieman plussalla ja sateet nestemäisessä muodossa (tai vähintään sulavat osuessaan pintoihin) jos valittava sen tai nollan ympärillä sahaavan välillä. Kuiva pakkanenhan olisi parasta mitä olla saattaisi, mutta semmoista ei uskalla nykyisellään päin persettä olevan ilmaston tapauksessa toivoa. Joinain vuosina on toki talvi alkanut kuivalla pakkasella ja sen päälle satanut jopa lumi ja sitä on ihmetellyt että nyt meni oikein kun ensin maa routaan ja sitten lumet päälle ilman että edes kävelytiet vetivät silojäihin, toki tuosta ei kauaa mene kun tulee se vesisadepäivä pakkasten välillä ja taas elämä normaalissa kun saa rapistella nastat alla jos ei halua riskeerata ruumiinvammoja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös