Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2020–2021

  • 1 057 627
  • 3 984

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Minusta on yllätys jos pelaavat 60 ottelua. Taloudellisesti järkevämpää lienee luovuttaa kesken. Oliko niin, että kauden kesken jättäviä joukkueita vastaan pelatut ottelut siivotaan sarjataulukosta pois? Kannattaisiko todennäköisimpiä keskeyttäjäkandidaatteja vastaan siis peluuttaa suosiolla b-miehistöjä? Kaksipiippuinen juttu, koska silloin tietysti nämä joukkueet saisivat helpommin pisteitä, jotka taas motivoisivat jatkamaan pelejä.

Eihän niitä nyt mitätöidä sentään. Pistekeskiarvo taitaa olla se, joka lopulta ratkaisee. Ainakin toistaiseksi.
 

redpecka

Jäsen
Mitä, tuossa kattelin kierroksia pelatun jonkun kolme ja Tappara kiinni suorassa playaripaikassa vaikka hävisi ekan pelin 7-2. Ja ovat nyt vielä maalierossakin plussan puolella. Heittelee ihan holtittomasti paatti nyt tässä. Onneksi en ole kertoimienlaskija.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Joo Mäkiniemi on kyllä lyönyt hurjat näytöt tiskiin tuossa yhdessä Jukureita vastaan pelaamassaan pelissä. Dostalin kannattaisi oikeastaan lähteä jo lätkimään. Kaupungissa on uusi seriffi.
Nimen omaan. Viime kauttahan ei pelattu. Ei ainakaan Mäkiniemen osalta yhtään SM-liiga- tai Mestis-peliä.
 

SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nimen omaan. Viime kauttahan ei pelattu. Ei ainakaan Mäkiniemen osalta yhtään SM-liiga- tai Mestis-peliä.

No kyllähän tuossa aika lujaa perusteltiin sillä että siellä ollaan nyt maalivahtipörssin kakkosena yhden Jukureita pelatun matsin jälkeen :D

Eipä kyllä sillä, ei noi viime kauden Mestis-tilastotkaan kauheen hääviltä vaikuta kun yli 3 maalia per peli on mennyt omiin.
 

Maukka187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Florida Panthers, Koovee, FC Haka, NHL
Mäkiniemi löi niitä näyttöjä tiskiin myös viime kaudella, mutta toki sitä sitä itsensä nolaamista voi jatkaa edelleen. Vaikka porukalla.
Nimen omaan. Viime kauttahan ei pelattu. Ei ainakaan Mäkiniemen osalta yhtään SM-liiga- tai Mestis-peliä.
Joo 7 liigamatsia pelasi. Odottakaas vaan, kun NHL-seurat kuulevat tästä kahdeksan pääsarjaottelun Eetu "Legenda" Mäkiniemestä. Kohta on Ilveksen molemmat veskat lähdössä taalajäille miljoonia tienaamaan. Itse asiassa kuulin huhua, että Washington Capitalsin toimistolla on katseltu tämän illan Jukurit-peliä ja epäuskoisena kirottu, että minkä ihmeen takia piti mennä joku tusina Lundqvist kiinnittämään, kun olisi ollut Eetun tapainen takuuvarma suorittaja tarjolla.

Mäkiniemi on varmasti kelpo veska, mutta ihan oikeasti hei... Vähän nyt malttia.
 

Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105
Mitä, tuossa kattelin kierroksia pelatun jonkun kolme ja Tappara kiinni suorassa playaripaikassa vaikka hävisi ekan pelin 7-2. Ja ovat nyt vielä maalierossakin plussan puolella. Heittelee ihan holtittomasti paatti nyt tässä. Onneksi en ole kertoimienlaskija.

IFK hävisi jollekin paskasakille ja noin tuhat fania ampui itsensä välittömästi ottelun jälkeen ja vaativat kaikkien eroa, joten IFK aika loppukahinoissa kuitenkin, koska kautta tahkottu jo niin kauan ja play-offs vastustajat pikkuhiljaa selvät kaikille.
 

Fresh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilveksestä löytyy kyllä ensimmäisten kierrosten osalta runsaasti positiivista, mutta ei nyt ehkä ensimmäisenä tulisi mieleen viikon Liigan pelaamisen jälkeen tulla flexaamaan maalivahtitilaston kaksoisjohdolla. Eiköhän kaikki tiedä että Dostalille tarttuu ilman että sitä viikon välein tässä ketjussa päivitellään, ja Mäkiniemestä on melko turha vääntää kun näyttöjä on edelleen sen alle kymmenen peliä vaikka taso on tosiaan aika kova ollut jatkuvasti.

Noh, huomenna Kolppanen häkkiin ja kolmoisjohtoa kohti, siinä kohtaa varmaan voitaisiin laittaa Liiga stoppiin ettei nöyryytetä muita enempää. Hallitus sen kuitenkin pian tekisi.
 

33720

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jauhojengi
Joo 7 liigamatsia pelasi. Odottakaas vaan, kun NHL-seurat kuulevat tästä kahdeksan pääsarjaottelun Eetu "Legenda" Mäkiniemestä. Kohta on Ilveksen molemmat veskat lähdössä taalajäille miljoonia tienaamaan. Itse asiassa kuulin huhua, että Washington Capitalsin toimistolla on katseltu tämän illan Jukurit-peliä ja epäuskoisena kirottu, että minkä ihmeen takia piti mennä joku tusina Lundqvist kiinnittämään, kun olisi ollut Eetun tapainen takuuvarma suorittaja tarjolla.

Mäkiniemi on varmasti kelpo veska, mutta ihan oikeasti hei... Vähän nyt malttia.

Luulis, että ovat jo kuulleet, ainakin Carolinassa, kun ovat varanneet. Sikäli erikoista touhua myös Washingtonissa.

Mutta hyvä viesti hei! :)
 

Maukka187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Florida Panthers, Koovee, FC Haka, NHL
Luulis, että ovat jo kuulleet, ainakin Carolinassa, kun ovat varanneet. Sikäli erikoista touhua myös Washingtonissa.

Mutta hyvä viesti hei! :)
Joo no onneks olkoon vaan, mutta ymmärsit varmasti poinitin, että vähän turhan aikaista lähteä keulimaan.
 

33720

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jauhojengi
Joo no onneks olkoon vaan, mutta ymmärsit varmasti poinitin, että vähän turhan aikaista lähteä keulimaan.


Juu, mä en henkilökohtaisesti ole keulinut, mutta tuohon sun viestiis oli toki tartuttava.

Ilveksen maalivahdit tilastojen kärjessä: ei mitään merkitystä tällä otannalla, ei siis yhtään mitään.

Mäkiniemi on pelannut tähän asti hyvin liigassa: fakta

Mäkiniemi on erittäin lahjakas maalivahti: fakta

Mäkiniemestä tulee huippumaalivahti: kukaan ei tiedä vielä.
 

LiutunLätty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Joo, ei tää hääviä oo... Siis teitä muita kohtaan. Ipalla liigan kolme parasta molaria. Mistä tulee neljäs? Mää vaan kysyn. Ja joo... Kävin paikallisessa imee pari märkää. V****ti suunnattomasti kun pilkku tuli jo puoliltaöin... Ois maistunut enempikin.
 

LiutunLätty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jukureiden paikka alkaa näyttää jo vankalta eikä kautta olla pelattu kuin viikon verran. Väärä sarja heille, niin valitettavaa kuin se onkin.
Tähän hiukan pakko tarttua. Olin tänään pelissä, ja siis ihan selvinpäin. Jotenkin tuli semmonen fiilis, että Ilves pelasi juuri sen verran kuin tarvi, että sai 5-1 voiton jukureista. Jotenkin ihan pirun puuduttava ja aneeminen peli. Näytti mun silmään siltä, että tasoero jäällä oli ihan jäätävä. Jukurit tulee nappaamaan muuteman voiton kauden aikana, kun vastustajilla on se huono päivä, mutta eihän tuolla joukkueella oikeesti ole mitään asiaa tähän sarjaan. Toivon silti, että he näyttävät mielipiteeni täysin vääräksi. Ei heittopussit ole kenenkään etu.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Lukko, Tappara ja Kärpät voi jo lukita mitalisteiksi. Onhan ne parhaita, ja ihan syystä.

Aika suvereeneja ovat, kun otteluruuhkaa ei ole olemassa. Normaalilla kaudella, sopivassa otteluruuhkassa, kaikki näyttää aina iiluusiomaisen tasaiselta.

Kärpäthän ei toki Mestaruutta voita. Eikä Lukko.
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Kärpäthän ei toki Mestaruutta voita. Eikä Lukko.
Eikä Tappara.
Pieni, mutta pippurinen HIFK valloittaa koko kansan sydämet voittamalla yllätysmestaruuden!
 

redpecka

Jäsen
Onpa taas outoa vouhotusta liigapaikoista.

Tottakai pitäisi takaisinuudistaa tämä sarjasysteemi, mutta aika noloa lähteä sieltä nyt jotain tämän hetken vikaa jengiä syyllistäämään tästä kuviosta.
- - -

Noh, oma ennusteeni on, että jos pelataan väh. 40 ottelun runkkis niin erot ovat siedettävämmät kuin jos pelattaisiin täysi 60-ott-sarja.
 

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Turiset totta. Vielä avauskaudellaan Jukurit onnistui repimään kynsillään useita vastustajia riekaleiksi ja saavutti sen avulla melkein pudotuspelipaikan. Seuraavat kaudet menivät aluksi hyvin mutta muilta osin vaisusti. Nyt vaikuttaa jo alusta asti siltä että pelit menevät vaisusti. Ei tunnu vaan riittävän. Ikävää kannattajillekin, seurasta itsestään puhumattakaan, mutta Jukurit vaikuttaa liian heikolta SM-liigaan.
Kyllä. Se ensimmäinen kausi on ollut ilman muuta Jukureiden paras Liigassa. Mahtoivatko olla peräti kolmantena sarjassa runkosarjan puolessavälissä tai jotain sinnepäin. Sen jälkeen on ollut melko surullista Jukurien taival liigassa ja "mestisjoukkueen" leima on tukevasti harteilla, eikä tällä hetkellä mikään puhu sen puolesta että homma lähtisi jatkossakaan rullaamaan. Toivon toki että lähtisi, sympaattinen joukkue Mikkelissä itsekin aikaa jonkun verran viettäneenä.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pahoittelut voimasuhdearvioni myöhästymisestä. On ollut kiire. Jatkan tänään. En anna alkukauden otteluiden vaikuttaa syyskuussa tekemiini pisteytyksiin, sillä otanta on pieni ja joukkueet aloittavat kauden erilaisin painotuksin mm. harjoittelun suhteen.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Tavoite on pudotuspeleissä. Niiku aina. Ei missään alkukauden pisteissä.

Lähinnä vaan varoitin, kun jossain voi alkaa keulimaan ja kuittia tulemaan tänään yhdeksän maissa jonkun 5-6 -voiton jälkeen.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK meinaa näköjään osallistua kahdella joukkueella Liigaan. Parempi todennäköisyys mestaruudelle?

En ole matemaatikko, mutta:

- 2 joukkuetta, 1 Pikkaraista = 0 mestaruutta.

- 2,5 miljoonan hyökkäyskalusto ja 0,5 miljoonan pakkikalusto = 0 mestaruutta vaikka koutsina olisi Tampa Bayn Jon Cooper.

- 3 miljoonan joukkue pakisto ja hyökkäys tasapainossa, 0 Pikkaraista = pomminvarma finaalipaikka.

*Köh* Veli Pikkarainen saa työkalut, joilla pitäisi boom boom backhand. Jos menestystä ei tule, niin mä häpeän.

Köh, veli Pikkaraisella (hänen haluama pakiston profiili kaiken järjen mukaan) on toista kautta putkeen huippu hyökkäyskalusto ja puukätinen pakkikalusto. Vaikeuttaa hyökkääjien toimintaa dramaattisesti kun pakit avaa pään korkuisia avauksia. IFK:n hyvin avaavat kiekolliset pakit: Lyytinen (saikulla). Kousa häviää veljien Libor Sulakeille 100-0. Mä häpeän..

Edit:
Pahoittelut voimasuhdearvioni myöhästymisestä. On ollut kiire. Jatkan tänään. En anna alkukauden otteluiden vaikuttaa syyskuussa tekemiini pisteytyksiin, sillä otanta on pieni ja joukkueet aloittavat kauden erilaisin painotuksin mm. harjoittelun suhteen.

Hyvää työtä nuo aiemmat, tälläkin kaudella!
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Lähinnä vaan varoitin, kun jossain voi alkaa keulimaan ja kuittia tulemaan tänään yhdeksän maissa jonkun 5-6 -voiton jälkeen.

Peräpään vuotaminen näytti eilen jo vähentyneen, kun saadaan pikkuhiljaa oikeita pelejä alle. Ja eilinen kohellus meni enemmän Heljangon piikkiin. Täsmävahvistus peräpään rauhoittamiseen on myös marraskuussa tulossa sisään (Parlett).

Eli Tappara on rakentanut valmiiksi tuollaisen "peräpää tiivistyy loppukautta kohti" -käyrän, mikä on juurikin oikea siihen nähden miten keväällä kuuluu asiat olla. Nyt varmasti syksyllä ollaan viihdyttävä runsasmaalinen joukkue, joka aiheuttaa lähinnä omille harmaita hiuksia, mutta keväällä sitten se nihilistinen, vittumaisen vähämaalinen ja erinomaisesti puolustava joukkue.

Kaikkien vastusajien unelma kohdata playoff-sarjassa.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
6. KooKoo 33,5p
KooKoon viime kauden hämmentävän hyvät esitykset eivät saaneet ansaitsemaansa kruunua, eli pelaamista pudotuspeleissä. Koronan pirulainen sotki kuviot. Mikä käänsi KooKoon kelkan pohjalta menestykseen? Syyt ovat varmasti monitahoiset, joita paremmin tietävät kookoolaiset voivat meille halutessaan avata. Isolle yleisölle KooKoon menestys kulminoituu yhteen asiaan, eli mieheen nimeltänsä Jussi Ahokas. Huutelut toisen kauden kirouksesta on tässä tapauksessa syytä jättää tekemättä. Ammattitaito ja hyvin rakennettu pohja ei yhden kesän aikana sula.

Valmennus 9p
Arvostan rakettimaisen nousun Liigan valmentajaeliittiin tehneen Jussi Ahokkaan sarjan kolmanneksi parhaaksi valmentajaksi. Ahokkaan taktinen osaaminen sekä taito siirtää oman pelikirjan sivut joukkueen pelaamiseen on erinomaisella tasolla. Ahokkaalla on näkemystä, harjoitepankki on kunnossa ja hänellä kyky sitouttaa pelaajat yhteiseen päämäärään. Ammattitaito, arvot ja karisma ovat pohjana hänen isolle statukselleen joukkueen silmissä.

Maalivahdit 7
Ykkösmaalivahdiksi hankittiin 23-vuotias ruotsalainen Victor Brattström. Viime kausi Allsvenskanissa sujui hyvin, sitä edeltänyt kausi SHL:ssä ei ollut vielä läpimurtokausi. Nyt hän hakee Liigassa läpimurtoa kansallisessa pääsarjassa. Toivotaan, että onnistuu, mutta mikään varma nakki hän ei ole. Kakkosmaalivahtina on 21-vuotias pitkänlinjan kookoolainen Oskari Salminen. Viime kausi lainalla Mestiksessä ja torjuntaprosentti alle 90. Ei vakuuta ollenkaan. Arvotan KooKoon maalivahdit jaetulle 11. sijalle yhdessä Sportin ja Jukureiden kanssa,

Puolustus 7,5p
KooKoolla on minun makuuni hyvin roolitettu puolustus. On kokemusta ja nuoruutta, sekä kiekollista taitoa ja kovuutta. Kärkiosaamisen perään joutuu sen sijaan huutelemaan. Ytterell ja Tuulolla ovat kiekollisen pelin dynamot. Kapteeni Bonsaksen tuo jämäkkyyttä ja Oskari Manninen on erinomainen yleispuolustaja. Lupaavasta Peetro Seppälästä toivoisin kuulevani enemmän niiltä, jotka hänen pelaamisesta enemmän tietävät. Arvioin KooKoon puolustuksen sarjassa jaetulle kahdeksannelle sijalle yhdessä HPK:n kanssa.

Hyökkäys 8p
KooKoolla on nuori hyökkääjistö, josta löytyy luisteluvoimaa hurjasti. Hyökkäyssuuntaan löytyy laatua ja jopa laajuutta. Raastinrautaosaston ja kovuuden suhteen on kuitenkin aika rauhallista. Riittääkö voima? Ehkäpä Ahokas luottaa vanhaan totuuteen, jotta nopeus on voimaa. Valmentajansa näköinen hyökkäys. Tulosvastuuta odotetaan ainakin Mingoialta, Oksaselta, Platzerilta ja Gallolta. Itse seuraan erityisellä mielenkiinnolla Odenia ja Björqvistiä.

Kokonaisuus 2p
 

HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kakkosmaalivahtina on 21-vuotias pitkänlinjan kookoolainen Oskari Salminen.
Itse asiassa Oskari Salminen tuli vasta neljä vuotta sitten Kotkasta tänne Kymenlaakson paremmalle puolelle, eli ei nyt kovinkaan pitkän linjan, mutta tämä nyt on vain hiusten halkomista.


Lupaavasta Peetro Seppälästä toivoisin kuulevani enemmän niiltä, jotka hänen pelaamisesta enemmän tietävät
Seppälästä, kun halusit kuulla, niin pelaa todella järkevästi tietäen omat rajansa kiekollisessa pelissä. Osaa sijoittua hyvin ja voittaa todella paljon 1vs1-tilanteistaan. Nosti itsensä Salmelan ohi parissa kuukaudessa pari vuotta sitten ja on maailmanmestarikaksikosta se, jolle nähtiin enää käyttöä. Viime kaudella huomasin asiaan huomiota kiinnitettyäni, että pelasi myös aika fyysisesti ja ei jäänyt niin pahasti kakkoseksi, kuin olin luullut.

Puolustuksen osalta myös hieman outoa, että Bergeristä ei sanaakaan. Kuitenkin on isossa roolissa alkavalla kaudella. Ilman isoja rangaistuksia olisi ollut viime kaudellakin KooKoossa TOP3-puolustaja Caiton ja Mannisen kanssa.

Hyökkäyksen osalta muuten mielestäni hyvä ja osuva teksti, mutta ei tuolla kyllä ole laajuutta. Tänään on kaikki terveet hyökkääjät kokoonpanossa.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Lillukanvarsiin jo tartun minäkin, niin kommentti Salmisesta kertoo siitä, että Mestistä ei ole seurattu lainkaan. Todellisuudessa Salminen oli vähintään sarjan TOP-3:ssa kaikista maalivahdeista. SaPKon pelityyli vaan oli sellainen, että maalivahdin oli aika mahdotonta saada kerättyä hyviä tilastoja. Itse asiassa Salminen oli myös hyvin lähellä terävintä kärkeä tilastoissakin.

Molareiden tilastot Mestiksessä oli nimittäin viime kaudella poikkeuksellisen huonot. Vain Santeri Lipiäinen (29 peliä Ketterässä), Eetu Mäkiniemi (26 peliä KooVeessa) ja Samu Lonkila (15 peliä TuTossa) saivat tilastoihin yli 90% torjuntaprossan. Salminen oli kaikista vähintään puolet pelanneista vahdeista torj% 5. sijalla ja gaa-tilastoissa sijalla 2. Esim. Justus Annunen torjui pari vuotta sitten Hermeksessä heikommalla prosentilla ja oli koko sarjan tilastossakin vasta 18. paras molari. Mutta kuinkas sitten liigan puolella kävikään?

No, sinällään yhden tekevää, sillä eipä varmaan kukaan pysty vielä sanomaan onko Salmisesta liigatasolla edes kakkosvahdiksi. Jos ja kun saa 20-30 peliä vyölleen, niin sitten ehkä tiedetään jotain. Isolle ja peittävälle vahdille pelaaminen liigaa KooKoossa pitäisi kuitenkin sopia paremmin kuin pelaaminen SaPKossa, jossa joutui vastaanottamaan todella paljon vastahyökkäyksiä ja läpiajoja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös