NHL:n tilastokummajaiset

  • 1 752 866
  • 5 815

lolaimbot

Jäsen
Monikohan on tehnyt maalin lokakuusta kesäkuuhun? No varmaan aika moni, mutta Perry lienee tehnyt syyskuusta kesäkuuhun. En tarkista. Nooh ainakin 2007 teki maalin huhti-, touko- ja kesäkuussa eli lienevät muutkin kuukaudet tehtyinä. Selänteellä taitaa olla kesäkuuta vajaa.
Perry teki maalin myös Calgary sarjassa elokuun alkupuolella, on siis tehnyt maalin elokuusta kesäkuuhun.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Steven Stamkosin (#1), Zach Bogosianin (#3) ja Luke Schennin (#5) voitettua Stanley Cupin Tampan riveissä, tuli tuosta vuoden 2008 varaustilaisuuden kärkiviisikosta ensimmäinen top-5 jotka kaikki ovat voittaneet Stanley Cupin. Ne kaksi muuta siitä vuosiluokasta (#2 Drew Doughty ja #4 Alex Pietrangelo) olivat jo entuudestaan voittaneet Cupin.

Lähelle tuota on aiemmin päässyt esimerkiksi vuoden 2004 vuosiluokka jossa kolmen Cup-voittajan lisäksi Cam Barker (#3) ja Blake Wheeler (#5) kumpikin tulivat kaupatuiksi pois kesken kauden Stanley Cupin voittaneesta joukkueesta, sekä vuoden 2006 vuosiluokka josta vain ykkösvaraus Erik Johnsonilta puuttuu Stanley Cup. Erik Johnsonin harteilla nyt sitten seuraavan viiden suoran täyteen saaminen, sillä 2004 ei voi enää siihen yltää kun Barker ei ole eikä tule olemaan NHL-pelaaja enää.

Kaudesta 2010 eteenpäin kärkiviisikoissa varatuista pelaajista ainoastaan Tyler Seguinilla on Stanley Cup-voitto joten kestää pitkään ennen kuin yksikään näistä viimeisen vuosikymmenen ikäluokkien kärkiviisikoista pystyy hätyyttelemään tätä suoritusta.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
NHL:n historiassa vain hyvin harva maalivahti on pelannut pitkän uran edustaen vain ja ainoastaan yhtä organisaatiota:

Koodi:
Koko uransa ajan vain yhtä organisaatiota edustaneet maalivahdit (vähintään 1 pelattu ottelu; vähintään 10 kautta):

15    Henrik Lundqvist       NYR                      Aktiivi
14    Turk Broda             TOR
14    Mike Richter           NYR
14    Jimmy Howard           DET                      Aktiivi
14    Pekka Rinne            NSH                      Aktiivi
13    Corey Crawford         CHI                      Aktiivi
13    Carey Price            MTL                      Aktiivi
13    Jonathan Quick         LAK                      Aktiivi
13    Tuukka Rask            BOS                      Aktiivi
11    Rick DiPietro          NYI
10    Braden Holtby          WSH                      Aktiivi

Tuo listaus vaikuttaisi tänä offseasonina olevan lyhentymässä ainakin Holtbyn verran, ja mahdollisesti sen lisäksi vielä Lundqvistin, Crawfordin ja Howardin verran jos he löytävät muualta itselleen uuden työpaikan (ja saavat siellä ensi kaudella yhdenkin pelatun ottelun tililleen).

Listalla siis mukana vain kolme uransa lopettanutta maalivahtia ja heistäkin se kolmas siellä pitkälti sen auttamana että ura tuli ennenaikaiseen päätökseen loukkaantumisten johdosta.

Teknisesti ottaen Mike Richter oli NHL-uransa aikana myös kahden muun organisaation listoilla - Nashville Predatorsin ja Edmonton Oilersin - mutta ne liittyivät laajennusdraftiin ja silloisten FA-sääntöjen erikoisuuksiin. Kumpikin oli lyhyitä päivän tai parin kirjoillaoloja kesällä ennen vapaiden markkinoiden avautumista toisen joukkueen riveissä, ja sitten vapaiden markkinoiden auettua Richter palasi takaisin Rangersiin. Eli koko peliura meni siten Rangersin riveissä. Täältä voi lukea enemmän Richterin päivän visiitista Edmonton Oilersin organisaatiossa:


Jos Lundqvist lähtee toiseen joukkueeseen nyt, nousee Rinne ensi kaudella listan ykköseksi. Mutta pysyykö sitten sillä paikalla vai lähteekö ensi kauden päätteeksi vielä johonkin toiseen NHL-joukkueeseen?
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Martin Brodeur olisi ilman viimeistä kauttaan aika ylivoimainen ykkönen.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Yritin jopa etsiä, mutta kukahan kenttäpelaajista olisi minuuteissa pelannut eniten. Maalivahtirekordeja löytyy ja ottelukohtaisia ennätyksiä, mutta jos otetaan käsittelyyn koko ura.
 

Ralph

Jäsen
Yritin jopa etsiä, mutta kukahan kenttäpelaajista olisi minuuteissa pelannut eniten. Maalivahtirekordeja löytyy ja ottelukohtaisia ennätyksiä, mutta jos otetaan käsittelyyn koko ura.
Peliaikoja on mitattu kaudesta 1997-98 lähtien, joten paljon jää vuosia pois. Mutta tuosta kaudesta alkaen Zdeno Chara on pelannut eniten runkosarjaminuutteja, rapiat 37 000.

 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Peliaikoja on mitattu kaudesta 1997-98 lähtien, joten paljon jää vuosia pois. Mutta tuosta kaudesta alkaen Zdeno Chara on pelannut eniten runkosarjaminuutteja, rapiat 37 000.


Tänks. Enpä tuota sitten älynnyt katsoa.

Muutenhan on aina Martin Brodeur.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Kukakohan mahtaa olla NHL:n historian nuorimpana ulosostettu pelaaja? Blue Jacketsin Wennberg täytti muutama viikko sitten 26 eli iän puolesta ei olisi vielä edes UFA-pelaaja.
 

Vislami

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Nytkun Thornton teki sopimuksen Torontoon, on heillä kolme 1st overall sentteriä. Heidät on varattu kolmella eri vuosikymmenillä ja 19 vuoden ero Thornton Matthews. Onko ennen ollut lähellekkään vastaavaa?

Ehkä plärättävät kummajaiset:
Eniten 1st overall pikkejä joukkueessa
Kuinka monelta vuosikymmeneltä
Suurin erotus pikkien välillä

Jaksan ehkä itsekkin jossain välissä kaivaa, mut tiedän että täällä ollaan tehokkaampia.
 

Ralph

Jäsen
Eniten 1st overall pikkejä joukkueessa
Oilersilla oli McDavidin debyttikaudella 2015-15 hänen lisäkseen Hall, Nugent-Hopkins ja Yakupov, kaikki Oilersin itse varaamia ykkösvarauksia.

En tiedä onko sekään ennätys, mutta enemmän kuin kolme. Viime kaudella kolme oli Devilsissä ja pari kautta aiemmin Avalanchessa.
 

Vislami

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Oilersilla oli McDavidin debyttikaudella 2015-15 hänen lisäkseen Hall, Nugent-Hopkins ja Yakupov, kaikki Oilersin itse varaamia ykkösvarauksia.

En tiedä onko sekään ennätys, mutta enemmän kuin kolme. Viime kaudella kolme oli Devilsissä ja pari kautta aiemmin Avalanchessa.

Noni eihän sitä väsyneenä edes parin vuoden taakse muistanut.. tuo vuosikymmenet ja erotus sitten vielä jäljellä.
 

Ralph

Jäsen
Noni eihän sitä väsyneenä edes parin vuoden taakse muistanut.. tuo vuosikymmenet ja erotus sitten vielä jäljellä.
Pilataan sekin. Kausi 2005-06 oli Crosbyn uran ensimmäinen ja Lemieux'n viimeinen. Eroa ykkösvaraamisilla 21 vuotta.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Nytkun Thornton teki sopimuksen Torontoon, on heillä kolme 1st overall sentteriä. Heidät on varattu kolmella eri vuosikymmenillä ja 19 vuoden ero Thornton Matthews. Onko ennen ollut lähellekkään vastaavaa?

Ehkä plärättävät kummajaiset:
Eniten 1st overall pikkejä joukkueessa
Kuinka monelta vuosikymmeneltä
Suurin erotus pikkien välillä

Vuoden 1997 draftissa #1, #2 ja #3 ovat pelanneet Torontossa eikä Toronto draftannut heistä ketään. Myös seuraavaksi draftattu kenttäpelaaja #5 on pelannut Torontossa. Eli Thornton, Marleau, Jokinen ja Brewer kaikki ovat laittaneet Toronton pelipaidan päälle. Thornton tosin vielä ei ole peliäkään pelannut.
 

Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
WiFi Password: XHeKaJ#72
Vähän yllätti kuinka tasaista NHL:n eniten pelattuja otteluita -listan kärjessä on. Patrick Marleau (1723) jahtaa tällä kaudella Gordie Howen ennätystä (1767) 45 ottelun päässä, mutta Marleau on yllättäen silti vasta listalla sijalla 5. Väliin mahtuu vielä Francis, Jagr ja Messier, jotka kaikki pääsivät Gordien kannoille, mutta eivät lopulta pystyneet ohittamaan "Mr. Hockey"a. Katsotaan pystyykö Marleau ennätykseen.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Vähän yllättää kuinka heikosti Penguins on menestynyt New Jerseyssä. Dan Bylsman aikana Penguins onnistui voittamaan kahdesti Prudential Centerissä. Toisella kertaa Devilsillä oli kokoonpanossa vain 17 pelaajaa.

 

Nick Neim

Jäsen
No sattuipa silmään ja muistuipa mieleen. Eli päivitys:
Jakub Voracek 764 174+394=568
David Krejci 764 174+394=568
Vanhoja viestejä selaillessa osui tällainen silmään, tilanne ollut siis 01.04.2018 tuollainen.

Tilanne 25.01.2021:

Jakub Voracek 921 208+494 = 702
David Krejci 916 207+483 = 690

Aika hämmentävän samaa tahtia on siis mennyt nämä vajaat kolme vuotta ja reippaat 150 peliä. Vähän on Voracek repinyt eroa syötöissä ja sitä myöden pisteissäkin, mutta on hänellä jokunen peli enemmänkin pelattuna.

Marleaulla enää 39 runkosarjaottelua jäljellä kaikkien aikojen eniten pelanneeksi pelaajaksi, sitä tässä piti tulla hehkuttelemaan. Toivottavasti pysyy kasassa.
 

Janders

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mikä mahtaa olla suurin pelattujen otteluiden määrä ennen ensimmäisen hattutempun syntymistä? Brandon Sutter takoi viime yönä kolme maalia 735. runkosarjapelissään.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Sidney Crosby lähestyy 1000 pelattua runkosarjaottelua ja vielä olisi muutama päänahka mahdollista ottaa pistesaldoissa tuon merkkipaalun kohdalla:

Koodi:
1. Wayne Gretzky       2265  (06.01.1993)
(Mario Lemieux         1723 - 915 GP)
2. Marcel Dionne       1374* (24.03.1984)
3. Phil Esposito       1333* (30.03.1977)
4. Steve Yzerman       1323
5. Bryan Trottier      1291
6. Jaromir Jagr        1283
7. Jari Kurri          1279
8. Guy Lafleur         1275
9. Sidney Crosby       1270 (990 ottelua toistaiseksi)
10. Dale Hawerchuk     1265

PPG-taso seuraavien kymmenen pelin ajan nostaisi juuri Kurrin edelle, ja hieman sitä parempi meno tähän väliin voisi riittää Jagrin kiinniottamiseen. Trottierin kiinniottaminen vaatisi taas oikein kunnon kuumaa putkea tähän väliin.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Mikä mahtaa olla suurin pelattujen otteluiden määrä ennen ensimmäisen hattutempun syntymistä? Brandon Sutter takoi viime yönä kolme maalia 735. runkosarjapelissään.

Lidström teki uransa ainoan hattutempun muistaakseni uransa toiseksi viimeisellä kaudella.
 

Doaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arizona Coyotes, Shane Doan
Mikä mahtaa olla suurin pelattujen otteluiden määrä ennen ensimmäisen hattutempun syntymistä? Brandon Sutter takoi viime yönä kolme maalia 735. runkosarjapelissään.
Shane Doan teki uransa ensimmäisen hatun 1161:ssä ottelussaan. Sitä ennen kunnioitettavat 38kpl 2 maalin ottelua.

Lidaksella ennen hattua alla 19kpl 2 maalin ottelua, eka hattu tuli nopeasti tsekattuna ottelussa nro. 1442
 

LostHorizon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche, Real Madrid
Tuli Complete Hockey Newsin Facebookista vastaan mielenkiintoinen tilastoknoppi Zetterbergistä ja Kopitarista.

Henrik Zetterberg vs. Anze Kopitar

Pelit: 1082 - 1080
Maalit: 337 - 334
Syötöt: 623 - 626
Pisteet: 960 - 960

Tasakentällisin
Maalit: 228 - 226
Syötöt: 379 - 372
Pisteet: 607 - 598

Ylivoimalla
Maalit: 100 - 95
Syötöt: 235 - 245
Pisteet: 335 - 340

Alivoimalla
Maalit: 9 - 13
Syötöt: 9 - 9
Pisteet: 18 - 22

Jatkoaikamaalit: 7 - 9
Voittomaalit: 64 - 54

Lisäksi molempien paras kausi tuotti 92 tehopistettä.

Kopitar toki jatkaa vielä uraansa ja hyvin jatkaakin ainakin alkukauden mukaan. Mutta tässä vaiheessa hyvin samanlainen tilastorivi.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Viime yönä Jonathan Huberdeau ja Filip Forsberg iskivät viisi pistettä mieheen. Viimeisen 30 vuoden aikana vain kaksi muuta tapausta, kun toisiaan vastaan pelanneet pelaajat ovat keränneet viisi pistettä pelissä.

1.3.2009 TB-CGY 8-6
Mark Recchi 0+5
Jarome Iginla 2+3

11.2.1993 LA-DET 6-6
Luc Robitaille 1+4
Steve Yzerman 2+3
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Taitaa olla nyt 466 päivää. Aika kauan.
 

Liitteet

  • FB_IMG_1612482254213.jpg
    FB_IMG_1612482254213.jpg
    140 KB · kertaa luettu: 288
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös