NHL Entry Draft 2021

  • 205 871
  • 636

FinDevil

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Tottenham
Onneksi tällä ei tulevaan 2021 draftiin juuri merkitystä ole kun tuon ikäluokan pelaajat eivät vielä yliopistosarjaa pelaa.

Eikös loppuvuonna syntyneet pelaajat pysty pelaamaan varausvuonna jo yliopistossa. Muistelisin ainakin että esimerkiksi nuoremman Tkachuckin ja vanhimman Hughesin kohdalla näin oli ainakin.
 
Eikös loppuvuonna syntyneet pelaajat pysty pelaamaan varausvuonna jo yliopistossa. Muistelisin ainakin että esimerkiksi nuoremman Tkachuckin ja vanhimman Hughesin kohdalla näin oli ainakin.

Joo siis kyllä, toki. Tarkoitin, että sellaisia pelaajia ei kuitenkaan niin montaa ole, että tämä olisi mikään varsinainen ”ongelma”. Ja toisaalta, NCAA ehtii varmaan vetää täyden kauden huolimatta myöhäisestä aloituksesta. Pelejä siellä on kuitenkin muihin liigoihin verrattuna varsin vähän.
 
heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings

Eikös yliopistoissa ole kuitenkin rajoituksia opiskelun ja urheilun suhteesta eli urheiluun ei saa mennä "liikaa" aikaa? Nehän pelaavat pääosin viikonloppuisin, joten jos pelit alkavat myöhään, niin käytössä olevat viikonloput eivät riitä täyteen kauteen?
 
Oikeassa olet. Voisi kuitenkin kuvitella, että poikkeusolot johtavat poikkeussääntöihin. Noh, aika näyttää.
 
Noma

Jäsen
The Athleticin Scott Wheelerin ensimmäinen ranking vuodelle 2021 on julkaistu. Suomalaisten sijoitukset 5. (Aatu Räty) ja 28. (Samu Tuomaala). Lisäksi honourable mentions -listalla näiden lisäksi Samu Salminen, Verner Miettinen ja Atte Lehikoinen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
The Athleticin Scott Wheelerin ensimmäinen ranking vuodelle 2021 on julkaistu. Suomalaisten sijoitukset 5. (Aatu Räty) ja 28. (Samu Tuomaala). Lisäksi honourable mentions -listalla näiden lisäksi Samu Salminen, Verner Miettinen ja Atte Lehikoinen.

Paljon kanadalaisia ja jenkkejä, ja tietenkin sveduja. Kovin tylsää. Ja nyt sitten Räty tippui ykkössijalta, mitä olenkin odottanut. En usko, että menee ykkösenä, kun viime kautena ei räjähtänyt pankki ja alkavalla kaudella pitäisi varmaan iskeä piste per peli -tahtia Liigassa, jotta menisi ykkösenä. Enää ei Liigassa pelaaminen ole niin ihmeellistä ja noiden Pohjois-Amerikan junnuliigojen dominointia arvostetaan kovasti. Pitäisi suomipojan mennä sinne dominoimaan päästäkseen ykköseksi.
 
Nyt jos koskaan on Rädyllä hyvä sauma iskeä kiinni tuohon ykköspickiin. Ei ole varsinaisesti mitään kivee hakattua kärkinimeä tässä varaustilaisuudessa. Paljonhan tuo on kiinni vuosikerrasta ja tuurista, että milloin se ykkösvaraus tänne saadaan. Voisi kuvitella että Laine ja Kakko olisivat menneet 2017 ykkösenä. Myös Dallas puhui siihen malliin että olisivat varanneet Heiskasen ensimmäisenä kyseissä varaustilaisuudessa. Tärkeämpänä näen kuitenkin että näitä kärkipään lahjakkuuksia tulee tasaisesti jatkumona, vaikka sitä ykkösvarausta ei tulisikaan.

Eli tähän tulevan vuoden varaustilaisuuteen on baana Rädyllä auki kärkipaikkaan, mikäli vain räjäyttää pankin. Vaatisi liigassa loistavia otteita ja mahtumista keväällä miesten mm-kisajoukkueeseen. Ei mahdotonta mutta epätodennäköistä.
 
Paljon kanadalaisia ja jenkkejä, ja tietenkin sveduja. Kovin tylsää. Ja nyt sitten Räty tippui ykkössijalta, mitä olenkin odottanut. En usko, että menee ykkösenä, kun viime kautena ei räjähtänyt pankki ja alkavalla kaudella pitäisi varmaan iskeä piste per peli -tahtia Liigassa, jotta menisi ykkösenä. Enää ei Liigassa pelaaminen ole niin ihmeellistä ja noiden Pohjois-Amerikan junnuliigojen dominointia arvostetaan kovasti. Pitäisi suomipojan mennä sinne dominoimaan päästäkseen ykköseksi.

Sanoisin kyllä Rädyllä olevan edelleen aivan erinomaiset mahdollisuudet tulla kautta aikojen ensimmäiseksi suomalaiseksi ykkösvaraukseksi. Tuota Wheelerin listaa kun katsoo niin kovimmat haastajat ovat puolustajia. Räty on sentteri ja se on perinteisesti etu kun varaustilaisuuteen tullaan. On siellä toki kärkipäähän muitakin senttereitä povattu, mutta Räty on niistä kenties kovin.

Lopulta tässä kohtaa en näe kovinkaan merkityksellisenä, että Räty on "pudonnut" pois ykköspaikalta. Lainausmerkit siksi, että varsinaisesti ennen varausvuotta tehtyihin listoihin ei kannata liian tosissaan suhtautua eikä niitä sillä tavalla laaditakaan. Räty olisi voinut pelata vaikka minkälaisen kanuunakauden viime vuonna eikä sillä olisi ollut varausvuoroon paljoakaan merkitystä. Tämän kauden näytöt ratkaisevat joka tapauksessa.

Rädyn kannalta huomionarvoista on myös se, että hän on koko draftin vanhimpia. Tällä voi olla merkitystä tai sitten ei. Lisäksi huomioitavaa on se, että hänen kovimmista sentteriverrokeistaan ainakin Kent Johnson ja Matthew Beniers pelaavat tulevan kauden yliopistosarjaa ja siellä kausi alkaa vasta luultavasti vasta ensi vuoden puolella. Ainakin Räty ehtii antaa reilusti näyttöjä ennen kuin osa kilpakumppaneista ehtii edes avata kauttaan. Tämäkin voi olla etu, tai sitten ei.

--

Tuolta Wheelerin listalta mielenkiintoisin tai "eksoottisin" nimi on epäilemättä japanilainen Yusako Ando. Tuo vähän valoa tuohon mainitsemaasi tylsyyteen. Pelaajasta en osaa sanoa mitään muuta kuin että kovin pienikokoiselta vaikuttaa. Olisihan se kiva saada jälleen japanilaispelaajan varaus. Noin 15 vuoden välein sellainen saadaan ja edellisestä tulee nyt 16 vuotta täyteen.
 
EP34

Jäsen
Suosikkijoukkue
Outis

Jos vaikka taas nähtäisiin upea maalintakaa kierto, maalivahti kahville ja kiekko reppuun! Eiku vittu se oli oma maali.

Vitsit sikseen oikeassa olet mielenkiinnolla vähän uutta väriä taas pitkästä aikaa taalajäille, jos miehestä pelimies tulee.
 
Pardus

Jäsen
Top 10 A-nuorten SM-sarjassa:

1. Ville Koivunen 10. 9+5 = 14
2. Kalle Väisänen 7. 2+10 = 12
3. Vili Kukkola 10. 9+2 = 11
4. Valtteri Karnaranta 9. 5+6 = 11
5. Samu Salminen 7. 4+7 = 11
6. Santeri Koskela 10. 5+4 = 9
7. Niko Huuhtanen 10. 4+5 =9
8. Jere Virolainen 10. 2+6 = 8
9. Oskari Latvala 9. 3+3 = 6
10. Eero Niemi 8. 2+4 = 6
 
Pardus

Jäsen
Noniin, nyt voikin alkaa keskittymään tähän draftiin, kun saatiin tämän vuoden drafti vihdoin alta pois. FinnProspectsin ensimmäistä rankingia odotellessa.
 
Ralph

Jäsen
Eilen draftin aikaan oli puhetta loppukierrosten pelaajien varaamisesta nimen perusteella. Aatu Rädyn onneksi ykkösvarauksia ei tehdä nimen perustella, sillä muutoin Owen Power olisi jo varma ykkönen.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Eikös niitä perusteluja tuossa artikkelissa Pronmanilta tule?

Tekstiä vain.

Täytyy toivoa ettei mene ykkösenä, koska vähän sellaisen Yakupov-draftin (yleisesti kehno kärki, ja vahva pakki-draft) elementtejä tässä 2021 luokassa on. Ykkösenä joo menet, mutta edeltävään tai sitä seuraavaan draftiin mies tuskin olisi kummassakaan edes Top5 varaus.

Joissain Kanadan media-helveteissä voisi henkinen paine käydä turhan kovaksi. Eiköhän joku pakki varata kärjessä, ja asia hoituu sillä.
 
Tekstiä vain.

Eikai tuota oikein muuten pysty tuossa formaatissa perustelemaan.

Pronmanin luokittelussa Räty menee tällä hetkellä kategoriaan elite NHL player eli samaan kategoriaan kuin tässä 2020 draftissa Stützle (ja huonommaksi kuin Lafreniere ja Byfield). Samaan elite-kategoriaan Pronman luokittelee edellisten vuosikertojen hyökkääjistä mm. Brady Tkachukin. Eli ykkösvaraukseksi hieman vaatimaton, mutta ihan huipputason lupaus kaikkineen.

Hyökkääjien ja ihan sen eliittitason osalta tämä 2021 voi olla keskimääräistä vaatimattomampi, mutta eikai se Rädyn vika ole jos parempaakaan ei ole tarjolla. Päinvastoin, nyt se ykkösvaraus on Suomeen otettavissa jos koskaan.
 
Viimeksi muokattu:

Pardus

Jäsen
Pronmanin listalla Räty ykkösenä.

Ja listahan näyttää siis tältä:

1. Aatu Räty, kh
2. Owen Power, p
3. Kent Johnson, kh
4. Dylan Guenther, olh
5. Matthew Beniers, kh
6. Carson Lambos, p
7. Fabian Lysell, vlh
8. Luke Hughes, p
9. Daniil Lazutin, kh
10. Chaz Lucius, kh
11. Daniil Chayka, p
12. Prokhor Poltapov, vlh
13. Jesper Wallstedt, mv
14. Simon Edvinsson, p
15. Brandt Clarke, p
16. Corson Ceulemans, p
17. Mackie Samoskevich, olh
18. Mason McTavish, kh
19. Sasha Pastujov, olh
20. Zachary Bolduc, kh
21. Joshua Roy, kh
22. Nikita Chibrikov, kh
23. William Eklund, kh
24. Cole Sillinger, vlh
25. Samu Tuomaala, olh
26. Isak Rosen, vlh
27. Fyodor Svechkov, kh
28. Xavier Bourgault, kh
29. Artyom Grushnikov, p
30. Zachary L'Heureux, vlh
31. Matthew Knies, vlh
32. Kirill Kirsanov, p
33. Zach Dean, kh
34. Logan Stankoven, kh
35. Sean Behrens, p
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös