Uusi jäähalli!

  • 668 311
  • 3 916

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Osaako joku viisaampi muuten sanoa miksi aikanaan yliopisto sijoitettiin myös keskelle ei mitään?
Varmaan yliopiston sijoittamisessa on vaikuttanut myös se, että lopullista tilan tarvetta on aika paljon hankalampi arvioida kuin jossain urheiluhallissa. Yliopiston rakennukset on rakennettu seitsemässä eri vaiheessa (jollen aivan väärässä ole) puhumattakaan ympärille tulleista oheisrakennuksista, eli alkuperäinen 60-luvulla rakennettu korkeakoulu on kehittynyt aika eri mittakaavan kompleksiksi.
 

Jay

Jäsen
Suosikkijoukkue
IF Gnistan, Bajen, Barça ja SaiPa
Täytyy sanoa, että itse mietin eilen pitkään alanko allekirjoittamaan tuota adressia, kun en kuitenkaan enää asu Lappeenrannassa. Tulin siihen lopputulokseen, että vaikka käyn vain muutamassa kotipelissä kaudessa niin mieluummin käyn ne keskustan areenalla, kuin kisapuistossa ja siitä syystä allekirjoitin.

Allekirjoitin itse aivan samasta syystä
 

Reinhart

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Osaako joku viisaampi muuten sanoa miksi aikanaan yliopisto sijoitettiin myös keskelle ei mitään?
No silloin aloitettiin aikanaan linnoituksesta ja satamassa tilapäisissä tiloissa, jossa ei ollut tilaa tarpeeksi kasvaa ja asiaa tutkittiin ja riittävän paljon tilaa löytyi sitten Skinnarilasta ja sinne on muistaakseni 7 vaihetta jo rakennettu ja peruskorjaus ja uusi sisääntuloaula muutama vuosi sitten. Se on johtanut siihen, että Skinnarilan Kampus on vähän oma maailmansa "opiskelijoiden vapaavaltio" ja teekkarit ja kylterit eivät niin kovin paljoa kaupunkikuvassa kyllä näy.
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Osaako joku viisaampi muuten sanoa miksi aikanaan yliopisto sijoitettiin myös keskelle ei mitään?
Yliopisto, alunperin teknillinen korkeakoulu aloitti toimintansa v. 1969 väliaikaistiloissa ja vuosien myötä hajautettuna useammassa paikassa. -70 luvun alussa kiisteltiin mihin korkeakoulu sijoitetaan, yhtenä vaihtoehtona oli Linnoitus, joka onneksi ei toteutunut, ei ollut kyllä edes varmaan aavistustakaan mihin mittoihin korkeakoulu, nykyisin yliopisto, edes kasvaa.
Kaupunki oli juuri ostanut suuren maa-alueen Skinnarilasta ja nykyinen Yliopisto päätettiin rakentaa sinne, samalla kaavoitettiin myös kerrostalo, sekä omakoti- ja rivitalotontteja tulevien uusien asukkaiden käyttöön.
 

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Ylipäätään yliopiston fyysinen sijainti on kokoajan enenevissä määrin irrelevantti opiskelijoiden liikkumisen näkökulmasta, kun opetus siirtyy jo nykypäivänä etäopetukseksi. Tämä kehitys ei varmaan ole pitkässä juoksussa isossa kuvassa paras mahdollinen Lappeenrannan kaupungin kannalta, mutta ei sitä auta jäädä voivottelemaankaan. Opiskelijoiden kannalta varmaan se laitakaupungin edullisempi asunto on houkuttelevampi kuin keskustayksiöt. Muutenkaan en näe kovin isona kynnyksenä opiskelijoiden kaupungissa liikkumisen näkökulmasta hyödyntää julkista liilennettä silloin kun oma lompakko sallii keskustan baareissa tai ravintoloissa asioimisen. Keskustajäähalli on oiva mahdollisuus houkutella niitä parikymppisiä nuorukaisia tulemaan muutaman kerran kuukaudessa keskustaankin.
 

Reinhart

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Ylipäätään yliopiston fyysinen sijainti on kokoajan enenevissä määrin irrelevantti opiskelijoiden liikkumisen näkökulmasta, kun opetus siirtyy jo nykypäivänä etäopetukseksi. Tämä kehitys ei varmaan ole pitkässä juoksussa isossa kuvassa paras mahdollinen Lappeenrannan kaupungin kannalta, mutta ei sitä auta jäädä voivottelemaankaan. Opiskelijoiden kannalta varmaan se laitakaupungin edullisempi asunto on houkuttelevampi kuin keskustayksiöt. Muutenkaan en näe kovin isona kynnyksenä opiskelijoiden kaupungissa liikkumisen näkökulmasta hyödyntää julkista liilennettä silloin kun oma lompakko sallii keskustan baareissa tai ravintoloissa asioimisen. Keskustajäähalli on oiva mahdollisuus houkutella niitä parikymppisiä nuorukaisia tulemaan muutaman kerran kuukaudessa keskustaankin.
Kyllähän opiskelijat kävisivät hallissa varmasti enempi jos se olisi keskustassa, koska siinä ympärillä on heille erilaisia ravintoloita ja tekemistä riittää. Yliopistokin todennäköisesti voisi areenaa joihinkin isompiin tilaisuuksiinsa käyttää ja voihan siellä varmaan vuokrata niitä aitiota vaikka non-stoppina jokaisena arkipäivänä kokouksiin ja muihin erilaisiin tilaisuuksiinsa. Ylipäätänsä on se jonkinlainen kynnys aina lähteä kisapuistoon kun on ne bussimatkat ja siirtymiset tai sitten on jollakin kaverilla oltava se auto ja silloin ei enää välttämättä jäädä keskustan palveluiden käyttäjiksi et sinänsä kyllä uskon että keskusta-areena lisää kulutusta keskustan alueella se on ihan selvä.
 

aintg

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, sympatiat: Jukurit & KalPa

Jarva aikoo esittää jäähallia keskustaan. Siinä on mies paikallaan. Katsotaan, muuttuuko valtuuston (ääntenkalastelijoiden) mielipide, nyt kun vastaiskuadressi on tehty. Ei ehkä enää kannatakaan vastustaa keskustahallia niin hanakasti, jos aikoo saunoa samojen kavereiden kanssa ensi vuonnakin.
 

Mustakulkkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa, Jokerit, Suomen maajoukkue
Minä päätän! Suomi saa amerikkalaiset Trumpin hävittäjät ja risteilyohjukset kantamaltaan 1000 km, mutta Lappeenranta ei saa jäähallia Keskustaan, vaan Kisapuistoon. Öhom, todennäköisesti, peruskorjataan.
 

Kämmenrumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston

Jarva aikoo esittää jäähallia keskustaan. Siinä on mies paikallaan. Katsotaan, muuttuuko valtuuston (ääntenkalastelijoiden) mielipide, nyt kun vastaiskuadressi on tehty. Ei ehkä enää kannatakaan vastustaa keskustahallia niin hanakasti, jos aikoo saunoa samojen kavereiden kanssa ensi vuonnakin.

Niin on, kuten uusiteatteri ja Ikean kanssa hoitamat kuviot osoittaa.

Jos ei muuta niin helvetin kallis mies veronmaksajille.
 

Tupaukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa ja Saimaan Kurra.
Mikä merkitys sillä, että lappeenranta on nyt ja tulevaisuudessa liigapaikkakunta? Mikä merkitys SaiPalla on historiansa aikana lappeenrantalaisille? Katsoin c moresta hockey night- tien päällä ja siellä keskusteltiin mikä merkitys Pelikansilla on ollut Lahdelle? Siellä pidettiin merkitystä oleellisena. SaiPan perustamisesta lähtien SaiPa on ollut yksi tunnetuin asia Lappeenrannasta, sitä ei ole ollut hiekkalinna, teatteri, kaupunginorkesteri, lentokenttä, lum, veiterä, riento, jne ehkä rakuunat (lakkautettu).... Tuntuu siten ihmeelliseltä mikäli päättäjät lyövät jarrua SaiPankin kohdalle. Mitä nämä päättäjät oikein haluavat, tuppukylän josta ihmiset muuttavat pois ja keskusta autioituu entisestään. Tämäkö on vihervasemmiston ja kepun tarkoitus persusta puhumattakaan? Miettikää tarkoin ketä äänestätte tulevissa kuntavaaleissa. Koskee etupäässä puolueita, jotka vastustavat keskustahallin rakentamista.
 

startin13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Skinnarilan kampuksen ja siellä vaikuttavan porukan kanssa kannattaisi viritellä yhteistyötä. Silloin tällöin on hallin käytävillä ja katsomoissa parveillut opiskelijaporukoita.

En tiedå mutta veikkaan ettei ulkomaalaiselle katsojalle matka Skinnarilasta halille, ole mikään este, olipa halli sitten missä vaan. Oleellisempi olisi löytää lippu- ja kuljetuspaketti kohtuu hinnoin. Joskushan oli niitä haalaripelejä jne, ja miksei niitä voisi olla muutoinkin. Saattaisipa joku opiskelija muistella myöhemminkin kiikkustuolissa Kisapuistoon tunnelmaa, ja kuvailla kaikkea kokemaansa lapsenlapsilleen.

Lappeenrantalainen nuoriso saattanee kattaa vuosi vuodelta vaan laiskempaa pelissä kävijää. Periaatteessa yksi tai kaksi pakollista kotipeliä soisi kuuluvan kyllä jokaisen Lappeenrantalaisen kodin hyvään kotikasvatukseen.
 

Tupaukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa ja Saimaan Kurra.
Pakko hieman mietiskellä... paljonko kaupunki on viimeisen 20 vuoden aikana sijoittanut euroja kimpisen nurmeen jossa pepo ei voi pelata viimeisiä kahta otteluaan? Juoksuratojen pinnoite on myös uusittu ainakin yhden vai kakis kertaa sekä muutoin joku miljoona laitettu rahaa ko pyhättöön. Paljonko kaupunki on saanut taasen tuloja ko urheilukeskuksesta? Pitäisikö myös näille kimpisen harvalle kävijälle vielä lisäksi rakentaa oma halli? Mille käyttäjäkunnalle suunniteltu sisäliikuntahalli on tarkoitettu ensisijaisesti? Piääkö heillä olla erikseen kesällä oma pyhättö ja talvella sitten halli? Sehän on selvä että monitoimihalli on ensisijassa jääurheilulle, uimahalli uimareille ja palloiluhalli palloilijoille (joka meni imatralle).
Onko yli 70 000 asukkaan Lappeenranta köyhempi kuin 26 000 asukkaan Imatra? Imatra on kuitenkin v2011 rakentanut 9,5mil euron jäähallin, 2015 2,5mil pesäpallostadionin, 2017 6,7milj euron teatterin, 40milj puukoulun ja suunnitelmossa uusi uimahalli ja urheilutalo noin 21milj.
Lappeenrannassa on kuntatalous hoidettu ehkä hieman heikommin....
 
Viimeksi muokattu:

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Ilmeisesti nyt ilmestynyt yksityistä rahaa keskustahallin taakse. Toivotaan että tämä nyt ohjaa valinnan oikealle paikalle.

Tästähän oli jo Jussi Markkasen haastattelussa aikoinaan Kaukaan Päädyssä. Siinä puhuttiin, että ulkopuolista rahaa on, kysymys on vain sen hinnasta. Tämän takia olisi ollut erittäin mielenkiintoista nähdä konsultin selvitys rahoituksesta. Nythän se myöhästyi ja jätettiin julkaisematta yleisölle (porukalle joka maksaa tämän kaiken). Raha ei ole varsinaisesti mihinkään hävinnyt tässä kriisissä, sen virtauksen suunnat ovat muuttuneet. Tämä on erilainen kriisi vielä tässä vaiheessa, kuin esim kymmenen vuoden takainen taantuma.

Lisäys: Paikallisten rahoittajien ollessa kyseessä, päästänkin sitten taas tähän perinteiseen "mie en leiki siun kanssa" keskusteluun. Aivan varmasti kantautuu vähintään valtuustosta soraisia ääniä, mikäli tiettyjä henkilöitä tai yrityksiä tulee tänään julki. Samaa aihetta on nähty muissakin hankkeissa, kun kaikille ei kaikkien naama ja intressit maistu. Valitettavasti.
 

Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils
Eihän tuo ero kustannuksissa oikeasti ole tämän kokoluokan hankkeessa summa eikä mikään. Toivottavasti jyyrät viimein ymmärtäisivät tehdä sen oikean päätöksen tässä asiassa. Siirryttäisiin viimein 2000 luvulle.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onko yli 70 000 asukkaan Lappeenranta köyhempi kuin 26 000 asukkaan Imatra? Imatra on kuitenkin v2011 rakentanut 9,5mil euron jäähallin, 2015 2,5mil pesäpallostadionin, 2017 6,7milj euron teatterin, 40milj puukoulun ja suunnitelmossa uusi uimahalli ja urheilutalo noin 21milj.
Lappeenrannassa on kuntatalous hoidettu ehkä hieman heikommin....

Lappeenrannan kaupunkikonsernilla on velkaa 6823 euroa asukasta kohden ja Imatran kaupunkikonsernilla 8100 euroa asukasta kohden, joten ainakin velan määrällä mitattuna vielä voitte ottaa velkaa. Tosin Lappeenrannan tuloveroprosentti on 21% ja Imatralla 20%, joten en ainakaan veroja lähtisi Lappeenrannassa nostamaan ja tuskinpa nyt jäähallin takia tarvitseekaan. Joten ei muuta kun jäähalli keskustaan. Mitä suotta sitä asiaa enää vatvotaan.
 

Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils
Lappeenranta tai E-Saimaan julkaisuihin kyllä löytyy yllättävän yksinkertaista sakkia kommentoimaan asioita. Eihän noita täysijärkinen edes pysty lukemaan.

En ihmettele yhtään, että on itsemurhatilastotkin olleet ennen aivan tapissaan jos ajatusmaailma on ollut aikanaan noin negatiivinen.

Näistä pitäisi laittaa kommentointi suljetuksi.
 

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Lappeenranta tai E-Saimaan julkaisuihin kyllä löytyy yllättävän yksinkertaista sakkia kommentoimaan asioita. Eihän noita täysijärkinen edes pysty lukemaan.

En ihmettele yhtään, että on itsemurhatilastotkin olleet ennen aivan tapissaan jos ajatusmaailma on ollut aikanaan noin negatiivinen.

Näistä pitäisi laittaa kommentointi suljetuksi.
Älä nyt, tällaisella hallilla tuhotaan kaunis kaupunkimiljöö. Nykyisin oikein silmiä hivelee kun tulee Kauppakatua ylös tuohon suunnitellulle hallin paikalle. Toisaalta aiheutetaan sellainen liikennesumppu ettei ole nähty missään ennen.
 

Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils
Käytetään ennemmin sitä peukutustoimintoa, kun sellainen kerran on olemassa.
Älä nyt, tällaisella hallilla tuhotaan kaunis kaupunkimiljöö. Nykyisin oikein silmiä hivelee kun tulee Kauppakatua ylös tuohon suunnitellulle hallin paikalle. Toisaalta aiheutetaan sellainen liikennesumppu ettei ole nähty missään ennen.
:D
 

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
Älä nyt, tällaisella hallilla tuhotaan kaunis kaupunkimiljöö. Nykyisin oikein silmiä hivelee kun tulee Kauppakatua ylös tuohon suunnitellulle hallin paikalle. Toisaalta aiheutetaan sellainen liikennesumppu ettei ole nähty missään ennen.
Hyvä tietää, että raja kaupunkimiljöön pilaamiseen menee juuri tässä. Ei Mutkakadun uusien kerrostalojen kohdalla, ei Galleriassa, ei näiden ohi/ali kulkevassa nelikaistaisessa baanassa, vaan tässä täysin samaa linjaa noudattelevassa hallissa.
 

Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils
Myöskin nämä ummehtuneet ajattelijat kuvittelevat, että raha, jolla katetaan mm. terveydenhuollon ja muiden julkisten toimintojen kustannuksia, kasvaa puissa. Tätä varten ei tarvita palveluita, joita tarjota ihmisille, vaikkakin juuri näistä sitten se raha tulee. Käytettäisiin kaikki raha vanhusten hoitoon ja suljettaisiin kaikki paikat, koska mitä järkeä rakentaa mitään, kun se maksaa. Silloinhan asiat olisivat hyvin. Toki pienenä ongelmana on, että kun raha loppuu ja lisää ei tule, niin sitten on vain hautausmaat jäljellä. Uskomattoman tietämättömiä ihmiset ovat siitä, miten tämän maan palvelut rahoitetaan. Raha vain ilmestyy jostain.
 

Kivisalmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ihan paskapuhetta Saipalta etteivät pysty maksamaan Kisapuiston uuden hallin vuokria. Todellakin pystyvät maksamaan, jos samalla ravintoloiden ja aitoiden taso nousee uudelle tasolle.

Ja mitä nämä uudet liiketoiminta- mahdollisuudet olisivat keskustassa. Jotain makkara/olut myyntiä mahdollisissa muutamissa (muissa) tapahtumissa areenalla.

Vähän heikkoa strategiaa Saipalta sanoisin, että lähetetään tällainen "uhkailu-lausunto" kaupungille.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Hienoja uutisia kantautuu asian tiimoilta, tässähän alkaa itse jo hiljalleen uskomaan, että kyllä se monitoimiareena tuosta naapurista vielä kohta löytyy!
 

Seula

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ainakin 30 vuotta jauhettu hallista. Jos nyt saisivat päätettyä jotain muuta kuin lisäselvityksiä.

Paska hommahan tässä on, että päättäjissä on edelleen ex-appiukkoni Taunon (nimi muutettu yksityisyyden suojelemiseksi) henkisiä kaksoisveljiä. Vuosikaudet käytiin yhdessä matseissa, "lähetää nyt kattomaan mut SaiPa kyllä häviää", totesi Tauno joka ikinen kerta. Ei halunnut olla kuski koska on niin kovat ruuhkat, vänkäsi aina 3. erän puolivälissä että pitää lähteä ettei juututa ruuhkaan (en suostunut), ei juonut kaljaa vaikkei ollut kuskina, joskus hurjasteli ja osti pari kolme nakkia ilman lihapiirasta, joka perkeleen matsissa muisteltiin sitä ku Lalli ja Hietasen Joppe pelas ja erätauolla ja joskus kesken matsin kolattiin lumia kentältä, "kyl tää halli meille välttää ku ei myö kuitekaa pärjätä". Korostan, mies ei ollut, eikä ole seniili, on erittäin varakas, käy aktiivisesti matseissa, aktiivireserviupseeri ja kokoomukselainen. Asenne vaan kaikkeen on se, että kyllä tää meille välttää, eikä ainakaan tuhlata rahaa mihinkään, jostain kyllä saa ilmaiseksi jotain joka on valmiiksi rikki mutta kyllä se meille välttää..... Itsekseen jos meni matsiin, osti seisomapaikan ovelta ja häipyi hyvissä ajoin. Ja herran toiminta on edelleen samanlaista.

Pahoitteluni pitkästä vuodatuksesta mutta jos ja kun päättäjissä on tuolla asenteella varustettuja henkilöitä, niin ei ihme että 30 vuoteen on vain korjailtu kattoa ja seiniä. Hieman on usko koetuksella että nytkään saataisi tehtyä oikeaa päätöstä tai edes päätöstä.

Joidenkin pitäisi herätä ja huomata että Kekkonen ei ole pressa ja Breznev on (kai) kuollut.

Lähinnä huvittaa se kauhistelu että kun halli on keskustassa, niin kyllä tulee mahoton ruuhka. Juupa juu. Ja menee kaupunkikuvakin huonoksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös